Shokkikäänne Kakskerrassa! Poliisit veivät Helena Koivun!
Seiskan saamien tietojen mukaan Helena Koivu on poistettu Turussa sijaitsevalta Kakskerran kiinteistöltä.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/shokkikaanne-kakskerrassa-poliisit…
Kommentit (55669)
Vierailija kirjoitti:
Lainhuutoasiaa olen ihmetellyt. Kiinteistö oli aiemmin molempien nimissä, sitten toinen teki uuden lainhuudon, jossa kiinteistö merkittiin vain hänen nimiinsä. Eikö maanmittauslaitos halua omistuksesta luopuneelta henkilöltä virallista kuittausta tms.
Kakskerrasta aiemmin tehdyistä kaupoista, missä Mikko siis osti Helenan ulos, löytyy tietysti monetkin vedenpitävät dokumentit. Mutta koska toinen osapuoli rahat saatuaan alkoikin yllättäen vaikeuttaa tilannetta, kestää aikansa, ennen kuin merkinnät saadaan ajan tasalle Suomen MML:n rekistereihin. Ei ole allekirjoituksista enää kiinni, oikeus hoitaa.
Tuli oivallus H Kipperistä. Amerikassa psykologi sanonut, että H ei pysty erottamaan lasten tarpeita omistaan. Nyt murtaui jälleen Kakskertaan, selvästi hän erota toisen omaisuutta omastaan. Kun asiat näin sekaisin päässä ja vielä lisäksi valehtelee jatkuvasti ja uhriutuu, niin ei se helppoa ole. Tukijoiden pitäisi herätä näkemään todellisuus, ennen lopullista romahdusta.
Vierailija kirjoitti:
Yksi keino päästä ulos tästä tilanteesta olisi palata arkeen ja todellisuuteen, joka esim. Helenalle on vieläkin aika hyvä. Lapset ovat kunnossa ja turvassa isän luona. Helenalla on kontollaan vain jotain varkauksia ym, joista Suomen oloissa selviää sakoilla. Tuloja, kun on niukasti, niin sakotkin pysyy kohtuullisina. Helenan kannattaisi tehdä sopimus exänsä kanssa. Ilmeisesti hänelle hommattaisiin hyvä asunto ja milli tai pari taskurahaa, joista sakotkin on jälkeenpäin sitten helppo maksaa.
Avioerot on ikäviä, kuten useimmat muutkin erot. Aikuinen selviää niistä yleensä hengissä, kun ottaa järjen käteen ja tajuaa, että tämä nyt oli tässä. Joitakin kauniita muistoja varmaan jäi ja joitakin kipeitäkin, mutta ajan oloon ne ikävät asiat haalistuu.
Joskus elämä kannattaa vain ottaa sellaisenaan ja mennä eteenpäin. Siellä nurkan takana voi odottaa jotain tosi ihanaa.
Eiköhän se piste ole ohitettu ajat sitten, että Mikko antaisi Helenalle enää minkäänlaista sopimusta. Nyt ollaan siinä, että Helena on saatu heitettyä pois kämpästä ja seuraavaksi Mikko hakee oikeudessa lapsien yksinhuoltajuuden, mikä pitäisi olla aika läpihuutojuttu. Todisteita on lukemattomasti äidin henkisestä tasapainoittomuudesta ja kelvottomuudesta olla huoltaja.
Kun oikeusprosessit on saatu loppuun, niin Helena asuu jossain sossun luukussa ja saa ehkä tavata lapsiaan kerran kuukaudessa valvotusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ero narsistista ei ole koskaan lopullinen. Narsisti kuvittelee omistavansa uhrinsa vielä eronkin jälkeen, hänelle uhri on aina hänen miehensä/ vaimonsa. Entisen puolison uusi kumppani on "vienyt häneltä puolison" ja uusi kumppani mitätöidään, halvennetaan merkityksettömäksi.
Eron jälkeen narsisti kostaa lopun elämäänsä kuvittelemiaan kokemiansa vääryyksiä. Silti hän samalla kuvittelee että hänellä on valta ottaa entinen puoliso takaisin niin halutessaan. Välillä hän saattaa sitä yrittääkin, eli eron jälkeen narsistin suunnasta seuraa vuoroin vihaa ja kostoa ja vuoroin "lepyttely-yrityksiä" ja sovinnonelkeitä.
Yhteinen omaisuutenne on erossa narsistin. Narsistin uhri ei todellakaan saa pitää omaa taloaan ja tavaroitaan, vaan ne kuuluvat narsistille. Narsistin uhria et näe asumassa entisessä kodissa lasten kanssa, siellä asuu narsisti joko lasten kanssa tai ilman. Narsisti r
Viimeisimmässä ränttäyksessään käytti Mikosta edelleen juurikin nimitystä PUOLISO. Natalie on "se tyttö" tai "uusi nainen".
Vierailija kirjoitti:
Helena meni hakemaan tavaroitaan,vaatteita,pyykkejään,koska oli lähdössä Helsinkiin.Jotenkin ymmärrettävää,ettei halunnut mennä tai sopia mitään Mikon kanssa.Nyt ei ole hyvä heidän kohdata toisiaan.Helena pakkasi,poliisi näki ne ja oli poliisille ok.Mutta Mikko....
Mikolle ei tämä pyykinhaku sopinut.Hän kielsi sen.Tämä antaa perspektiiviä mistä tässä koko tapauksessa on kyse.
Jostakin hyvin sairaasta vallanhalusta?
Tämä on kyllä ihan oikeasti erittäin yksinkertaisen ihmisen kirjoittama teksti.
Niinhän se on. Sitä hän ei vaan itse tajua 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko Helena yksin likapyykki-keikalla? Vai oliko rikostovereita? En tiedä, onko tämä on jo käsitelty täällä, en jaksa lukea taaksepäin tätä ketjua.
kaksi naista mukana, saivat sitten hekin itsensä poliisin kirjoihin
Ketkä naiset? Joko se tiedetään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän Mikko asianajajineen tätä draamaa pyrkii tuomasn esiin, jotta kun järkkäävät juttuja Hellua vastaan ja koittavat viedä lapset ja saada yksinhuoltajuuden Natin kanssa, niin tilanne olisi Mikolle edullinen.
Mukilogiikalla: Helena murtautuu Mikon huvilalle niin Mikko on se joka pyrkii luomaan draamaa. Mistä näitä tyyppejä oikein sikiää?
Murtautuu ja murtautuu! Illan draamaqueen. Hänen omaisuutensa, tavaransa, joita arjessa tarvitsee, on siellä. Mikko ei anna niitä hänelle. Sairasta! Hakisin itsekin tavarani, jouta arjessa tarvin. Omat tavarat pitää olla oikeus saada pois.
Rikollisilla on siis "hyvä syy" tehdä rikoksia. se oli mulle velkaa, niin mä hakkasin sen tohjoksi, se haukkui mua, mä varastin sen auton jne. Eli mukilaisten mielestä saa rikkoa lakia, kun its
Nälkä on niin menenpä kauppaan ja otan parit maksalaatikko ja vielä metrwurstipakkauksen ja laitan kassiin ja menen kassan läpi maksamatta. Näinkö?
Onko mitään syytä olla tekemättä sopuratkaisua, jossa Helenalle annetaan oma huone päärakennuksesta?
Sitä lukkoseppä videossa ihmettelin kun lukkosepän, jonka Helena oli tilannut, käskettiin lähteä pois, niin Helenaa neuvottiin puhelimesta tekemään rikosilmoitus joka on minusta aivan tarpeeton.
Vierailija kirjoitti:
Sitä olen ihmetellyt miten asioista tehdään niin vaikeita. Hölmön hommaa tommoiset rikosilmoitukset ja mitä siltä Mikolta on oikein varastettu luulisi ettei ole minkään kattiloiden ja lakanoiden puutteessa. Eikö ne kaikki ole ollut siellä vierasmajassa. Kiusantekoa nämä rikosilmoitukset.
Juu, ihan turhaa tehdä rikosilmoitus, kun joku murtautuu sun mökille. Muistahan tämä sitten, jos omalle kohdalle sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Sitä lukkoseppä videossa ihmettelin kun lukkosepän, jonka Helena oli tilannut, käskettiin lähteä pois, niin Helenaa neuvottiin puhelimesta tekemään rikosilmoitus joka on minusta aivan tarpeeton.
Siellä puhelimessa sanottiin jotenkin "tee rikosilmoitis siihen jonon jatkoksi" tms. Mulle jäi sellainen mielikuva, että Helena tehtailee rikosilmoituksia sitä vauhtia, ettei niitä ehdi kukaan lukea saati käydä läpi...
Vierailija kirjoitti:
Onko mitään syytä olla tekemättä sopuratkaisua, jossa Helenalle annetaan oma huone päärakennuksesta?
🤣🤣🤣 Sinähän oot hauska
Kyllä se Troy vielä pyörii kuvioissa.
Viime vuoden seiska-facen kommenteissa pirha-Johanna pahoitteli, kun hellu ei päässyt Troyta katsomaan kun tuli se vankeustuomio päälle jenkeissä.
Aikoinaan spekuloitiin, kun hellu oli kuukausia jenkeissä käymättä suomessa, että odottiko babya Troylle.
Ja helluhan laittoi niihin aikoihin myös stooreja ja kuvia itsestään äitiyshaalareissa, ja silloin spekuloitiin, että yrittikö vihjaille N.lle, että M on tätä pettänyt.
Ja tää on nyt puhdasta spekua, mutta välillä miettii, että joku kuvio hellulla tuossa touhussa on.
Ja onko tarkoitus kiusata Mikkoa niin, että tämä pakkaa perheensä, ja muuttaa jenkkeihin, ja hellu olettaa että pääsee "siivellä" mukaan??
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää, että tuo ke operaatio kesti noin pitkään. Poliisille ilmoitettiin 20.30. Ajomatkan toki menee jonkin aikaa. Operaatio oli kesken vielä 21.35.
Siihen en usko alkuunkaan, etteikö Mikko antaisi ottaa likapyykkejä mukaan. Jos nämä kaksi muuta naista ovat olleet sisätiloissa, siinä tapauksessa hekin syyllistyvät rikokseen.
Helena on siellä uhriutunut, järjestänyt kohtauksen my propertyllä ja mennyt suihkuun jne, kyllähän siinä nyt helposti aikaa kuluu.
Vierailija kirjoitti:a
Tiinatik mukilainen ilmoitti että Helena on saanut tavarat Kakskerrasta.
Juhlapäivä. Tulemme aina muistamaan lankalauantaisin tämän ilouutisen. Pari kyyneltä ihan tirahti tuossa poskille. Olin niin huolissani niiden tavaroiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oksettava Mikko Koivu. Mä arvasin että joku kusipää täällä viljelee että Helena saanut tavaransa. Keksitään omasta päästä mitä vaan. Oksettava Mikko tietää kyllä ettei Helenalla ole rahaa ja kyllä on oikeus saada tavaransa.
Sano yksikin syy miksi Mikko jättäisi mitään Helenaan viittaavaa mökkiin??
Kyllä siellä on tehty täys siivous ja kamat poistettu.
Koska Mikko kiusaa. Ei ole Helena yksin syyllinen. Miksi keksit näitä valheita?
Miten se Mikko kiusaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää, että tuo ke operaatio kesti noin pitkään. Poliisille ilmoitettiin 20.30. Ajomatkan toki menee jonkin aikaa. Operaatio oli kesken vielä 21.35.
Siihen en usko alkuunkaan, etteikö Mikko antaisi ottaa likapyykkejä mukaan. Jos nämä kaksi muuta naista ovat olleet sisätiloissa, siinä tapauksessa hekin syyllistyvät rikokseen.
Ei sieltä mitään likapyykkiä oltu halemassa, ainakaan omia lakanoita. Ne on ne Natalien Marimekon liinavaatteet, jotka Hellu haluaa.
Heh heh, ei ne Marimekon lakanat nyt niin arvokkaita ole, että niitä haluaisi kukaan varastaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan pitkä suruaika Mikon pitäisi potea arvon Helenalle teameimeen?
15 vuotta, pauhasi Hellu viime syksynä.
Odottelikohan Hellu itse kuukauttakaan Mikon lähdöstä kun jo haalasi silloiseen yhteiseen kotiin huumeveikko-Troyn? Esitteli tämän lapsilleen heidän uutena isänä, joille näiden piti tehdä myös isänpäiväkortti. Mikolle ei saanut tehdä, sillä Helena yritti altiivisesti vieroittaa lapsia Mikosta. Näistä on faktat luettavissa oikeuden pöytäkirjoista.
Mutta luonnollisestihan Helena katsoo olevansa aivan oikea ihminen paheksumaan ja opastamaan muita. Kuten narsistit tapaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän Mikko asianajajineen tätä draamaa pyrkii tuomasn esiin, jotta kun järkkäävät juttuja Hellua vastaan ja koittavat viedä lapset ja saada yksinhuoltajuuden Natin kanssa, niin tilanne olisi Mikolle edullinen.
Mukilogiikalla: Helena murtautuu Mikon huvilalle niin Mikko on se joka pyrkii luomaan draamaa. Mistä näitä tyyppejä oikein sikiää?
Murtautuu ja murtautuu! Illan draamaqueen. Hänen omaisuutensa, tavaransa, joita arjessa tarvitsee, on siellä. Mikko ei anna niitä hänelle. Sairasta! Hakisin itsekin tavarani, jouta arjessa tarvin. Omat tavarat pitää olla oikeus saada pois.
Rikollisilla on siis "hyvä syy" tehdä rikoksia. se oli mulle velkaa, niin mä hakkasin sen tohjoksi, se haukkui mua, mä varastin sen auton jne.
"Onpa kuluneet housut mulla. Haen tosta kaupasta uudet, tarvitsen pyörää, tuolta vaan haen"
Hellulla oli siellä joku juttu ,mikä piti saada talteen, ehkä rahaa, jokin, mitä piti piilotella.