Minkä ikäisenä on ensimmäinen muistosi lapsuudesta?

Vierailija kirjoitti:

Alle 3v mullakin, jokunen muistikuva. Yksi oli kun äidin kanssa talvella tehtiin kerrostalon takapihalle lumeen polkuja ja toinen, kun päiväkotimatkalla leikin lätäköissä ja äiti hoputti vieressä. Kolmannessa muistikuvassa testasin, miltä talvisen puhelinkopin seinä tuntuu huulia vasten (ei hyvä idea, jäädyin suustani siihen kiinni ja muistan, että huulista tuli sitten verta).

Harvinaistahan se on, että ennen 3 vuoden ikää tapahtuneita asioita muistaa.

Ai niinkö? Mitä ihmettä ihmisessä sitten tapahtuu 3-vuotissyntymäpäivillä, että siitä alkaen ihminen muistaisi asioita vielä vuosikymmenten jälkeenkin, mutta esim. yhtä päivää ennen niitä 3-vuotissynttärieitä, eli 2-vuotiaana, ei ihminen muka yleensä ainakaan muistasi muka mitään?

Tästä samasta aiheesta on muitakin kommentteja eli kummallisia väitteitä täällä, että vain yhtä päivää ennen 3-vuotissynttäreitä (eli 2-vuotiaana) ei voisi muistaa mitään tulevina vuosikymmeninä, mutta täsmälleen niiden 3-vuotissynttäreiden päivästä alkaen (eli siis 3-vuotiaana) voisi jo muistaa tapahtumia myöhemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Ap, 2 vuotiaana ei synny muistoja

Ai niinkö muka? Mitä ihmettä ihmisessä sitten tapahtuu 3-vuotissyntymäpäivillä, että siitä alkaen ihminen muistaisi asioita vielä vuosikymmenten jälkeenkin, mutta esim. yhtä päivää ennen niitä 3-vuotissynttäreitä, eli vielä 2-vuotiaana, ei ihminen yleensä ainakaan muistasi muka mitään?

Tästä samasta aiheesta on muitakin kommentteja eli kummallisia väitteitä täällä, että vain yhtä päivää ennen 3-vuotissynttäreitä (eli siis vielä 2-vuotiaana) ei muka voisi muistaa mitään tulevina vuosikymmeninä, mutta täsmälleen niiden 3-vuotissynttäreiden päivästä alkaen (eli siis jo 3-vuotiaana) voisi jo muistaa tapahtumia myöhemminkin.

Miten siis se yksi ainoa päivä voi muka olla niin ratkaiseva?

Entä sitten jos mennään vielä tarkemmiksi. Puoli tuntia ennen vuorokauden vaihtumista ennen lapsen 3-vuotissynttäreitä lapsi on vielä 2-vuotias, eikä muka voisi muistaa sen aikaisista tapahtumista mitään aikuisiällään Sitten puolen yön kellonlyömän jälkeen vaikka puoli tuntia sen jälkeen lapsi onkin jo 3-vuotias, ja voisi sitten alkaa muistaa asioita aikuisiällään.

Kerropa sinä "Vierailija" tuossa yllä kenen tökeröä postausta siteerasin, mitä ihmettä lapsen päässä tapahtuu sillä kellonlyömällä, kun lapsen viimeinen 2-vuotisiän päivä muuttuu keskiöllä hänen 3-vuotissynttäripäiväksi. Siis kyseessä on vain yksi sekunti, kun 2-vuotias lapsi muuttuu 3-vuotiaaksi.

Siskoni syntyi kun olin 3,5 vuotta. Muistan kun yhtäkkiä saunassa ällistyn äidin isoa mahaa. Äitiä naurattaa. Luultavasti tämä on ensimmäinen muisto. 

Vierailija kirjoitti:

Alle 5 vuotias  EI  MUISTA  itse mitään lapsuusmuistojaan. Jotain  tunne ja kokemus  fiiliksiä kyllä muistaa ja tunteen.

Muu on toisten kertomaan.

Toisten kertomusten perusteella  voi sanoa  "muistavansa",  mutta se on toisten kertomaa.

Kyllä tasan tarkkaan muistaa! Itse muistan hyvin niitä aikoja, kun käytin vielä pottaa mummolassa. Muistan, mitä olen ajatellut silloin. Esim. kerran heräsin päiväunilta ja yritin avata lipaston kaappeja. Muistan pohtineeni, ärsyynyneenikin hieman, kun sitkeästi yritin, eikä kaappi auennut. Ne oli liian vaikeita/ raskaita niin pienelle. Olin n. 3v. Muistan paljon muitakin, esim. olen ollut useita kertoja sairaalassa lapsena. Muistan ajatukseni, muistan Lastenlinnan huoneen ja käytävän aivan selvästi. Olin 3-4v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alle 5 vuotias  EI  MUISTA  itse mitään lapsuusmuistojaan. Jotain  tunne ja kokemus  fiiliksiä kyllä muistaa ja tunteen.

Muu on toisten kertomaan.

Toisten kertomusten perusteella  voi sanoa  "muistavansa",  mutta se on toisten kertomaa.

Sinä et muista, moni muu muistaa. 

Minä eksyin 3-vuotiaana ja muistan tilanteita siitä, mihin piilouduin, mitä näin jne. Usein sellaiset tilanteet jää mieleen joissa on vahva tunne. 

Näinpä. Itsellä oli 2 vuotiaana, varmaan olin lämennäs kolme ystävä, joka oli 2 vuotta vanhempi. Muistan kertoneeni häelle, miten äiti lyö ja raivoaa tukistaa ym. Tästä ystävä keksi, että lähdetään pois ja mentiin läheiseen metsään piiloon sillä ajatuksella, ettei sieltä tarvitsisi koskaan palata. Oltiin menty lähelle työmaa-alueita ja aikuiset pelkäsivät meidän pudonneen jonnekin työmaakaivoihin. Äiti oli olevinaan niin pelästynyt ja aina kertonut tarinaa aivan toisin. Hän kuulemma ei ollut yhtään vihainen ja laittoi puhtaat vaatteet päälle jne. Näitä en muista, mutta epäilen. Muistan sen kun sovittiin että lähdetään pois. En muista ikää, mutta myöhemmin äiti on kertonut, koska tämä tapahtui josta olen tajunnut että alle 3-vuotiaana. Tästä myös tajusin, että minua siis lyötiin säännöllisesti jo 2--vuotiaana. :( 

185 jatkaa. Muistan myös tilanteen, kun äiti taas löi minua yläkerrassa omassa huoneessa ja huusi. Isä tuli yllättäen kotiin liian aikaisin. Äiti oli entistä vihaisempi ja sihisi että lopeta itkeminen. Muistan, kun isä ihmetteli miksen tullut alakertaan vastaan. Olin todellakin alle 5v- 3-4 v. Yritin nieleskellä kyyneleitä ja teeskennellä, että kaikki oli ok. Muistan myös, kun olin ehkä n. 4-vuotiaana kokeillut äidin vaatteita ja korkokenkiä. Siitäkin seurasi selkäsauna. Mitään kivaa en muista, liekö sellaista ollutkaan. Myös neuvolassa muistan kun olin alasti, koska minulla on aistisäätelyhäiriö enkä pystynyt olla pikkareissa, jotka hankasi. Ensimmäisiä neutraalimpia muistoja on kun olen n. 5v. Sitä ennen muistamani on kaikki näitä ikäviä. 5-vuotiaana muistan ensimmäisen lennon, kysyin isältä putoaako kone. 

Minulla myös ensimmäiset muistot on 2-vuotiaana tapahtuneita. Löysimme isovanhempien kanssa mökiltä kuolleen linnun ja sille pidettiin hautajaiset. Varmaan jäänyt mieleen siksi, että se on ollut ensimmäinen kokemus elämän rajallisuudesta. Muistan myös välähdyksiä eri tilanteista, rattaissa istuessa vastaan tulleesta koirasta, hissikuiluun pudonneesta lempilelusta ja lastenhoitajan luona nukutuista päiväunista. Nämä ovat lyhyitä välähdyksiä samalla tavalla kuin monella muullakin. Kolmesta ikävuodesta eteenpäin muistoja alkaa olla enemmän. 

Välähdyksiä 3-4 v. Todennettuja tositilanteita. Muitakin ihmisiä oli paikalla.

Muistan kun synnyin ja ajattelin että tänne tulo on rangaistus jostain .  Ja että tämä on paha paikka . Ja muistissa on ihan vauvan vaunussa oleminen .  Kyllä vauvat ymmärtää . 

Vierailija kirjoitti:

185 jatkaa. Muistan myös tilanteen, kun äiti taas löi minua yläkerrassa omassa huoneessa ja huusi. Isä tuli yllättäen kotiin liian aikaisin. Äiti oli entistä vihaisempi ja sihisi että lopeta itkeminen. Muistan, kun isä ihmetteli miksen tullut alakertaan vastaan. Olin todellakin alle 5v- 3-4 v. Yritin nieleskellä kyyneleitä ja teeskennellä, että kaikki oli ok. Muistan myös, kun olin ehkä n. 4-vuotiaana kokeillut äidin vaatteita ja korkokenkiä. Siitäkin seurasi selkäsauna. Mitään kivaa en muista, liekö sellaista ollutkaan. Myös neuvolassa muistan kun olin alasti, koska minulla on aistisäätelyhäiriö enkä pystynyt olla pikkareissa, jotka hankasi. Ensimmäisiä neutraalimpia muistoja on kun olen n. 5v. Sitä ennen muistamani on kaikki näitä ikäviä. 5-vuotiaana muistan ensimmäisen lennon, kysyin isältä putoaako kone. 

Isäs on hangannut.

Muistoissa on tutista luopuminen se oli itkua parkua . Ensin sitä annetaan sitten otetaan pois. Ekan vauvansängyn muistaa ja toisenkin . Samoin tyynyn alle laitetut karkit. Sellaisia hetkien muistikuvia on. Sängyn vieressä Jeesuksen kuva. Muistaa kovan pakkasen kuin kesän. Miksi joku ajattelee ettei lapset muista ?  Hyvin muistaa kun opetteli apupyörillä ajamaan ja ekat sukset . Kuin ihmiset ja naapurit. Kuule kun se vauva siinä vaunussa makaa tai istuu niin kyllä se tajuaa. 

Hyvin muistaa !  Älkää yrittäkö yhtään väheksyä !  

Kolme vuotiaana kun putosin kevät ojaan ja meinasin hukkua.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi vuotias ei pelkää

Kyllä pelkää. Luin jo kauan sitten yliopistossa opiskellessani psykologian kirjasta, että lapsella on jo pian syntymän jälkeen kaksi pelkoa. Toinen on putoamisen pelko (mitä tämä tarkoittaa pitäisi selittää tarkemmin ja tehdä toinen ketju) ja toinen on kovan äänen pelko. 

Olen muistanut lapsuuttani pitkin ikääni. Erityisesti näin eläkeikäisenä.

Olin 4v kun pikkuveljeni syntyi. Muistan olleeni isovanhemmilla yötä ja sen, kun isä soitti tiedon sairaalasta. 

Muistan jotain välähdyksiä siitä, kun äitini piti jättää minut toiselle pph, kun omani oli sairaana. Itkin kauhusta ja pelosta. Oon täytynyt, olla silloin 2-3 vuotias. 

Varhaisin muistikuvani on se, kun putosin isovanhempieni kotona yläkerrasta tullessani raput alas. Olin ollut päiväunilla yläkerrassa ja herännyt ja tullut sitten kierien ne raput alas (se siitä teoriasta, että lapsi oppisi kulkemaan rapuissa ennen kuin oppii kävelemään). Muistan, kuinka mummo tuli keittiöstä vastaan ja kauhistuneena ojensi käsiään (ja muistan, mitä hän sanoi). Olin noin 1,5v, koska sen jälkeen en enää nukkunut päiväunia yläkerrassa, vaan alakerrassa, ja sit kun olin 2v, muutettiin omaan kotiin. Ja alle vuoden ikäisenä asuimme toisessa mummolassa.

Tämän lisäksi minulla on erittäin varhainen "kehomuisto" imetyksestä. Se muisto -tunne, fyysinen tila, tulee joskus kun olen turvallisessa tilassa nukahtamassa. Tajusin vasta omaa esikoista imettäessäni, mikä se oli; imen äitini rintaa, lämmin maito+nänni osuu kitalakeeni ja olen raukea, nukahtamassa, kaikki on hyvin ja minulla on lämmin, olen turvassa. Äitini imetti minua 70-luvun alun lapseksi pitkään, noin 4kk.

Kummastakaan asiasta ei ole valokuvia eikä kukaan kertonut niistä.

Jotain 2v ja 3v välissä, muistan meidän kissan, se katosi alle vuoden ikäisenä.

Olin 4v, kun  naapurimaassa asunut serkku tuli endimmöistä kertaa perheineen Suomeen. Tulimme hyvin toimeen, vaikkemme puhuneet samaa kieltä. Muistan hänen isomummonsa, joka puhui kolmatta, vierasta kieltä, mutta tämän mummon puheesta ymmärsin osan, koska oma mummoni puhui sitä samaa kieltä. Joo, mä olin varsinainen kielinero pienenä (no en todellakaan!) mut siinä vaiheessa siis ymmärsin, että on eri kieliä ja jotkut kielet on hyvin samanlaisia ja jotkut tosi erilaisia. Alle viisivuotiaana opin lukemaan itsekseni, kun pikkuveljeni syntyi, eikä äidillä ollut aikaa lukea minulle.

Minulla on ollut hyvä, turvallinen, onnellinen lapsuus. Siksi en ehkä muistakaan niin paljoa, koska kaikki on ollut tasaista ja hyvää, ehkä tylsääkin?

Jotain muistan, ainakaan en tykännyt olla ulkona kun siellä oli kylmä ja aika tylsääkin mutta olisi pitänyt mennä kaverin kanssa ulos leikkimään. Muistan kun ilmapallo karkasi ja lensi korkealla, se vähän harmitti. Sen muistan kun opettelin ajamaan pyörällä.

Minut vietiin sukulaisille näytille ja pelkäsin äidin jalkojen takana. Olin jotain 2v. Sukulaisia nauratti, minua hirvitti. Kyllä se siitä sitten lutviutui. Tykkäsin tanssia ja sitten tanssittiin. Mummon ja koiran kanssa.

Alle nelivuotiaasta ainakin on joitain hajanaisia muistikuvia, tiedän sen kun muutettiin uuteen asuntoon ollessani vajaat 4v ikäinen ja muistan nimenomaan siitä ensimmäisestä (minun aikana) asunnosta juttuja. Ihan tarkkaan en kyllä osaa ajoittaa että onko muistot 2 vuotiaana tai 3 vuotiaana, täällä tosin väitettiin että 2 vuotiaana ei jäisi vielä mitään muistoja mieleen, näinollen muistaisin varmaan sitten vasta 1977 lopulta lähtien jotain.