Olen naisena kateellinen miesten rennoille miesporukoille

Hei, 

Olen 32v helsinkiläisnainen ja harmitellut ihan samaa. Koen olevani vähän kuin norsu posliinikaupassa monissa naisporukoissa kun niissä on jotain kirjoittamattomia sosiaalisia koodistoja joita en ymmärrä tai huomaa tai jaksa yrittää miellyttää. 

Naisporukoissa kaikesta pitää myös olla samaaa mieltä, muuten koetaan uhkaksi. Naisten kanssa harvoin voi esim politiikasta debatoida, koska ei osata erottaa että asiat on asioita eikä hlokoht ja monille naisille on jotenkin kunniallista välttää konfliktia. Minut on kasvatettu niin avoimesti puhuvaksi että en vaan pysty ymmärtää.. 

Harmi kun täällä ei kai voi vaihtaa yhteistietoja, olisi kiva tutustua tähän aloittajaan..

Vierailija kirjoitti:

Itellä on miehenä ihan päinvastainen kokemus. Tuntuu, ettei millään pääse miesten porukoihin mukaan. Armeijassa, yliopistossa ja työpaikoilla oon aina kokenu itseni ulkopuoliseksi. Tuntuu, että jos ei ole sellainen äijä, joka heittää ronskia läppää jatkuvasti, niin turha toivo päästä mihinkään miesten porukkaan.

Sama havainto noista samoista paikoista.

Tämä vanha hollantilainen TV-sketsi kertoo kaiken siitä miksi naiset eivät osaa pitää hauskaa. He menettävät lapsenmielisyytensä (huumorintajunsa) aikuisena ja eivät osaa heittäytyä pelleilemään. Tai ehkä eivät ikinä osanneet. Tämän takia pärjäävät koulussa, mutta aikuisena karisma puuttuu kun väkevän elämisen sijaan oltiin nipotusmoodissa ja pikkutyttönä

(Parodia Nintedo Wii -pelikonsolista)

Eikö miesporukassa harrasteta myös aika roisia ja karkeaa huumoria? Jos haluaa tuollaista "rentoa" menoa, pitää myös kestää kova huumori.

Olen nainen enkä ole ikinä ajatellut, että miehillä olisi helpompaa. Yksin yhteispisuaarien käyttö on sellainen asia, jota en kaipaa ja jonka tiedän aiheuttavan ongelmia joillekin miehille. Meille naisillehan ei sellaisia yleensä ole missään.

Olen myös viihtynyt rennoissa polttareissa kivojen naiskaverien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä vanha hollantilainen TV-sketsi kertoo kaiken siitä miksi naiset eivät osaa pitää hauskaa. He menettävät lapsenmielisyytensä (huumorintajunsa) aikuisena ja eivät osaa heittäytyä pelleilemään. Tai ehkä eivät ikinä osanneet. Tämän takia pärjäävät koulussa, mutta aikuisena karisma puuttuu kun väkevän elämisen sijaan oltiin nipotusmoodissa ja pikkutyttönä

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

(Parodia Nintedo Wii -pelikonsolista)

Naisten huumori on yleensä erilaista kuin miesten. Asiaa on tutkittu. Tutkimuksen naiset kertoivat miehiä useammin huumorina itselle sattuneita kupsuja ja huvittavia juttuja kuten erehdyksiä, vahinkoja yms.

Kun olin nuorena kesätöissä,  siellä oli nuoria miehiä, joiden huumori oli sellaista, että pakettiin laitettiin ulostetta ja se annettiin toiselle miestyökaverille.

Vierailija kirjoitti:

Hei, 

Olen 32v helsinkiläisnainen ja harmitellut ihan samaa. Koen olevani vähän kuin norsu posliinikaupassa monissa naisporukoissa kun niissä on jotain kirjoittamattomia sosiaalisia koodistoja joita en ymmärrä tai huomaa tai jaksa yrittää miellyttää. 

Naisporukoissa kaikesta pitää myös olla samaaa mieltä, muuten koetaan uhkaksi. Naisten kanssa harvoin voi esim politiikasta debatoida, koska ei osata erottaa että asiat on asioita eikä hlokoht ja monille naisille on jotenkin kunniallista välttää konfliktia. Minut on kasvatettu niin avoimesti puhuvaksi että en vaan pysty ymmärtää.. 

 

Harmi kun täällä ei kai voi vaihtaa yhteistietoja, olisi kiva tutustua tähän aloittajaan..

Kaippa täällä teknisesti ottaen sais yhteystietoja jotenkin vaihdettua. Ei ehkä mitään oikeaa sähköpostia tai puhelinnumeroa kannata tänne laittaa, mutta molemmat voi vaikka tehdä jonkun tilapäisen pikasähköpostin jonka kautta sitten vaihtaa ne oikeat yhteystiedot.

Enpä oo tollasta kyllä kertaakaan kenenkään nähnyt tekevän

Pojat kasvatetaan niin että heillä on parempi itsetunto jota ei uusi tuttavuus uhkaa vaan sen kanssa voi olla kaveri. Tytöt kasvatetaan pitämään toisia tyttöjä uhkana jos toinen ei ole just kuin itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä vanha hollantilainen TV-sketsi kertoo kaiken siitä miksi naiset eivät osaa pitää hauskaa. He menettävät lapsenmielisyytensä (huumorintajunsa) aikuisena ja eivät osaa heittäytyä pelleilemään. Tai ehkä eivät ikinä osanneet. Tämän takia pärjäävät koulussa, mutta aikuisena karisma puuttuu kun väkevän elämisen sijaan oltiin nipotusmoodissa ja pikkutyttönä

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

(Parodia Nintedo Wii -pelikonsolista)

Naisten huumori on yleensä erilaista kuin miesten. Asiaa on tutkittu. Tutkimuksen naiset kertoivat miehiä useammin huumorina itselle sattuneita kupsuja ja huvittavia juttuja kuten erehdyksiä, vahinkoja yms.

Kun olin nuorena kesätöissä,  siellä oli nuoria miehiä, joiden huumori oli sellaista, että pakettiin laitettiin ulostetta ja se annettiin toiselle miestyökaverille.

 

Isoin ero on siinä, että naisten huumorille ei naura kukaan, paitsi he itse. Juttua kertoessaan jo, vaivoin saavat sen loppuun. Sen jälkeen: vaivaantunut hiljaisuus

On joitakin naispuolisia standup-koomikkoja, mutta hyvin vähän prosentuaalisesti. Eivätkä menestyneimmät tai hauskimmat ole naisia oikein koskaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mille kaveriporukoille? Kellään tuntemallani miehellä ei ole yhtään porukkaa. Naisilla sitä vastoin on. Ja hyvinkin rentoja. 

Miehillä vaikuttaa mun piireissä yhteydenpito ja yhdessä vietetty aika nivoutuvan harrastamiseen, jolloin on aina se luonteva yhdistävä asia läsnä. Naisilla meinaa loppua se yhteinen kun jollakin elämäntilanne muuttuu. Harrastuksetkin on ehkä erilaisia. Paremmin vaikka kelkkojen tuunaamisesta riittää keskustelun aihetta kuin vaikka jumpasta.

Eikö se yleisesti ottaen olekin niin, että miehet nimenomaan tekevät jotain yhdessä. Juurikin pelaavat, katsovat urheilua, ottavat kuppia tms. ja niihin nuo hengailut juurikin perustuu. Naisilla se ei useinkaan ole siitä tekemisestä kiinni. Harrastusten ympärille nivoutuvassa kaveruudessa sitten on omat hyvät että huonot puolensa, kuten ei

Se on nimenomaan niin. Ne rennot hengailut perustuu yhteiseen tekemiseen tai harrastukseen. Naiset usein kaipaa syvällisempää ystävyyttä ja tehdään monenlaisia juttuja yhdessä (tai ollaan tekemättä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei, 

Olen 32v helsinkiläisnainen ja harmitellut ihan samaa. Koen olevani vähän kuin norsu posliinikaupassa monissa naisporukoissa kun niissä on jotain kirjoittamattomia sosiaalisia koodistoja joita en ymmärrä tai huomaa tai jaksa yrittää miellyttää. 

Naisporukoissa kaikesta pitää myös olla samaaa mieltä, muuten koetaan uhkaksi. Naisten kanssa harvoin voi esim politiikasta debatoida, koska ei osata erottaa että asiat on asioita eikä hlokoht ja monille naisille on jotenkin kunniallista välttää konfliktia. Minut on kasvatettu niin avoimesti puhuvaksi että en vaan pysty ymmärtää.. 

 

Harmi kun täällä ei kai voi vaihtaa yhteistietoja, olisi kiva tutustua tähän aloittajaan..

Kaippa täällä teknisesti ottaen sais yhteystietoja jotenkin vaihdettua. Ei ehkä mitään oikeaa sähköpostia tai puhelinnumeroa kannata tänne laitt

Joskus ennen aikaan, kun tämä oli vielä lähinnä äitien vertaistukifoorumi, tuollaista tehtiin kyllä. Ja miksei se onnistuisi edelleen jos tahtoa löytyy 🙂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä vanha hollantilainen TV-sketsi kertoo kaiken siitä miksi naiset eivät osaa pitää hauskaa. He menettävät lapsenmielisyytensä (huumorintajunsa) aikuisena ja eivät osaa heittäytyä pelleilemään. Tai ehkä eivät ikinä osanneet. Tämän takia pärjäävät koulussa, mutta aikuisena karisma puuttuu kun väkevän elämisen sijaan oltiin nipotusmoodissa ja pikkutyttönä

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

(Parodia Nintedo Wii -pelikonsolista)

Naisten huumori on yleensä erilaista kuin miesten. Asiaa on tutkittu. Tutkimuksen naiset kertoivat miehiä useammin huumorina itselle sattuneita kupsuja ja huvittavia juttuja kuten erehdyksiä, vahinkoja yms.

Kun olin nuorena kesätöissä,  siellä oli nuoria miehiä, joiden huumori oli sellaista, että pakettiin laitettiin ulostetta ja se annettiin toiselle mi

Miehiä myös pidetään hauskempina, ihan vain koska ovat miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on teistä juoruilua? Riittääkö se, että puhuu jostakusta, joka ei ole paikalla, vai onko se aina pahan puhumista? 

Me saatamme kyllä kertoilla poissaolevan kuulumisia. Mutta ei silloin kerrota mitään ikävää tai arvostella. Kukaan ei ikinä arvostele tai hauku. Pahin, mitä yksi tässä yks päivä sanoi, että hänhän on aina myöhässä. Onko se juoruilua?

periaatteessa toisen ihmisen asioista puhuminen on juoruilua ja siksi sitä pitäisi välttää. Negatiivista toimintaa. Ainoa poikkeus siinä on tilanne, jos juoruilun kohteelta on kysytty lupa kertoa kuulumisiaan muille. Itsellä on aina tapana kysyä kaveripiirissä ysävältä, että saako tämän uutisen kertoa muillekin. Toisinaan kaveri sanoo, että mielellään ei, että hän haluaisi itse kertoa kaikille yksittäin, toisinaan sanoo, että kyllä. En myöskään koskaan juoruile negativiisia asioita (lue: pyrin olemaan juoruilematta. Toki olen joskus suutuspäissäni saattanut sanoa jollekin kaverille vaikka, että en jaksa nyt x:n seuraa yhtään ja samalla, että tiedostan, että tämä on nyt joku minun sisäinen juttuni ja työstän sen pois, koska useinhan niin on. Tällaisia tapauksia on ollut yhdellä kädellä laskettava määrä elämäni aikana),  koska se väistämättä johtaa siihen, että ihmiset alkavat suhtautua juoruilun kohteeseen negatiivisesti. Jos se ei tapahdu tietoisesti, niin alitajunnan tasolla ainakin vaikuttaa eikä se ole sen juoruilun kohteelle oikein, koska hän ei pääse puolustautumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on teistä juoruilua? Riittääkö se, että puhuu jostakusta, joka ei ole paikalla, vai onko se aina pahan puhumista? 

Me saatamme kyllä kertoilla poissaolevan kuulumisia. Mutta ei silloin kerrota mitään ikävää tai arvostella. Kukaan ei ikinä arvostele tai hauku. Pahin, mitä yksi tässä yks päivä sanoi, että hänhän on aina myöhässä. Onko se juoruilua?

periaatteessa toisen ihmisen asioista puhuminen on juoruilua ja siksi sitä pitäisi välttää. Negatiivista toimintaa. Ainoa poikkeus siinä on tilanne, jos juoruilun kohteelta on kysytty lupa kertoa kuulumisiaan muille. Itsellä on aina tapana kysyä kaveripiirissä ysävältä, että saako tämän uutisen kertoa muillekin. Toisinaan kaveri sanoo, että mielellään ei, että hän haluaisi itse kertoa kaikille yksittäin, toisinaan sanoo, että kyllä. En myöskään koskaan juoruile negativiisia asioita (lue: pyrin ol

Okei, no minä en ole samaa mieltä. Käytännössä kukaan ihminen ei voi välttää juoruamasta, jos kriteerit ovat noin korkeat että kenestäkään ei saa hiiskua yhtikäs mitään. Miksi toisista puhuminen muutenkaan olisi negatiivista toimintaa? Se on ihmisille täysin ominaista toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on teistä juoruilua? Riittääkö se, että puhuu jostakusta, joka ei ole paikalla, vai onko se aina pahan puhumista? 

Me saatamme kyllä kertoilla poissaolevan kuulumisia. Mutta ei silloin kerrota mitään ikävää tai arvostella. Kukaan ei ikinä arvostele tai hauku. Pahin, mitä yksi tässä yks päivä sanoi, että hänhän on aina myöhässä. Onko se juoruilua?

periaatteessa toisen ihmisen asioista puhuminen on juoruilua ja siksi sitä pitäisi välttää. Negatiivista toimintaa. Ainoa poikkeus siinä on tilanne, jos juoruilun kohteelta on kysytty lupa kertoa kuulumisiaan muille. Itsellä on aina tapana kysyä kaveripiirissä ysävältä, että saako tämän uutisen kertoa muillekin. Toisinaan kaveri sanoo, että mielellään ei, että hän haluaisi itse kertoa kaikille yksittäin, toisinaan sanoo, että kyllä. En myöskään

koska viet silloin juoruilun kohteelta itsemääräämisoikeuden pois hänen oman elämänsä asioiden jakamisesta: et anna hänelle itselleen oikeutta päättää kenelle hänen asioistaan puhutaan ja miten ja mitä.

miksi et voisi kysyä lupaa henkilöltä. Esimerkiksi minä yhdistin tänään kaksi kaveripiirini naista. Kumpikin oli puhunut minulle yksityisesti, että kokevat olonsa yksinäiseksi, kun ei ole kaveripiirissä ketään, joka kokisi samaa (molemmilla oli todettu sama sairaus ja molemmat kertoivat siitä minulle). Kummallekin sitten kerroin, että sattumalta tunnen yhden ihmisen, joka on juuri saanut saman diagnoosin, saanko esitellä sinut hänelle ja kertoa asiastasi. Toiselle kerroin saman. Molemmat sanoivat kyllä kiitos ja jos nyt oikein olen ymmärtänyt, niin ovat jo soitelleet toisilleen. Meillä kaveripiirissä siis on oikeasti tällainen tapa. Ei kerrota toisen yksityisasioita ellei kysytä siihen lupaa henkilöltä itseltään. Ei ole tarvetta myöskään jauhaa toisen asioita muiden ihmisten kanssa silloin kun toinen on pois paikalta. Se olisi aika julmaakin. Sellaisia asioita ei pidä kertoa, jota ei voi kertoa juorun kohteen läsnäollessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on teistä juoruilua? Riittääkö se, että puhuu jostakusta, joka ei ole paikalla, vai onko se aina pahan puhumista? 

Me saatamme kyllä kertoilla poissaolevan kuulumisia. Mutta ei silloin kerrota mitään ikävää tai arvostella. Kukaan ei ikinä arvostele tai hauku. Pahin, mitä yksi tässä yks päivä sanoi, että hänhän on aina myöhässä. Onko se juoruilua?

periaatteessa toisen ihmisen asioista puhuminen on juoruilua ja siksi sitä pitäisi välttää. Negatiivista toimintaa. Ainoa poikkeus siinä on tilanne, jos juoruilun kohteelta on kysytty lupa kertoa kuulumisiaan muille. Itsellä on aina tapana kysyä kaveripiirissä ysävältä, että saako tämän uutisen kertoa muillekin. Toisinaan kaveri sanoo, että mielellään ei, että hän haluaisi itse kertoa kaikille yksittäin, toisinaan sanoo, että kyllä. En myöskään

Ei hän sanonut, että kenestäkään ei saa hiiskua yhtään mitään, vaan että pitää kysyä lupa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on teistä juoruilua? Riittääkö se, että puhuu jostakusta, joka ei ole paikalla, vai onko se aina pahan puhumista? 

Me saatamme kyllä kertoilla poissaolevan kuulumisia. Mutta ei silloin kerrota mitään ikävää tai arvostella. Kukaan ei ikinä arvostele tai hauku. Pahin, mitä yksi tässä yks päivä sanoi, että hänhän on aina myöhässä. Onko se juoruilua?

periaatteessa toisen ihmisen asioista puhuminen on juoruilua ja siksi sitä pitäisi välttää. Negatiivista toimintaa. Ainoa poikkeus siinä on tilanne, jos juoruilun kohteelta on kysytty lupa kertoa kuulumisiaan muille. Itsellä on aina tapana kysyä kaveripiirissä ysävältä, että saako tämän uutisen kertoa muillekin. Toisinaan kaveri sanoo, että mielellään ei, että hän haluaisi itse kertoa kaikille yksittäin, toisinaan sanoo, että kyllä. En myöskään

Ja jos kriteerit on noin tiukat, en tunne yhtään miesporukkaa, joka ei juoruile. Aika paljon kun siihen rentoon hengailuun liittyy tekemisen ohella sen puimista, kuka on ostanut minkäkin vempeleen, mitä vempeleestä ollaan mieltä, mitä mieltä ollaan siitä, että jake osti juuri tämän vempeleen, eroista puhutaan vähän naureskellen, urheilusuorituksista ja niiden epäonnistumisista, pelisuorituksista...aika tavalla siellä kuulumisia vaihdetaan tavalla, joka tottumattoman korvaan kuulostaa ihan juoruilulta.

Itselleni myös on kysymättä selvää, mitkä asiat ovat sellaisia, että en kerro niitä eteenpäin ja mitkä vaarattomia kertoa. Jos olen epävarma, jätän tietysti kertomatta, vaikka itselleni juttu olisi yhdentekevä. Mutta juoruilua ei mielestäni ole, jos joku kysyy, että onks kukaan nähnyt kaisaa ja vastaan, että kyllä olen, kertoi, että vaihtaa duunia ensi kuussa, kun sai paremman paikan.

Olen 32v helsinkiläisnainen ja harmitellut ihan samaa. Koen olevani vähän kuin norsu posliinikaupassa monissa naisporukoissa kun niissä on jotain kirjoittamattomia sosiaalisia koodistoja joita en ymmärrä tai huomaa tai jaksa yrittää miellyttää. 

Tästä on mulla kyllä huonoja uutisia. Jos on norsu poslinikaupassa naisporukoissa, on sitä myös miesporukoissa. Kun ihminen on laumaeläin, se tarkoittaa, että sosiaalisia koodeja on olemassa ja jos niitä ei huomaa tai ymmärrä, ei yleensä porukan vaihtaminen auta. 

Päinvastoin kuin naiset luulevat, miesten hengaaminen ei perustu mihinkään yksilöllisyyden estottomaan esille tuomiseen ja hymisevään erilaisuuden ylistykseen, vaan selkeään hierarkiaan ja säännöstöihin, joita myös noudatetaan. Niinhän tässäkin keskustelussa on useampikin mies sanonut, mutta naisetko sitä uskoisivat. Oikeastaan aika uskomatonta, miten ne puheenvuorot onkin tässä keskustelussa vain ohitettu.

Yksi nainen taisi vai oliko pari ymmärsivät, mutta kiinnitinkin huomiota, että tuolla yhdellä oli kolme itseään enemmän vanhempaa isoveljeä. On siis nähnyt miehet oikeasti niissä porukoissa, ei semmoisina kuin naiset tahtovat nähdä.

M43

Ihan höpöhöpöä, en tunnista ap:n tarinaa lainkaan. Mitä ihmeen rentoa miestekemistä?! :D Itselläni on useampia tällaisia naisporukoita joiden kanssa teemme rennosti kaikkea vuoden mittaan, ja olen heteronainen parisuhteessa. Aiemmalla työpaikallani oli jopa sekaporukka (eri sukupuolia) jolla mm. reissattiin ja biletettiin, ajattele! Nykyisessä työpaikassani muodostunut jo parissa kk:ssa kivaa jengiä, johon uusimmatkin pääsevät helposti mukaan. Miehiä ja naisia. Ettei vaan olisi aloittajan/joidenkin kommentoijien henkkoht ongelma tää...?

Vierailija kirjoitti:

Tämä vanha hollantilainen TV-sketsi kertoo kaiken siitä miksi naiset eivät osaa pitää hauskaa. He menettävät lapsenmielisyytensä (huumorintajunsa) aikuisena ja eivät osaa heittäytyä pelleilemään. Tai ehkä eivät ikinä osanneet. Tämän takia pärjäävät koulussa, mutta aikuisena karisma puuttuu kun väkevän elämisen sijaan oltiin nipotusmoodissa ja pikkutyttönä

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

(Parodia Nintedo Wii -pelikonsolista)

"Naiset menettävät huumorintajunsa aikuisina." Ei kultsi, naiset joutuvat vain kantamaan kaiken vastuun elämässä, kodista, perheestä, lapsista, jopa miesten mielenterveydestä, ja sitten ihmetellään kun ei rasvaiset seksistiset huumorit pure. Herätys.

En tiedä miehistä, mutta  naisilla on ainakin voimakas tarve normatiivisuuteen; ts. Tyttöjen ulkomaanmatkalla mennään kasvisruokaravintolaan, mutta Tiina haluaa pihviä. Muut kokevat, että Tiina asettuu muiden yläpuolelle ja että Tiina arvostelee heidän valintaa haluta syödä kasvisruokaa mieluummin kuin pihviä (vaikka todellisuudessa tässä tapauksessa ei ole mitään väliä, syökö ihminen pihviä vai kasvisruokaa, kunhan saa ravintoa). Muiden naisten silmissä Tiinasta tulee ongelma, joka tulee eliminoida, eli savustaa ulos ryhmästä. Tässä vaiheessa jos Tiina on fiksu, hän ymmärtää yskän ja toteaa että tämä ryhmä ei ole häntä varten ja poistuu itse ryhmästä ennen suurempaa konfliktia.

Tämä on esimerkiksi naisvaltaisilla aloilla tyypillinen kuvio. Välttämättä ei aina vaadi, että Tiinalla olisi muista poikkeava mielipide tai tapa elää, joskus riittää että Tiina on muita nuorempi tai kauniimpi.

Jos kyseessä olisi poikien reissu, jossa Matti haluaa syödä jotain muuta kuin ryhmä, Matti menee syömään sinne minne haluaa ja ryhmän kanssa sovitaan että nähdään ruokailun jälkeen paikassa x kellonaikaan y ja mennään sitten ryhmänä kaljalle syömisen päätteeksi. Miehet eivät ota poikkeavuutta henkilökohtaisena loukkauksena.