Asiantuntijat: Nuoret ovat liikaa somessa eivätkä tee lapsia
Syntyvyys on laskenut Suomessa muita Pohjoismaita jyrkemmin jo noin 15 vuoden ajan. 35-vuotiaista miehistä puolet ja samanikäisistä naisista runsas kolmannes oli vuonna 2022 lapsettomia.
Osa syistä lapsettomuuteen on paljon puhuttuja: sopivan kumppanin puute, muut mielenkiinnon kohteet, haluttomuus luopua nykyisestä elämäntyylistä sekä halu edistyä työuralla ennen lasten saamista. Toimeentuloon liittyvät tekijät painottuvat hieman enemmän miehillä kuin naisilla.
Lisäksi lasten saamisen lykkäämiseen vaikuttavat elämänarvojen ja -tyylien muutos, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtuneet muutokset, digitaalinen kehitys ja älylaitteiden käytön yleistyminen.
Runsaalla ruutuajalla, sosiaalisen median käytöllä ja pelaamisella on muistion mukaan kielteisiä vaikutuksia nuorten mielenterveyteen ja yksinäisyyteen.
Moni 2039-vuotias suomalainen on psyykkisesti merkittävän kuormittunut. Erityisesti nuorilla naisilla on ahdistusta ja mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja.
Kommentit (398)
Vierailija kirjoitti:
Ei se siitä johdu, vaan siitä, että ihmisille ei anneta vakituista työtä. Asunnot ovat kalliita, eikä vakaata toimeentuloa ole, niin ei siihen yhtälöön lapsia hankita.
Toinen syy on e-pillerit. Ne vievät halut ja tuhoavat parisuhteet. Jos toinen on täysin haluton, niin ei se parisuhde kauaa kestä.
Ei vaan ihmisten ei anneta tehdä vakituista työtä vaan savustetaan ulos työttömäksi.
Asiantuntijat ovat liikaa kenen tahansa ostettavissa, muiden somessa/yksityisasioissa eivätkä hekään tee omia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen keski- ikäinen nainen. 60% tuntemistani samaa ikäluokkaa olevista naisista on lapsettomia. Hyvä ammatti ja rahaa löytyisi kyllä lapsiin ja niitä suurin osa halusikin nuorempana.
Valitettavasti lapsia haluavaa isäksi sopivaa miestä ei löytynyt eikä itsellinen äitiys kiinnosta.
Eli oikea syy on miesten huono laatu.
Haukut miehiä sikisi, että et itse viitsinyt kunnolla panostaa parisuhteeseen
Haukut naisia siksi, että olet kaappihomo.

Hauska freudilainen tuo "sikisi".
Vierailija kirjoitti:
Asiantuntijat ovat liikaa kenen tahansa ostettavissa, muiden somessa/yksityisasioissa eivätkä hekään tee omia lapsia.
Heitä kiinnostaa liikaa muiden elämä, mutta omasta elämästä ei pidetä huolta.
Naiset yliarvioi tasonsa joten siksi naiset ei tee lapsia. Naisten pitäisi antaa mahdollisuus tavallisille miehille jotta syntyvyys nousisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret naiset matkustaa niin rahaa on, omaan napaan.
Niin? Mitä sitten? Pois sinulta (kun et voi pakkosanella heidän elämäänsä)? Siitä ULINA mistä PUUTE yhyy?
Mist on alkanut tämä naisten jatkuva olettaminen ja kuvittelu?
Aina ollut simppeli selviö, yhyy. Naiset eivät ole tyhmiä eivätkä muutu tyhmiksi silläkään, että sinä jorma olet rivitollo ja harhoissasi luulet kaikkien naistenkin olevan.
Oh, no sä et selvistikään taida olla akateeminen
"Ikävä" tuottaa selvistille pettymys.
Vierailija kirjoitti:
Naiset yliarvioi tasonsa joten siksi naiset ei tee lapsia. Naisten pitäisi antaa mahdollisuus tavallisille miehille jotta syntyvyys nousisi.
Ei, vaan kun minä nainen en halua lapsia/mitään mikä lapselliseen elämään millään tavalla liittyy = en tee lapsia vaikka kuinka uli-itkette.
Vierailija kirjoitti:
Eikö jo tässä vaiheessa älytä että nämä älylaitteet tuhoavat meidät? Eikö näitä älytä tuhota?
Minulle olisi aivan yks hailee vaikka nykymalliset somet ja älylaitteet tuhottaisiin, viettäisin silti leijonaosan vapaa-ajastani ihan perinteisen tietokoneen ääressä. Mutta ilman älyluuria poistuisin kyllä kodin ulkopuolisiin harrastuksiin ja tapaamisiin vielä harvemmin, kun en pystyisi tarkistamaan aikatauluja ja kavereiden tilannepäivityksiä reaaliajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret naiset matkustaa niin rahaa on, omaan napaan.
Niin? Mitä sitten? Pois sinulta (kun et voi pakkosanella heidän elämäänsä)? Siitä ULINA mistä PUUTE yhyy?
Mist on alkanut tämä naisten jatkuva olettaminen ja kuvittelu?
Aina ollut simppeli selviö, yhyy. Naiset eivät ole tyhmiä eivätkä muutu tyhmiksi silläkään, että sinä jorma olet rivitollo ja harhoissasi luulet kaikkien naistenkin olevan.
Oh, no sä et selvistikään taida olla akateeminen
"Ikävä" tuottaa selvistille pettymys.
Sitten sun on parempi mennä opettajilles pahottelemään, että susta on tullut tollanen epäonnistuja, ja joutuivat tuhlaamaan resurssejaan suhun
Vierailija kirjoitti:
Naiset yliarvioi tasonsa joten siksi naiset ei tee lapsia. Naisten pitäisi antaa mahdollisuus tavallisille miehille jotta syntyvyys nousisi.
Miksi te tavallistaulapäät ette anna teidän mielestänne (kenenkään kysymättä!) "tasonsa yliarvioiville naisille" mahdollisuutta olla ilman epätoivottua vonkaustanne ja tyhjänulinaanne?
Vierailija kirjoitti:
Naiset yliarvioi tasonsa joten siksi naiset ei tee lapsia. Naisten pitäisi antaa mahdollisuus tavallisille miehille jotta syntyvyys nousisi.
Jos naiset todella yliarvioisivat oman tasonsa olisi pikemminkin toisin päin: jokaisella primitiivinen pakkomielle jatkaa ainutlaatuisminäminäminän geenit vaikka kehnommankin taviskallun kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Syy alhaiseen syntyvyyteen on tämä.
Olen seurannut jo vuosia, miten parisuhdemarkkinat toimivat, ja tulos on aina sama: tavallinen mies jää aina alakynteen. Kaikki tämä johtuu kahdesta asiasta tasoteoriasta ja naisten hypergamiasta.
Tasoteorian mukaan ihmiset pariutuvat oman tasoistensa kanssa, mutta tämä pätee vain miehiin. Naiset sen sijaan eivät koskaan tyydy omaan tasoonsa he etsivät aina jotain parempaa. Tämä on sitä kuuluisaa hypergamiaa, joka tarkoittaa, että nainen valitsee aina miehen, joka on häntä korkeammalla sosiaalisessa hierarkiassa. Jos mies ei täytä tiettyjä kriteereitä eli hyvä ulkonäkö, korkea status,jännä luonne, paljon rahaa niin hän ei ole edes vaihtoehto naisille.
Ja miten tämä näkyy käytännössä? No, avaa mikä tahansa deittisovellus. Naisten mielestä 80 % miehistä on "keskivertoa huonompia", ja vain harvat miehet saavat kaiken huomion. Samaan aikaan tavalliset miehet eli ne, jotka
Näinkö on omienkin vanhempiesi kohdalla?
Täynnä hölynpölyä tuo lehtiartikkeli. Minä en ole somessa, edes opiskelukavereiden kanssa viestimiseen, enkä käytä deittiäppejä, siis tapaan mahdollisia kumppaniehdokkaita harvoin, jos missään.
Vierailija kirjoitti:
Naiset yliarvioi tasonsa joten siksi naiset ei tee lapsia. Naisten pitäisi antaa mahdollisuus tavallisille miehille jotta syntyvyys nousisi.
Mulla on tavallinen mies ja lapsia ei meille tule. Syntyvyyden ei tarvitse nousta.
No totta helkkarissa katson mielummin Tiktokista videoita kiinnostavista aiheista tai lempparisarjaa Netflixistä kuin istun jossain hiekkalaatikolla räntäsateessa tai pyyhin keittiönpöytää viidettä kertaa päivässä kun taapero on taas sen ruokaillessaan sotkenut. Puhumattakaan niistä kakkavaipoista.
Olenkin itsekäs, yhyy, eikä kiinnosta syyllistämiset. Jos pitäisi valita elämä ilman somea vs. elämä lasten kanssa niin valitsisin ilman muuta ensimmäisen:D
Rautalangasta: olisi kaikki edellytykset lisääntyä, mutta emme lisäänny, koska emme halua omia lapsia koskaan.
Rerautalankaa: emme halua omia lapsia, koska emme halua omia lapsia. Kaikki muu = ohisektorin harhauttelua.
Turha keksiä pyörää uudelleen ja jaanata: niimmutku alienit, some.. (Eliitinpuudeli)besserwisser tutkijat tiedämme...
T. nuori velapariskunta
Vierailija kirjoitti:
Hyvä nuoret! Elämässä on muutakin, kuin mitä yhteiskunta teille tuputtaa (löytää parisuhde ja tehdä lapsia). Itse kamppailin vuosia tuon kanssa kun en pystynyt toteuttamaan näitä ja vasta kun opin päästämään irti, kykenin olemaan onnellinen. Älkää te nuoret haaskatko vuosia elämästänne siihen että menette sen mukaan mitä teille ulkopuolelta uskotellaan; ei parisuhde ja lapset ole mikään kelpoisuusmittari, kuunnelkaa itseänne!
Oot niin oikeassa, vaikka itselläni on yksi teini-ikäinen lapsi niin koin äärettömän helpotuksen tunteen kun päästin irti näistä asioista, yksi lapsi riittää ja rakastan olla sinkku. Mua ei kiinnosta lähtä suorittamaan elämää eli ettimään väkisin suhdetta ja perustamaan perhettä, itse asiassa mua inhottaa koko suhde->perhe->työ=oravanpyörä konsepti ! En halua sitä, se on painajaista, ei oo mitän kiinnostusta elää elämää kuin jossain työleirissä
Vierailija kirjoitti:
Naiset yliarvioi tasonsa joten siksi naiset ei tee lapsia. Naisten pitäisi antaa mahdollisuus tavallisille miehille jotta syntyvyys nousisi.
Millä tavalla tuo lisäisi syntyvyyttä? Jos nainen ei halua lapsia, niin hän ei halua lapsia. Se tavismieskö on raskaana, synnyttää ja hoitaa lapsen?
Oh, no sä et selvistikään taida olla akateeminen