Minkä ikäisenä elit elämäsi onnellisinta aikaa?

13-15-vuotiaana. Mulla oli rakkaita harrastuksia, joihin keskityin täysillä. Kaikki oli elämässä vielä mahdollista. Tunsin kaikki tunteet täysillä ja tuohon aikaan ne oli onnellisia. 

26-28-vuotiaana. 

Kolme aikakautta: nuoruus lapin pikkukunnassa mahtavassa kaveriporukassa, 26-38v exän kanssa kun lapset oli pieniä ja nyt 48-vuotiaana avoliitossa

20-23 vuotiaana.

16-21v on ollut minulle parasta tähän saakka, eli 15-20 vuotta sitten. Paljon hyviä ystäviä ja tulevaisuuden toivoa. Tuon jälkeen ystäväpiiri levisi pitkin maailmaa ja oma mieli tuntuu kyynistyvän vain vuosi vuodelta.

Nyt ainakin 45-vuotiaana elän elämäni onnettominta aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

-9kk-42v, koko elämä ollu aika onnellista heti kun puolet minusta lähti isän kiveksistä liikkeelle.

Alle puolet. Siittiössä tulee vain perimänpuolikas, munasolusta mm. mitokondriot. Yksilössä on siis aina enemmän emoa kuin isää. 

Itse ajattelin puolet,koska kaksi vanhempaa eli 50-50 ovat vanhempani,mutta onko suhde sitten oikeasti tyyliin 25-75 vanhemmuus? Vai 40-60?

Vierailija kirjoitti:

Nyt ainakin 45-vuotiaana elän elämäni onnettominta aikaa.

Miksi?

Nyt 55 v. Hyvä palkka ja mukava työ. Vapaus. Parhaimman näköinen olin kylläkin 24 v. Mutta kaikkea ei saa ja olen sentään vieläkin ihan soiva peli :-).

Vierailija kirjoitti:

Lapsena, vailla huolen häivää.

Lapsena tuntenut murheita en. Riemuja vain, kohdata sain. Siksi kai aika tuo onnellinen säilyykin muistelmissain...

19-vuotiaana.

Olin vapaa, olin saanut paljon kavereita, biletettiin melkein jatkuvasti ja se oli vielä silloin hirveän hauskaa, eikä tullut krapula-ahdistuksia toisin kuin nykyään.

39-41 vuotiaana olin erityisen onnellinen, energinen ja hyvinvoiva. 

Tällä hetkellä. Olen 65 ja ei ole pahempia terveysvaivoja. Ulkonäkö on pysynyt siedettävällä tasolla, kulli seisoo ja rahaa on kuin roskaa. Ainoa huono puoli on se, että maha ja persu yrittää paisua liikaa, kun on liian hyvä ruokahalu.

Tähän mennessä ehkä 18v-19v ja 36v-42v. Olen nyt 50v, kipuileva, huonossa työpaikassa, todella onneton. Mietin yksi päivä että olenko oikeasti ollut missään elämäni vaiheessa onnellinen. En ole tainnut... En edes silloin kun lapset syntyivät. Toki se oli onnellista, mutta samaan aikaan työstressiä ja taloudellista huolta. Taloudellinen stressi on ollut läsnä koko elämän, lapsuuden kodista lähtien. Sen päälle stressi laukaisi sairauden. 

Kyllä se oli kahdeksankytluvun alusta jonnekin 2010 paikkeille. Sitten maailmasta tuli ylikansallinen ja sekaisin oleva kaaos, joka päättyy erittäin huonosti ennenkuin vuosisata vaihtuu. Vallassa on mammona ja itsekkäät hullut.

Sitä aikaa ei ole tullut vielä ja en tiedä tuleeko edes. 5 vuotiaana vanhemmat erosi ja isä oli kokoajan vankilassa , 6 vuotiaana kävin katsomassa häntä siellä. 7-10 vuotiaasta en juuri muista mitään. Oli uus isäpuoli joka käytti minua seksuaalisesti hyväkseen myöhemmin. 12 vuotiaana jouduin suljetulle osastolle pakkohoitoon josta laitoskierteeseen. 14-16 vuotiaana usean aikuisen miehen seks hyväksikäyttämäksi. 18 vuotiaana pääsin omaan kotiin ja sairastuin psykoosiin ja jouduin pakkohoitoon.  21 vuotiaana väkivaltaisen miehen kanssa suhteeseen, erottiin ja jouduin törkeän raiskauksen  ja tapon yrityksen uhriksi .  Sitten tuli uusi mies  joka henkisesti väkivaltainen  joka rajasi kaikki kaverit ja ihmiset pois elämästäni, piti olla vain hänen kanssaan. Ei silti ikinä lyönyt mutta vainosi ja kokoajan piti olla yhteydessä tai tuli seuraamuksia. Nyt 28 ja ei mitään suuntaa millään.makaan sängyssä 24/7. 

15-30v.olin terve ja töitä jaksoi painaa.

Nyt, lähemmäs viisikymppisenä. Lapset melkein aikuisia, aikaa itselle, voin hyvin, rahatilanne hyvä, kaikki unelmat toteutettu. Olen yliopistokoulutettu, tehnyt kiinnostavia töitä elämäni aikana, saanut hienot lapset, kivoja harrastuksia, mukava lemmikki, matkustanut paljon ympäri maailman, saanut kesämökin ja juuri perustettu yrityskin. Puolison kanssa menee hyvin edelleen. Kevät tulee kohisten. 

10-11-vuotiaana ja 15-16-vuotiaana. Koulu meni hyvin, oli kavereita, olin terve ja liikunnallinen, menestyin koulussa ja harrastuksissa. Ei ollut mitään kovin isoja murheita.

Tästä ketjusta huomaa, että onnellisuus ei katso ikää vaan pikemminkin elämäntilannetta. Joka iässä voi olla onnellinen, jos asiat on suht hyvin.