Shokkikäänne Kakskerrassa! Poliisit veivät Helena Koivun!
Seiskan saamien tietojen mukaan Helena Koivu on poistettu Turussa sijaitsevalta Kakskerran kiinteistöltä.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/shokkikaanne-kakskerrassa-poliisit…
Kommentit (55669)
En ymmärrä Helenan ajattelua ja logiikkaa. Ehkä se aukeaa kun tarkastelee sitä tietyn persoonallisuushäiriön kautta niinkuin täällä joku sanoi. Lähtökohtaisesti jo se että päättää lähteä oikeuteen taistelemaan eikä hyväksy itse tekemiään sopimuksia avioehdon ja lasten asuinpaikan suhteen on käsittämätöntä. Ja että senkin jälkeen kun on jo hävinnyt oikeudessa päättää jatkaa taistelua.
Helena on maalannut itsensä nurkkaan ja on vaarassa menettää lopullisesti yhteishuoltajuuden. Ei tule saamaan Mikolta enää euroakaan ellei suostu vaitioloehtoon. Tosin sitäkään ei enää tarvita kun kaikki on jo kerrottu ja Mikko on itsekin avannut sanaisen arkkunsa.
Vielä viime kesänä Mikko yritti päästä sopimukseen ja tarjosi 1,5 miljoonaa. Helena kieltäytyi ja Mikko päätti antaa haastattelun Iltalehteen. Se oli viisas päätös ja teki Helenan aseettomaksi.
Mut ymmärsi se sentään antaa tennaria sille hyeenalle jonka typeryyttään nai viime vuosikymmenellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikko on täydellisen laiska ja rahan ahne.Kuvittelee olevansa jokin merkkihenkilö kun oli NHL kapteeni.Edittelu leveää elämäänsä ystäville ja etenkin työntekijöilleen.Käytös kuin teini pissiksellä Vaatetus myös. Mutta kasvot papparaisen.Peladi korttinsa väärin haki eron ja otti uuden naisen Natikan asumaan hänen ja lasten kanssa Arjen hoitaa vanhemmat ja lastenhoitajat ym palvelusväki.mikko ja natti viettivät lomaa ja hulppeitä grilli juhlia.Rahat hupenivat,Helenalle ei ole antaa senttiäkään.Avoparilla oli lopuksi yhteiset hoidot menossa,niiden kohtalosta ei mikko ole kertonut.Myös auton mikko vuokrasi turuus nattille. Höpötyöt jäi sinne naisella koska Natti laiskana ei saa suomessa mitään aikaan edes kieltä ei puhu lapsille vaikks väkisin riidtivät heidät itselleen ainakin kuukaudeksi.
Hyvin kirjoitettu! Siis sisällöltään.
Kehut siis itseäsi? Tottakai se on silloin hyvin kirjoitettu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Helena saamassa omakotitalon Turusta? Ihan omaksi vai Mikon nimissä????
Niinkauan kunnes nuorin 18 v? Mikäli mies niin hän maksaa vuokraa??? Helena ei suostu. Vai?????
Missä tällainen juttu? Jos tuollainen "miesehto",.niin sehän tarkoittaa, että Mikko ostaa talon nimiinsä.
Ja silloinkin tuollainen järjestely on ihan sairas. Tmä tulee siis siitä sovittelun ehdosta, Mikko haluaa hallita sitä mitä Helenan tuleva mies maksaa ja kenelle.
Kai te ymmärrätte, että jos Mikko ostaa Helenalle talon, kyseessä on lahja? Teidän mielestä kylkiäisenä pitäisi tie
Taas kova huoli ja hätä toisten asioista.Tapahtuu sitä tai tätä talon suhteen niin sille te ette vii mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulunut silloinkaan. Heillä ei ollut minkään valtakunnan oikeutta lukita portteja tai puhua kiinteistön omistajuudesta tai asukkaasta. Heillä oli velvollisuus osoittaa Helenalle oikeutensa olla paikalla ja koska näin ei tapahtunut, poliisille. Sen sijaan he näyttivät poliisille kiinteistörekisteriä, joka ei liittynyt heidän muka tekemäänsä kiinteistökartoitukseensa mitenkään. Poliisilla oli tiedossa tuo jo tonne tullessaan, siksi he eivät Helenan kanssa keskustelleet. Tuo oli ennalta suunniteltu show, tarina, jota täytyi paikata vielä lasten kustannuksella lasun kautta.
- Et sinä tiedä mitä he poliisille näyttivät, selkeästi jotain joka osoitti Helenan olevan siellä laittomasti.
- Totta kai Mikon palkkaamille työntekijöille kuului myös lähettää tunkeilijat matkoihinsa
- Ei heidän tarvitse paikalla oloaan tunkeilijalle mitenkään osoittaa, oletko ihan tyhmä?
- Helenan knssa po
Mites se huhu tän toisen työntekijän henkilöllisyydestä? Jos pitää paikkaansa niin se onkin ollut yllätys Helenalle.
Vierailija kirjoitti:
Joonas oli kuvannut Helenaa ja Helena pelkäsi tätä kuvaamista. Helena mainitsi tästä useaan kertaan. Joonas ei aiemmin ole tehnyt moista, eli kuvasiko Helenan riehumista? Sitä, minkä Helena on jättänyt kertomatta?
Siellä oli kaasupullolla hakattu ovea ja yritetty päästä sisään vimmaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiintöistökartoitusta sandaalit työkenkinä,hupparit ym Haha.Satuja sepitteli Topeliuskin mutta vain lapsille !
Kiinteistökartoitus ei ole mitään Everestin valloitusta, vaan kiinteistöllä kiertämistä ja kunnon arvioimista.
Ei siihen juoksulenkkareita tarvitse.
:D
Kuunte video minkä Helena kuvasi ja tarkaan.Siinä se KIINTÖISTÖKARTOITTAJA änkytää poliiseille että kun Helena on jo vuoden asunut Mikon kiintestössä ja sekö kuuluu heidän tehtäväänsa.Haha
Kuului se siinä vaiheessa kun Helena alkoi kysellä syitä miesten tontilla ololle ja ajaa heitä pois. He olivat siellä työasioissa
No voi voi kylläpä sinua harmittaa heti aamutuimaan. Avaa viinipullo, sillä laillaan sinä muutenkin ratkot ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Miten insaseuraajat nyt auttavat Helenaa?
Missä Mieli-Anu, Tiina, Tintti, Marjut, Pirkko ja Humppa-Anitta? Onko muki tiukasti kädessä aamukahvia juodessa?🤭
Vierailija kirjoitti:
Joonas oli kuvannut Helenaa ja Helena pelkäsi tätä kuvaamista. Helena mainitsi tästä useaan kertaan. Joonas ei aiemmin ole tehnyt moista, eli kuvasiko Helenan riehumista? Sitä, minkä Helena on jättänyt kertomatta?
Mukit sanovat että kyseessä on näytelmä ja tavallaan ovat oikeassa. Kaikki osapuolet ja jopa vauva -palsta tiesivät jo etukäteen millainen show on luvassa ja moni asia oli varmasti pohdittu etukäteen. Ajoitus, työmiehet, Joonasta on varmaan pyydetty kuvaamaan omaa materiaalia jotta Helenan narratiiville on "vaihtoehto". Ei kaasupullolla oven hakkaaminen varmasti ole tuulesta temmattuja. Jos se on lasulle kerrottu niin veikkaan että siitä on todiste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Helena on menettänyt ajokorttinsa?
Joko promilleja veressä tai sitten verotussyistä koska on laitonta ajaa virolaisrekkareilla Suomessa jos on kirjoilla Suomessa.
Tai ns. epileptinen kohtaus, jota Helena feikkasi Kakskerran kylpyhuoneessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiintöistökartoitusta sandaalit työkenkinä,hupparit ym Haha.Satuja sepitteli Topeliuskin mutta vain lapsille !
Kiinteistökartoitus ei ole mitään Everestin valloitusta, vaan kiinteistöllä kiertämistä ja kunnon arvioimista.
Ei siihen juoksulenkkareita tarvitse.
:D
Kuunte video minkä Helena kuvasi ja tarkaan.Siinä se KIINTÖISTÖKARTOITTAJA änkytää poliiseille että kun Helena on jo vuoden asunut Mikon kiintestössä ja sekö kuuluu heidän tehtäväänsa.Haha
Kuului se siinä vaiheessa kun Helena alkoi kysellä syitä miesten tontilla ololle ja ajaa heitä pois. He olivat siellä työasioissa
No voi voi kylläpä sinua harmittaa heti aamutuimaan. Avaa viinipullo, sillä laillaan sinä muutenkin ratkot ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Helena on menettänyt ajokorttinsa?
Synkopee, äkillinen itsestään nopeasti palautuva tajuttomuuskohtaus, on yleinen päivystyspoliklinikan diagnoosi. Synkopeepotilaan arviointi on ammatillisesti vaativaa: akuutin hätätilanteen päivystäjä kyllä huomaa, mutta ulospäin "terveeltä" vaikuttavalla kansalaisella voi kuitenkin olla elimistössään terveydellinen aikapommi paitsi itselleen myös isolle joukolle muita. Esitämme kaksi potilastapausta, jotka edustavat yhtäältä ensiarvion tärkeyttä ja toisaalta ongelmia toistuvan kohtauksen diagnostisessa tutkinnassa, kun kaikki ei ole alusta asti selvää. Oleellista on muistaa puuttua pelin jatkokulkuun ajoissa: kaikille, erityisesti ammattiliikenteen harjoittajille, tulee asettaa ajokielto diagnoosin ratkeamiseen, hoidon toteutukseen ja hoitotuloksen varmistumiseen asti. Perusteellisetkaan tutkimukset eivät aina johda yksiselitteiseen diagnoosiin. Jos synkopeen uusiutumisriski arvioidaan vähäiseksi, voidaan ajokielto purkaa.
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna harmittaa, kuin vidun typerä hän ollut, ymmärtääkö edes itse?
Miks se sua harmittaa ? Ootko joku piilomukilainen?
Vierailija kirjoitti:
Helena on saanut hyvissä ajoin tiedon että täytyy lähteä. Silloin täytyy alkaa etsiä kotia ja pian. Ellei sitä rahaa oo niin saa asumistukea vuokra-asuntoon. Saa olla 10 000 jos rahaa on niin joko ostaa oman tai maksaa vuokraa.
Jos Mikko oli ilmoittanut hyvissä ajoin että hän aikoo Helenan poistaa Kakskerrasta, tuleeko siitä laillinen?
Mut aikas hyvin toi Mikko on pärjännyt sittenkin vaikka olisit mitä mieltä, tuon ikäisenä varaa tehdä mitä tykkää eikä jää mikään kesken tai tekemättä siksi että tili huutaisi hoosiannaa. Mites tuolla virolaisella turhakkeella tai sinulla, kyvyt riittää juuri ja juuri oksentamaan kooomista kateellista kuraa pitkin nettiä, tosta on paha eläkekertymää odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helenalla on tosi huono tilanne. Suurin osa olisi tehnyt toisin.
Suurimmalla osalla ei ole tollasta exää.
Ei todellakaan että tarjoaa v 2022 sopueroa. 5 miljoonaa. Muutenkin ollut aivan liian antelias.
Sopueroa? Se oli ehdollinen tarjous, sillä ollut mitään tekemistä sopueron kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Joonas oli kuvannut Helenaa ja Helena pelkäsi tätä kuvaamista. Helena mainitsi tästä useaan kertaan. Joonas ei aiemmin ole tehnyt moista, eli kuvasiko Helenan riehumista? Sitä, minkä Helena on jättänyt kertomatta?
Varmasti on kaasupulloepisodi tallessa. Oikeudessa sitten nähdään sekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Helena on menettänyt ajokorttinsa?
Joko promilleja veressä tai sitten verotussyistä koska on laitonta ajaa virolaisrekkareilla Suomessa jos on kirjoilla Suomessa.
Noiden lisäksi voi syynä olla myös se "suihkussa pyörtyminen" tai mitä nyt olikaan. Käsittääkseni tuollaisen jälkeen kortti lähtee määräajaksi. Lisäksi pitäisi käydä tutkituttamassa pääkoppa, kun halutaan poissulkea neurologiset aiheuttajat. Näin ainakin meneteltiin, kun lähipiiriini kuuluva henkilö menetti ykskaks hetkeksi tajuntansa.
Oma spekulaatio on että lukittautui kylppäriin paniikissa (näin tekee yllättävän moni) ja kun tajusi että tilanteesta ei ole pakotietä keksi pyörtyminen. Pyörtyminen on nopea juttu, kestää minuutin pari, ei siinä brankkarit ehdi paikalle herättämään. En myöskään usko että poliisi vain katselisi tajutonta ihmistä maassa ja odottelisi ambulanssia.
Todennäköisempää on että brankkarit on kutsuttu paikalle avaamaan kylppärin ovi ja viemään kiihtynyt nainen rauhoittumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helenalla on tosi huono tilanne. Suurin osa olisi tehnyt toisin.
Suurimmalla osalla ei ole tollasta exää.
Ei todellakaan että tarjoaa v 2022 sopueroa. 5 miljoonaa. Muutenkin ollut aivan liian antelias.
Sopueroa? Se oli ehdollinen tarjous, sillä ollut mitään tekemistä sopueron kanssa.
Tarjouksissa on aina ehtoja. Tässä tapauksessa sitäpaitsi vain sellaisia, jotka olivat eduksi Helenalle.
Mutta jos on köyhä tyhmä idiootti niin voi vinkua että rikkaan pitäisi lahjoitella rahojaan epämääräisille kurtisaaneille jotka ainakin omasta mielestään ovat oikeutettuja kaikkeen mitä toisella on?