Lue keskustelun säännöt.
Onnellisuusguru Frank Martelan ristiriitaiset opit: Onko ihminen olemassa itseään, vai muita varten? Tuleeko onni sisältä vai ulkoa?
11.04.2025 |
Frank Martela puhuu onnellisuudesta tuoreessa Anna-lehden jutussa:
-Ihminen ei ole muista erillinen kokonaisuus, vaan me olemme ihmisiä toisten ihmisten kautta. Koko meidän minuutemme ja hyvinvointimme on aika paljon kietoutunut siihen, millaisia ihmisiä ympärillämme on ja minkälainen suhde meillä heihin on.
Samalla Martela kertoo, että yksi merkittävimmistä onnellisuuden esteistä on muiden ihmisten odotusten ja toiveiden täyttäminen ja niiden mukaan eläminen. Myöskään ei saisi tavoitella rahaa eikä mainetta. Onnellisuuden tulisi tulla sisältä, mutta samalla se tulee ulkoisen tavoitteen saavuttamisesta.
Sitten Martela ohjeistaa sysäämään sivuun oman kapean minuuden, eli egon ja etsimään elämän tarkoituksen muiden kautta ja siitä mitä voi tarjota muille.
Sen jälkeen taas toistuu tämä, ettei pitäisi välittää muiden ihmisten mielipiteistä, tunteista ja odotuksista.
Koko haastattelu on yksi sillisalaatti, täynnä ristiriitoja ja vailla punaista lankaa. Tuleeko se onnellisuus ihmisen sisältä, vai siitä miten hyvin pystyy tyydyttämään muiden ihmisten tarpeita ja haluja, eli palvelemaan heitä? Jos ei saa olla egoa, niin saako haluta itselleen mitään? Entäpä, mitä sitten kuunnella, jos ei muiden ihmisten näkemyksiä, vai tuleeko ne aina ohittaa, koska minäminäminä tietää paremmin? Eikö se ole egoa?
https://anna.fi/ihmiset/frank-martela-ja-kolme-estetta-onneen
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Missä se ristiriita oli?
Ihminen on yhteisöllinen ja sosiaalinen olento. Merkityksellinen yhteys toisiin ihmisiin on yksi tärkeimmistä onnellisuuden lähteistä.
Toisaalta on tärkeää elää elämää omien arvojensa mukaan ja tehdä sellaisia valintoja kuin itse haluaa (esim. asuinpaikan, ammatin, työpaikan, puolison, harrastusten ym. suhteen) eikä mukautua ryhmäpaineeseen tai sosiaalisiin odotuksiin ja normeihin.
Minusta näissä ei ole mitään ristiriitaa.
Yhteys ja yhteisöllisyys ei siis tarkoita massan mukana menemistä ja omia arvoja ja taipumuksia vastaan toimimista.
Ja omien arvojensa mukaan eläminen ei tarkoita itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä tai välinpitämättömyyttä toisia ihmisiä kohtaan.
Jos otetaan esimerkkinä, että olet vaikka homo yhteisössä, joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta.
Tai olet ateisti kristillisessä yhteisössä, joka ei hyväksy muita kuin uskonveljiä ja -sisaria.
Siinä voi olla aivan valtava ristiriita, myös arvojen kohdalla.
Tuleeko yksilön muokata itsestään yhteisöön sopiva? Syntyykö elämän onni ja merkityksellisyys sitä kautta, jos hinta on oman itsen tukahduttaminen, kun kirjoitat, että ihminen on yhteisöllinen ja sosiaalinen olento?
Entä introvertit, jotka eivät ole sosiaalisia? Ovatko he vääränlaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se ristiriita oli?
Ihminen on yhteisöllinen ja sosiaalinen olento. Merkityksellinen yhteys toisiin ihmisiin on yksi tärkeimmistä onnellisuuden lähteistä.
Toisaalta on tärkeää elää elämää omien arvojensa mukaan ja tehdä sellaisia valintoja kuin itse haluaa (esim. asuinpaikan, ammatin, työpaikan, puolison, harrastusten ym. suhteen) eikä mukautua ryhmäpaineeseen tai sosiaalisiin odotuksiin ja normeihin.
Minusta näissä ei ole mitään ristiriitaa.
Yhteys ja yhteisöllisyys ei siis tarkoita massan mukana menemistä ja omia arvoja ja taipumuksia vastaan toimimista.
Ja omien arvojensa mukaan eläminen ei tarkoita itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä tai välinpitämättömyyttä toisia ihmisiä kohtaan.
Jos otetaan esimerkkinä, että olet vaikka homo yhteisössä, joka ei hyväksy homoseksuaalisuutta.
Tai olet ateisti kristilli
Ihmisellä on vapaus valita yhteisönsä.
Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys on eri asia kuin ektstroversio. Introvertit ovat sosiaalisia omalla tavallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se ristiriita oli?
Ihminen on yhteisöllinen ja sosiaalinen olento. Merkityksellinen yhteys toisiin ihmisiin on yksi tärkeimmistä onnellisuuden lähteistä.
Toisaalta on tärkeää elää elämää omien arvojensa mukaan ja tehdä sellaisia valintoja kuin itse haluaa (esim. asuinpaikan, ammatin, työpaikan, puolison, harrastusten ym. suhteen) eikä mukautua ryhmäpaineeseen tai sosiaalisiin odotuksiin ja normeihin.
Minusta näissä ei ole mitään ristiriitaa.
Yhteys ja yhteisöllisyys ei siis tarkoita massan mukana menemistä ja omia arvoja ja taipumuksia vastaan toimimista.
Ja omien arvojensa mukaan eläminen ei tarkoita itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä tai välinpitämättömyyttä toisia ihmisiä kohtaan.
Jos otetaan esimerkkinä, että olet vaikka homo yhteisössä, joka ei hyväksy homos
Taas vedetään mutkia suoraksi. Ihminen itse valitsee yhteisönsä. Niinkö todella ja lapsesta saakka? Yhteisön hylkääminen, tai hylätyksi tuleminen voivat olla äärimmäisen traumatisoivia kokemuksia.
Myös se kuinka suuri osuus elämästä on tietoista valintaa ja kuinka paljon alitajuntaa, on kysymysmerkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se ristiriita oli?
Ihminen on yhteisöllinen ja sosiaalinen olento. Merkityksellinen yhteys toisiin ihmisiin on yksi tärkeimmistä onnellisuuden lähteistä.
Toisaalta on tärkeää elää elämää omien arvojensa mukaan ja tehdä sellaisia valintoja kuin itse haluaa (esim. asuinpaikan, ammatin, työpaikan, puolison, harrastusten ym. suhteen) eikä mukautua ryhmäpaineeseen tai sosiaalisiin odotuksiin ja normeihin.
Minusta näissä ei ole mitään ristiriitaa.
Yhteys ja yhteisöllisyys ei siis tarkoita massan mukana menemistä ja omia arvoja ja taipumuksia vastaan toimimista.
Ja omien arvojensa mukaan eläminen ei tarkoita itsekkyyttä, itsekeskeisyyttä tai välinpitämättömyyttä toisia ihmisiä kohtaan.
Jos otetaan esimerkkinä, että o
Lapsi ei tietenkään valitse yhteisöä johon syntyy. Mutta tämä ei enää liity Martelan teeseihin.
Niinkö todella on? Oman minuuden pois häivyttäminen ratkaisee mielenterveysongelmat? Entäpä sen minuuden löytäminen ja eheyttäminen? Tai oman itsen ja elämän arvokkaaksi kokeminen?