Mikä on ollut tähän astisen elämäsi onnellisimpia tapahtumia ja vastaavasti surullisimpia...?

Onnellisin tapahtuma kun pitkään salaa  ihailemani nainen kutsui kotiinsa päiväkahville. Hän oli kiihkeämpi kuin olin osannut kuvitellakaan. Vuorokausi siinä meni ja tunsin saaneeni.

Surullisin oli reilu viikko ennen edellistä, kun jouduin jättämään vaimoni mielisairaalan suljetulle tietämättä,0 palaako hän koskaan normaalielämään.

Up.

Up.

Onnellisin esikoisen syntymä, surullisin kuopuksen kuolleena syntyminen.

Onnellisimpia on hyvät hetket läheisten kanssa, koetut elämykset esimerkiksi matkustaessa, onnistumiset ja lähipiiriin syntyvät lapset. Myös ilo omasta raskaudesta ja tulevasta lapsesta.

Surullisimpia on ollut äitipuolen ja pikkusisarusteni kuolema sekä sitä seuranneet tapahtumat ollessani yläasteikäinen. 

Onnellisimpia:

Elämänkumppanin löytyminen ja monet hetket hänen kanssaan.

Lasten syntymät. Kahden lapsen ylioppilasjuhlat.

Surullisimpia: 

Kahden lapsen kehitysvammaisuus  ja heidän elmäänsä liittyneet vaikeudet.

Kahden ystäväni kuolemat.

Keskivaikean masennuksen läpikäyminen.

Nuoruuden kiusaamiskokemuksetvja yksinäisyys.

Kauheimpia tapahtumia: kaikki syntymän jälkeen

Onnellisimpia: lääkäri määräsi lyricaa ja kahteen tuntiin ei helvetinpolttoahdistanut! Nykyään ei toimi enää mutta sitä hetkeä on ihana muistella. :)

Paras oli kun eka lapsemme syntyi ja tulimme ensi kertaa vanhemmiksi.

Huonoin oli kun jouduin talousvaikeuksien vuoksi lopettamaan yritykseni joka oli työllistänyt myös sukulaisiani.

Isäni yllättävä kuolema kun olin nuori. Aviopuolisoni jätti viikkoa ennen synnytystä. Lasteni syntymät ovat onnea. 

Onnellisin se kun niin sanottu isä kuoli.

Surullisin lapsuus kokonaisuudessaan

Lasten syntymä ja lasten syntymä.

Parhaat asiat ovat lapsieni syntymät, ja se, että pääsin lähes unelma työpaikkaani. 

Pahimmat ovat, se että minut jätettiin muutama päivä ennen häitäni.

Väkivaltainen puoliso ( tästä ptsd), ja alkoholisti puoliso. 

Up 

Up.

Up.

Hmm, en koe että olisi mitään yksittäisiä superonnellisia. Olen yleisesti onnellinen. Ehkäpä riemua ovat tuoneet jotkin omat isot onnistumiset, jotka ovat tuntuneet jopa uskomattomilta. Jonkinlaisia "ihmeitä" siis.

Surullisin oli lapsesta luopuminen.

Onnellisimpia ovat nykyisen mieheni tapaaminen ja askeleet hänen kanssaan.

Surullisimpia ystävien itsemurhat ja päihdeongelmiin luisuminen. Satuttavat pari- ja ystävyyssuhteet.

Minulla lapsen syntymää varjosti miehen petollisuus ja väkivaltaisuus sekä olosuhteet, mihin en olisi halunnut lasta synnyttää. Toki itse synnytyskin oli aika hirveä ja väkivaltainen. Teoriassa lapsen syntymä voisi olla iloisin, jos se ei sisältäisi niin paljon ulkopuolista paskaa. Vauvojen syntyminen on aina koskettavaa. Sen voi kuitenkin myös tahria ja häpäistä hyvin rumilla tavoilla.

Onnellisinta elämässäni on puolisoni. 

Surullisinta elämässäni on ollut lapsettomuus, isäni kuolema ja nuoruuden rakkauden jättämäksi tuleminen. 

Lapsen onnistumiset ja etenkin hänen puhdas ilo ja riemu onnistumisistaan on aiheuttanut minulle todella monta puhtaan onnen hetkeä jotka muistan varmasti aina.

Kaksikymppisenä muistan ohikiitävän hetken Japanissa pienellä peuroja kuhisevalla saarella, yksin auringonlaskua katsellessa. Olin niin onnellinen että meinasin pakahtua.

Surullisinta ovat olleet rakkaista ihmisistä luopumisten hetket. Myös se, kun ystävä paljastuu ihan muuksi kuin luulin.

Ukrainan sodan alku jää varmaan elämässäni yhdeksi surullisimmista päivistä. Tuntuu, että silloin maailma liikahti raiteiltaan tähän uuteen asentoon.