Miksi mies kysyy kaiken minulta? En jaksa enää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei selviä ruokakaupasta koskaan itse. Aina soittaa sieltä. Ymmärrän jos listalla olisi joku tosi spesiaali juttu, mutta jos lukee vaikka kirsikkatomaatit, niin hän soittaa että näitä on monenlaisia. Tästä toki selviäisi sillä, että kirjoittaa tarkan tiedon, mutta kun sillä ei ole väliä, mitä ne on. Ja jos kirjoitan tarkasti esim. Valion mansikkajogurtti ja sitä ei olisikaan, niin ei osaa ottaa jotain toista. Se ei tule edes mieleen. Teen niin tai näin, niin mies soittaa kaupasta.

 

Aika yksinkertaiselta mieheltä vaikuttaa 🙈

 

..Mies ostaa yleensä kaupasta vain vaaleaa leipää, margariinia ja juustoa. Välipalaksi nuudelia. Itselleen ykköskaljaa. 

Pitää olla tosi spesifit ja tarkat ohjeet, jos haluaa jotain muuta kaupasta. Jos on pienikin epäselvyys ohjeissa, niin hän ei osta. Ainoa mistä nalkutan, on se, että perhe ei voi syödä pelkkää leipää ja nuudelia aina. 

Miehellä on auto ja siksi hän saa haettua kaupasta ostokset helposti. Kun kuljen bussilla, mulla menee puolipäivää ostosten tekoon, enkä saa kannettua tarpeeksi ikinä. Lisäksi jää muut kotityöt tekemättä, kun lähden kauppaan. Mies ei pese esim. pyykkiä jos on päiväuniaika, kirjanluku kesken, tai nukkuma-aika(eli klo 20.00 jälkeen). Eikä suoraan työstä tullessa, kun ensin pitää huilata ja syödä. 

Tavaroitten järjestelyä, esim. Eteisen järjestely, ei tee käytännössä ikinä. Ei vaikka pakottaisin. 

Välillä imuroidessaan "järjestelee" kaikki irtotavarat isoin kasaan sängyn tai pöydän päälle. Ne jää siihen, ellen laita niitä itse paikoilleen. 

Tekee kuitenkin todella vaativaa ja vastuullista työtä ja on tosi älykäs, komea, kiltti, hauska jne. mutta arjen "metatyöt + aikataulujen järjestämiset" ja pyykit, kukkien kastelut, tavaroitten paikalleen järjestely arkisin jne. jää kyllä yleensä minulle. 

Auttaisi jo tosi paljon, jos pyykinpesu ja kauppareissut sujuisi oma-aloitteisemmin. Kyllä useinkin yritän näistä keskustella. 

Rakastan häntä kyllä, enkä vaihtaisi mihinkään. Yritän suhtautua huumorilla arjen kitkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei selviä ruokakaupasta koskaan itse. Aina soittaa sieltä. Ymmärrän jos listalla olisi joku tosi spesiaali juttu, mutta jos lukee vaikka kirsikkatomaatit, niin hän soittaa että näitä on monenlaisia. Tästä toki selviäisi sillä, että kirjoittaa tarkan tiedon, mutta kun sillä ei ole väliä, mitä ne on. Ja jos kirjoitan tarkasti esim. Valion mansikkajogurtti ja sitä ei olisikaan, niin ei osaa ottaa jotain toista. Se ei tule edes mieleen. Teen niin tai näin, niin mies soittaa kaupasta.

 

Et kai ole joskus naputtanut, kun on tullut  kaupasta väärät tomaatit?

Asioilla on syy ja seuraus.

 

En ole. Minä kirjoitinkin tuohon, että ei minulle ole väliä. Yhdessäkin olemme olleet 10 vuotta eli hän kyllä oikeasti tietää, että paseerattu tomaatti saa olla pahvipurkissa tai lasipullossa. Tai ananaspalat saa olla vaikka sitä halvinta, jos niitä Doleja ei ole. Minä en ole tarkka. Voin itse mennä kauppaan ja ostaa, mitä haluan. Sen kerran kun haluaisin vaan olla kotona ja laittaa toisen kauppaan, niin ei, puhelin soi. Hänellä on vaikeuksia tehdä päätöksiä. Siitä tuo kaiketi johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi olkoon äidin roolista ja isäkin odotetusti on taantunut mieslapseksi!]

Todennäköisesti ko. mies ei ole koskaan itsenäistynyt, vaan juossut äidin helmoista suoraan vaimon passattavaksi. Jos ei asu elämässään päivääkään yksin, ei kyllä itsenäisty koskaan. Pahin olisi tietysti se, että ensimmäinen yksineläminen tulisi pakosta eteen vasta vanhana.   

I feel you kaiken huipentuma on se, että se varastoi tietoa mun päähän tyyliin: mä sanon sulle että laitan tän tärkeen jutun tänne laatikkoon, et se on sit siellä kun mä tarviin sitä. Sitten kun se aika tulee, niin se kysyy multa missä se on. Mä toimin sille siis jonain *tanan datakeskuksena, johon se varastoi tietoa!

Eilen ketjuun kirjoittaminen jäi, kun piti lähteä töihin. Samaistun kirjoittajaan vahvasti. 

Munkin mies kyselee jotain koko ajan ollessaan kotona, töissä on tiiminvetäjä, jolla on useita vastuualueita ja sijaistaa usein muissa tiimeissä, joten ihan asiallinen ja kykenevä aikuinen on. Paitsi kotona. Kaipa se tosiaan on laiskuutta, helppoa kun ei tarvitse mitään ajatella itse, kun mä tiedän ja koska mä tiedän, sitten myös teen. 

Tähän liittyy vahvasti se, että kun mies ilmoittaa aikovansa korjata/huoltaa/järjestää/siivota jotain, saan kauhun väristyksiä. Jonkin projektin aloittaminen tarkoittaa entistäkin suurempaa kyselytulvaa, etsitään työvälineitä, hommaan tulee aina mutkia matkaan, jotain aina hajoaa työn touhussa, mitä tahansa voi tapahtua. Loppujen lopuksi yleensä teen homman loppuun, siivoan jäljet, hankin uuden hilavitkuttimen hajonneen tilalle, paikkaan miehen fyysiset ja henkiset vauriot raskaan ja vaativan työn päätteeksi. Ja juu, tämä raskas ja Odysseuksen urhotöihin verrattavissa oleva eeppinen ponnistus on ollut ehkä varaston siivous, polkupyörän huolto, seinän maalaus tai halkojen pinoaminen liiteriin. 

Välillä tunnen olevani enemmän miehen äiti kuin vaimo ja yleisin tunteeni miestä kohtaan ärsyyntyminen. Kunpa joskus puhuisi muuten kuin kyselisi jotain, kunpa kysymykset eivät johtaisi mun työtaakan kasvuun, kunpa mies olisi aikuinen ja tasavertainen puoliso. Olen huomannut, etten enää kysy mieheltä oikeastaan mitään. Tiedän, pitäisi erota. Mutta sekin on projekti, joka kaatuu mun niskaan täysin. 

Lisään vielä, että mullakin on työ, jossa tapaan valtavasti ihmisiä, multa kysellään yhtä ja toista ja ihmisten auttaminen, tukeminen ja hoitaminen on työtäni. Olen sh. Kotona en jaksaisi olla koko ajan tuki ja turva ja ehtymätön sammio vastauksia koko universumilliseen kysymyksiä. Ne alkavat siitä missä on puhtaita sukkia ja päättyvät kai elämän tarkoitukseen tai ainakin puutarhavajan eoämääräisimmän laatikon sisällön pienimpään mutteriin.

I feel you! 

Nauratti, koska aloitus on taitavasti kirjoitettu. Mutta itketti, koska oma mieheni on ihan samanlainen. Ei ollut ennen lasta vaan lapsen syntymän jälkeen hän ryhtyi tuollaiseksi. Ja on muuten ihan hel vetin rasittavaa ja stressaavaa, kun hänen ollessa kotona on tauoton kyselytulva päällä asioista, mihin hän löytää ihan helposti itse vastauksen. En saa sen siunaamaan rauhaa sekunniksikaan kun yritän keskittyä tekemään jotain. Mutta toisin kuin ap olen jo siitä pisteessä että en enää välitä. Vastaan nykyään aina kaikkeen vain, että selvitä itse. Mies tietenkin loukkaantuu tästä, kun en keskeytä puuhaani kulje selvittämään hänelle vaikkapa mitä kello on, monesko päivä on, sataako ulkona vettä, onko hänen kännykkä ollarissa vai makkarissa. Mutta siinäpähän loukkaantuu. Hämmentävää silti on, että se, että vastaan noihin aina että selvitä itse, niin se ei ole kuitenkaan yhtään vähentänyt sitä hänen kolmevuotiaan tyylistä tauotonta kyselytulvaa. Tässä on lapsiin vielä se ero, että lasten kysymyksen on kuitenkin välillä ihan mielenkiintoisia kuten että miksi aurinko on, tai onko kilpikonnalla polvet tai luuleeko lentokala olevansa puoliksi lintu. Miehen kysymykset ei ole kiinnostavia, ne on vain sitä hänen omaa sisällötöntä hölinää. 

Vierailija kirjoitti:

I feel you kaiken huipentuma on se, että se varastoi tietoa mun päähän tyyliin: mä sanon sulle että laitan tän tärkeen jutun tänne laatikkoon, et se on sit siellä kun mä tarviin sitä. Sitten kun se aika tulee, niin se kysyy multa missä se on. Mä toimin sille siis jonain *tanan datakeskuksena, johon se varastoi tietoa!

Miksi et vastaa hänelle silloin suoraan, että muistappa kuule itse, minun tehtävä ei ole olla sinun omien asioiden muistaja. 

Hauska mies.

Tuollainen toiminta on lähinnä narsistista huomionhakua. 

Kerro että pääsiäinen on jouluaattona.

Mitä kello on? Muovia ja metallia.

Vierailija kirjoitti:

Nauratti, koska aloitus on taitavasti kirjoitettu. Mutta itketti, koska oma mieheni on ihan samanlainen. Ei ollut ennen lasta vaan lapsen syntymän jälkeen hän ryhtyi tuollaiseksi. Ja on muuten ihan hel vetin rasittavaa ja stressaavaa, kun hänen ollessa kotona on tauoton kyselytulva päällä asioista, mihin hän löytää ihan helposti itse vastauksen. En saa sen siunaamaan rauhaa sekunniksikaan kun yritän keskittyä tekemään jotain. Mutta toisin kuin ap olen jo siitä pisteessä että en enää välitä. Vastaan nykyään aina kaikkeen vain, että selvitä itse. Mies tietenkin loukkaantuu tästä, kun en keskeytä puuhaani kulje selvittämään hänelle vaikkapa mitä kello on, monesko päivä on, sataako ulkona vettä, onko hänen kännykkä ollarissa vai makkarissa. Mutta siinäpähän loukkaantuu. Hämmentävää silti on, että se, että vastaan noihin aina että selvitä itse, niin se ei ole kuitenkaan yhtään vähentänyt sitä hänen kolmevuotiaan tyylistä tauotonta

Meilläkin on tuota samaa. Ihan todella rasittavaa. 

Lapsemme ovat jo isoja, käyvät lukiota. Muista kuitenkin hyvin sen lasten kyselyiän ja tosiaan, kysymykset olivat mielenkiintoisia ja niistä käytiin pitkiäkin keskusteluja. Miksi taivaalla on pilviä-kysymys johti pilvien muotoihin, siitä lempi-eläimiin ja jatkui kysymykseen miksi on eläimiä jne. Ammattifilosofitkin olisivat olleet ylpeitä näistä keskusteluista. 

Lapset ivat kasvaneet ja eivät enää kysele miksi on pilviä, mutta keskustelut jatkuvat yhä. Aikuistuvat nuoret myös löytävät omat tavaransa, pesevät pyykkiä, joten tietävät puhtaiden treenikamojen/sukkien/lempifarkkujen/jne tilanteen itse, osaavat katsoa onko keittiössä maitoa/kahvia/leipää ja vinkkaavat tästä tai menevät kauppaan. Mies sen sijaan kysyy tästä kaikesta. Ja kaikesta muustakin. Kuten jo mainittu ketjussa, kyllähän tuollainen kyseleminen syö kommunikaation ja sitten koko suhteen. 

En tiennytkään tämä on näin yleistä. Toisaalta lohduttavaa, toisaalta kurjaa. 

Vierailija kirjoitti:

Nauratti, koska aloitus on taitavasti kirjoitettu. Mutta itketti, koska oma mieheni on ihan samanlainen. Ei ollut ennen lasta vaan lapsen syntymän jälkeen hän ryhtyi tuollaiseksi. Ja on muuten ihan hel vetin rasittavaa ja stressaavaa, kun hänen ollessa kotona on tauoton kyselytulva päällä asioista, mihin hän löytää ihan helposti itse vastauksen. En saa sen siunaamaan rauhaa sekunniksikaan kun yritän keskittyä tekemään jotain. Mutta toisin kuin ap olen jo siitä pisteessä että en enää välitä. Vastaan nykyään aina kaikkeen vain, että selvitä itse. Mies tietenkin loukkaantuu tästä, kun en keskeytä puuhaani kulje selvittämään hänelle vaikkapa mitä kello on, monesko päivä on, sataako ulkona vettä, onko hänen kännykkä ollarissa vai makkarissa. Mutta siinäpähän loukkaantuu. Hämmentävää silti on, että se, että vastaan noihin aina että selvitä itse, niin se ei ole kuitenkaan yhtään vähentänyt sitä hänen kolmevuotiaan tyylistä tauotonta

Taitavasti kirjoitettu?!?! Todella halventavasti mielestäni. Aikuinen nainen osaa tuoda ajatuksena esiin paljon viisaamminkin. 

Up