Asiantuntijat: Nuoret ovat liikaa somessa eivätkä tee lapsia
Syntyvyys on laskenut Suomessa muita Pohjoismaita jyrkemmin jo noin 15 vuoden ajan. 35-vuotiaista miehistä puolet ja samanikäisistä naisista runsas kolmannes oli vuonna 2022 lapsettomia.
Osa syistä lapsettomuuteen on paljon puhuttuja: sopivan kumppanin puute, muut mielenkiinnon kohteet, haluttomuus luopua nykyisestä elämäntyylistä sekä halu edistyä työuralla ennen lasten saamista. Toimeentuloon liittyvät tekijät painottuvat hieman enemmän miehillä kuin naisilla.
Lisäksi lasten saamisen lykkäämiseen vaikuttavat elämänarvojen ja -tyylien muutos, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtuneet muutokset, digitaalinen kehitys ja älylaitteiden käytön yleistyminen.
Runsaalla ruutuajalla, sosiaalisen median käytöllä ja pelaamisella on muistion mukaan kielteisiä vaikutuksia nuorten mielenterveyteen ja yksinäisyyteen.
Moni 2039-vuotias suomalainen on psyykkisesti merkittävän kuormittunut. Erityisesti nuorilla naisilla on ahdistusta ja mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja.
Kommentit (398)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Naiset alapeukuttaa. :DDD Miksi naisia kiukuttaa, kun nuoret miehet ovat vapaita? Miksi nuorten miesten vapaaehtoinen sinkkuus on kolaus naisten egolle?
Naiset alapeukuttaa, koska teet itsestäsi nolon. Ottaisit ennemmin kirjan käteen ja sivistäisit itseäsi kuin hukkaat nuoruuttasi psssskanjauhamiseen. Saattaisit jopa saavuttaa asioita. Muutakin kuin netissä pyörimisen.
Onko noloa olla pikkufeministien kanssa eri mieltä? Voi voi miten kestämme tämän kollektiivisen hä
Awww lisää feministisen kollektiivin jakelemia leimoja. Voi voi sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää miehet tehkö enää lapsia. Olette kiinni siinä seuraavat 20 vuotta ja ette pääse mihinkään. Nykyhallitus rakentaa itsepärjäämisen politiikkaa ja silloin ei kannata lapsia synnyttää. Olkaa mieluummin vaikka netissä.
Mies on onnellisin sinkkuna.
Niin, ajatella, jos tekee lapsia niin siitä pitäisi ihan itse ottaa vastuuta. Jopa miehenä. Onko tämä todella (joillekin) miehille niin mullistava ja järkyttävä ajatus? Siis ihan oikeasti? Ajatteleeko joku, että lapsen isällä ei kuuluisi olla mitään vastuuta siitä omasta jälkikasvustaan vaan ne pitäisi voida vaan jättää jonkun muun huoleksi (ja tosiasiassa kyllä ne voi nykypäivänäkin jättää, esimerkkejä löytyy ihan lähipiiristä).
Ei se ole millään muotoa reilua että luonnollisen biologisen roolinsa toteutt
Öö niin siis muiden veronmaksajienko sitten pitää maksaa sun ilottelun tulokset? Älä unta näe. Väitän, että moni mieskään ei halua maksaa lisää veroja vain siksi, ettei sun tarvitsisi kantaa vastuutasi. Mulla on ainakin jo ihan tarpeeksi korkea veroprosentti vaikka isät joutuvatkin osallistumaan lastensa leipään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Naiset alapeukuttaa. :DDD Miksi naisia kiukuttaa, kun nuoret miehet ovat vapaita? Miksi nuorten miesten vapaaehtoinen sinkkuus on kolaus naisten egolle?
Ei sen feminismin NÄIN pitänyt mennä WAAAAAAAHHHHHH!
Lääkkeet. Miehet saavat vapaasti olla sinkkuina. Ei seksiä, ei lapsia. Helppoa.
Turha syyttää mitään somea, kun työt on pätkätyötä ja ansiosidonainen on leikattu.
Työmarkkinatuki 595 netto ei riitä mihinkään.
Äänestämme vasemmistoa tai sdp: tä kaikissa vaaleissa jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Mieskö kotiorja. :D Tilastollisesti naiset tekevät edelleen kotona enemmän hommia. Ja maksavat suurimman osan lasten kuluista. Miehellehän perhe-elämä on loistodiili, naiselle sen verran pas ka ettei lapsia enää tehdä. Ja hyvä niin.
Nyt saatte tehdä kaiken tuon ja AIVAN ITSE. Saatte maksaa kaiken AIVAN ITSE.
Voimaantukaamme.
Öö siis niinhän naiset tekevätkin? Pesevät pyykkinsä ja tiskinsä jne. Ovat aina tehneet. Ero on siinä, ettei tarvitse pestä myös miehen pyykkiä ja tiskiä. 😅
Vierailija kirjoitti:
Itse en tule lisääntymään juurikaan siksi, kun miesihmisille tuntuu olevan edelleen vuonna 2025 tasa-arvoasiat retuperällä ja naisvihamieliset ajatusmallit eivät ole väistyneet tarpeeksi. Muita syitä ovat koulujen alasajo, työttömyys, halu olla pilaamatta kehoa synnyttämällä jne.
Siis yleinen vastuuttomuus. Edes omien siementen roiskimisesta ei haluta kantaa mitään vastuuta vaan "mä haluuun seksiä mutten haluuu kantaa mistään siihen liittyvästä vastuuta ja mun ite roiskimat lapsetkin on vaan äpäröitä joiden elämästä en oo vttuukaaaan kiinnostunu mutku mä haluuuun!!!!"
Vaikka älylaitteita ei olisi ja kaikki lapsiperhe-etuudet laitettaisiin tiskiin, niin minä en halua lapsia, koska en vain halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämänkin ketjun miehiä kiukuttaa, kun naiset eivät enää suostu olemaan kotiorjia
Jollaisia naiset eivät ole suomessa koskaan olleetkaan. Feminismi valehtelee.
"1930 uusi avioliittolaki voimaan: aviovaimo vapautuu miehensä holhouksesta ja hänellä on oikeus omaan omaisuuteen"
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/nostalgia/1930-ja-1994-olivat-hy…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää miehet tehkö enää lapsia. Olette kiinni siinä seuraavat 20 vuotta ja ette pääse mihinkään. Nykyhallitus rakentaa itsepärjäämisen politiikkaa ja silloin ei kannata lapsia synnyttää. Olkaa mieluummin vaikka netissä.
Mies on onnellisin sinkkuna.
Niin, ajatella, jos tekee lapsia niin siitä pitäisi ihan itse ottaa vastuuta. Jopa miehenä. Onko tämä todella (joillekin) miehille niin mullistava ja järkyttävä ajatus? Siis ihan oikeasti? Ajatteleeko joku, että lapsen isällä ei kuuluisi olla mitään vastuuta siitä omasta jälkikasvustaan vaan ne pitäisi voida vaan jättää jonkun muun huoleksi (ja tosiasiassa kyllä ne voi nykypäivänäkin jättää, esimerkkejä löytyy ihan lähipiiristä).
Tulikohan sen lähipiirin valittua miehet vähän väärin? Esimerkiksi itse ole
Mä en tunne yhtäkään tällasta tapausta. Kummallisissa piireissä liikut.

Siis hetkinen, eikös mies ollut onnellisimmillaan sinkkuna eikä edes halua naista, silti sanot yrittäväsi jotakin salimaken naista itsellesi?
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia, koska EN. VAIN. HALUA. LAPSIA. Mitkään muut sivuraideseliselit eivät liity asiaan.
-> Propaganda, pakkotoimet, syyllistäminen, kiristäminen, uhkailu, lahjonta, "neuvonta": 100% turhaa.
-> Haluan elää lapsettomana.
-> Elän lapsettomana.
HOX TUTKIJAT, tässä teille kovan datan tutkimusaineistoa, oli mieluista tai ei. Kirjatkaapa "muistioon".
Tässäpä näppärä aristoteelinen syllogismi, joka sopii myös minun tilannettani kuvaamaan. Olen lapseton vain ja ainoastaan, koska haluan. En ainuttakaan kertaa ole käynyt edes treffeillä, koska haluan elää yksin. Haluan keskittyä tutkimustyöhöni, kirjoittamiseen ja luontoharrastukseeni. Vain elämisen arvoisessa elämässä on järkeä.
"Siis hetkinen, eikös mies ollut onnellisimmillaan sinkkuna eikä edes halua naista, silti sanot yrittäväsi jotakin salimaken naista itsellesi?"
Tällä palstalla liikkuu useampi kuin yksi mies, nyt tarkkana!

Okei, hyväksytään, mutta oli vaan hieman ristiriitainen tuon edeltävän lainatun kommentin kanssa. 😋
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä tämänkin ketjun miehiä kiukuttaa, kun naiset eivät enää suostu olemaan kotiorjia
Jollaisia naiset eivät ole suomessa koskaan olleetkaan. Feminismi valehtelee.
"1930 uusi avioliittolaki voimaan: aviovaimo vapautuu miehensä holhouksesta ja hänellä on oikeus omaan omaisuuteen"
https://kotiliesi.fi/ihmiset-ja-ilmiot/nostalgia/1930-ja-1994-olivat-hy…
Kulminaatiopiste, jonka jälkeen kaikki meni kirjaimellisesti päin v i t t u a ja maailma oli virallisesti pilalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia, koska EN. VAIN. HALUA. LAPSIA. Mitkään muut sivuraideseliselit eivät liity asiaan.
-> Propaganda, pakkotoimet, syyllistäminen, kiristäminen, uhkailu, lahjonta, "neuvonta": 100% turhaa.
-> Haluan elää lapsettomana.
-> Elän lapsettomana.
HOX TUTKIJAT, tässä teille kovan datan tutkimusaineistoa, oli mieluista tai ei. Kirjatkaapa "muistioon".
Tässäpä näppärä aristoteelinen syllogismi, joka sopii myös minun tilannettani kuvaamaan. Olen lapseton vain ja ainoastaan, koska haluan. En ainuttakaan kertaa ole käynyt edes treffeillä, koska haluan elää yksin. Haluan keskittyä tutkimustyöhöni, kirjoittamiseen ja luontoharrastukseeni. Vain elämisen arvoisessa elämässä on järkeä.
Elät minun unelmaelämääni!
Täysin turha ja naurettava tutkimus, että mukamas älylaitteet tuhoavat lasten saannin. Oikea totuus on se, että ihan ilman tutkimuksia jokainen tietää sen, kun jokaisesta asiasta leikataan, asunnoista, opiskelijan apurahoista, terveydenhuollosta, sairaista, vammaista ym. Niin kuka nyt haluaa edes synnyttää lapsia tähän maailmaan? Ja maapallo on jo nyt ylikansoitettu ja luonnon varat ehtyvät ennen pitkään. Niistä ei riitä kaikille ihmisille, ellemme herää ajattelemaan sitä, että luonnonvarat ehtyvät joku päivä ja me ihmiset tuhotaan toinen toisemme ja sitä myötä myös luonnon ja sen arvokkaat eläimet. Ja en oikeasti ymmärrä sitä, että arvokkaita metsiä kaadetaan rahan himon vuoksi? Eläimiä tuhotaan jatkuvasti ja jos meillä ei ole luontoa ja metsää, niin se vaikuttaa myös meihin, koska emme siten osaa enää ajatella omilla aivoilla enää, koska luonto on paras lääkitsijä ja paras lääke kaikkeen. Me olemme menettäneet yhteyden siihen luontoon valitettavasti ajat sitten. Vain eräät osaavat taistella luonnon puolesta ja arvostan heitä suuresti.
t. Mummo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia, koska EN. VAIN. HALUA. LAPSIA. Mitkään muut sivuraideseliselit eivät liity asiaan.
-> Propaganda, pakkotoimet, syyllistäminen, kiristäminen, uhkailu, lahjonta, "neuvonta": 100% turhaa.
-> Haluan elää lapsettomana.
-> Elän lapsettomana.
HOX TUTKIJAT, tässä teille kovan datan tutkimusaineistoa, oli mieluista tai ei. Kirjatkaapa "muistioon".
Tässäpä näppärä aristoteelinen syllogismi, joka sopii myös minun tilannettani kuvaamaan. Olen lapseton vain ja ainoastaan, koska haluan. En ainuttakaan kertaa ole käynyt edes treffeillä, koska haluan elää yksin. Haluan keskittyä tutkimustyöhöni, kirjoittamiseen ja luontoharrastukseeni. Vain elämisen arvoisessa elämässä on järkeä.
Elät minun unelm
No mutta kiitos! Toivon, että sama unelma toteutuu myös Sinun kohdallasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia, koska EN. VAIN. HALUA. LAPSIA. Mitkään muut sivuraideseliselit eivät liity asiaan.
-> Propaganda, pakkotoimet, syyllistäminen, kiristäminen, uhkailu, lahjonta, "neuvonta": 100% turhaa.
-> Haluan elää lapsettomana.
-> Elän lapsettomana.
HOX TUTKIJAT, tässä teille kovan datan tutkimusaineistoa, oli mieluista tai ei. Kirjatkaapa "muistioon".
Tässäpä näppärä aristoteelinen syllogismi, joka sopii myös minun tilannettani kuvaamaan. Olen lapseton vain ja ainoastaan, koska haluan. En ainuttakaan kertaa ole käynyt edes treffeillä, koska haluan elää yksin. Haluan keskittyä tutkimustyöhöni, kirjoittamiseen ja luontoharrastukseeni. Vain elämisen arvoisessa elämässä on järkeä.
Kiitos! Opiskelen tällä hetkellä, että se olisi tulevaisuudessa mahdollista😊👍
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua lapsia, koska EN. VAIN. HALUA. LAPSIA. Mitkään muut sivuraideseliselit eivät liity asiaan.
-> Propaganda, pakkotoimet, syyllistäminen, kiristäminen, uhkailu, lahjonta, "neuvonta": 100% turhaa.
-> Haluan elää lapsettomana.
-> Elän lapsettomana.
HOX TUTKIJAT, tässä teille kovan datan tutkimusaineistoa, oli mieluista tai ei. Kirjatkaapa "muistioon".
Tässäpä näppärä aristoteelinen syllogismi, joka sopii myös minun tilannettani kuvaamaan. Olen lapseton vain ja ainoastaan, koska haluan. En ainuttakaan kertaa ole käynyt edes treffeillä, koska haluan elää yksin. Haluan keskittyä tutkimustyöhöni, kirjoittamiseen ja luontoharrastukseeni. Vain e
Mahtavaa, sitkeys palkitsee varmasti!
Miksi naisen pitää maksaa lasku yksin luonnollisen tarpeensa toteuttamisesta? "Lapsisakko" maksetaan nimittäin naisen pussista, ei miehen.
https://duunitori.fi/tyoelama/perhevapaiden-vaikutus-palkkaan