Boomerien lapsi, sanottiinko sinulle koskaan kotona "rakastan sinua"
Kommentit (90)
Rakkaus on osoitettu huolenpidolla. En muista kärsineeni mistään puutteesta.
Minun vanhempani olivat syntyneet 1920-luvulla, kävivät läpi ankean sisällissodan jälkeiset alta, pulavuodet, sodat, taloudelisen nousun, hyvinvointivaltion.
Kertaakaan ei sanottu, että rakastan tai rakas tai tykkään sinusta. Sellainen olisi ollut meidän perheessä täysin naurettavaa. Meillä ei harrastettu ylisanoja, heh. Aina oli periaate - teot ratkaisee.
Ei sanottu, äiti ei myöskään osoittanut. Olinkin iskän tyttö.
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani olivat syntyneet 1920-luvulla, kävivät läpi ankean sisällissodan jälkeiset alta, pulavuodet, sodat, taloudelisen nousun, hyvinvointivaltion.
Kertaakaan ei sanottu, että rakastan tai rakas tai tykkään sinusta. Sellainen olisi ollut meidän perheessä täysin naurettavaa. Meillä ei harrastettu ylisanoja, heh. Aina oli periaate - teot ratkaisee.
Minulla saman ikäluokan vanhemmat ja rakkautta osoitettiin kitsastelematta. Sekä meille lapsille että vanhemmat toisilleen.
En ole kuullut kenenkään ikinä käyttävän tuota lausetta epäironisesti.
No en muista sanottiinko juuri "rakastan sinua", mutta sain kyllä kokea olevani hyvin rakastettu. Halattiin, suukotettiin, kehuttiin, käytettiin hellittelynimiä kuten murunen. En minäkään oikein luontevasti osaisi sanoa "RAKASTAN SINUA", se kuulostaa jotenkin niin juhlalliselta.
Ei melkein koskaan, jos koskaan. Jos kerran tai pari sanottiin, sen sanoi ulkomaalainen isäni, muttei suomalainen äitini. Minua ei myöskään halattu ja hyväilty yms. sikäli kun muistan. Ehkä hyvin pienenä lapsena. Äitini ei etenkään melkein koskaan kehunut, mutta moitti kyllä, vaikka olin kaikkiaan kunnollinen lapsi.
Ei kertaakaan sanottu. Itse sanon omille lapsilleni joka päivä että Rakastan sua!
Ei sanottu rakasti. Sanottiin, että tykkään, olet kultamurunen, halattiin päivittäin.
En muista,mutta hyvä lapsuus minulla oli.Muistelen eväsretkiä luontoon,makkaran paistoa nuotiolla,lautapelien pelaamista jne.Mainittakoon vielä se,että isäni vietti meidän kanssa paljon aikaa ( ei kovin tyypillistä 70-luvun alussa syntyneille).Teot ei ne sanat ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani olivat syntyneet 1920-luvulla, kävivät läpi ankean sisällissodan jälkeiset alta, pulavuodet, sodat, taloudelisen nousun, hyvinvointivaltion.
Kertaakaan ei sanottu, että rakastan tai rakas tai tykkään sinusta. Sellainen olisi ollut meidän perheessä täysin naurettavaa. Meillä ei harrastettu ylisanoja, heh. Aina oli periaate - teot ratkaisee.
Rakkauden ilmaiseminen sanallisesti on myös teko. Perheesi kuulostaa ankealta, kuten omanikin, missä ei myöskään näitä asioita koskaan lausuttu.
Rakastaminen on sanana rantautunut Suomeen vasta jokunen vuosikymmen sitten. Siis arkisempaan kielenkäyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani olivat syntyneet 1920-luvulla, kävivät läpi ankean sisällissodan jälkeiset alta, pulavuodet, sodat, taloudelisen nousun, hyvinvointivaltion.
Kertaakaan ei sanottu, että rakastan tai rakas tai tykkään sinusta. Sellainen olisi ollut meidän perheessä täysin naurettavaa. Meillä ei harrastettu ylisanoja, heh. Aina oli periaate - teot ratkaisee.
Sama juttu. Silti vieläkin, vaikka itse olen jo aika vanha ja vanhemmat kuollut ja aikaa sitten, muistan sen ihanan, rakkauden täyteisen tunnelman lapsuudesta. Vanhemmat tekivät kaikki asiat lapset edellä. Ja molemminpuolinen kunnioitus. Ei tarvinnut sanoja eikä kapinontia. Aina kun ajattelen vanhempiani, tulee todella voimakas liikutuksen tunne miten paljon sain lapsuudessa henkistä hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Ei taidettu sanoa. Mutta sanottiin, että olet ihana. Ja tykkään sinusta.
Minä en kyllä 62 syntyneenä kuullut noista yhtäkään. Sylissäkään ei pidetty tai halailtu. Asiapohjalta enemmänkin vanhemmuus. Kutakuinkin täyspäisiä silti kaikista tuli.
Ei sanottu, ei halattu, ja kun myöhemmin osoittautui, etten sittenkään ole sellainen tytär, jota naapurit voisivat kadehtia, en myöskään enää ollut tervetullut lapsuuskotiini. Tämä ja perimäni surkeat geenit ovat syy siihen, että mä en ole halunnut tehdä omia lapsia. Surkeuden kierre katkeaa minuun.
50-lukulaiset ei ole enää boomereita mutta eipä tietenkään moista turhaa lepertelyä sanottu, kosketuskin oli remmiselkäsaunaan rajoittuvaa, kunnes se 80-luvulla kiellettiin.
Ei, mutta piiskattiin ja tukkapöllyä annettiin ja alistettiin myös suusanallisesti, perheen ulkopuolistenkin kuullen. Minulle kehittyi varsin selvä kuva kaikista puutteistani, myös ulkonäköäni koskevista.
Ei taidettu sanoa. Mutta sanottiin, että olet ihana. Ja tykkään sinusta.