Lue keskustelun säännöt.
Raivostuttavat kaksoissukunimet
27.03.2025 |
Asiakaspalvelussa näihin törmää jatkuvasti, mikä laittaa vaimon ottamaan sukunimekseen vaikka Holmberg-Vihreävuori? Jos miehellä on niin heikko itsetunto että naisen on otettava hänenkin sukunimensä väliviivalla lisäksi, missä muissa asioissa huono itsetunto tulee esiin?
Jos nainen haluaa vaikkapa harvinaisuussyistä pitää oman sukunimensä, ei siihen miehen nimeä enää ole ideaa lisätä. Ja jos siitä omasta sukunimestä luopuminen ilman mitään syytä on naiselle vaikeaa, voidaan taas ajatella mikä muukin asia tulee suhteessa olemaan yhtävaikeaa.
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Otin yhdysnimen, koska halusin pitää oman nimeni, mutta samalla halusin, että mulla ja loppuperheellänikin on yhteinen nimi. En edes ehdottanut miehelleni, että hän vaihtaisi sukunimeään, koska silloin hän olisi ollut serkkuni täyskaima. Jos nimeni harmittaa aloittajaa, en voi muuta kuin ehdottaa, että hän hengittää pari kertaa syvään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, ja kokee hetken kiitollisuutta siitä, että hänen elämässään ei ole todellisia ongelmia.
Onneksi sinulla oli todellinen ongelma: miehestäsi olisi saattanut tulla serkkusi nimikaima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin kauan sitten lehdestä, että poliitikko Tytti Isohookana-Asunmaa oli jättänyt soittopyynnön jollekin. Sihteeri oli kirjoittanut:
Tytti H-Kana-asunmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoija 26: mieti mitä kirjoitat. Tuo on monessa työpaikassa varoituksen paikka.
Onko jonkun kulttuurisihteerin nimi joku salaisuus vai?
Asiakastietoja ei saa jakaa julkisesti. Plus negatiivisessa mielessä nimen jakaminen netissä voi täyttää kunnianloukkauksen piirteet.
No eikä täytä🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Anna-Kyllikki Keski-Vuorela-Ala-Anttilainen
Ei yhtään hauska läppä, silti jotkut peukuttaa, hehhehhee!
Näittwn yhdysnimien funktio tuntuu olevan kertoa, että jollekin on kelvannut. Siten tulee näitä Laitinen-Laine-tyyppisiä mitättömyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Karmeimpia sotkuja saadaan kun yhdistetään suomalainen ja ruotsinkielinen nimi.
Minusta oudoin on ollut Ripsa Koskinen-Papunen. Ei mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otin yhdysnimen, koska halusin pitää oman nimeni, mutta samalla halusin, että mulla ja loppuperheellänikin on yhteinen nimi. En edes ehdottanut miehelleni, että hän vaihtaisi sukunimeään, koska silloin hän olisi ollut serkkuni täyskaima. Jos nimeni harmittaa aloittajaa, en voi muuta kuin ehdottaa, että hän hengittää pari kertaa syvään nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, ja kokee hetken kiitollisuutta siitä, että hänen elämässään ei ole todellisia ongelmia.
Onneksi sinulla oli todellinen ongelma: miehestäsi olisi saattanut tulla serkkusi nimikaima.
Mä yritän saada jonkun loogisen tolkun ajatuksestasi. Mun ongelma oli joku asia, joka ei tapahtunut. Mielenkiintoinen ajatuskuvio. Vaatii ehkä aika paljon venkoilua. Mutta se tämän koko ketjun tarkoitus ilmeisesti on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täysin samaa mieltä ap:n kanssa. Pidän noita yhdistelmäsukunimiläisiä hieman yksinkertaisina tapauksina.
Pidä vain. Palikkatesteissä kuitenkin on pärjätty ja varallisuuskin top 5 luokkaa.
Tsiisus, ei silti tarvitse itseään kehua, ei täällä sinua tunneta kumminkaan. 🙄🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotakin outoa epävarmuutta omasta arvosta kuvaa se, jos vaihtaa nimensä vaan sen takia, että on kumppani tarttunut mukaan matkan varrella.
Vähän samaa kuin se, että esitellään ihastuksissaan instassa sitä vasemman käden nimetöntä , johon se ihana uros on pujottanut sormuksen.
"Katsokaa mitä minä pyydystin, hihihi". Tämä sitten sementöidään ottamalla nöyrästi miehen sukunimi. Kokeilkaapa joskus ajatella toistepäin: kuinka monta sellaista miestä tiedätte, joka on ottanut naisen sukunimen? Aivan, ei yhtään.
Joidenkin (yleensä näiden kananaisten, jotka ottaa miehen nimen) mukaan kyseessä on pikkujuttu, mutta eipä vaan ole. Nimi jos mikä on ihmisen identiteetin ydin. Vaihtamalla miehen nimeen nainen osoittaa, että ei ole itsellinen olento vaan toisen omaisuutta.
Hyi helvetti.
Ihanaa se on kantaa sormuksia ja oll
Minä tiedän yhden miehen, nyt yli 50-vuotias, joka otti vaimonsa nimen. Vaimo ei naimisiin mennessään halunnut tulla tavalliseksi Niemiseksi. Hänellä oli suhteellisen tavallinen sukunimi itselläänkin, mutta ruotsinkielinen. Ja sitten mieskin sai ruotsinkielisen sukunimen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotakin outoa epävarmuutta omasta arvosta kuvaa se, jos vaihtaa nimensä vaan sen takia, että on kumppani tarttunut mukaan matkan varrella.
Vähän samaa kuin se, että esitellään ihastuksissaan instassa sitä vasemman käden nimetöntä , johon se ihana uros on pujottanut sormuksen.
"Katsokaa mitä minä pyydystin, hihihi". Tämä sitten sementöidään ottamalla nöyrästi miehen sukunimi. Kokeilkaapa joskus ajatella toistepäin: kuinka monta sellaista miestä tiedätte, joka on ottanut naisen sukunimen? Aivan, ei yhtään.
Joidenkin (yleensä näiden kananaisten, jotka ottaa miehen nimen) mukaan kyseessä on pikkujuttu, mutta eipä vaan ole. Nimi jos mikä on ihmisen identiteetin ydin. Vaihtamalla miehen nimeen nainen osoittaa, että ei ole itsellinen olento vaan toisen omaisuutta.
Hyi helvetti.
Ihanaa se on kantaa sormuksia ja oll
*tirsk* ole vaan osa perhettä, siihenhän se on hyvä se oma identiteetti upottaa niin ei päätä juuri pakota. Mies hoitaa kaiken, eiks?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoija 26: mieti mitä kirjoitat. Tuo on monessa työpaikassa varoituksen paikka.
Onko jonkun kulttuurisihteerin nimi joku salaisuus vai?
Asiakastietoja ei saa jakaa julkisesti. Plus negatiivisessa mielessä nimen jakaminen netissä voi täyttää kunnianloukkauksen piirteet.
No eikä täytä🤣🤣
Itse asiassa voi täyttää. Jos yksilöi tietyn ihmisen mediassa ja tähän liittyvästä kirjoitetaan negatiivisesti ja tämän asioita tuodaan ilmi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotakin outoa epävarmuutta omasta arvosta kuvaa se, jos vaihtaa nimensä vaan sen takia, että on kumppani tarttunut mukaan matkan varrella.
Vähän samaa kuin se, että esitellään ihastuksissaan instassa sitä vasemman käden nimetöntä , johon se ihana uros on pujottanut sormuksen.
"Katsokaa mitä minä pyydystin, hihihi". Tämä sitten sementöidään ottamalla nöyrästi miehen sukunimi. Kokeilkaapa joskus ajatella toistepäin: kuinka monta sellaista miestä tiedätte, joka on ottanut naisen sukunimen? Aivan, ei yhtään.
Joidenkin (yleensä näiden kananaisten, jotka ottaa miehen nimen) mukaan kyseessä on pikkujuttu, mutta eipä vaan ole. Nimi jos mikä on ihmisen identiteetin ydin. Vaihtamalla miehen nimeen nainen osoittaa, että ei ole itsellinen olento vaan toisen omaisuutta.
Hyi helvetti.
En ymmärrä, mikä on ongelma. Hakisit keskusteluapua.
Vierailija kirjoitti:
Näittwn yhdysnimien funktio tuntuu olevan kertoa, että jollekin on kelvannut. Siten tulee näitä Laitinen-Laine-tyyppisiä mitättömyyksiä.
No harmittaako että "jollekin" on "kelvannut"? Taitaa vähän harmittaa tai vähän enemmänkin. Että ihan mitättömyyksiä, voi voi. Jospa hei yrittäisit päästä vihastasi ja katkeruudestasi yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotakin outoa epävarmuutta omasta arvosta kuvaa se, jos vaihtaa nimensä vaan sen takia, että on kumppani tarttunut mukaan matkan varrella.
Vähän samaa kuin se, että esitellään ihastuksissaan instassa sitä vasemman käden nimetöntä , johon se ihana uros on pujottanut sormuksen.
"Katsokaa mitä minä pyydystin, hihihi". Tämä sitten sementöidään ottamalla nöyrästi miehen sukunimi. Kokeilkaapa joskus ajatella toistepäin: kuinka monta sellaista miestä tiedätte, joka on ottanut naisen sukunimen? Aivan, ei yhtään.
Joidenkin (yleensä näiden kananaisten, jotka ottaa miehen nimen) mukaan kyseessä on pikkujuttu, mutta eipä vaan ole. Nimi jos mikä on ihmisen identiteetin ydin. Vaihtamalla miehen nimeen nainen osoittaa, että ei ole itsellinen olento vaan toisen omaisuutta.
Hyi helvetti.
Niin no, miehen nimi se omakin nimi on. Isän sukunimi eikä äidin sukunimi. Naimisiin mennessään nainen vaihtaa isän nimen aviomiehen nimeen. Onko siinä paljon eroa? Mies kuin mies.
Minä mietin nimiasioita näihin aikoihin 33 vuotta sitten. Ajattelin juurikin kaksoisnimeä, mutta tyttönimeni kahdeksan kirjainta yhdistettynä mieheni sukunimeen, yhdeksän kirjainta, tuntui turhan heviltä. Lisättynä vielä kolmeen etunimeeni, yhteensä 17 kirjainta, tuntui vielä hevimmältä: 32 kirjoitettavaa kirjainta. Mietin kaikkia virallisia papereita, joihin joutuisin nimeni kirjoittamaan, silloin monessa oli vielä viivoilla erotetut slotit, joihin kirjoitettiin yksi kirjain kerrallaan, ehkä en saisi nimiäni mahtumaan sellaisiin, ja mitäs minä sitten tekisin?
Valitsin lopulta pelkästään mieheni sukunimen. Se yhdisti meidät aviopariksi ja perheeksi, ja sitä paitsi etunimeni sointuu sen kanssa paremmin kuin tyttönimeni kanssa. Pääsin myös aakkosjärjestyksessä ihan loppupäästä keskiosaan, sekin on tietyissä tilanteissa ollut eduksi. Ja olen minä jo tähän tottunut, olen ollut identiteetiltäni jo huomattavasti kauemmin tämä minä kuin tyttönimiminä: 26 vuotta versus pian 33 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotakin outoa epävarmuutta omasta arvosta kuvaa se, jos vaihtaa nimensä vaan sen takia, että on kumppani tarttunut mukaan matkan varrella.
Vähän samaa kuin se, että esitellään ihastuksissaan instassa sitä vasemman käden nimetöntä , johon se ihana uros on pujottanut sormuksen.
"Katsokaa mitä minä pyydystin, hihihi". Tämä sitten sementöidään ottamalla nöyrästi miehen sukunimi. Kokeilkaapa joskus ajatella toistepäin: kuinka monta sellaista miestä tiedätte, joka on ottanut naisen sukunimen? Aivan, ei yhtään.
Joidenkin (yleensä näiden kananaisten, jotka ottaa miehen nimen) mukaan kyseessä on pikkujuttu, mutta eipä vaan ole. Nimi jos mikä on ihmisen identiteetin ydin. Vaihtamalla miehen nimeen nainen osoittaa, että ei ole itsellinen olento vaan toisen omais
Ongelma se, että ylläpidät vanhentuneita rakenteita pistämällä oman identiteettisi miehen alaiseksi. Tätäkö varten esiäitisi taistelivat naisten oikeuksista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotakin outoa epävarmuutta omasta arvosta kuvaa se, jos vaihtaa nimensä vaan sen takia, että on kumppani tarttunut mukaan matkan varrella.
Vähän samaa kuin se, että esitellään ihastuksissaan instassa sitä vasemman käden nimetöntä , johon se ihana uros on pujottanut sormuksen.
"Katsokaa mitä minä pyydystin, hihihi". Tämä sitten sementöidään ottamalla nöyrästi miehen sukunimi. Kokeilkaapa joskus ajatella toistepäin: kuinka monta sellaista miestä tiedätte, joka on ottanut naisen sukunimen? Aivan, ei yhtään.
Joidenkin (yleensä näiden kananaisten, jotka ottaa miehen nimen) mukaan kyseessä on pikkujuttu, mutta eipä vaan ole. Nimi jos mikä on ihmisen identiteetin ydin. Vaihtamalla miehen nimeen nainen osoittaa, että ei ole itsellinen olento vaan toisen omaisuutta.
Hyi helvetti.
Niin no, miehen nimi se omakin nimi
No just. Sinun olisi kannattanut pitää oma nimesi, mutta kummasti löydät taas sata ja kolme kulunutta puolustelua miehen tahtoon alistumiselle. Itsellä ei ole isän eikä aviomiehen nimeä; vaihdoin parikymppisenä omaksi nimekseni ihan toisen kuin isällä, eikä sitä pääse kukaan kaksijalkainen muuttamaan.
Toisaalta myönsit itsekin, rivien välistä, että omalla identiteetiilläsi ei ole niin väliä, kunhan on miehen kanssa sama niemi ja olet siihen kasvanut vuosien varrella. Minusta tällainen on surullista.
Mikä tää ysärillä oli joku Vilma montako sukunimeä peräkkäin olikaan? Vaikea jopa kirjoittaa. Joku naine.
Ap on vain lihava feministi. Yksikään mies ei takuulla pakota naista ottamaan miehen sukunimeä tai, vielä pahempaa, ottamaan kaksoissukunimen.
Vierailija kirjoitti:
Karmeimpia sotkuja saadaan kun yhdistetään suomalainen ja ruotsinkielinen nimi.
Kontkalanhammas-Lärvänen ei kyllä ole tuollainen, mutta aika hyvä veto Turhapuro-elokuvaan.
Ihanaa se on kantaa sormuksia ja olla osa perhettä.