Lue keskustelun säännöt.
Epämääräinen ahdistunut olo ystävän tapaamisen jälkeen
31.03.2025 |
Olen pari vuotta sitten solminut uuden ystävyyssuhteen, mistä olen ollut todella iloinen, koska aikuisiällä (+35) uusia ystäviä on ollut vaikeampi löytää. Klikkasimme heti alkuun ja tulimme ilmiömäisen hyvin juttuun; meillä on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, samanlainen huumori ja yhtenevät elämäntilanteet. Alku olikin todella kivaa ja suorastaan ajattelin, että tässä on sydänystävä iäksi! Olen kuitenkin hiljattain huomannut että nykyään melkein joka kerta tapaamisemme tai puhelun jälkeen minulla on epämääräinen paha ja ahdistunut olo, jota en oikein osaa selittää. Ihan kuin intuitioni yrittäisi kertoa, että tämä ystävä ei ole niin hyvää seuraa kuin luulen, mutta mieleni koittaa taistella vastaan, koska meillä on myös todella hauskaa usein yhdessä.
Ystävälläni on tapana sanoa pieniä kommentteja, jotka jäävät herkästi mieleeni - ne on tavallaan muka kohteliaisuuksia tai suoria mielipiteitä, jotka kuitenkin loukkaavat minua. Esimerkkinä vaikka jos olen ostanut uuden puseron hän voi tokaista Oo mitä materiaalia se on? Ei ihan minun tyylinen mutta sopii sinulle! Kerran hän istui olohuoneessamme ja kommentoi sisustusta todeten jos nyt saisit uudelleen sisustaa olohuoneenne niin muuttaisitko noita hyllyjä? Tämä on kuitenkin muuten niin kaunis tila. viitaten hyllyihin, jotka kiertävät olohuoneemme seinää, jotka minä olen tietoisesti huoneeseen ostanut ja joista PIDÄN. Kerran näytin hänelle kuvaa miehestä jota tapailin ennen nykyistä miestäni ja hän toi esiin kuinka mies oli hänestä aivan kauhean näköinen.
Ymmärrän toki, että ihmisiä on erilaisia ja itse olen ehkä hienovaraisempi, jos kommentoin jonkun kotia tai ulkonäköä. Kun tällaisia kommentteja on kuitenkin usein, menen hämilleni. Ja samalla erityisesti kiinnitän huomiota siihen, että miksi minulla on tämä outo huono olo nykyään hänen seurassaan. Muiden ystävieni kanssa ei sellaista ole. Onko aika jatkaa matkaa eri teille vai ottaa tämä puheeksi?
Kommentit (93)
Tuollaiset ihmiset eivät ole mitään ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samaa ikäluokkaa kuin sinä. Minullakin on pari ystävää, jotka sanovat aika tylyjä asioita aika useinkin. Toinen heittää vitsiä itselleni herkistä aiheista, toinen taas on välillä aivan empatiakyvytön ja puhuu lähinnä vain itsestään. Molemmissa on kuitenkin myös hyvät puolensa ja kuten itsekin sanoit, aikuisena on hankala löytää ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Siksi pidän nämä ihmiset elämässäni. Suodatan vain vähän mitä ja miten heille puhun, eli eivät ole läheisimpiä ystäviäni. Kun asiaa ajattelen, täysin avoin taidan olla tällä hetkellä vain puolisolle. Ihminen on ihmiselle susi.
Varo, saatat olla narsistin UHRI. Se voi tulla yöllä ja purra sua.
Ihme juorukello.
43 jatkaa vielä. On myös paljon aikuisia, joiden sosiaaliset taidot ovat mitä ovat. Tulee mieleen eräskin miespuolinen ystäväni. Hän on sellainen epäsosiaalinen nörtti, vaikka todella mukava ja empaattinen tyyppi kun häneen tutustuu. Olemme olleet ystäviä n. 20 vuotta jo. Mutta hän saattaa ihan hyvin töksäyttää vaikkapa että miksi ihmeessä te sinne muutatte, kuka siellä haluaisi asua. Eikä tajua olevansa tosi tahditon. :D
Kirjoitin kerran jo tähän ketjuun mutta tosissaan, myös yksi piirre oli että arvosteli esim pukeutumistani, ja yritti ja yrittää aina manipuloida mitä minun pitäisi ostaa ja pukea ja jne. Todella rasittavaa. Nykyään tosissaan ignoraan enkä oikeastaan hirveästi puhu mistään tyylijutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luota fiiliksiisi. Jos jonkun ihmisen seurassa tulee ikävä olo, silloin se on totta riippumatta siitä saatko häntä jostain piikittelyistä kiinni tai löydätkö juuri sen asian mistä paha fiilis tuli. Joku on vialla.
Tällaisten ihmisten kanssa ei kannata jäädä asiaa sen enempää selvittelemään tai riitautua. Kun tällaisen ihmisen haastaa hänen huonosta käytöksestä, niin hän kääntää uhrin syylliseksi (olet liian herkkä, huumoria se vaan oli, ymmärsit väärin) tai heittäytyy viattomaksi (miksi et sanonut, olen tällainen ihanan suorasukainen ihminen, en voinut tietää, että loukkaan kun et sanonut mitään, anteeksi jos nyt loukkaannuit tästä pikkujutusta jne). Piikittely on tosiaan niin hienovaraista, että on vaikea todistaa mitään tai edes puhua siitä toisille kuulostamatta pikkumaiselta. Hän on ovela, eihän hän oikeastaan haukkunut hyllyjäsi, eksääsi tai vaatteitasi. Paras on vain siirtyä takavasempaan pikku hiljaa ja paeta hänen valtapiiristään.
Mulla oli myös tuollainen ystävä. Ihana, hauska, mielenkiintoinen. Samalla hyvin temperamenttinen, äkkipikainen ja syyttelevä.
Pari viimeistä vuotta olin tosi ahdistunut hänen kanssaan ja tajusin, että hän lähinnä käytti minua hyväksi. Esimerkiksi lainasi rahaa, pummasi kyytiä/yöpaikkaa, kutsui kahville mutta pyysi että toisinko samalla kaupasta sitä ja tätä (saattoikin esim. olla toisen ystävänsä kanssa jo ja viihteelle lähdössä, mutta tarvisikin hiusvärin jonka sitten vein ja kahvittelun aikana värjäsi hiuksiaan). Jutteli myös epäkohteliaasti, piikitteli parisuhdettani, arvosteli ulkonäköäni jne. Sitten jos joskus joku hänen ehdottamansa asia ei sopinut mulle, suuttui ja syyllisti. Välillä piti mykkäkouluja.
Viimeisin mykkäkoulu oli sitten pelastukseni ja katkaisin itse välit häneen lopulta, kun otti kuukausien jälkeen yhteyttä ja kertoi olevansa "valmis antamaan anteeksi". Toki kävimme viestitse asian läpi ja perustelin miksi hän ei todellakaan ole se jonka pitäisi antaa anteeksi, mutta kun hän pyysi tapaamista jossa "asiat voitaisiin selvittää" koin niin suurta ahdistusta pelkästä ajatuksesta, että päätin etten tarvitse tuota tyyppiä elämääni. Noin 15 vuotta tuollaista ystävyyttä riitti kyllä kertomaan, että jos ystävyyssuhde aiheuttaa ahdistusta, se ei ole aito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kestä jos joku on eri mieltä kanssasi? Ei se ole kaverin vika jos sä vedät kiukkukohtauksen, kun maku ei ole just niin kuin sulla.
Musta taas nimenomaan on mukava pohtia, tekisinkö saman valinnan jos valinta tehtäisiin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä vähän luulen että sulla on outo olo tän ihmisen kanssa koska et uskalla sanoa takaisin jos loukkaannut jostain mitä hän sanoo.
Hän saattoi arvostella sun exää siksi koska ajatteli että tämä jätti sut ja on siksi ruma ihminen. Tuo hyllyjupakka saattoi olla vaan suunnitteluleikki. Tuskin hän koko ajan morkkaa kaikkea sinussa.
Jokainen ei osaa miettiä kolmea kertaa joka asiaa mitä sanoo, etenkään jos kaikki menee hyvin ja toinen ei näytä olevan mielensäpahoittaja vaan ymmärtävä ja rento tyyppi.
Eli: sanot vaan. Ai onks mun exä sun mielestä ruma? 😅 Ai onko nää hyllyt pahat tässä 😅
Jos hän edelleen tuntuu ärsyttävältä niin sitten hän on ilkeä eikä vaan puhelias.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset ihmiset eivät ole mitään ystäviä.
On. Ap vain ei osaa ottaa apua/neuvoja keneltäkään. Narsistina (yliherkkyys ) kääntää kaiken avun, ja ystävyyden negatiiviseksi.
Onko ystävän muka IHAN PAKKO pitää joka ikisestä miehestä jonka kanssa toinen ystävä on joskus seurustellut? Mitä ihmettä tämä on, ei saa olla omia mielipiteitä, vaan kaikessa mielistellään ja puhutaan kaverille soopaa, ettei vaan herkkä perhonen masennu? Ette ole nähneet vielä sen ex poikakaverin kuvaa, joten ihan turha miettiä oliko ystävä oikeassa vai ei, kun kritisoi. Jos se on ollu joku suolta revitty katualkkis, niin asian saa ottaa esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa tunnetta kannattaa aina seurata, ihminen on sosiaalinen laji, ja aidosti vastavuoroiset suhteet jossa arvostus in molemminpuolinen, tuottaa paljon iloa ja antaa voimaa. Vastaavasti jos suhde tuntuu syövän energiaa, se kertoo siitä ettei toinen ole turvallinen. Itselleni tärkein kriteeri ystäville ja myös standardi jonka asetan itselleni, on se että haluaa muille aidosti hyvää. Minusta olisi kamalaa jos seurastani jäisi jollekin paha mieli. Ystäväsi kommentit kuulostavat siltä, että hän haluaa ja pyrkii satuttamaan sanoillaan, mutya tekee sen niin varovaisen laskelmoidusti, ettei häntä pysty suoraan syyttämään loukkaamisesta. Intentio on silti loukata, näin uskon. Hän haluaa heikentää sinua, painaa alaspäin. Aito ystävyys on toisen vahvistamista. Verhottu ilkeys on iso punainen lippu, ottaisin etäisyyttä. Ja muista että sinä et kuvittele tätä asiaa, vaan tunteesi on oikeassa!! Jos kysyisit ystävältäsi hän todennäköisesti pyrkisi kaasuvalottamaan ja sinua ja hämmästelisi sitä miten niin pienestä olet loukkaantunut, eihän hän mitään tarkoittanut. Tunteet ohjaavat meitä yleensä oikeaan suuntaan.
Kuka näyttää kuvia jostain entisestä tapailumiehestä ystävälle? Käytkö vielä kuumana kyseiseen mieheen?
Aloittajalla ei taida olla ihan kaikki kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luokkaus peiteltynä kohteliaisuutena kun kateellinen.
Viholliseni ennenkuin tuli vihollisekseni tokaisi kerran että oli käynyt näyttelyssäni ja piti siitä mutta olisi kaivannut jotain isoa näyttävää esinettä. Eli jäi kuulemma jotain puuttumaan. Harmi etten silloin tajunnut mikä ihminen niin olisin säästynyt paljolta
eli sun taiteesta on pakko pitää ja ainoastaan ylistää erinomaisia kysyjäsi? Mitään ei saa sanoa, parannusratkaisuiksi? Okei. Oot varmaan sit joku taidenero kai. No paljos möit taidettasi, ilmeisetsi miljoonilla?
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo nyt ole oppikirjaesimerkki narsistisesta toiminnasta? Aluksi kaikki on ihanaa, ollaan maalla aaltopituudella. Sit pikkuhiljaa alkaa itsetunnon nakertaminen, joka toteutetaan niin hienovaraisesti että uhri ajattelee koko ajan, että vika on itsessä ja lopulta vuosien kuluessa lamaantuu eikä pääse enää pois kun kaikki itseluottamus ja kontaktit ulkomaailmaan on viety.
Ei ole. Ystävyyteen kuuluu myös rehellisyys. Mikään ei ole phempaa kuin valehtelu ystävyyden nimissä. Kuuluisin tämmönen oli "keisarin uudet vaatteet" sadussa. Hovi keisarin ympärillä mielisteli ja mieleisteli niin että lopulta valehtelivat, vaikka keisari kulki alasti ihmisten edessä. Oikea tositapaus oli Florence -"oopperalaulaja", joka sai sydärin ja kuoli, kun selvisi ettei osannutkaan laulaa vaan ystäväpiiri oli valehdellut hänelle kokoajan kehuen taitojaan, niin että meni esiintymään yleisön eteen. Lehtikriitikot murskasi arvostelullaan sitten. Totuus tuli hänelle ilmi liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa ikäluokkaa kuin sinä. Minullakin on pari ystävää, jotka sanovat aika tylyjä asioita aika useinkin. Toinen heittää vitsiä itselleni herkistä aiheista, toinen taas on välillä aivan empatiakyvytön ja puhuu lähinnä vain itsestään. Molemmissa on kuitenkin myös hyvät puolensa ja kuten itsekin sanoit, aikuisena on hankala löytää ja ylläpitää ystävyyssuhteita. Siksi pidän nämä ihmiset elämässäni. Suodatan vain vähän mitä ja miten heille puhun, eli eivät ole läheisimpiä ystäviäni. Kun asiaa ajattelen, täysin avoin taidan olla tällä hetkellä vain puolisolle. Ihminen on ihmiselle susi.
Itse olen puolestani ottanut sen linjan, että olen mieluummin kokonaan ilman ystäviä kuin sellaisten ihmisten, jotka töksäyttelevät tai vähättelevät jatkuvasti, kanssa. Esimerkiksi mainitsemasi tahallinen vitsailu aroista aiheista sekä itsekeskeisyys ja empatiakyvyttömyys ovat piirteitä, joita ei mielestäni pysty kompensoimaan millään positiivisilla ominaisuuksilla. En piittaa esimerkiksi ystävän tulotasosta, varallisuudesta, ulkonäöstä, iästä, harrastuksista, perhesuhteista tai muustakaan vastaavasta asiasta. Hyviä tyyppejä löytyy laajalla skaalalla ja osa voi olla hyvinkin erilaisia kuin minä. Sosiaalisten taitojen puutetta, empatiakyvyttömyyttä ja itsekeskeisyyttä en kuitenkaan enää hyväksy ystävissäni. Olen joskus yrittänyt hyväksyä ja melkein menetin mielenterveyteni sen seurauksena. Ei mikään ystävyyssuhde ole sen arvoinen, että menee itse palasiksi sen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo nyt ole oppikirjaesimerkki narsistisesta toiminnasta? Aluksi kaikki on ihanaa, ollaan maalla aaltopituudella. Sit pikkuhiljaa alkaa itsetunnon nakertaminen, joka toteutetaan niin hienovaraisesti että uhri ajattelee koko ajan, että vika on itsessä ja lopulta vuosien kuluessa lamaantuu eikä pääse enää pois kun kaikki itseluottamus ja kontaktit ulkomaailmaan on viety.
Ei ole. Ystävyyteen kuuluu myös rehellisyys. Mikään ei ole phempaa kuin valehtelu ystävyyden nimissä. Kuuluisin tämmönen oli "keisarin uudet vaatteet" sadussa. Hovi keisarin ympärillä mielisteli ja mieleisteli niin että lopulta valehtelivat, vaikka keisari kulki alasti ihmisten edessä. Oikea tositapaus oli Florence -"oopperalaulaja", joka sai sydärin ja kuoli, kun selvisi ettei osannutkaan laulaa vaan ystäväpiiri oli valehdellut hänelle kokoajan kehuen taitojaan, niin että meni esiintymään yleisön
Se, että pitää mielipiteet itsellään ei ole sama asia kuin ystävälle valehtelu. On aivan sama, millaiset hyllyt jollain on kotona, se on hänen makunsa ja hänen päätöksensä, hänen kotinsa. Toisen sisustuksen haukkuminen ei ole sellaista rehellisyyttä, mitä maailma kaipaa. Eri asia, jos ystävä aikoo jättää työnsä ja ryhtyä sisustussuunnittelijaksi, kuten esimerkkisi laulaja. Tällöin voi keskustella siitä, onko ystävä tarpeeksi pohtinut sitä että kuinka laajalla yleisöllä on samanlainen maku kuin hänellä itsellään, ja millä edellytyksillä urahaaveet voisivat onnistua.
Aika pitkälle meneviä diagnooseja täällä esitetään.
Yksinkertaista, joko sanot kaverille että et tykkää makusi kritisoinnista ja katsot mitä tapahtuu tai sitten otat suoraan etäisyyttä koska kaveruus tuottaa enemmän pahaa kuin hyvää mieltä.
Monipuolinen kaveripiiri on rikkaus. Joskus kaipaa ihmistä jolla on vahva visio ja sanoo asiat suoraan ja joskus seesteinen seura on hyvästä. Yhdet menee hämilleen aloituksen kaltaisista kommenteista, toiset vääntää ne yhteiseksi huumoriksi ja kolmannet sanoo takaisin oman mielipiteensä, neljännet kysyy perusteluita.
Oma kokemus pahantahtoisista ja/tai itsekkäistä ihmisistä on, että he ovat tahdiltaan paljon nopeampia. Voitelu tapahtuu äkkiä ja he poistuvat heti kun ovat saaneet mitä halusivat tai lopettavat yhteydenpidon kun huomaavat ettei toinen olekaan vietävissä.
Voi toki olla, että ystäväsi on törppö suorasuu, joka puhuu ennen kun ajattelee.
Mutta voi myös olla, että sinulla on taipumus loukkaantua kaikenlaisesta ja se juontaa yleensä juurensa jostakin alemmuudentunteesta tai huonosta itsetunnosta.
Minulla on läheinen ystävä, joka loukkaantuu todella helposti kaikenlaisista asioista. Usein tavatessamme hän kertoo, kuinka joku työkaveri / kaupan kassa / puolituttu on kommentoinut jotakin ja hän on siitä ottanut itseensä. Asiat ovat sellaisia, että itse olisin moisen pikkujutun unohtanut saman tien tai se olisi lähinnä naurattanut minua.
Olen myös huomannut, että hän kokee helposti muiden ihmisten iloiset uutiset ja esimerkiksi positiiviset some-päivitykset pröystäilynä. Jos joku laittaa kuvia someen matkoiltaan tai vaikka uudesta autostaan tai kertoo usein tallikuulumisia, kun käy tallilla hoitamassa hevostaan, niin ystäväni mielestä se on pröystäilyä ja kehuskelua ja paheksuu sitä, vaikka itse ajattelen, että siinä vain kerrotaan ihan tavallisia kuulumisia ja onpa ihanaa, että se serkkulikka vihdoin pääsi New Yorkiin, täytyykin nähdä pian, että saan kuulla lisää matkakuulumisia...
Kuulostaa rakkauspommitukselta ja mittatilausihmiseltä. Tuon takana on narsismi ja ystävä on jo alkanut raottaa maskia. Huono olo muiden havaintojen lisäksi tukee tuota päätelmää.
Feidaa se ystävä.