Pelottavaa miten huolettomasti lähti nuorena komean kundi mukaan yökerhosta eikä miettinyt että mitä jos se o joku hullu. Kaveritkaan ei
Olisi osanneet poliisille sanoa kuin että se oli Jani tai Joni tai ehkä Sami.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Tiedostan, että minulla kävi todennäköisesti osittain tuuri, mutta ajat todella olivat erilaiset eivätkä tuon ajan nuoret miehet suhtautuneet seksiin samalla tavalla avoimen pakkomielteisesti ja jankkaavasti kuin nykypäivänä.
Siis oletko vai etkö ole nykypäivän nuori? Kun kerran tiedät, miten nykypäivän nuoret miehet suhtautuu naisiin ja seksiin?Ei nimittäin ole normaalia eikä yleistä suhtautua pakkomielteisesti, jankkaavasti eikä pakottaa seksiin. Ja itse olen ollut aina sitä mieltä, ettei lähdetä baarista tai mistään miehen mukaan kahdestaan kämpille, jos ei ole himoa sitä kohtaan. Ei sinne kämpille huvikseen mennä.
Tyhmänä pidän yhtäkin vanhaa kaveria, joka kerta toisensa jälkeen pettyi, kun juuri tavattu mies olisikin halunnut muutakin kuin LÄHEISYYTTÄ. Ei sitä silti kukaan pakottanut mihinkään.
Ja tyhmä hän olikin, ja on edelleen. Tyhmät yleensä pysyy tyhminä, eli ei se ole mitään nuoru
Onhan se mieskin siinä tyhmä kun ei usko puhetta. Tyhjin käsin jäävät. Osa katkeroituu. Kannattaisi olla sellaisten kanssa tekemisissä jolla aikeet ihan samat.
Olet val--ko roskaa ja vain jännämies kelpaa
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1980-luvun alussa. 2000-luvun alkupuolella oli juuri tuollaista. Saatettiin lähteä yhden illan jutuille, tai jatkoille, tai ihan vaan nukkumaan vieraan kundin tai kundien kanssa, jos kyse oli jatkoista. Ikinä ei tullut mieleenkään, että mitä jos se tyyppi onkin joku hullu. Ja mikä ihmeellistä: aina kaikki sujui tosi kivasti! Oli kivoja jatkoja, kiihkeää seksiä, mukavia brunsseja tai krapula-aamiaisia. Oikeastaan ainoa kurja muisto on, kun menin kivan ja komean miehen kanssa yhden illan jutuille, oli hyvää seksiä, aamulla uusinta, mutta sitten tajusin aamupalaa syödessä, että kaverihan on naimisissa ja tämä on perheasunto. Muistaakseni kaksi pientä tyttöä niillä oli. Äiti ja lapset olivat vaan jossain viikonloppureissulla. Jotenkin tuli tosi paha mieli niiden puolesta, sillä muuten heidän elämä näytti ulkoisesti täydelliseltä. Hieno omakotitalo Espoossa, kaksi kallista autoa pihassa, sisustus viimeisen päälle söpöine perhepotretteinee
Lorttoista puuhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalle tiedoksi:
Ruskeasilmäisten kundien osuus yökerhoissa on kasvanut huolestuttavasti viime vuosikymmenten aikana. En tiedä syytä.
Kyllä tämä liittyy valitettavasti ja yhdessä konsertissa näin tällaisen odottavan silmät kiiluen anniskelualueen portin lähellä. Osa kuvittelee että naisen humala on yhtä kuin lupa seksiin. Huoli nuorista naisista. Varmasti tietävät tilanteen.
💩 puhetta, Itämaan prinssit ovat oikeita herrasmiehiä!
Ovat myös kovista oloista, ihan muistaen sota-ajan jäljeisiä ongelmia Suomessakin. Väkivaltaa riitti alkoholin terästämänä. Ei silti oikeuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki naiset ei ole lutkia.
Ihanaa kaksinaismoralismia. Sinkkumies on vain sonni ja miesten mies kun löytää baarista seuraa,sinkkunainen taas lumppu.
Itse en henkilökohtaisesti nakkaa sen perään kuka tekee mitäkin ja kenen kanssa, mutta tuo on jokin myytti, että ns panomiestä yleisesti ihailtaisiin ja pidettäisiin jonain sonnina. Ennemminkin potentiaalisena uhkana, jonka edesottamuksista ja naisseikkailuista on hyvä olla perillä.
Näistä myös kerrotaan muille paheksuvaan sävyyn, että on laajassa tiedossa. Varsinkin naisten.
Naisten keskuudessa panomiehen maineesta tai imagosta on lähestulkoon pelkästään hyötyä. Ihan sa
Ei ole, miehet ja naiset arvostaa ihan eri asioita. Jokainen sellainen itse tietää myös miltä sellainen elämä oikeasti tuntuu. Olen tuntenut tällaisia ns. suosittuja kumpaakin sukupuolta.
Ja jep jep nyt taas, ainakin poikia on tietty vähemmistö ryöstänyt. Kaksi tai kolme tästä ainakin pääkaupunkiseudun ilmiöstä kertonut.
Baariin on kiva mennä saalistamaan naaraita ja mahdollisuus saada emätintä👍
Vierailija kirjoitti:
Itse opin läksyni kerrasta. Olin kerran juuri täysi-ikäistyneenä, uuteen kaupunkiin muutettuani illalla lähtenyt kiertelemään keskustaan. En edes käynyt missään baareissa enkä ollut nauttinut alkoholia, mutta kun olin lähdössä kotiin, huomasinkin katsoneeni julkisen liikenteen aikatauluja väärin eikä busseja enää mennytkään siihen suuntaan. Siinä kadulla joku ystävällisin oloinen nuori mies tuli juttelemaan että onko kaikki hyvin ja siinä aikamme juteltua tarjosi, että voisin nukkua hänen luonaan. Lähdin, koska minulla ei ollut paikkaa mihin mennä eikä juurikaan rahaa, ja hän vaikutti todella harmittomalta leperrellessään miten taide koskettaa hänen sieluaan.
Päällehän se kävi kun perille päästiin. Pääsin tuolloin pakoon ennen kuin mitään kovin vakavaa ehti tapahtua, mutta ikinä koskaan en milloinkaan enää ole lähtenyt vieraan ihmisen mukaan ja pitkään pidin huolen, että aina kun yövyin jonkun sellaisenkin henkilö
Taide koskettaa sielua, huh huh. Edes taiteilija ei ehkä puhuisi noin. Uskomatonta. Yleensä yöllä ihmiset puhuu väsyneenä sekavia. Ikävä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla ihan tervettä, jos 1950-luku palaisi. Itse en ainakaan jaksa tätä nykyaikaa anaaliseksihaasteineen eli 50 miestä rassaa persettä päivässä ja siitä uutisoidaan iltapäivälehdessä.
Sairaalareissuineen, toim. huom. 😢
No en kyllä ikinä lähteny ja yritin estää kavereitakin lähtemästä. Joskus en onnistunut. Sit saa kyllä syyttää itseään jos jotain tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te olette harhaisia. Netti levisi kaikkien käyttöön ysärin loppuun mennessä, ja kuvittelette, että rikostelu on alkanut vasta sen jälkeen.
Mä jaoin viikolla linkkejä risen, poliisin ja muiden viranomaisten tilastoihin, jotka osoittaa päinvastaista, mutta eihän pöljät TIEDOLLA mitään tee. Se on se kiihkoisa, haarat kostuttava TUNNE, joka teissä jyllää.
trols, netti ei todellakaan ollut yleisesti vielä käytössä ysärillä.
Sori siitä, mulla se oli vuodesta 1991. Sä oot syntynyt ei-toivottuna 2000-luvulla, oletan?
Milloin sinusta tuli noin katkera? Ja miksi? Vai tapahtuiko se jotenkin huomaamatta ja varkain iän myötä?
Vierailija kirjoitti:
Pelättiin aidsia tosi kovasti eli sekin voi on voinut hillitä seksiin painostamisia (kumia vaati aina kaikki siis miehetkin!).
Joo, mutta vauhdikkaimpina aikoina tuli käytyä aika monesti aids-testissäkin.
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ikinä lähteny ja yritin estää kavereitakin lähtemästä. Joskus en onnistunut. Sit saa kyllä syyttää itseään jos jotain tapahtuu.
Olennaista on juuri toisen tahdon kunnioituksen puute ja voisi osua sinunkin kohdalle valitettavasti. Niin kauan kuin henki pihisee. Sehän on nähty ettei ole vain nuorten naisten riski.
Vierailija kirjoitti:
Tiedostan, että minulla kävi todennäköisesti osittain tuuri, mutta ajat todella olivat erilaiset eivätkä tuon ajan nuoret miehet suhtautuneet seksiin samalla tavalla avoimen pakkomielteisesti ja jankkaavasti kuin nykypäivänä.
Siis oletko vai etkö ole nykypäivän nuori? Kun kerran tiedät, miten nykypäivän nuoret miehet suhtautuu naisiin ja seksiin?Ei nimittäin ole normaalia eikä yleistä suhtautua pakkomielteisesti, jankkaavasti eikä pakottaa seksiin. Ja itse olen ollut aina sitä mieltä, ettei lähdetä baarista tai mistään miehen mukaan kahdestaan kämpille, jos ei ole himoa sitä kohtaan. Ei sinne kämpille huvikseen mennä.
Tyhmänä pidän yhtäkin vanhaa kaveria, joka kerta toisensa jälkeen pettyi, kun juuri tavattu mies olisikin halunnut muutakin kuin LÄHEISYYTTÄ. Ei sitä silti kukaan pakottanut mihinkään.
Ja tyhmä hän olikin, ja on edelleen. Tyhmät yleensä pysyy tyhminä, eli ei se ole mitään nuoru
No oletpa oiva esimerkki siitä ilmiöstä, mistä puhuin. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te olette harhaisia. Netti levisi kaikkien käyttöön ysärin loppuun mennessä, ja kuvittelette, että rikostelu on alkanut vasta sen jälkeen.
Mä jaoin viikolla linkkejä risen, poliisin ja muiden viranomaisten tilastoihin, jotka osoittaa päinvastaista, mutta eihän pöljät TIEDOLLA mitään tee. Se on se kiihkoisa, haarat kostuttava TUNNE, joka teissä jyllää.
trols, netti ei todellakaan ollut yleisesti vielä käytössä ysärillä.
Sori siitä, mulla se oli vuodesta 1991. Sä oot syntynyt ei-toivottuna 2000-luvulla, oletan?
Milloin sinusta tuli noin katkera? Ja miksi? Vai tapahtuiko se jotenkin huomaamatta ja varkain iän myötä?
Jonnekin ysärin loppupuolelle työpaikoista ilmoitettiin vielä ilmoitustaululla. Vasta joskus 1998 ne siirtyi mol.fi:hin.
No oletpa oiva esimerkki siitä ilmiöstä, mistä puhuin. Kiitos!
Niin, eli ei ole nykyään normaalia ja hyväksyttyä pakottaa ketään mihinkään, toisin kuin sinä väitit. :) Et tainnut oikein ymmärtää lukemaasi, sillä siellä ihan selvästi luki, ettei tuota typerää, tuntemattomilta miehiltä läheisyyttä hakenutta nuorta naista kukaan pakottanut mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ikinä lähteny ja yritin estää kavereitakin lähtemästä. Joskus en onnistunut. Sit saa kyllä syyttää itseään jos jotain tapahtuu.
Minä en ikinä yritä estää. En näe siinä mitään huolestuttavaa, jos kaverit lähtee miesten kanssa panemaan. Eikä niille mitään ole käynytkään.
Vierailija kirjoitti:
Niin lähdin minäkin ja se oli normaalia. Silloin ei ollut mitenkään yleistä että jotain pahaa tapahtuisi. Olen nyt 60-vuotias. Mun puolisokin löytyi noin. Yhdessä oltu 30 vuotta.
Nykyaikana en lähtisi.
Niin lähti tääkin, useita kertoja. Ei kaduta, hauskaa nuoruusaikaa. Onpahan mitä muistella kiikkustuolissa. 😉
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä ikinä lähteny ja yritin estää kavereitakin lähtemästä. Joskus en onnistunut. Sit saa kyllä syyttää itseään jos jotain tapahtuu.
Ei ole uhrin vika koskaan. Vähän väsynyttä syyllistää uhria.
Ei ollut kovin yleistä, mutta selvästi sellaisia piirejä oli missä pidettiin normaalina. Wanhusmiehiä ovat jo nyt.