Käytkö yksin elokuvateatterissa?
Kommentit (21)
Käyn, melko useinkin. Olen käynyt myös Novitan neulontanäytöksissä yksin.
Nettistalkkaaminen on iloinen harrastus.
Juu ja ravintolassa, konsertissa, teatterissa, baarissa, kirjastossa, kaupassa, kioskilla.. vaikka mitä on kokeiltu itsekseen.
En. Miksi maksaisin siitä, että mädätän itseäni jenkkipropagandalla ja mainoksilla? Minulle pitäisi maksaa siitä, eikä 20e tuntipalkka nosta vielä persettäni penkistä.
Kerran olen käynyt. Suspirian uuden version katsoin yksin. Kokemuksena ihan ok.
Käyn usein yksin leffassa. Käyn elokuvissa elokuvien takia.
Suomessa? En.
Matkoilla, joo, esim. USAssa mahtavia IMAX kokemuksia.
En voi sietää sitä ääneen voimakkuutta. En käy yksin enkä yhdessä. Exä kävi yksin.
Joo, elän ruuhkavuosia ja koko ajan joku haluaa multa jotakin. On ihanaa mennä itsekseen pariksi tunniksi pimeään saliin ja antaa tarinan viedä. Muusta yleisöstä tulee lisäksi fiilis, että on ihmisten keskuudessa, vaikkei mitään suurempaa vuorovaikutusta olekaan.
En harrasta elokuvissa käymistä, mutta kerran olen käynyt. Siellä oli montakin sellaista, jotka tulivat sinne yksin.
Yksin menemisessä on se hyvä puoli, että saa katsoa juuri sellaisen elokuvan kuin itse haluaa, eikä tarvitse kysellä muiden mielipiteitä.
Jos menee porukalla, pitää valita sellainen leffa, joka kiinnostaa kaikkia mukana olevia.
Joskus.
Huomenna taas pitkästä akkaa.
Vierailija kirjoitti:
Joskus.
Huomenna taas pitkästä akkaa.
...aikaa...
Mutta aina päivänäytöksiin.
Perheellisenä miehenä en tiedä mitään parempaa kuin käydä yksin elokuvissa ilman ylimääräistä meteliä.
Kävin aikaisemmin useasti kun sai edelleen 8 egellä lipun siellä kalasataman tripla ku on nimeltään? Oon lopettanu ja muutenkin kuukausikorttiin ei ole varaa joten lippu maksaisi sen 3.30+X+3,30 eli matkat eestaas.
Viimeksi joskus 2019 eli Alitaa katsoin.
Liput muutenkn jotain 18e lol. Ihan hulluja hintoja. Ny kuulemma saa kuukausilipun jollai 35 egellä eli voisi miettiä jos saisi jostain rahaa kuukausimatkalippuun myös. Sekään ei ole enää 40e vuositasolla vaan jotain 70e.
Mielisairasta tää umpisurkea elintaso. Kannattaisi varmaan muuttaa bulgariaan tmv että ois varaa elää ja olla. Mut eiköhän sielläkin oo ihan samanlaiset hinnat ettei voi elää.
Vierailija kirjoitti:
En. Miksi maksaisin siitä, että mädätän itseäni jenkkipropagandalla ja mainoksilla? Minulle pitäisi maksaa siitä, eikä 20e tuntipalkka nosta vielä persettäni penkistä.
Mene 15min myöhässä teatterrin. Opin tuon jo joskus -89.
Vierailija kirjoitti:
En. Miksi maksaisin siitä, että mädätän itseäni jenkkipropagandalla ja mainoksilla? Minulle pitäisi maksaa siitä, eikä 20e tuntipalkka nosta vielä persettäni penkistä.
Millä jenkkipropagandalla? Viimeisimmät näkemäni elokuvat leffateatterissa olivat Japanista, Ranskasta ja Bhutanista. Taidat olla lapsukainen. Menin paikalleni juuri kun mainokset olivat loppumassa.
Joo käyn, en jaksa sopi kenenkään kanssa
Vierailija kirjoitti:
En. Miksi maksaisin siitä, että mädätän itseäni jenkkipropagandalla ja mainoksilla? Minulle pitäisi maksaa siitä, eikä 20e tuntipalkka nosta vielä persettäni penkistä.
Millä jenkkipropagandalla? En ymmärrä. Taidat olla lapsukainen. Viimeiset leffateatterissa näkemäni elokuvat ovat Japanista, Ranskasta ja Bhutanista. Ihanaa käydä elokuvissa yksin.
Useasti