Minkä ikäisenä elit elämäsi onnellisinta aikaa?

55. Olen nyt 55.

Noin 22-25-vuotiaana. Olin toipunut kouluvuosien ahdistuksesta ja epävarmuudesta, elämä oli mukavan huoletonta, vientiä riitti, oli opiskelut ja muita kiinnostavia asioita ja paljon ystäviä ympärillä, oli vielä usko tulevaisuuteen ja sellainen onni, jonka se tulevaisuudenusko ja odotukset elämältä tuovat tullessaan. Nyt noin 25 vuotta myöhemmin tajuan, miten optimistinen silloin olin ja miten epätietoinen siitä, kuinka pieleen sekä henkilökohtainen elämä että muu maailma ehtii vielä oma elämän aikana menemään. Ei sitä olisi voinut vielä silloin kuvitellakaan, miten erilainen ihan koko maailma nykyään on.

Ekan kerran 21-vuotiaana. Toisen kerran nyt 39-vuotiaana juuri eronneena ja lapsettomana, vapaana, onnellisena.

Onpa vaikea kysymys. Olen pitänyt itseäni aina perusonnellisena ja löytänyt aina iloa pienistä asioista. Mutta, kun yritän miettiä jotain onnellisinta ikää, päälimmäisenä muistan sen ajan ahdistavana. Ihan lapsuudesta asti ahdistus on kulkenut kaverina. Odotan sen joskus lievittyvän niin paljon, ettei se muistellessa olekaan enää vallitsevin tunne. Ehkä onnellisin aikani on siis vasta tulossa.

Nyt 55-vuotiaana ja opiskeluaikoina noin 25-30v, silloin oli hyvin huoletonta elämää. Nyt taas onni on sitä kun lapset ovat aikuisia, se on vapauttava tunne.

Vierailija kirjoitti:

Nyt 55-vuotiaana ja opiskeluaikoina noin 25-30v, silloin oli hyvin huoletonta elämää. Nyt taas onni on sitä kun lapset ovat aikuisia, se on vapauttava tunne.

Olen nykyään myös paremmassa kunnossa kuin nuorena!

Juuri nyt, 40 vuotiaana. Rakastava perhe, erinomainen suhde vaimoon ja lapsiin, monta ystävää joiden kanssa jaamme elämän ilot ja surut. Velaton talo ja menestyvä yritys. Lämmin suhde sekä omiin vanhempiini, että appivanhempiin. Elämä on hyvää. Olen kiitollinen Jumalalle. 

Varmaan nyt 35vuotiaana.

24-vuotiaana. Lähes aina kännissä enkä tajunnut, ettei se känni ikuisesti jatku. 

Onnen huipulla olin varmaan 30-vuotiaana odottaessani esikoistani (kotiäitivuodet olivat toki ihania myös, mutta univelka ja muu vaikutti silloin, joten kyllä raskausaika oli kaikkein suurinta auvoa). 

40- 50- vuotispäivien välissä. Ensin löysin ja sitten menetin.

Koko elämä on ollut ihana lukuunottamatta nuoruus vuosina negatiivinen ja paha anoppi. Muuten todella hyvä elämä.

35v. Eronnut, hoikka, terve, urheilullinen, itsevarmempi kuin nuorena ja juuri päättänyt että en ikinä enää seurustele. Nyt 45v ja päätös on pitänyt. Kaikki vuodet sinkkuna ovat olleet elämäni parhaita, mutta eniten pidin itsestäni kun olin fyysisesti huippukunnossa. 

Nyt, 53-vuotiaana. Olin kyllä onnellinen tietyllä tavalla myös nuorempana, mutta nyt on helpompaa. 

25v, työura hyvällä alulla ja eka omistuskaksio kotina yksin. Ei vielä yhteen muuttoa, eikä tuskaisia koti- ja perheleikkejä.

Elän sitä nyt. Ei enää työhuolia, ei velkaa mihinkään ja rahatkin riittää. Lapset pärjäävät hyvin ja ovat löytäneet oman tiensä. 

40 ja siitä eteenpäin 😎

Varmaan lapsuus ja sitten 26-vuotiaana maniassa.

Ei oikea elämä ole mitään pusipusi- hollywoodia ja "he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Aina on jotain haastetta tarjolla. Usein yllätyksenä.

Siinä syntymästä n. 7-vuotiaaksi asti ja sitten n. 23-26-vuotiaana.