Mitä jos lopetettaisiin tämä ylidiagnosointi? Puolet lapsista on nykyään "autismin kirjolla". Mitä jos vaan hyväksyttäisiin, että

Ei adhd ole synonyymi huonolle käytökselle. Mun veli on tosi kiltti ja empaattinen. On vain levoton ja kun selittää jotain kävelee edestakaisin. Energiaa on paljon. Tyypillistä on kai että kun kävelemään oppii oppii samantien juoksemaan. Aikakäsitys on hankala. Jos jossain 200 metrin päässä pitää olla puolen tunnin päästä sinne ei millään kerkee. Lisäksi monella oireina on lisääntynyt virtsaamisen tarve. Unohtelee koko ajan jotain jonnekin ja saa sotkun aikaan kolmessa minuutissa. Myös hienomotorisesti on kömpelö. Nämä kaikki on asioita joihin kasvatus auttaa vain vähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa aivan kaikki menee trendien mukaan. Akkojen PITÄÄ SAADA ravata terapiassa ja jokaisella PITÄÄ OLLA trauma ja lapsella PITÄÄ OLLA erityistatus. Ja sitten sähköauto ja makuupussitakki ja aamiaiskaappi ja pizzauuni. 

En oo tarvinnut terapiaa eikä lapseni.

Mieti tarkemmin ja lue naisille suunnattuja self help -kirjoja! Kyllä sinulla joku terapiaa vaativa trauma täytyy olla!

Tietäisittepä, miten onnellisia olette käsittämättömine ajatuksinenne. Se tuska ja taistelu, jota ADHD-, Tourette-, autisti- tai muun vammaisen lapsen vanhemmat käyvät lapsensa kasvattamisessa ja hoitamisessa, on monilla  järjettömän suuri taakka. Tuollaiset mutu-jutut ihmisiltä, jotka eivät ole joutuneet asian kanssa tekemisiin tai elämään, ovat niin turhauttavia, ettei erityislapsen Akaksi nimitelty enää jaksa edes itkeä. Väsyttää ja surettaa.

Mitä jos lopetettaisiin tämä ylidiagnosointi? Puolet lapsista on nykyään "syöpäsairaita". Mitä jos vaan hyväksyttäisiin, että kaikki meistä on erilaisia, mutta ei kaikille tarvitse väkisin antaa diagnoosia? Kaikille ihmisille tulee jossain elämän vaiheessa kasvaimia. Miksi sitä pitäisi jotenkin hoitaa? On vaan vanhempien tapa kerjätä huomiota ja vamaistukea.

Diagnoosilla kuitataan vapaan kasvatuksen seuraukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos lopetettaisiin tämä ylidiagnosointi? Puolet lapsista on nykyään "syöpäsairaita". Mitä jos vaan hyväksyttäisiin, että kaikki meistä on erilaisia, mutta ei kaikille tarvitse väkisin antaa diagnoosia? Kaikille ihmisille tulee jossain elämän vaiheessa kasvaimia. Miksi sitä pitäisi jotenkin hoitaa? On vaan vanhempien tapa kerjätä huomiota ja vamaistukea.

Älä käytä analogiaa kun älykkyytesi ei riitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa aivan kaikki menee trendien mukaan. Akkojen PITÄÄ SAADA ravata terapiassa ja jokaisella PITÄÄ OLLA trauma ja lapsella PITÄÄ OLLA erityistatus. Ja sitten sähköauto ja makuupussitakki ja aamiaiskaappi ja pizzauuni. 

En oo tarvinnut terapiaa eikä lapseni.

Mieti tarkemmin ja lue naisille suunnattuja self help -kirjoja! Kyllä sinulla joku terapiaa vaativa trauma täytyy olla!

Tietäisittepä, miten onnellisia olette käsittämättömine ajatuksinenne. Se tuska ja taistelu, jota ADHD-, Tourette-, autisti- tai muun vammaisen lapsen vanhemmat käyvät lapsensa kasvattamisessa ja hoitamisessa, on monilla  järjettömän suuri taakka. Tuollaiset mutu-jutut ihmisiltä, jotka eivät ole joutuneet asian kanssa tekemisiin ta

Moni meistä on teidän (-kaltaisten aikuinen) lapsi ja tuntee nuo itkut ulkoa. Ei pahalla, mutta vtuttaa lukea ja kuunnella. 

Mitä jos lopetettaisiin tämä ylidiagnosointi? Puolet lapsista on nykyään "allergisia". Mitä jos vaan hyväksyttäisiin, että kaikki meistä on erilaisia, mutta ei kaikille tarvitse väkisin antaa diagnoosia?  Kyllä sitä kalaa ja pähkinöitä voivat syödä kaikki, jos vaan haluavat. Vanhemmat vaan kasvattaneet lapsista nirsoja, että mukamas kaikenmaailman oireita saavat.

Vierailija kirjoitti:

Diagnosointitarve syntyi siitä, kun kurinpidon käyttö kasvatuksessa kiellettiin. Nykyisin ainoa keino miten lasten toistuvaan häiriökäytökseen voidaan puuttua on diagnoosin ja lääkityksen hankkiminen lapselle.

Lääkitään jo lapsena, aikuisena päihderiippuvaisia tai tolloja joita on helppo hallita🤪Tämä tehdään ihan tarkoituksella. Onneksi on vielä vanhempia jotka suojelevat omia lapsiaan.

Mitä jos lopetettaisiin tämä ylidiagnosointi? Puolet lapsista on nykyään "likinäköisiä". Mitä jos vaan hyväksyttäisiin, että kaikki meistä on erilaisia, mutta ei kaikille tarvitse väkisin antaa diagnoosia? Silmälasien käyttö on vaan jotain erikoisuuden tavoittelua. Ei niitä ennenkään tarvittu.

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä 90-luvun ala-asteen luokalla ollut yhtään diagnosoitua, oli vain erilaisia oppilaita. Luulen, että suurin osa meistä olisi nykykriteerein saanut jonkin diagnoosin...

Luultavasti olisi saanut apua ongelmiinsa, mutta yksin pitää selviytyä ja oppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä 90-luvun ala-asteen luokalla ollut yhtään diagnosoitua, oli vain erilaisia oppilaita. Luulen, että suurin osa meistä olisi nykykriteerein saanut jonkin diagnoosin...

Luultavasti olisi saanut apua ongelmiinsa, mutta yksin pitää selviytyä ja oppia.

Paras apu on se, että ei suvaita sekoilua. Loputon lässytys ja sekoilulle antautuminen mitä nykyään harrastetaan ei ole apua.

Mitä jos lopetettaisiin tämä ylidiagnosointi? Puolet lapsista on nykyään "purentavikaisia". Mitä jos vaan hyväksyttäisiin, että kaikki meistä on erilaisia, mutta ei kaikille tarvitse väkisin antaa diagnoosia? Ei minun nuoruudessani ollut hammasrautoja kuin korkeintaan yhdellä tai kahdella luokassa. Syy on nykyajan vanhemmissa, jotka vaatimalla vaativat hammaslääkäriltä diagnoosia. Ja jos jollain oikeasti purentavika olisikin, niin sekin on vanhempien syy, kun ovat syöttämeet lapselleen vääränlaista ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei adhd ole synonyymi huonolle käytökselle. Mun veli on tosi kiltti ja empaattinen. On vain levoton ja kun selittää jotain kävelee edestakaisin. Energiaa on paljon. Tyypillistä on kai että kun kävelemään oppii oppii samantien juoksemaan. Aikakäsitys on hankala. Jos jossain 200 metrin päässä pitää olla puolen tunnin päästä sinne ei millään kerkee. Lisäksi monella oireina on lisääntynyt virtsaamisen tarve. Unohtelee koko ajan jotain jonnekin ja saa sotkun aikaan kolmessa minuutissa. Myös hienomotorisesti on kömpelö. Nämä kaikki on asioita joihin kasvatus auttaa vain vähän. 

Onko imukuppilapsi? Kuulostaa todellakin päähän potkitulta kun häikkää on noin paljon. Lapset myös peilaavat aikuisten ajatuksia. Äidin sylissä ja hoivassa kiltti poika oli ongelmaton, isän hoidossa kusi ja paskoi isän päälle, alleen, huusi, vääntelehti, jne. Jne. Miehen pää täynnä ongelmia ja projiosoi niitä lapseen, haki huomiota sukulaisnaisilta, kaverinaisilta, tyttöystävältä (jonka kanssa petti lapsen äitiä) sekä viranomaisilta kaikilla näillä. Äidin hoidossa lapsi kuin herran enkeli, hymyileväinen ja ihana. Kun mies yksin, tehtaili lasuja ja kehitti tuota draamaa

Lapsi peilaa todella paljon sitä mitä aikuinen tekee. Lapselle paras on jämäkkä ja terve vanhempi, kuin tukipuu jota vasten kasvaa. Itsekin häiriintyneet ja energeettisesti vahingolliset, sairaita ja vihaisia ajatuksia sisältävät aikuiset tuhoavat myös sen lapsen elämän. Ei lapsi voi ja osaa olla se jämäkkä, terve tukipuu itselleen, jos aikuinen on mätä ja sairas...

Diagnoosien lisääntyminen on loputon tie. Kaikki ei-toivotut piirteet mitä ihmisissä on diagnosoidaan.

Mitä jos lopetettaisiin tämä ylidiagnosointi? Puolet lapsista on nykyään "astmaatikoita". Mitä jos vaan hyväksyttäisiin, että kaikki meistä on erilaisia, mutta ei kaikille tarvitse väkisin antaa diagnoosia? Jokaisella vinkuu joskus hengitys ja meinaa tukehtua. Vähemmällä hajuvesien käytöllä ongelma ratkeaa, ei siitä tarvitse väkisin mitään diagnooseja ja lääkkeitä tuputtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä 90-luvun ala-asteen luokalla ollut yhtään diagnosoitua, oli vain erilaisia oppilaita. Luulen, että suurin osa meistä olisi nykykriteerein saanut jonkin diagnoosin...

Monille olisi ollut tarpeen. Nyt ovat hoitamattomina mt-potilaina, vankiloissa, ammattia vailla olevina työttöminä. Jos aikoinaan olisi osattu diagnosoida, voisivat etuuksien nostajat olla työelämässä yhteiskunnan tuottavina jäseninä.  Nyt ovat loisiksi ja white trashiksi haukuttuja. 90-luvun laman lapset ovat nykyisten erityislasten vanhempia ja huono--osaisuuden ns. periytvyyden edellinen sukupolvi. Oikeanlainen apu ajallaan olisi voinut katkaista kierteen. Lyötyä lyömällä eivät mustelmatkaan parane.

Hetkinen, siis miksi 90-l laman lapset nykypäivän erityislasten vanhempia? Tarkoitatko, että siinä olisi syy-seuraussuhde? Et kai.

Kirjoituksessa(si) esitettiin, ettei luokassa 90-luvulla ollut yhtään diagnosoitua. Ei varmaan ollutkaan, vaikka ADHD tuli tautiluokitukseen vuonna 1980. Nousukausi päättyi rytinällä lamaan, eivätkä laman lapset saaneet apua, vaikka sitä olisi ehkä jo osattu antaakin. He ovat nykyisten, diagnoseja saavien lasten vanhempia. Oikealla avulla, oikeanlaisella opettamisella ja tuella olisi voitu ja voidaan erityislasten oppimista parantaa. Jokaisen lapsen oppiminen on yksilöllistä: Joku ei tarvitse mitään, oppii melkein itsestään, toinen selviää vähemmällä, kolmas tarvitsee enemmän. Riippuu täysin vammasta, sairaudesta jne. ja niiden asteesta. Perheen jaksaminen esimerkiksi työttömyyden, vanhempien omien rajoitteiden, köyhyyden, näköalattomuuden vuoksi kasvattaa uuden sukupolven, jotka ilman tukea jatkavat huono-osaisuuden kierrettä. Neurologisia sairauksia ja tiloja, poikkeavuuksia ja vammoja ovat mm. ADD,  ADHD, Aspergerin ja Downin oireyhtymät, Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti jne (Wikipedia). Aikaisemmin ei Alzhaimereita, dementioita ta Parkinsonejakaan diagnosoitu. Ne olivat vain vanhuuden höperyyttä, kuten lapset huonosti kasvatettuja, kun eivät pystyneet istumaan kädet ristissä paikoillaan tunnin ajan. (12- vuotiaalta pojalta murrettiin sormi karttakepillä). Kansantarinan mukaan kuolaava isoisä laitettiin nurkkaan syömään, pois silmistä. Siihen olemme palaamassa ja arvot ovat taas koventumassa heikompia kohtaan. Jospa se tarinan"poika" huudahtaa: "Sitten, kun sinä isä olet vanha, saat syödä nurkassa!, nykymaailman päättäjien ja kovien arvojen kannattajien korvaan, niin kovaa, että kuulevat Ehkä jokin silloin muuttuu. Rahasta ei ole kysymys, vaan arvoista ja valinnoista. Sairaudet ja vammat eivät ole yksin huono-osaisten ongelmia. Mahdollisuudet hoitaa niitä ja saada apua ovat rajalliset ja jopa olemattomat. Miljardöörin vammainen lapsi on aivan eri asemassa, kuin köyhän lapsi. Kouluissa viitataan kintaalla ja tuet jäävät tärkeämpien kulujen jalkoihin, kuten silloin, kun henkilökohtaista avustajaa käytetäänkin toisen luokan opettajan sijaisena säästö- ja kustannussyistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa "parantuisi" jos ruutuaikaa rajoitettaisiin, niin lapsilla kuin heidän vanhemmillaan.

Ei niistä voi parantua. Ovat ominaisuuksia.

Siksi laitoinkin heittomerkkeihin "parantuisi", koska suurimmalla osalla kyseinen ominaisuus ei ole oikea nepsy tai ADHD, vaan liika ärsyketulva ja välinpitämättömyys. Se hoituu sillä, että lapselle ollaan läsnä eikä tungeta tablettia heti käteen.

Kuinka tyhminä sä lääkäreitä pidät? Mikä olet itse koulutukseltasi? Luuletko tosissasi, ettei asiaa oteta huomioon lasta tutkittaessa tai etteikö lääkäri osaisi erottaa ongelmaa oikean diagnoosin tarpeesta? Uskomatonta.

Vielä ei ole keinoa miten nepsyt yms voitaisiin diagno

Laitatko linkin tähän, jossa kerrotaan, että diagnoosien määrä romahti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa aivan kaikki menee trendien mukaan. Akkojen PITÄÄ SAADA ravata terapiassa ja jokaisella PITÄÄ OLLA trauma ja lapsella PITÄÄ OLLA erityistatus. Ja sitten sähköauto ja makuupussitakki ja aamiaiskaappi ja pizzauuni. 

En oo tarvinnut terapiaa eikä lapseni.

Mieti tarkemmin ja lue naisille suunnattuja self help -kirjoja! Kyllä sinulla joku terapiaa vaativa trauma täytyy olla!

Tietäisittepä, miten onnellisia olette käsittämättömine ajatuksinenne. Se tuska ja taistelu, jota ADHD-, Tourette-, autisti- tai muun vammaisen lapsen vanhemmat käyvät lapsensa kasvattamisessa ja hoitamisessa, on monilla  järjettömän suuri taakka. Tuollaiset mutu-jutut ihmisiltä, j

Moni meistä on teidän (-kaltaisten aikuinen) lapsi j tuntee ...

Puhut nyt eri asiasta tai et ymmärtänyt keskustelun aihetta alkuunkaan.

Vierailija kirjoitti:

Diagnosointitarve syntyi siitä, kun kurinpidon käyttö kasvatuksessa kiellettiin. Nykyisin ainoa keino miten lasten toistuvaan häiriökäytökseen voidaan puuttua on diagnoosin ja lääkityksen hankkiminen lapselle.

Ja tuli älypuhelimet ym tietotekniikka lasten käyttöön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Olen eri, enkä tiedä. Mutta mistä johtuu, että ns. hyvissä perheissä, joissa vanhemmat ovat läsnä, välittävät lapsistaan ja tekevät juttuja heidän kanssaan eivätkä ulkoista kasvatusta kännykälle ja tietokoneelle ei ole näitä diagnosoitua lapsia. Pojat pelaavat enemmän ja viettävät aikaansa älylaitteiden parissa enemmän ja kas kummaa pojissa on enemmän diagnosoituja. Asia, josta ei puhuta, sama kuin parikymmentä vuotta sitten joku ihmetteli, miksi eroperheiden lapsilla on enemmän ongelmia? Siitäkin vaiettiin laajemmin. "

Jaa, ihanko totta! Meillä ei ole pelattu eikä lapsi ole saanut katsoa liikaa tv:tä. Ohjelmien ikärajoja on noudatettu. Ollaan oltu läsnä ja leikitty. 

Silti ADHD on periytynyt mun äidiltä mulle ja multa mun pojalle. Kyseessä on periytyvä, neuropsykiatrinen oireyhtymä. 

 

Kerro vielä, että millä mekanismi

TAAS sinä nepsykeskustelussa. Sulle on selitetty monessa ketjussa, mutta joka ikinen kerta, kun sanomaasi kyseenalaistetaan, häviät ketjusta. Koska asia ei ilmeisesti sinua kosketa (joku muu diagnoosi todennäköisesti löytyy) niin kysyn, että mikä ihme sinun motiivi on?

Sen enempää en jaksa sinuun aikaa tuhlata kuin sanon sen, että nykypäivänä on tunnistettu, että on useampi vaihtoehto siihen, että mikä geenitasolla vaikuttaa periytyvyyteen. Varsinaista geeniä tai geenejä ei vielä tiedetä.