Anssi sitten jätti Laura Arffmanin 10 vuoden suhteen päätteeksi - häipyi yhteisestä kodista. Sinne jäivät Laura ja pienet lapset

Tangoon tarvitaan aina kaksi. Ei ole vain yhtä syyllistä näissä asioissa. 

Miksi pitäisi ottaa yhteyttä terapeutteihin ja kysyä heiltä? Asiaa voi kysyä myös tällä palstalla ja täysin asiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Ei kenenkään tarvitse katsella puolisoa jota ei rakasta. Akka vaikuttaa takertuvalta. Nytkin mankuu miestä takaisin vaikka tällä on selvästi toinen. Jos olisi ollut asiallinen, niin olisi jättänyt "vihjailut" sanomatta. 

Jos käytät sanaa akka, niin et arvaakaan, miltä sinä vaikutat. Se alkaa i-kirjaimella.😅

Vierailija kirjoitti:

Oma eroni oli niin raskas, että en koskaan toipunut täysin ennalleni siitä. Eka vuosi oli ihan karmea, olin todella väsynyt ja surusta sekaisin. En muista siitä juuri mitään. Töissä kävin, mutta kaikki värit elämästä oli hävinneet. Jossakin vaiheessa tilanne tasoittui, mutta huomasin että en ollut ihan täysin ennallani. Jonkinlainen masentunut mieliala, jota ei aikaisemmin ollut ollut, jäi pysyväksi. Ei siis sellaiseksi että se olisi toimintakyvyn vienyt, mutta en saanut mielihyvää oikein mistään ja kaikki oli pelkkää suorittamista. Nukkuminen oli se mikä tuntui hyvälle ja odotin iltaa että saan alkaa nukkumaan.

Nyt on menty jo 12 vuotta ja edelleen on sama asia. Kyllä se elämä meni uusiksi kokonaan. Oli kuin olisin ollut rajussa onnettomuudessa, josta en koskaan ihan täysin palautunut. Ulkoiset tekijät voi masentaa ihmisen, tai ainakin muuttaa pysyvästi. En tietysti koe että elämäni olisi täysin kurjaa, mutta ei se enää ole sellais

Halaus sinulle. Sama kokemus. En koskaan menettänyt toimintakykyäni, mutta sain erossa uudeksi pitkäaikaiseksi kumppanikseni masennuksen. Masennuksen aiheuttaa nimenomaan ulkopuoliset olosuhteet ja tapahtumat, elämänkriisit. Ei ihminen itse. Tämän oivaltaminen on tuonut itselle lempeyttä itseä ja muita ihmisiä kohtaan.

Kohdelkaa kanssaihmisiänne hyvin. Erityisesti niitä, jotka ovat lastenne elämässä mukana missä tahansa roolissa. 

Aurinko paistaa, elämä jatkuu. Masennuksenkin kanssa.

Muutamaa trollia ilahduttaa kun julkisuudesta tuttu nainen, jolla on näkyvä ura, ulkonäköä ja perhe, kokee vastoinkäymisen elämässä. 

Tämä ketju kuuluisi poistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Oma eroni oli niin raskas, että en koskaan toipunut täysin ennalleni siitä. Eka vuosi oli ihan karmea, olin todella väsynyt ja surusta sekaisin. En muista siitä juuri mitään. Töissä kävin, mutta kaikki värit elämästä oli hävinneet. Jossakin vaiheessa tilanne tasoittui, mutta huomasin että en ollut ihan täysin ennallani. Jonkinlainen masentunut mieliala, jota ei aikaisemmin ollut ollut, jäi pysyväksi. Ei siis sellaiseksi että se olisi toimintakyvyn vienyt, mutta en saanut mielihyvää oikein mistään ja kaikki oli pelkkää suorittamista. Nukkuminen oli se mikä tuntui hyvälle ja odotin iltaa että saan alkaa nukkumaan.

Nyt on menty jo 12 vuotta ja edelleen on sama asia. Kyllä se elämä meni uusiksi kokonaan. Oli kuin olisin ollut rajussa onnettomuudessa, josta en koskaan ihan täysin palautunut. Ulkoiset tekijät voi masentaa ihmisen, tai ainakin muuttaa pysyvästi. En tietysti koe että elämäni olisi täysin kurjaa, mutta ei se enää ole sellaista iloista kuin se joskus oli. Uudet suhteetkin oli laimeita, en vaan saanut enää niistä mitään sen kummempaa tunnetta irti. Olenkin päättänyt jatkaa sinkkuna.

Koskaan ei kannata kiintyä parisuhteessa liikaa mieheen, muuten käy juuri näin eron sattuessa.

Vierailija kirjoitti:

Aina se ääneen ulisija ei ole se joka on oikeassa

Nykyään se tosin menee niin, että se kovin ulisija on automaattisesti oikeassa...

Vierailija kirjoitti:

Teki mies elämänsä pahimman virheen. Heikot sortuu elon tiellä, nyt joutuu kertaamaan koko parisuhteen alusta alkaen.. Sitä harva jaksaa, vaan vuoden, parin päästä jo pettäjät eroaa kun alkuhuuma katoaa ja tajuaa että ei se vaihtamalla parane (narsistit ja juopot tietty eri asia).

Lauralle voimia, tuo on yksi elämän traumaattisimmista kokemuksista. Halveksin niitä puolisoita, jotka voi olla niin itsekkäitä, että romauttaa puolison ja lasten koko sen hetkisen maailman. He sitten joutuu kasaamaan identiteetin ja itsensä uudelleen tomua pienemmistä osista. 

Tyhmä mies tosiaan. Jos avioliitossa ei ole väkivaltaa tmv niin ei kannata erota. Parisuhde on maraton, ja välietappeja tulee.

40v ikäkriisi on tällainen, on hölmöä palata lähtöruutuun tuossa kohtaa ja aloittaa koko homma alusta, sillä perässä vedettävänä tällä kertaa kivireki sisällään mm. kasvanut taloudellinen taakka, traumatisoituneet lapset joiden koko elämän ennuste meni uusiksi tämän myötä, sosiaalinen häpeä, oman henkisen kasvun epäonnistuminen ja kyvyttömyys ratkaista omia kriisejään, sekä valtavan epäinhimillinen teko entistä rakastaan kohtaan.

Juokse siinä sitten maratonia.. Kiville menee tuo reki.  

Vierailija kirjoitti:

Tässä taas yks esim. ettei miehiin voi ollenkaan luottaa. Älkää naiset vaan lisääntykö miesten kanssa. Hankkikaa lapsi yksin ilman miesvauvaa, joka ei osaa kantaa vastuuta perheestään.

LooL! Eli vertaat Anssia joka kuuluu top 10% miehistä ja on naisten suosiossa, tavis duunari jamppaan? Te naiset olette kyllä sitten typeriä.

Meillä mies jäi kiinni puolen vuoden avioliiton ulkopuolisesta suhteesta neljä vuotta sitten. Lapset tällöin iältään 3 ja 5. Mies teki heti selväksi, että ei halua erota. Menimme terapiaan, olin puoli vuotta työkyvytön, kärsin pahasta unettomuudesta. Siitä sitten jotenkin nousimme, elimme parisuhteemme onnellisimman vuoden. 

Nyt olemme jättäneet eropaperit, koska olemme täysin samassa tilanteessa kuin ennen miehen pettämistä eli elämme kämppiksinä, ei läheisyyttä, ei seksiä. 

Ero tapahtuu minun aloitteesta, mies ei haluaisi erota. En halua enää tyytyä tähän. Ehdottomasti parempi näin, että voimme erota ilman myrskyä. 

 

Oli hyvä, että yritimme ja saimme suhteemme toimimaan hetkeksi. Oli hyvä, etten heti raivoissani täyttänyt eropapereita. Nyt on myös hyvä myöntää, että tämä kortti on nähty.

Tämä vain huomiona, että parisuhteita on erilaisia ja kukaan ulkopuolinen ei tiedä, mikä on tilanne. 

 

Voimia kaikille, elämä kantaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän paljon kommentoitte pelkkää parisuhdetta. Mutta yrittäkää ymmärtää, että kyseessä on perhe, jossa on pienet lapset. Ja noin raukkamaisesti häipyessä ja lapset traumatisoituu myös. Ja se on se lasten kanssa jäävä vanhempi, kun joutuu koko sen tunne kuorman handlaamaan samalla, kun toinen juoksee ties minkä genitaalin perässä jahdaten omaa onnellisuuttaan. Sukupuolesta viis.

 

Juuri näin. Itse jätettynä ja petettynä olin pitkään eron jälkeen vain haamu siitä äidistä, joka ennen eroa olin lapsilleni. Meni monta vuotta nousta siitä hylkäämisen ja yksin jäämisen järkytyksestä ja traumasta, väsymyksestä ja surusta, tukahdutetuista tunteista ja katkeruudestakin. Kyllä lapset näkee ja tajuaa, eivät lapset ole mitään irrallisia olentoja perheestä. Perheen jokaisen osapuolen hyvinvointi vaikuttaa muihin. Jos äiti on surullinen, niin sen surun k

Kiitos tästä. Samat kokemukset ja ajatukset, mutta en pysty edes pukemaan tätä kaikkea vielä sanoiksi. Tapahtumien alkupisteestä nyt 2,5 vuotta aikaa. Vasta nyt pystyn aloittamaan traumaterapian. Rankkaa on. En ymmärrä miten mieheni yhtäkkiä kykeni tällaiseen pahuuteen, olimme onnellisia ja tyytyväisiä 20 vuotta. Sitten nuori tyttö tuli ja maailma vei mennessään mieheni. 

Vierailija kirjoitti:

Onko jännämies? 

Tätä eroa ei olisi tapahtunut, jos Laura olisi ottanut kiltti miehen. Kiltti mies olisi hoitanut kotona kiltisti mukuloita ja ei haittaisi vaikka Lauralla olisi vähän arkea piristävää "sutinaa" aina silloin tällöin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Neljänkympin kriisi ja toinen nainen.

Ihan klassinen ihmisen kehityskaari, johon niin moni mies haksahtaa. Eli nää perheenjättäjämiehet, ja heitähän on.

Sitten itketään 10 vuoden päästä, että mitä tulikaan tehtyä.

 

Ette tiedä MITÄÄN heidän suhteestaan. Aina se jätetty ei ole mikään uhri. Voi olla paljonkin pielessä suhteessa. 

Niin voi, mutta miksi mies ei ole taaskaan osannut erota ajoissa, vaan roikkuu suhteessa kunnes uusi löytyy. Se on ikävin tapa erota ja vaikuttaa negatiivisesti myös hänen lapsiinsa. Missä miehen vastuu?

Kerrankin järkevä mies, joka jättää parisuhteen kun siltä tuntuu eikä jää odottamaan naisen hakemaa eroa muutaman vuoden päähän.

Simp  Anssi löysi uuden pamputettavan daamin.

Kuka se Anssin uusi mimmi on? Joku Maisa vai?

Nolo "mies" se Anssi

Vierailija kirjoitti:

Mies vaihtoi naisen tuoreempaan? On kovin yleistä nimittäin.

Onko se muka kiellettyä? Vaimon ei olisi kannattanut pihdata.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies jäi kiinni puolen vuoden avioliiton ulkopuolisesta suhteesta neljä vuotta sitten. Lapset tällöin iältään 3 ja 5. Mies teki heti selväksi, että ei halua erota. Menimme terapiaan, olin puoli vuotta työkyvytön, kärsin pahasta unettomuudesta. Siitä sitten jotenkin nousimme, elimme parisuhteemme onnellisimman vuoden. 

Nyt olemme jättäneet eropaperit, koska olemme täysin samassa tilanteessa kuin ennen miehen pettämistä eli elämme kämppiksinä, ei läheisyyttä, ei seksiä. 

Ero tapahtuu minun aloitteesta, mies ei haluaisi erota. En halua enää tyytyä tähän. Ehdottomasti parempi näin, että voimme erota ilman myrskyä. 

 

Oli hyvä, että yritimme ja saimme suhteemme toimimaan hetkeksi. Oli hyvä, etten heti raivoissani täyttänyt eropapereita. Nyt on myös hyvä myöntää, että tämä kortti on nähty.

Tämä vain huomiona, että parisuhteita on erilaisia ja kukaan ulkopuolinen ei tiedä,

Su ero ihan eri kun sait prosessoida asiaa ja olla mukana päättämässä kohtalostasi. 

Yllätysero tuntuu siltä kuin puoliso yhtäkkiä potkaisisi sinut ja lapset reunan yli rotkoon onnen virne kasvoillaan, uusi nainen kainalossa. Siellä sitten haavoilla, ruvilla ja shokissa hapuilette pimeässä ja kylmässä johonkin suuntaan klinkaten. 

Siltä se tuntui.

Vierailija kirjoitti:

Muutamaa trollia ilahduttaa kun julkisuudesta tuttu nainen, jolla on näkyvä ura, ulkonäköä ja perhe, kokee vastoinkäymisen elämässä. 

Tämä ketju kuuluisi poistaa. 

Onhan tämä nyt oikea herkkupala, pakko myöntää. Ei ole helppoa kauniilla ja rikkaillakaan...