Onko syrjimistä, jos jättää kutsumasta henkilön, joka ei seurasss koskaan puhu mitään?

Vierailija kirjoitti:

Minä menen usein puhumaan tämmöisen "puhumattoman" henkilön kanssa, jos hänet vaan huomaan. Höpisen vaan ihan tyhmiä ja jos huomaan, että hän tarttuu johonkin juttuun, niin jutellaan siitä sitten.

Jos ei oikein löydy yhteistä juttua, niin sitten vaan valehtelen, että olipas kivaa jutella sun kanssa ja siirryn kavereitteni kanssa seurustelemaan.

Tosi usein "puhumattomat" ovat tulleetkin juttelemaan minun kanssa, usein vasta seuraavalla kerralla kun tapaamme

Minusta tuntuu, että vähän hitaampi rytmi sopii monille

Tunnistan nuo ihmiset ja olin aiemmin enemmän niin kuin sinä. Nykyään olen sinut oman, nopeamman rytmini kanssa, ja keskityn niihin joiden kanssa homma pelaa. 

Kutsuja päättää - mikäli kaipaat tätä henkilöä tähän tapahtumaan niin kutsut, ja jos et, niin et kutsu. Kutsumatta jättäminen todennäköisesti loukkaa tätä ihmistä, mikäli aiemmin on aina osallistunut samanlaisiin tilaisuuksiin ja paikalla ovat kaikki muut "saman jengin" jäsenet. Mutta haittaako se sinua tai teidän muuta porukkaa?

En ymmärrä ajattelutapaa jossa kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin kuuluu samat ihmiset. Ihmiset ja heidän elämäntilanteensa muuttuvat ajan kanssa, sosiaaliset piirit muuttuvat. Joitain jää pois ja joitain tulee tilalle (jos tulee).

Olen ollut itse kaikissa rooleissa; kutsujana, kutsuttuna, kutsumatta jätettynä ja kutsuja jonka kutsu on torjuttu. On aina ikävää tulla jätetyksi tai torjutuksi, jos ajatus ihmissuhteesta on ollut hyvin epäsopusuhtainen. Joskus taas on ollut helpotus ettei yhteydenpito jatku.

On erityisen ikävää jos joku pitää löysässä hirressä, eli kutsuu hyvän tavan vuoksi muttei oikeastaan pidä kutsutusta. Se myös antaa kiusaamiselle ja pahan puhumiselle hyvän pohjan, kun toisen läsnäolo ärsyttää ja aletaan keksimään toisen neutraalista olemuksesta kaikkea negatiivista.

Eipähän ainakaan puhu päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ei tarvitse loputtomiin kutsua. Jossain vaiheessa voi jättää pois, jos tietty henkilö ei osallistu mitenkään, on passiivinen eikä tuo mitään sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kaikilla aikuisilla on myös sosiaalista vastuuta, ei voi loputtomiin olla perässävedettävänä, oli syynä sitten ujous tai mikä hyvänsä. Kyllä sosiaaliset ihmisetkin kaipaavat seuralta validaatiota, vastavuoroisuutta ja tunnetta siitä, että heidän seuraansa ja aikaansa arvostetaan. 

Kysyn ihan vilpittömästi, mitä se haittaa jos joku porukasta ei tuo kanssakäymiseen mitään? Mistä hänen läsnäolonsa on pois? Omassa kaveriporukassani on tuollainen ujo, joka ei puhu oikein mitään mutta kutsumme hänet aina, koska miksipä ei? Jos voimme olla hänelle ystävällisiä ja antaa jotain hänen elämäänsä niin miksi emme tekisi niin? En vain oi

En tiedä, miksi tää oli jotenkin alentuvaa tekstiä. "Toivottavasti raukka saa tyhjään elämäänsä sisältöä, kun kutsumme hänetkin mukaan upeaan seuraamme." Eikö siinä ihmisessä itsessään ole mitään hyvää? Haluatte vain "rikastuttaa" hänen elämäänsä? En haluaisi tulla kutsutuksi tuon takia. Säälistä.

Ikävää että tulkitsit noin. Kyseessä on ystäväni, joka on tosi ujo isommassa porukassa, mutta kahden kesken avoimempi ja tunnen hänet pitkältä ajalta. En tiedä mistä sait tuon käsityksen, että hänessä ei olisi mitään hyvää. On valtavasti. Mutta tosiasia on, että seurapiirielämä ei kuulu hänen vahvuuksiinsa. 

Ap kysyi, pitääkö tuollainen ihminen jättää kutsumatta koska hän ei tuo mitään sosiaaliseen tilanteeseen. Vastasin, että itse en jätä, koska miksipä hän ei voisi olla mukana kun kuitenkin hän niistä tilaisuuksista jotain saa. Mitä syytä olisi olla hänelle epäystävällinen sen takia ettei hän niissä anna yhtä paljon kuin muut?

Itse olen aikoinaan ollut tuo ihminen joka kaipaa sosiaalisuutta ja ihmisiä mutta ei oikein saa sanaa suustaan kun porukkaa on paikalla enemmän. Silloin mulla oli elämässä muutamia ihmisiä jotka aina kutsuivat mua sosiaalisiin tilanteisiin ja olen siitä tosi kiitollinen heille. Kyllä mä tiedän, ettei he kutsuneet mua siksi että olisin ollut heidän mielestään ihan huikeaa seuraa ja juhlien valopilkku. Ei he niin ajatelleet, eikä ollut tosiaan syytäkään. He kutsuivat mua ihan vaan ystävällisyyttään ja siksi että mä saisin elämääni sosiaalisuutta, mitä mun oli vaikea siihen aikaan itse järjestää. Sä voit kutsua sitä sääliksi, mä kutsun ihan normi ystävällisyydeksi.

Nykyään vuosien jälkeen olen saanut itsetunto-ongelmat ja muut kuntoon enkä enää häpeile itseäni tai puhumista. Harva varmaan uskoo että olen ollut superujo. Mutta itse edelleen symppaan ujoja ihmisiä ja mielellään pidän heitä porukassa mukana sellaisissakin tilanteissa missä heistä ei saa irti mitään, koska tiedän miten paljon se voi heille merkitä. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ei tarvitse loputtomiin kutsua. Jossain vaiheessa voi jättää pois, jos tietty henkilö ei osallistu mitenkään, on passiivinen eikä tuo mitään sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kaikilla aikuisilla on myös sosiaalista vastuuta, ei voi loputtomiin olla perässävedettävänä, oli syynä sitten ujous tai mikä hyvänsä. Kyllä sosiaaliset ihmisetkin kaipaavat seuralta validaatiota, vastavuoroisuutta ja tunnetta siitä, että heidän seuraansa ja aikaansa arvostetaan. 

Tämä ja vielä kerran tämä!!

Perässävedettävät ihmiset ovat pidemmän päälle rasite. Vastavuoroisuus on avainasemassa. Ujous ja hiljaisuus on aluksi ok, mutta on inhottavaa jos toinen ei puhu mitään itsestään tai kerro mielipiteitään. Miksi ihmeessä keskustelutaitoisten ihmisten pitäisi jakaa omaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka ei kerro itsestään ja näkemyksistään mitään edes kysyttäessä? Tuollainen ihminen jää tuntemattomaksi. Kuka haluaisi jakaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka ei kerro itsestään mitään? 

MInustakin kyräilevät ihmiset ovat outoja.Ei oteta osaa kesksuteluihin mutta jälkeenpäin arvostellaan toisten mielipiteitä. 

No mua ujona ja sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivänä ahdistaa mennä illanviettoon, jossa on ihmisiä joiden kanssa ei ole tarpeeksi rentoutunut olo tai on vaikea saada suunvuoroa, että sen puolesta parempi jos ei kutsutakaan. Toisaalta jos haluan harjoitella keskustelemista ja altistaa itseäni sosiaalisille tilanteille niin se ei auta jos ei koskaan kutsuta mihinkään.

Mä en kyllä koe, että muiden pitäisi vain viihdyttää mua ja siksi olen hiljaa enkä pistä tikkua ristiin. En vaan osaa jutella kuin muut ja se on vaivaannuttavaa. Ymmärrän, että muita ei tietenkään viihdytä, että en sano mitään.

Mitä tarkoittaa, ettei puhu koskaan? Olen itse aika vähäpuheinen. En istu koko iltaa tuppisuuna, mutta vaikka olisin mielestäni puhunut paljon, muut sanovat, että olen hiljainen. Haluaisin olla normaalin puhelias, mutta olen nyt vain tällainen eikä se nyt auta kuin hyväksyä tilanne. Olen kuitenkin aina muille ystävällinen. Kurjaa, jos joku kärsii luonteestani, mutta se on kyllä ensisijaisesti hänen oma ongelmansa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa, ettei puhu koskaan? Olen itse aika vähäpuheinen. En istu koko iltaa tuppisuuna, mutta vaikka olisin mielestäni puhunut paljon, muut sanovat, että olen hiljainen. Haluaisin olla normaalin puhelias, mutta olen nyt vain tällainen eikä se nyt auta kuin hyväksyä tilanne. Olen kuitenkin aina muille ystävällinen. Kurjaa, jos joku kärsii luonteestani, mutta se on kyllä ensisijaisesti hänen oma ongelmansa.

Mun mielikuva aloituksesta on ihminen, joka on hiljaa ja kun hänen kanssaan joku yrittää jutella, hän vain hymisee tai murahtelee vastauksia, tai jopa pyörittelee silmiään (mieheni puolella on tosi paljon näitä). Tällaisia en enää kutsu, ellei kyseessä ole todella läheinen ihminen.

Minusta kyse on siitä peruskohteliaisuuden rajapyykistä. On ok jos ei halua osallistua isompiin keskusteluihin tai tee kummoisia aloitteita, mutta jos ei voi edes olla ystävällinen kun joku tulee kahden kesken juttelemaan niin se on kiusallista ja töykeää. 

Me ollaan liian erilaisia. Mua ei kiinnosta teidän normaalit jutut.

Tuskin haluaisit jutella niistä asioista joista itse pidän.

Varmaan olisit erittäin järkyttynyt, et yhtään kiinnostunut tai et tajuaisi aiheesta yhtään mitään.

Et vietä vaan ihan niiden muiden kans iltajaisias ihan rauhassa.

t. yks "hiljainen"

Vierailija kirjoitti:

MInustakin kyräilevät ihmiset ovat outoja.Ei oteta osaa kesksuteluihin mutta jälkeenpäin arvostellaan toisten mielipiteitä. 

Kaikki tietää mitä tapahtuu jos arvosteltaisiin päin naamaa.

Minä puhun tietyssä seurassa ihan normaalisti, toisessa olen hiljaa. Se toinen seura on yleensä hyvin puhelias ja minulla ei ole mielenkiintoa kilpapuhumiseen. :)

Vaikutat jollain tavalla loukkaantuneelta siitä, että joku ei puhu seurassasi mitään. Miksi se loukkaa sinua ap? Jos sinua kiinnostaa hänen näkemyksensä ja kuulumisensa, oletko rohkeasti kysynyt niitä?

Olen suomalainen. Minulle on miellyttävää että silloin tällöin keskustelussa on hiljainen hetki, hengähdystauko. Jos niitä ei ole, väsyn nopeasti ja on aika vaikeaa pakottaa itsensä keskusteluun joka tuntuu puuduttavan tiiviiltä. Leppoinen rupattelu tuumailutauoilla on minun mieleeni.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan liian erilaisia. Mua ei kiinnosta teidän normaalit jutut.

Tuskin haluaisit jutella niistä asioista joista itse pidän.

Varmaan olisit erittäin järkyttynyt, et yhtään kiinnostunut tai et tajuaisi aiheesta yhtään mitään.

Et vietä vaan ihan niiden muiden kans iltajaisias ihan rauhassa.

t. yks "hiljainen"

Eli mielestäsi ei ole syrjintää jos jättää sinut kutsumatta? 

Vierailija kirjoitti:

Olen suomalainen. Minulle on miellyttävää että silloin tällöin keskustelussa on hiljainen hetki, hengähdystauko. Jos niitä ei ole, väsyn nopeasti ja on aika vaikeaa pakottaa itsensä keskusteluun joka tuntuu puuduttavan tiiviiltä. Leppoinen rupattelu tuumailutauoilla on minun mieleeni.

Eihän tuo tee sinusta hiljaista. Tämä on outo keskustelu. Hiljaisuuden ja älyvapaan, tauttoman hölöttämisen välillä ei ole siis mitään vaihtoehtoja?

Tilanteesta.... Jos olet työpaikkayhteyksissä kokoon kutsumassa, niin et saa jättää ketään asianosaista pois.

Eikä oikeastaan missään yhdistys- tms. toiminnassa.

Omissa ystäväpiireissäs voit jättää ketä haluat pois, mutta voit myös menettää ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta.... Jos olet työpaikkayhteyksissä kokoon kutsumassa, niin et saa jättää ketään asianosaista pois.

Eikä oikeastaan missään yhdistys- tms. toiminnassa.

Omissa ystäväpiireissäs voit jättää ketä haluat pois, mutta voit myös menettää ystäviä.

Ja ystäväpiireissä... no, jos jätät ulkopuolelle, niin ei se sitte enää sun ystävä ole. Jätät ulkopuolelle asioista. Hah!

Kutsumatta!

Voit kysyä, haluaako hän tulla mukaan, sillä voihan olla, että hän itsekään ei niin välittäisi, jos ei mitään olennaista "virallista" asiaa ole mitä siellä jutussa puhutaan. 

Mutta työ- ja yhdistys- ynnä muut jutut, niihin pitää kaikille antaa kutsu, et voi jättää pois. Sillä näissä yleensä käsitellään sitten jokaista koskevia asioita. Ja jokaisella on esim. äänivalta... ja niin edelleen.

Itse tykkään kuunnella mitä muilla on sanottavana, yleensä tiedänkin heistä tosi paljon. Kerran kysyin puolitutulta daamilta saiko hän sen väikkärin tehtyä ja hän melkein pillahti itkuun kun muistin hänen taistonsa. Ei tainnu suupaltteja kiinnostaa hänen uutisensa mutta ite pistin merkille. Kannattaa kuunnella ja avata keskusteluja, seuraa on aina riittänyt ja kukaan ei myös pahastu jos kerron että nyt on sosiaalinen akku loppu. T. Introvertti mies 30+v

Ketjua silmäilleenä jäi uteloittamaan, moniko vastaajista on aloittanut päikyssä ysärin loppupuolella?

Useammastakin vastauksesta puskee läpi ajatus siitä, kuinka "kaikkien kanssa on pakko leikkiä", ja että kutsumatta jättäminen olisi kiusaamista.

Tuo ajatus lanseerattiin varhaiskasvatukseen omien havaintojen mukaan vuosituhannen vaihteen tienoilla. Tarkoitus hyvä ja kunnioitettava, mutta istuu sellaisenaan todella huonosti täysivaltaisten aikuisten maailmaan.

Lapset kerätään varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa laumoiksi, ja käytöksensä voi kehitystasosta johtuen olla hyvinkin impulsiivista ja raakaa. Tarvitaan yhteiset pelisäännöt, että lukumäärältään vähäisemmät aikuiset saavat laumat pysymään kasassa ja kulkemaan osoitettuun suuntaan pienimpiä tallomatta ja keskenään tappelematta. Samalla opetetaan miltei kirjaimellisesti sosiaalisia taitoja.

Aikuinen ihminen ainakin oletettavasti osaa jo luovia sosiaalisissa tilanteissa, ja omaa harkintakykyä ja pystyy kontrolloimaan käytöstään. Tästä syystä yleisesti on ajateltu, että työn ja miksei vapaa-ajankin puitteissa ei ole ok loukata muita, ei sanallisesti eikä fyysisesti, mutta seuransa saa valita vapaasti.