Lue keskustelun säännöt.
Hallitseva anoppi, alkaa pikkuhiljaa vituttaa
23.03.2025 |
Mieheni kanssa ollaan oltu pitkään ja anoppi yrittää tuputtaa neuvojaan ja väkisin tyrkyttää hänen mielipiteitään ja saada sanottua sen viimeisen sanan. Sanoja "toisen kunnioitus" hän ei tunne.
Itse taas olen kasvatettu kunnioittamaan toisten rajoja, joten on tosissaan taiteilua tulla tämän henkilön kanssa toimeen. Ja mieheni takia se on pakko. Onko mitään nasevia lauseita tms. mitä te olette samassa tilanteessa sanoneet että toinen ihan oikeasti uskoisi että antaisi asioiden olla? Anoppi kun ei usko normaalia puhetta tai esim. minun rajojani, vaan väkisin vyöryy kuin hyökyaalto ylitse... tai siis yrittää tuota. Hänelle olen sanonut tähän asti asiallisesti, mutta rajat itsellänikin on mitä tuollaista käyttäytymistä jaksaa katsella.
Hän on erittäin juonitteleva, verukkeella kuin verukkeella tulee kylään tai pyytää heille kylään ja lähes aina on jotain muita hommia siellä ettei meinaa päästä lähtemään ihmisten aikaan. Mutta ollaan usein siis päätetty ennen sinne menoa takaraja. Vaikka toinen suuttuu, niin se on sitten hänen ongelmansa ettei tajua että muilla on omakin elämänsä.
Hän ei hyväksy oikeastaan mitään meidän päätöksiämme asioiden suhteen vaan ottaa hirveän asenteen heti ja pahimmillaan nostaa metelin kuin kiukutteleva pikkulapsi.
Itse olen alkanut reagoida vatsallani jos pitää hänen kanssaan olla tekemisissä, mahassa alkaa kiertää ja sattua. Olen tottunut hoitamaan asiat ja ongelmatilanteet asiallisesti ja keskustelemalla aikuismaisesti, mutta tämän henkilön kanssa se ei onnistu. Kiitos etukäteen vinkeistä, tässä on välillä niin loppu tuon henkilön takia, jonka kanssa on pakko olla tekemisissä, vaikka olen tietoisesti vähentänyt näkemisiä.
Kommentit (185)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä anoppi on parasta maailmassa.
Semmoisia anoppeja on kourallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs olet tuollaisen miehen valinnut kumppanikseen, joka on tuollainen lapanen, eikä osaa sanoa omalle äidilleen "nyt loppuu tuollainen".
Tämä. Eikä sinun ole mikään pakko olla tekemisissä tuollaisen anopin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Johan on mies vätys, jos antaa anopin terrorisoida teidän suhdetta. Itse ainakin harkitsisin eroa tuollaisesta miehestä, joka ei osaa sanoa äidilleen vastaan. Menköön takaisin äitinsä luokse asumaan sitten.
Tämä. Miehen kanssa keskustelu, että kumman kanssa haluaa elämänsä jakaa: äitinsä vai puolisonsa? Mies luiskaan, jos muutosta ei tule.
Taitaa olla mies paapottu pilalle. Ota ero ja etsi uusi mies jolla on etäinen suhde äitiinsä.
Ihmisten pitäisi olla parisuhteessa. Ei missään sukulaissuhteessa kaikkien kanssa koko ajan. Oma elämä kaikille ja kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla myös anoppi joka tuputtaa omia tapojaan ja ajatuksiaan. Aina pitää saada sanoa viimeinen sana. Hyvä esimerkki kun äskettäin hälle soittelin ja lausahdin että kevättä odotellaan niin mikä kiekaus kävi "langan" toisessa päässä, nythän on keskitalvi, luulet vaan että kevät tulee, eihän se nyt vielä tule ja lopuksi rupes lausumaan jotain kansakoulun aikaista runoa vuodenajoista. Teki kaikkensa että myöntäisin että oikeassa olet, ei tule vielä kevät. Onneks mun mies seuraavana päivänä piti mun puolia ja rupesi puhumaan kuinka nopeasti kevät tulee. Omalle pojalleen ei ruvennut inttämään vaan tyytyi siihen että kevät todellakin on tulossa. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Neuvoja itsekkin kaipaisin, muitakin kun anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuntuu kurjalta kun itse koittaa käyttäytyä asiallisesti ja toinen oikein kyttää tilannetta milloin pääsee "sivaltamaan".
Selvitä sen inhokkiruoat, kysy vaikka ihan naamatusten, ja laita tarjolle kun tulee vierailemaan. Kun alkaa känistä asiasta, iloisesti naurahdat olevinaan hieman häpeissäsi, että "empä muistanut". Tarjoa useamman kerran samaa, eiköhän viesti ala mennä perille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin olen taas viisaan valinnan poikieni kanssa tehnyt , näemme max 2 kertaa vuodessa. Se olen minä joka menen sen max 2 h istumaan lasten syntymäpäivillä. Ja ei, en vie krääsää, parisataa lasten tilille.
Miniät yrittää sitäkin rajoittaa , kumpikin jos joskus soittaa niin ulkoa, työmatkalta tai vaimo on mennyt jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs olet tuollaisen miehen valinnut kumppanikseen, joka on tuollainen lapanen, eikä osaa sanoa omalle äidilleen "nyt loppuu tuollainen".
Tämä. Eikä sinun ole mikään pakko olla tekemisissä tuollaisen anopin kanssa.
Tuhma anoppi joka ei ole samaa mieltä että maaliskuussa on jo kevät. Siinä on poika nainut äitinsä, tyhjän kinaajan ja suuttujan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy kuitenkin muistaa, että anoppi on puolison äiti, jota siitäkin seikasta huolimatta on yritettävä kohdella kunniallisesti.
Anoppi käy omaa kriisiänsä ja monikaan heistä ei taida sitä itse tajuta. On tyhjän pesän syndrooma, jonka kauheutta hän yrittää epäkelvoilla tavoilla täyttää.
Epäkelvollisin tapa on tarttua poikansa elämään entiseen malliin. Toisella puolella on nuori miniä, joka tietysti ei käsitä vanhemman naisen luovuttamisen kriisiä.
Aina on laiha sopu parempi kuin lihava riita. Jos kärkkäästi sanoo vanhemmalle naiselle vastaan, on luvassa loppuiän sota. Viisautta ja luovimista, kohteliasta päättäväisyyttä ja omienkin virheiden tuntemista, siinä lääkkeitä.
On muistettava, että jos anoppi ei ole täydellinen, ei ole sitä miniäkään. Kukaan ei ole. Kannattaa tarkkailla kummankin näitä vastavuoroisuustilanteita. Näissä tulee niin helposti väärinkäsityksiä.
Pakeneminen ja välien katkaisu on pahimmasta päästä ja vaikuttaa negatiivisesti aviosuhteeseen, vaikka liiton alussa luulisi sen olevan päinvastoin.
Parempi on yrittää keskustella pelisäännöistä puolison kanssa, joka parhaiten tuntee äitinsä. Näin tukee selustansa. Puolisolle on erittäin ikävää, jos anoppi ja miniä tappelevat loputonta taisteluaan.
Monesti miniäkin näkee oman perheensä aivan ihanteellisena, asiallisena ym. ja se on sitä "lapsen lojaalisuutta omaa perhettään kohtaan.
Eri perheet kuitenkin käyttäytyvät eri lailla, ja sen erilaisuuden näkee helposti vääränä.
Tottakai on aivan kelvottomia anoppeja, jotka tahtovat musertaa miniän hallintaansa. Heidän luonnevikansa uhreina nämä miniät haavoittuvat vuosiksi.
Useimmat anopit ovat melko tavallisia naisia, jotka eivät ole täydellisiä, mutta eivät kuitenkaan ihan demoneja.
Suvaitsevaisuutta ja anteeksiantoa, joustavuutta, suuripiirteisyyttä, kärsivällisyyttä, siinä monen anopin ja miniän suhde on onnistunut parhaiten,
Anoppi on kuitenkin sukulainen, miehen äiti, joten ikävää varmasti monelle miniälle todeta tämä, että melko läheinen sukulainen.
Ja kun anoppi ei edes tule lasten kanssa olemaan kun pyydetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini antoi kaikkia neuvoja pyytämättä ja astui koko ajan varpailleni. Kesti kauan oppia vetämään selkeät rajat. Minä olen erilainen, en ajattele noin. En tavoittele samoja asioita. Teen omat päätökseni itse. Anoppi myös puuttui lastenkasvatukseen, mikä oli minulle liikaa. Sanoin erittäin suoraan, mistä hän loukkaantui, mutta ajan myötä tokeni.
Poikani kanssa todettiin jo 20 vuotta sitten että tilanne on tämä, tyttäret ja äidit ovat läheisiä. Ne on miehet jotka sopeutuvat ja viettävät joka viikonlopun ja juhlapyhät ja lomat vaimonsa lapsuuskodissa. Miehen äidille riittää puhelu muutaman kerran vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla myös anoppi joka tuputtaa omia tapojaan ja ajatuksiaan. Aina pitää saada sanoa viimeinen sana. Hyvä esimerkki kun äskettäin hälle soittelin ja lausahdin että kevättä odotellaan niin mikä kiekaus kävi "langan" toisessa päässä, nythän on keskitalvi, luulet vaan että kevät tulee, eihän se nyt vielä tule ja lopuksi rupes lausumaan jotain kansakoulun aikaista runoa vuodenajoista. Teki kaikkensa että myöntäisin että oikeassa olet, ei tule vielä kevät. Onneks mun mies seuraavana päivänä piti mun puolia ja rupesi puhumaan kuinka nopeasti kevät tulee. Omalle pojalleen ei ruvennut inttämään vaan tyytyi siihen että kevät todellakin on tulossa. Näitä esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Neuvoja itsekkin kaipaisin, muitakin kun anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuntuu kurjalta kun itse koittaa käyttäytyä asiallisesti ja toinen oikein kyttää tilannetta milloin pääsee "sivaltamaan".
Miksi ihmeessä soitat anopille? Sitten vielä vänkäätte jostain ihan turhasta ja mies sitten puolustaa 🤣
Minkä ikäisiä olette?
Voihan se olla että iän myötä alkaa mennä höppänäksi. Jotkuthan vanhemmiten taantuvat ymmärrykseltään ja toimiltaan melkein lapseksi. Raskaitahan ne on, ei sille mitään voi.
Kun poika ryhtyi seurustelemaan ns. vakavasti, ryhdyin tarkoituksella ottamaan etäisyyttä. Häissä käväisin, mutta ymmärsin paikkani ja lähdin pois jo ennen kakunleikkuuta. Poika soittaa minulle 2-3 kk välein, minä en koskaan soita hänelle , jotta en häiritse. Ja ihan oikeasti - minulla on oma elämäni, omat tekemiseni, omat harrastukseni, joihin en halua ketään sotkemaan pyytämällä auttamaan muutossa tai lastenhoidossa.
Miniän äiti joskus soittaa ja valittaa, kun en auta nuoria, minä lohdutan, että kyllä ne pärjäävät. Jos on ahdasta kahden pienen kanssa kaksiossa, niin sopu sijaa antaa, ei siihen tarvita anopin sijoituskämppää riitaa aiheuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin olen taas viisaan valinnan poikieni kanssa tehnyt , näemme max 2 kertaa vuodessa. Se olen minä joka menen sen max 2 h istumaan lasten syntymäpäivillä. Ja ei, en vie krääsää, parisataa lasten tilille.
Miniät yrittää sitäkin rajoittaa , kumpikin jos joskus soittaa niin ulkoa, työmatkalta tai vaimo on mennyt jonnekin.
Mieheni soitti harvakseltaan lapsuuden kotiinsa, jos soitti niin sai niskaansa kaikki nuorempien (ikäeroa vain 2-4 vuotta) sisarusten murheet. Sama tyyli oli äidilläni, soitan harvoin. Jostain syystä perheen vanhimmat lapset ovat pienestä pitäen melkein aikuisia ja nuoremmat aina lapsia, vaikka ikää olisi jo 50+.
Vierailija kirjoitti:
Kun poika ryhtyi seurustelemaan ns. vakavasti, ryhdyin tarkoituksella ottamaan etäisyyttä. Häissä käväisin, mutta ymmärsin paikkani ja lähdin pois jo ennen kakunleikkuuta. Poika soittaa minulle 2-3 kk välein, minä en koskaan soita hänelle , jotta en häiritse. Ja ihan oikeasti - minulla on oma elämäni, omat tekemiseni, omat harrastukseni, joihin en halua ketään sotkemaan pyytämällä auttamaan muutossa tai lastenhoidossa.
Miniän äiti joskus soittaa ja valittaa, kun en auta nuoria, minä lohdutan, että kyllä ne pärjäävät. Jos on ahdasta kahden pienen kanssa kaksiossa, niin sopu sijaa antaa, ei siihen tarvita anopin sijoituskämppää riitaa aiheuttamaan.
Jäikö pojan isä kuitenkin sentään kakun leikkaamiseen saakka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin olen taas viisaan valinnan poikieni kanssa tehnyt , näemme max 2 kertaa vuodessa. Se olen minä joka menen sen max 2 h istumaan lasten syntymäpäivillä. Ja ei, en vie krääsää, parisataa lasten tilille.
Miniät yrittää sitäkin rajoittaa , kumpikin jos joskus soittaa niin ulkoa, työmatkalta tai vaimo on mennyt jonnekin.
Mieheni soitti harvakseltaan lapsuuden kotiinsa, jos soitti niin sai niskaansa kaikki nuorempien (ikäeroa vain 2-4 vuotta) sisarusten murheet. Sama tyyli oli äidilläni, soitan harvoin. Jostain syystä perheen vanhimmat lapset ovat pienestä pitäen melkein aikuisia ja nuoremmat aina lapsia, vaikka ikää olisi jo 50+.
Hyvä kun kontrolloit miehesi puhelut ja muistat kalvaa hänen äitiään . Sun kaikilla anopeilla on ollut iltatähdet?
Elettiin joo ja mikäli historiaan on uskomista, se ei ollut minulle suinkaan mitenkään mutkatonta, hän oli aina arvoasteikossa viimeinen syökö miniä vai annetaanko koiralla, malliin