Lue keskustelun säännöt.
Elämä ennen nettiä - muistellaan asioita kaikesta mahdollisesta, miten asiat ennen hoidettiin ilman nettiä
Tähän listaan voisi lisätä myös ajan ennen kännyköitä myös.
Eli ihan mitä tahansa, miten asiat hoidettiin ilman nettiä ja kännykkää.
Aloitan.
Koulussa 1980-luvulla ollessani repussa piti kuljettaa aina mukana pientä ruutuvihkoa, jonka nimi oli reissuvihko. Se nimenomaisesti seilasi kodin ja koulun väliä, opettaja kirjoitti käsin jokaisen oppilaan reissuvihkoon tietoja, esim. vanhempainillasta sun muusta. Vanhempi kuittasi opettajalle vihkoon. Oppilas toimi välikätenä. Näin toimi viestienvaihto ennen wilmaa.
Kommentit (670)
Musiikki-CD -levyjä haettiin Tallinnasta. Piraattikopioita, jotka sai halvalla. Oli kansilehdet ja kaikki, yleensä ihan kopiokoneella tehtyjä. Tallinnaan piti olla viisumi ja sinne mentiin veneellä. Ja sitten pelättiin että tullitarkastaja huomaa ne levyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan että minusta oli hienoa, kun muutin vanhempien luota omaan asuntoon, hankin oman lankapuhelimen ja sain nimeni puhelinluetteloon. Se oli ikään kuin virallinen tunnustus että nyt olen itsenäinen ihminen.
Jotenkin kummasti se navigointi onnistui keltaiselle muistilapulle puhelimessa kirjatuilla ohjeilla. Minulla oli eka työpaikassa asiakaskäyntejä jossain satojen kilometrien päässä metsänhakkuutyömailla. Lapulle vaan ohjeet puhelimessa, jotain tyyliin: aja sille ja sille kylälle, siitä x kilsaa sinnejatonne päin, sitten ison mäen jälkeen punaisen talon luota vasemmalle ja metsätietä parikilsaa jne... ja ei kun ajamaan, ja perille päästiin.
Itse olin niihin aikoihin vielä lapsi, joten vanhemmat tietenkin hoiti kaikki pankkiasiat, lomamatkat yms. mitkä nykyään voi hoitaa netin kautta. Olin kuitenkin ns. datatönt ja hieman hankaloitti monia asioita, kun meille hankittiin netti vasta aika myöhään. Jos halusin päivittää ohjelmistoja ja pelejä, niin piti seurata pelilehtiä josko niiden mukana tulisi CD tai disketti, jolla olisi toivottuja patseja mukana. Vielä nuorempana tieto piti hakea tietokirjoista, joita lainailin kirjastoautoista tai kirjastosta. Jossain mielessä olen varma, että internetin myötä elämäntaso on hieman laskenut. Joo, kiva että kaikki maailman tieto on taskussa saatavilla, mutta myös yksityisyys on kärsinyt ja puhelimen jatkuva läsnäolo on häiriötekijä. Jos luurin jättää kotiin, sinua melkein syyllistetään kun ei saa kiinni 24/7. Tietyllä tapaa kaipaa sitä "vaikeutta", kun jokainen asia ei ollut saatavilla sormenklikkauksen takana.
"Taksiraiskaajamamuleille Katukuulustelu Suomenkielellä Kuten aikoinaan oli. Eduskunnassa Vasurimummelit jankuttaa kyllä kaikkea kehitystä vastaaan ilman mitään perusteluja."
Taksi"uudistus" oli sekoomuksen Bernerin käsialaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyypillisessä tietokoneessa (kotimikro kuten Commodore, Spectrum, Salora, Apple II jne) oli vain kasettiasema ja rikkailla / porvarimalleissa oli levyasema. Jos halusit vaikka pelata samaa peliä jossain toisessa tietokoneessa, niin piti tietysti olla samanlainen malli ja kiikuttaa se kasetti sinne. Jos äänipää ei ollut kohdillaan, niin ei se toisella koneella tehdyn tallennuksen lataus onnistunut.
Voi sitä pettymyksen määrää kun vanhemmat ostikin väärän merkkisen koneen ja pelit eivät toimineetkaan. Kokeiltiin kyllä, lapsia kun oltiin ja tiedettiin melko pian enemmän tietokoneista kuin aikuiset.
t. Nykyinen ATK-ammattilainen ja 80-luvun lapsi, edelleen vastaavia koneita leikkikaluna nostalgian tuskaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena 1980-luvulla minulla oli pankkikirja, pieni vihkonen, johon merkittiin aina pankissa tehdyt nostot ja panot. Ja viimeinen saldo tilillä. Vihkon kanssa piti mennä pankkiin. Jos nostin 100 markkaa, merkittiin se vihkoon ja loppusaldo pieneni. Jos vein rahaa, merkittiin sekin vihkoon.
Isä sai nostaa rahaa tililtä ihan tuosta vaan, ja tyhjensikin sitten tilini ryyppyreissujaan varten. Oli aikamoinen ylläri kun menin pankkiin siinä uskossa, että mainoksia jakamalla ansaitut rahat olisivat siellä tilillä. Olin suunnitellut ostavani sonyn keltaiset sport-korvalappustereot.
Tämä oli jo surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Elämä oli kaikenkaikkiaan paljon suurempi seikkailu, nykyään on aina helppo tuki, apu ja turva puhelimesta kaikkialla. Napanuora läheisiin on aina puhelimen kautta. Samanlaista vapautta ei enää ole olemassa. "
Valitettavasti tuo kännyköiden tulo tarkoitti myös sitä, että jotkut eivät millään suostu (tai suostuneet) sitä napanuoraa katkaisemaan. Oli sitten vanhemmasta tai lapsestaan kyse.
T. nimimerkki "yliholhoavan vanhemman kanssa kipuileva"
Aikaan ennen reissuvihkoa oli vain yksittäisiä paperilappusia. Reissuvihko tuli meillä päin vasta joskus 1985-1986 seutuun ensin ensimmäisten luokkien oppilaille, siitä muodostui joillekin varsinainen rikosrekisteri jota sitten syynättiin ja josta tuomittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äääiti tuu ikkuunaan, täällä huutaa Lauuura!
Ja kymmenen naista tuli ikkunaan...kaikilla kun oli Laura -niminen tyttö...ja sitten hävetti...
Vierailija kirjoitti:
Tyypillisessä tietokoneessa (kotimikro kuten Commodore, Spectrum, Salora, Apple II jne) oli vain kasettiasema ja rikkailla / porvarimalleissa oli levyasema. Jos halusit vaikka pelata samaa peliä jossain toisessa tietokoneessa, niin piti tietysti olla samanlainen malli ja kiikuttaa se kasetti sinne. Jos äänipää ei ollut kohdillaan, niin ei se toisella koneella tehdyn tallennuksen lataus onnistunut.
Voi sitä pettymyksen määrää kun vanhemmat ostikin väärän merkkisen koneen ja pelit eivät toimineetkaan. Kokeiltiin kyllä, lapsia kun oltiin ja tiedettiin melko pian enemmän tietokoneista kuin aikuiset.
t. Nykyinen ATK-ammattilainen ja 80-luvun lapsi, edelleen vastaavia koneita leikkikaluna nostalgian tuskaan
Tämä oli tosiaan miltei sosiaalista syrjäytymistä aiheuttanut tekijä kun kaikilla muilla oli Commodore 64 ja minä sain Salora Managerin, joka ei tietenkään ollut yhteensopiva Kuusnelosen kanssa, ja kellään muulla ei Saloraa ollut, joten eipä pelejä ja ohjelmia, vinkkejä tms. vaihdeltu myöskään. Bitissäkin oli vain jokunen ohjelmalistaus Managerille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulevat TV-ohjelmat piti katsoa lehdestä. Monet tilasivat Katso-lehden, jossa oli koko viikon ohjelmat. Ei ollut ohjelmaopasta eikä suoratoistoa.
Ja koska noi tv-tiedot oli painettu lehteen, kaikki muutokset ohjelmistoon selvisivät vasta sitten, kun ohjelma ei tullutkaan ilmoitettuun aikaan. Joskus kanavan esittelijä saattoi mainita, että ohjelma x jää pois koska...
...koska esim. Brezhnev oli kuollut!
Lassie jäi pois, kun Sylvi Kekkonen oli kuollut. Kyllä harmitti ekaluokkalaista, varsinkin kun meillä oli juuri ostettu väritelevisio, 22-tuumainen Luxor.
Meillä jäi vaaleanpunainen pantteri katsomatta kun tuli Tennistä. Ikuinen trauma.
Vierailija kirjoitti:
Aikaan ennen reissuvihkoa oli vain yksittäisiä paperilappusia. Reissuvihko tuli meillä päin vasta joskus 1985-1986 seutuun ensin ensimmäisten luokkien oppilaille, siitä muodostui joillekin varsinainen rikosrekisteri jota sitten syynättiin ja josta tuomittiin.
Menin ekaluokalle 1981 ja meillä oli reissuvihko alusta asti käytössä. Tässä ketjussa joku kirjoitti ettei 70-luvulla reissuvihkoa ollut, tätä en tiennyt aiemmin, luulin että kai tällainen simppeli vihko on ollut käytössä "aina".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun meni työkkäriom kysymään töitä sen jälkeen kun ei päässyt opiskelemaan aina sai jonkun lapun kouraan missä oli puhelinnumero mistä kysyä. Sitten puhelun sai soittaa työkkäristä ilman veloitusta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla oli paperisia karttoja autossa. Outoon osoitteeseen ajaminen oli aina seikkailu. Ensin piti sieltä kartasta etsiä missä se Nännikuja 3 sijaitsee. Sen jälkeen suunnitella reitti miten sinne oikein ajetaan. Vieraassa kaupungissa oli helposti ihan eksyksissä.
Näitä oli joka huoltoasemalla myynnissä
Huoltoasemalla joku teini tuli tankkaamaan sun auton. Tämä oli monen pojan ensimmäinen työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kodeissa oli tietosanakirjat. Vähän niinkuin vanhan ajan wikipedia. Siellä oli aakkosjärjestyksessä perustiedot maailman asioista. Jos halusit tietää Tutankhamonista, niin menit olohuoneen kirjahyllylle, otit kirjan, jossa oli T-kirjain, etsit sieltä Tutankhamonin ja luit sen präntin, mitä sitä oli kirjoitettu vuonna nakki ja kirves. Päivityksiä ja uusia tietoja ei kirjoissa tietenkään ollut. Niillä tiedoilla mentiin, mitä oli kirjojen painohetkellä.
Jos tietoa ei ollut, piti fyysisesti mennä kirjastoon etsimään se tieto kirjoista. Ei ollut internettiä.
Ja toki noista tietokirjoista tuli säännöllisesti uusia painoksia. Eli koko kirjasarjan saattoi joutua uusimaan. Laajimmissa taisi olla ainakin kymmenen paksua kirjaa. Hyvä jos oli sata sanaa tietoa jostain yksittäisestä asiasta.
Meillä ei uusi
Ja näitä tietosakirjoja myytiin ovelta ovelle. Ja yleensä ovi avattiin ja pyydettiin myyjä sisälle sohvalle istumaan.
Kuten monia muitakin asioita myytiin ovella kaupustellen. Taidettiin myös tilata suoraan niiltä esittelijöiltä.
Voi niitä aikoja.🤭
Minä muistan joskus 90-luvun lopussa, juuri omilleni muuttaneena, käyneeni maksamassa laskuja pankin tuulikaapissa. Siellä oli jokin kone (iso masiina, kuin pankkiautomaatti, ei mikään tietokone siis), jonka avulla paperisina kotiin tulleet laskut sai maksettua.
Nyt tuntuu ihan joltain muinaishistorialta tuollainen.
No joo ehkä 40 -50 luvulla...mutta myöhemmin oli puhelimet useimmilla millä soittaa ja kertoa vaik angiinasta etten tule treeneihin
Pienessä kirkonkylässä asuin. Osuuskaupassa oli rautaosasto, kangasosasto, ruokapuoli palvelutiskeineen ja paperiosasto. Mitenkä ne mahtuikin. Nyt sinne on rakennettu uusi psöjon isompi kauppa, jossa valikoima on muun kuin ruuan ja papereiden osalta on heikko.
80-luvulla vielä esiteinitkin käyttivät toppahaalaria eikä hävettänyt yhtään. Nykyään hyvä jos eskarilainen suostuu laittamaan toppahousit jalkaan.