Asiantuntijat: Nuoret ovat liikaa somessa eivätkä tee lapsia
Syntyvyys on laskenut Suomessa muita Pohjoismaita jyrkemmin jo noin 15 vuoden ajan. 35-vuotiaista miehistä puolet ja samanikäisistä naisista runsas kolmannes oli vuonna 2022 lapsettomia.
Osa syistä lapsettomuuteen on paljon puhuttuja: sopivan kumppanin puute, muut mielenkiinnon kohteet, haluttomuus luopua nykyisestä elämäntyylistä sekä halu edistyä työuralla ennen lasten saamista. Toimeentuloon liittyvät tekijät painottuvat hieman enemmän miehillä kuin naisilla.
Lisäksi lasten saamisen lykkäämiseen vaikuttavat elämänarvojen ja -tyylien muutos, kuten sosiaalisessa kanssakäymisessä tapahtuneet muutokset, digitaalinen kehitys ja älylaitteiden käytön yleistyminen.
Runsaalla ruutuajalla, sosiaalisen median käytöllä ja pelaamisella on muistion mukaan kielteisiä vaikutuksia nuorten mielenterveyteen ja yksinäisyyteen.
Moni 2039-vuotias suomalainen on psyykkisesti merkittävän kuormittunut. Erityisesti nuorilla naisilla on ahdistusta ja mielenterveysperusteisia sairauspoissaoloja.
Kommentit (398)
Nuoret miehet ovat onnellisempia sinkkuina, siksi eivät tee lapsia. Somella ei ole mitää tekemistä sen kanssa, kun nuoret miehet haluavat olla vapaita.
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kokoajan pauhataan digitaalisaatiosta, tekoälystä ja ruoatkin saa robotilla kotiovelle jne. Kohta kaikki istuu kotonaan lasit päässä harrastamassa virtuaaliseksiä.
Vähän kuten 90-luvulla julkaistussa Demolition Man -elokuvassa. Eikös se myös silloin sijoittunut suurin piirtein juuri tähän meidän nykyhetkeen? :D
Demolition man tapahtui 2030-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Eihän seurustelevat ja avo- tai avioliitossa olevat edes puhu enää keskenään, kun töllätään vaan sitä puhelinta.
Olen ihan ihmeissäni katsonut tilannetta, kun ovat käymässä meillä. Ei siinä toista huomioida ollenkaan.
Ei ihme, jos ei yhteiselo kestä, jos tuollaista on yhteiselo.
Eikä nämä saa treffeilläkään sanaa suustaan. En mä ala minkään mykän möllin kanssa seurustelemaan. Jotkut naiset siihen lankeaa. Kaiken hyvän lisäksi miehestä saattaa vielä sukeutua kunnon kaljasieppo. Siinäpä mallia jälkikasvulle.
Vierailija kirjoitti:
Älkää miehet tehkö enää lapsia. Olette kiinni siinä seuraavat 20 vuotta ja ette pääse mihinkään. Nykyhallitus rakentaa itsepärjäämisen politiikkaa ja silloin ei kannata lapsia synnyttää. Olkaa mieluummin vaikka netissä.
Mies on onnellisin sinkkuna.
Niin, ajatella, jos tekee lapsia niin siitä pitäisi ihan itse ottaa vastuuta. Jopa miehenä. Onko tämä todella (joillekin) miehille niin mullistava ja järkyttävä ajatus? Siis ihan oikeasti? Ajatteleeko joku, että lapsen isällä ei kuuluisi olla mitään vastuuta siitä omasta jälkikasvustaan vaan ne pitäisi voida vaan jättää jonkun muun huoleksi (ja tosiasiassa kyllä ne voi nykypäivänäkin jättää, esimerkkejä löytyy ihan lähipiiristä).
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Naiset alapeukuttaa. :DDD Miksi naisia kiukuttaa, kun nuoret miehet ovat vapaita? Miksi nuorten miesten vapaaehtoinen sinkkuus on kolaus naisten egolle?
Kuri (ei väkivalta) takaisin kasvatukseen. Enemmän seurauksia pahantekijöille ja niiden vanhemmille. Kukaan ei haluaa omaa lastaan helvettimäiseen yhteiskuntaan selviytymään.
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Ei patriarkaatti muutu miksikään sillä, että hätääntyneet miehet itkevät sen kuolinkouristuksia.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus ei tainnut onnistua. Vastaan nyt tähän, että nuorten ytyy päästä someen kun siellä ne muutkin on.
Siksi tähän tarvitaan laki. Ei ne muutkaan siellä ole jos sitä ei mahdollisteta aikuisten toimesta. Aikuisten pitää ryhtyä vetämään rajoja tälle touhulle, ei nuoret siihen itse pysty. Muitakin etetveellisiä, haitallisia ja vaarallisia asioita rajataan yhteiskunnan toimesta. Miksei tähän puututa, vaikka vakavat haitat on tiedossa vähän kaikilla elämän osa-alueilla? Menee sosiaaliset kyvyt, keskittyminen, opiskelu kärsii, koulu kärsii, lukutaidottomuus lisääntyy, kiusaamista, silmien terveys kärsii, tulee riippuvuutta, haitallista ja jopa vaarallista sisältöä... Miksi tälle ei tehdä mitään? Koska todellakin yksin jäät jos et mene massan mukana. Se massa on se laiva, jonka kurssi pitää saada kääntymään ja ottaa reilusti takapakkia kun haitat on niin ilmiselvät. Sen jälkeen sakkoa vanhemmille jotka somen nuorille mahdollistava
Tästä oli ihan hiljattain Duodecimissä juttu jossa ehdotettiin juuri tätä. Mutta ainahan lainsäädäntö laahaa näissä jäljessä, verrokkina toimii hyvin vaikkapa tupakointi. Siinähän meni vuosikymmeniä ennen kuin saatiin edes jotain rajoituksia aikaan, vaikka haitat on tiedetty jo pitkään. Toivottavasti tässä someasiassa pystytään etenemään nopeammin, koska some tuhoaa ihmisten mielenterveyttä nopeammin kuin tupakka keuhkoja.
"Olet yh eli single parent, mutta et enää lapseton sink(ku) = single income no kids."
Haloo, Suomessa ja suomeksi sinkku on tarkoittanut pelkkää singleä jo vuosikymmeniä. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Naiset alapeukuttaa. :DDD Miksi naisia kiukuttaa, kun nuoret miehet ovat vapaita? Miksi nuorten miesten vapaaehtoinen sinkkuus on kolaus naisten egolle?
Nyt ei ole kyse miehistä vaan tekemättömistä lapsista, joutuu kohta eliittikersat töihin tai peräti eliitti itse, yhyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Naiset alapeukuttaa. :DDD Miksi naisia kiukuttaa, kun nuoret miehet ovat vapaita? Miksi nuorten miesten vapaaehtoinen sinkkuus on kolaus naisten egolle?
Naiset alapeukuttaa, koska teet itsestäsi nolon. Ottaisit ennemmin kirjan käteen ja sivistäisit itseäsi kuin hukkaat nuoruuttasi psssskanjauhamiseen. Saattaisit jopa saavuttaa asioita. Muutakin kuin netissä pyörimisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin yksittäinen syy syntyvyyden alenemiseen on nykynuorten halu elää minimivastuilla. Omien lapsien kasvattaminen on liian suuri vastuu. On paljon mukavampaa elää sinkkuna ilman vastuita.
... kuten miehet ovat aina tehneet. 😁
Kehtaisitko sanoa noin isoisällesi, joka varmisti että perheellään oli ruokaa kaapissa, jonka vaimonsa sitten ruoaksi muutti?
Minun isoisäni oli väkivaltainen alkoholisti, joka pieksi perheensä henkihieväriin ja traumatisoi lapsensa loppuelämäksi. Vaimonsa yritti pientä siivoojan palkkaansa piilotella juoppohullulta ja pitää lapset hengissä.
- eri
Minun isoisät oli pientilallisia ja kyllä siellä isoäidit painoi duunia niska limassa yhtä lailla, huolehtien samalla lapsista ja sairaasta anopista jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Naiset alapeukuttaa. :DDD Miksi naisia kiukuttaa, kun nuoret miehet ovat vapaita? Miksi nuorten miesten vapaaehtoinen sinkkuus on kolaus naisten egolle?
Ei vaan kaasuvalotuksestasi huolimatta sinua/miehiä kiukuttaa kun naisia ei kiukuta yhtään sillä epäkiinnostavat miehet ovat kokonaisuudessaan joka tapauksessa evvk yhyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää miehet tehkö enää lapsia. Olette kiinni siinä seuraavat 20 vuotta ja ette pääse mihinkään. Nykyhallitus rakentaa itsepärjäämisen politiikkaa ja silloin ei kannata lapsia synnyttää. Olkaa mieluummin vaikka netissä.
Mies on onnellisin sinkkuna.
Niin, ajatella, jos tekee lapsia niin siitä pitäisi ihan itse ottaa vastuuta. Jopa miehenä. Onko tämä todella (joillekin) miehille niin mullistava ja järkyttävä ajatus? Siis ihan oikeasti? Ajatteleeko joku, että lapsen isällä ei kuuluisi olla mitään vastuuta siitä omasta jälkikasvustaan vaan ne pitäisi voida vaan jättää jonkun muun huoleksi (ja tosiasiassa kyllä ne voi nykypäivänäkin jättää, esimerkkejä löytyy ihan lähipiiristä).
Ei se ole millään muotoa reilua että luonnollisen biologisen roolinsa toteuttamisesta seuraa tässä yhteiskunnassa aina koston ja rangaistuksenomainen konkurssi ja perikato. Jos yhteiskunta haluaa kakaroita, yhteiskunnan on järjestettävä niin että elarit ja hyvin todennäköinen avioero lapsen kiittämättömästä äidistä eivät tuhoa miehen henkilökohtaista taloutta ja oman selviytymisen edellytyksiä. En aio tehdä tuollaista uhrausta yhtään kenenkään takia. Kaikkein vähiten omiaan vihaavan kokoomus-Suomen.
Vierailija kirjoitti:
"Olet yh eli single parent, mutta et enää lapseton sink(ku) = single income no kids."
Haloo, Suomessa ja suomeksi sinkku on tarkoittanut pelkkää singleä jo vuosikymmeniä. 🙄
Lisäksi yh useimmiten tarkoittaa yksinhuoltajaa, mitä likikään kaikki eronneet/sinkkuvanhemmat eivät ole. Vastuu lapsista jakautuu eri tavoin, osa hoitaa 50/50 ja osa on käytännössä yksinhuoltajia vaikka paperilla olisi yhteishuoltajuus, ja kaikkea siltä väliltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää miehet tehkö enää lapsia. Olette kiinni siinä seuraavat 20 vuotta ja ette pääse mihinkään. Nykyhallitus rakentaa itsepärjäämisen politiikkaa ja silloin ei kannata lapsia synnyttää. Olkaa mieluummin vaikka netissä.
Mies on onnellisin sinkkuna.
Niin, ajatella, jos tekee lapsia niin siitä pitäisi ihan itse ottaa vastuuta. Jopa miehenä. Onko tämä todella (joillekin) miehille niin mullistava ja järkyttävä ajatus? Siis ihan oikeasti? Ajatteleeko joku, että lapsen isällä ei kuuluisi olla mitään vastuuta siitä omasta jälkikasvustaan vaan ne pitäisi voida vaan jättää jonkun muun huoleksi (ja tosiasiassa kyllä ne voi nykypäivänäkin jättää, esimerkkejä löytyy ihan lähipiiristä).
Ei se ole millään muotoa reilua että luonnollisen biologisen roolinsa toteutt
Harvoin kyllä saa lukea mitään noin typerää p*skaa.
Vierailija kirjoitti:
Moni nainen olisi varmasti myös ihan mielelläänkin rauhassa kotiäitinä, mutta yleinen paine on töihin, jokaisen tiedostavan naisen oletetaan pyrkivän äkkiä takaisin työelämään. Hyvä kun synnäriltä kotiin pääsee niin jo alkaa se kysely, että koska meinaat palata töihin. Kotiäitiys on jotenkin hävettävää ja vähäteltää, jopa paheksuttavaa. Koska kyllähän tiedostava nykynainen menee töihin, pyörittää perheen, kodin, pihan, harrastusrumban, huolehtii terveydestään, liikkuu ja pitää itsensä linjakkaana. Työelämäkin on nykyään kuormittavampaa henkisesti, otetaan kaikesta tehot irti.
Siinä on vain liikaa kasattu kaikkea ruuhkavuosiin. Ei ihmiset jaksa tätä. Miksi kotiäitiyttä vähätellään yhteiskunnankin toimesta mm. tukia muuttamalla? Lasten kasvattaminen on tärkeää ja arvokasta työtä. Moni perhe voisi paljon paremmin jos toinen vanhemmista jäisi kotiin. Ennen tämä oli ihan kunniakas vaihtoehto hoitaa lapsia ja ko
Mulla oli kuukausittain katkolla oleva pätkätyö ennen kuin jättäydyin puolitahallaan "liiton rahoille" ja siitä äitiysvapaille. Työni kun oli sattunut olemaan hyvin fyysistä niin en halunnut ottaa mitään riskejä sikiön hyvinvoinnin kannalta.
Sitten kun työt loppuivat niin kuulin useampaan otteeseen, vanhemmilta naisilta, kyselyä siitä olenko töissä. Siis mikään muu ei ollut ilmeisesti niin tärkeää kuin tuo! Siinä kohtaa raskautta pitäisi mielestäni olla enää vain kotona varmistamassa, että voi itse odottajana hyvin ja lapsi syntyy terveenä.
Muissa pohjoismaissa ei edes tiettävästi kysellä mistään töissäkäynneistä vaan miten keskustelukumppanin perhe voi. Täällä joku pilipalipaskatyökin menee sikiön hyvinvoinnin edelle.
En sitten ollut edes väärässä raskaushyvinvointini suhteen vaan ratkaisu oli oikea. Jos olisin jatkanut samoilla tehoilla raskauden loppuun asti mitään lasta ei olisi enää.
Ihmiset ovat olleet niin aivopestyjä työntekoon, että se on mennyt oman perheenkin edelle. No me saimme tämän lapsen ja tulevaisuudensuunnitelmat pyörivät luonnonmukaisen elämäntavan ympärillä. En pelkää lapsen tulevaisuuden puolesta kun meillä opetetaan tiedot ja taidot miten selviytyä elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret miehet tekevät oikein, kun ovat mielummin vapaaehtoisesti sinkkuja veloja kuin alkaisivat jonkun suominaisen kotiorjaksi.
Nuoret miehet ovat vihdoinkin vapaita naisten alistuksesta. Maailma alkaa parantumaan.
Naiset alapeukuttaa. :DDD Miksi naisia kiukuttaa, kun nuoret miehet ovat vapaita? Miksi nuorten miesten vapaaehtoinen sinkkuus on kolaus naisten egolle?
Ei sen feminismin NÄIN pitänyt mennä WAAAAAAAHHHHHH!
Vaikka ei ole juuri vastuuta lapsesta/lapsista (kun on itse valinnut toisin;) ei valitettavasti tarkoita etteikö olisi muita vastuita elämässä.