Asiantuntijat: Nuoret ovat liikaa somessa eivätkä tee lapsia
Syntyvyys on laskenut Suomessa muita Pohjoismaita jyrkemmin jo noin 15 vuoden ajan. 35-vuotiaista miehistä puolet ja samanikäisistä naisista runsas kolmannes oli vuonna 2022 lapsettomia.
Osa syistä lapsettomuuteen on paljon puhuttuja: sopivan kumppanin puute, muut mielenkiinnon kohteet, haluttomuus luopua nykyisestä elämäntyylistä sekä halu edistyä työuralla ennen lasten saamista. Toimeentuloon liittyvät tekijät painottuvat hieman enemmän miehillä kuin naisilla.
Lisäksi lasten saamisen lykkäämiseen vaikuttavat elämänarvojen ja -tyylien muutos, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtuneet muutokset, digitaalinen kehitys ja älylaitteiden käytön yleistyminen.
Runsaalla ruutuajalla, sosiaalisen median käytöllä ja pelaamisella on muistion mukaan kielteisiä vaikutuksia nuorten mielenterveyteen ja yksinäisyyteen.
Moni 2039-vuotias suomalainen on psyykkisesti merkittävän kuormittunut. Erityisesti nuorilla naisilla on ahdistusta ja mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja.
Kommentit (398)
Mies on onnellisin sinkkuna.
Mielummin olen X:ssä ja Twitchissä kuin vaihtaisin jonkun rääpäleen vaippoja ja kustantaisin jonkun miesvihaajan elämän. Sorry. :) :) :) M24
Vierailija kirjoitti:
Some ei ole ainut syy. Epävarma tulevaisuus on se suurin.
Miksi tulevaisuus on epävarmaa? Syntyvyys on laskenut vuodesta 2010 lähtien, edellinen suurempi syntyvyyden lasku tapahtui 1960-1970 vuosien aikana.
Kaikissa pohjoismaissa syntyvyys lähti jyrkkään laskuun vuonna 2010, mitähän silloin oikein on tapahtunut?
Vierailija kirjoitti:
Koskeeko myös muita maita? Vai onko vain suomalaisnuorten juttu?
Luulen, että monissa muissa maissa suojaavana tekijänä on yleisesti eloisampi ja iloisempi kulttuuri ja voisiko sanoa mielenmaisema. Täällä jurotetaan ja ollaan pidättäytyväisempiä muutenkin. Siitä sitten vielä some vie siivun niin eipä hääppöisesti jää jäljelle sosiaalista kanssakäymistä. Lopulta ei enää edes osata kun ei nuorena saa monipuolista harjoitusta sosiaalisista tilanteista ihan livenä. Myös perheet ja suvut pitää muualla tiiviimmin yhtä, sekin kannattelee varmasti nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin miehenä vietän aikaa mieluummin ruudun edessä kun en naisille kelpaa. Haluavat vain niitä menestyviä uraohjuskomistuksia eivätkä kaltaistani kunnollista ja hyvää miestä. Ei kannata aloittaa peliä jossa ei voi edes voittaa.
Nönnönnnöö miksen minäminäminä saa koskaan pllua yhyy.
vs
Eliitti ei saa riistettäviä sinikaulustyöntekijöitä, tykinruokaa, jne.
vs
Velanaiset eivät halua lapsia edes liiterileukalentäjän kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No totta helkkarissa katson mielummin Tiktokista videoita kiinnostavista aiheista tai lempparisarjaa Netflixistä kuin istun jossain hiekkalaatikolla räntäsateessa tai pyyhin keittiönpöytää viidettä kertaa päivässä kun taapero on taas sen ruokaillessaan sotkenut. Puhumattakaan niistä kakkavaipoista.
Olenkin itsekäs, yhyy, eikä kiinnosta syyllistämiset. Jos pitäisi valita elämä ilman somea vs. elämä lasten kanssa niin valitsisin ilman muuta ensimmäisen:D
Surullista. Mutta näinhän se on, jos/kun ei ole sitä kokemusta ihmisten välisestä yhteydestä. Silloin videot ja tiktok kelpaa ihan hyvin. Ja näin se useammalla nykyisin on.
Suurin osa ovat nössöjä, jotka pelkäävät kaikkea epävarmaa. Toinen suuri ryhmä on mt-ongelmaiset: pitävät itseään voimaantuneina mutta oikeasti ovat some-addiktoituneita mielenterveyspotilaita.
Siinä oikeat syyt.
Vierailija kirjoitti:
Koskeeko myös muita maita? Vai onko vain suomalaisnuorten juttu?
Ainakin Etelä Koreassa on sama juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Some ei ole ainut syy. Epävarma tulevaisuus on se suurin.
Miksi tulevaisuus on epävarmaa? Syntyvyys on laskenut vuodesta 2010 lähtien, edellinen suurempi syntyvyyden lasku tapahtui 1960-1970 vuosien aikana.
Kaikissa pohjoismaissa syntyvyys lähti jyrkkään laskuun vuonna 2010, mitähän silloin oikein on tapahtunut?
Ulkomaalaiset tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Mies on onnellisin sinkkuna.
Mielummin olen X:ssä ja Twitchissä kuin vaihtaisin jonkun rääpäleen vaippoja ja kustantaisin jonkun miesvihaajan elämän. Sorry. :) :) :) M24
Voi tuntua tuolta nyt, mutta näin nelikymppisenä sinkkukaverini eivät kyllä kovin onnellisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskeeko myös muita maita? Vai onko vain suomalaisnuorten juttu?
Luulen, että monissa muissa maissa suojaavana tekijänä on yleisesti eloisampi ja iloisempi kulttuuri ja voisiko sanoa mielenmaisema. Täällä jurotetaan ja ollaan pidättäytyväisempiä muutenkin. Siitä sitten vielä some vie siivun niin eipä hääppöisesti jää jäljelle sosiaalista kanssakäymistä. Lopulta ei enää edes osata kun ei nuorena saa monipuolista harjoitusta sosiaalisista tilanteista ihan livenä. Myös perheet ja suvut pitää muualla tiiviimmin yhtä, sekin kannattelee varmasti nuoria.
Ihminen tarvitsee elävää vuorovaikutusta kehittyäkseen. Sitä, että ihmiset ympärillä reagoivat lapsen tunteisiin fiksusti. Ymmärtävät ne lapsen tarpeet ja vastaavat niihin.
Suomessa tätä tunnepuolen vastaavuutta on ehkä muita maita vähemmän. Ihmiset sitten oppivat että yksin pitää selvitä ja yksin on paras olla, koska ei ole kokemusta siitä tunnetasolla ymmärretyksi, hyväksytyksi ja nähdyksi tulemisesta. Lapsiakaan ei haluta, koska se näyttäytyy vain työnä, eikä ihmissuhteena, josta saisi tunnehyvää.
Korvikkeena on some ja viihde ja moni sinkku ei muuta kaipaakaan. Myös lemmikit ovat monella se tunneyhteyden luoja. Ihmisiä ei (osata) kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskeeko myös muita maita? Vai onko vain suomalaisnuorten juttu?
Luulen, että monissa muissa maissa suojaavana tekijänä on yleisesti eloisampi ja iloisempi kulttuuri ja voisiko sanoa mielenmaisema. Täällä jurotetaan ja ollaan pidättäytyväisempiä muutenkin. Siitä sitten vielä some vie siivun niin eipä hääppöisesti jää jäljelle sosiaalista kanssakäymistä. Lopulta ei enää edes osata kun ei nuorena saa monipuolista harjoitusta sosiaalisista tilanteista ihan livenä. Myös perheet ja suvut pitää muualla tiiviimmin yhtä, sekin kannattelee varmasti nuoria.
Kun katselee suomen,norjan ja ruotsin syntyvyyskäppyröitä niin ne on varsin yhtäläiset. 1990 syvyys oli korkeaa, syntyvyys laski siten että vuonna 2000 syntyvyys oli alhaista, syntyvyys sitten taas nousi siten että vuonna 2010 syntyvyys oli korkeaa, nyt siis vuodesta 2010 lähtien syntyvyys on laskenut. Korona aikana syntyvyys nousi vähän ja nyt taas laskenut.
Syntyvyyden aleneminen ei ole vain suomen ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Some ei ole ainut syy. Epävarma tulevaisuus on se suurin.
Miksi tulevaisuus on epävarmaa? Syntyvyys on laskenut vuodesta 2010 lähtien, edellinen suurempi syntyvyyden lasku tapahtui 1960-1970 vuosien aikana.
Kaikissa pohjoismaissa syntyvyys lähti jyrkkään laskuun vuonna 2010, mitähän silloin oikein on tapahtunut?
Ulkomaalaiset tapahtui.
Niin tuliko heitä jokaiseen pohjoismaahan kun vuonna 2010 jokaisen pohjoismaan syntyvyys lähti laskuun?
Lapset ovat mukavaa seuraa. Olin yksin 33 vuotta ja voi että se oli tylsää! Nyt on tekemistä kun lapsia hoitaa töiden jälkeen ja viikonloppuisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskeeko myös muita maita? Vai onko vain suomalaisnuorten juttu?
Ainakin Etelä Koreassa on sama juttu.
Japanissa myös. Kulttuurit, joissa arvostetaan pidättyväisyyttä, taantuvat. Ihmisten tunnetason kehitykselle ei jää tilaa ja kun tunneyhteyksiä ei synny, ei synny pareja saati perheitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Voidaan taas myös kiittää suomen valtamedian toimittajia, jotka ovat luoneet viimeisen 5 vuoden ajan erittäin dystooppisen kuvan tulevaisuudessa, niin kukaan ei halua tehdä lapsia enää. Ei tarvita edes Venäjän hybridivaikuttamista, vaan suomalaiset toimittajat tekevät sen heidän puolesta.
Tämä! Epäisanmaallisuuden huipentuma on suomalainen media. Isoin syy surkeaan ilmapiiriin on median jatkuva negatiivisuuden ja vastakkainasettelun lietsontaa. Ei ikäviä uutisia pidä pimittää, mutta joskus sitä toivoisi, että voitaisiin keskittyä myös yhteishenk nostattaviin ja positiivisiin uutisiin. Aina kärkytään ja mässäillään haaskalla josko joku olisi tehnyt rikoksia, maalaillaan ihmeellisiä uhkakuvia, lietsotaan sotamielialaa, ilmastonmuutosta, leikkauksista, terveysuhkista, oletko tehnyt sen ja tämänkin aina väärin...ihan kaikesta klikkiotsikoita. Muuttaisipa media toimintaansa ja alkaisi painottaa jutuissaan ystävällisempää lähestymistä kanssaihmisiin, nostettaisiin taas vaihteeksi arvoon ahkeruus, onnistumistarinat ja iloiset uutiset ainaisten valitusvirsien sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskeeko myös muita maita? Vai onko vain suomalaisnuorten juttu?
Ainakin Etelä Koreassa on sama juttu.
Japanissa myös. Kulttuurit, joissa arvostetaan pidättyväisyyttä, taantuvat. Ihmisten tunnetason kehitykselle ei jää tilaa ja kun tunneyhteyksiä ei synny, ei synny pareja saati perheitäkään.
Ruotsissa,tanskassa,islannissa ja norjassa myös syntyvyys on laskenut vuodesta 2010 lähtien.
En halua hoitaa ketään ennenkuin oma elämäni on siinä pisteessä, että jaksan.
Olen 35v yliopiston käynyt mies, joka ei ole ikinä ollut missään somessa. Muutoin voisin mieluusti perhettä perustaa, mutta kun pisin määräaikaisin työsuhteeni on ollut 2 vuotta, niin ei tässä epävarmuudessa mitään halua tehdä. Ihan tarpeeksi vaikeaa kituuttaa sopimusten välisissä kuukausien mittaisissa työttömyysjaksoissa, vaikkei ole muita huolehdittavanakaan.
En siis tee tänne lapsia ja lähden itsekin pois maasta jos keksin jonkin järkevän suunnitelman. Ehkä uudessa paikassa ehtii vielä, jos siellä olisi tarjolla vakaa henkilökohtainen talous.
Vierailija kirjoitti:
Naiset yliarvioi tasonsa joten siksi naiset ei tee lapsia. Naisten pitäisi antaa mahdollisuus tavallisille miehille jotta syntyvyys nousisi.
Tämäkö on vastauksesi kaikkeen ja ainut onton ylänuppisi sisältö? Sinulle silti kelpaisi kaikki naiset (tasosta riippumatta!) kunhan reikä löytyy?
No ei niitä lapsia pikseliseksiä vahtaamalla synny.