Sanoivatko vanhempanne teille lapsena, että kotiasioista ei puhuta kellekään?

Vierailija kirjoitti:

Hyvin tyypillistä suomessa, että naapurinämmät tenttaa lapselta toisten asioita...ja jos ei toimi laitetaan oma lapsi kysymään. Jotenkin vähän liiankin läpinäkyvää...

Ei ole koskaan ollut mitään salaisuuksia, mutta muutaman ihmisen toiminta on ollut suorastaan huvittavaa.

 

En haluasi asettaa lasta siihen asemaan, että joutuu varomaan omia sanomisia.

Miten se on tyypillistä ja miten juuri Suomessa? EIkö muualla?

Multa ei ole kukaan mitään tentannut.

Kyllä. Isäni oli minua kohtaan väkivaltainen ja kielsi kertomasta kenellekään. Vielä nyt aikuisenakin harmittaa, etten kertonut koska pelkäsin niin paljon. En tiedä, mikä sitten olisi ollut pahinta, mitä siitä olisi voinut seurata. Väkivallasta seurasi pitkäaikaisia mielenterveysongelmia.

Oon kerran joutunut sanomaan lapsille, kun pääsivät kuulemaan yhden työasian, että tästä ei sitten saa puhua kodin ulkopuolella.

Itseä ärsyttää ettei miehelle ole opetettu ettei toisten yksityisasioita kannata udella, kyselee lapsiltakin jotka kylässä minkälainen viikonloppu oli jne. koska joissain perheissä tosiaan tuo ja ei kaikkea tarvi kysellä.

Itse ei meillä ole mitään syytä olla puhumatta, en ole sanonut niin lapsille, eikä lapsuudenkodissakaan niin sanottu. Yleisen hienotunteisuuden piikkiin vaan tajuan ettei puolitutuilta tai lasten kavereilta kysellä henkilökohtaisia.

Vierailija kirjoitti:

Toimin käänteisesti: En ole ikinä kysellyt vierailevilta lapsiltaan heidän kotiasioistaan muuta kuin yleisellä tasolla.

Minulta nimittäin "kiltit tädit" utelivat minulta yksityisistä asioista kun olin lapsi. Alle kouluikäisenä tajusin jo, että oli kysymys epäystävällisestä uteliaisuudesta. Ei liittynyt kotini tapahtumiin vaan minulle läheisten aikuisten "kiinnostaviin" asioihin.

Tämä on inhottavaa! Käytetään hyväksi lapsen ymmärtämättömyyttä ja udellaan kun ei kehdata urkkia ao. ihmisiltä itseltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niistä pitäisi puhua? Ei kuulu muille.

Jos olisi vaikka väkivaltaa, lapsen pitäisi pystyä kertomaan jollekin.

Haista paska!

Äärimmäisen outo reaktio.

Ei, mutta minä olen kyllä sanonut omalle lapselleni, että tietyt asiat ovat perheen sisäisiä ja niistä ei puhuta muille. Näitä ovat raha-asiat ja jotkut terveysasiat. 

Meillä äiti sanoi, ettei kotiasioita saa viedä kynnyksen yli. Meillä oli ns. uusperhe enkä tuntenut olevani kaikin ajoin saman arvoinen muun perheen kanssa. Isoäiti tunnisti minun pahan oloni ja puhui asiasta äidille, joka sitten huusi minulle pää punaisena, että olen valittanut ja juorunnut mammalle perheen asioista. En ollut valittanut, vaan isoäiti elämänkokemuksellaan tunnisti lapsen pahan olon. Äidin raivokohtauksen jälkeen minä olin muuttunut hiljaiseksi ja sulkeutuneeksi lapseksi kuten tätini myöhemmin muisteli, kun puhuimme asiasta. Kovin avointa ihmistä minusta ei tullut koskaan, vaan monet ovat valittaneet, kun en kerro mitään omista asioistani. Eiköhän siihen ole johtanut tuo äitini käytös.

Sanoivat. Meilläkin oli huonot kotiolot, mutta edes positiivisista asioista ei saanut kertoa. Sitten vanhemmat valittivat, kun oltiin tuppisuita vieraiden läsnäollessa ja muut lapset ovat reippaita ja puheliaita. Sain kerran turpiin, kun kerroin kaverille, että meillä on kissa.

Muistan, kun seiskaluokalla piti täyttää jonkinlainen hyvinvointilomake ja täytin sen rehellisesti siten kuten tuntui - olin masentunut lapsi, kotona oli vaikeaa. No terkkarit sitten tarttuivat siihen ja soittivat kotiin ja sain hirveät huudot ja syyllistykset osakseni, peloteltiin lastensuojelulla ja huostaanotolla ja jopa adoptioon antamisella. Painotettiin, korostettiin ja alleviivattiin, että kotiasioita ei saa puhua kodin ulkopuolella. Kun terkkarit sitten ottivat minut keskusteluun lomakkeen tiimoilta, valehtelin parhaani mukaan tekohymy päällä, että kaikki on ihanasti ja vain keksin koko jutun.

Tuo nimenomainen neuvo teki minusta sulkeutuneen ja ahdistuneen ja kaikesta mahdollisesta syyllisyyttä kokevan. Täysin vääristynyttä. Ennemminkin se on niin, että ihmiset joilla ei ole salattavaa, eivät salaa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ei, mutta minä olen kyllä sanonut omalle lapselleni, että tietyt asiat ovat perheen sisäisiä ja niistä ei puhuta muille. Näitä ovat raha-asiat ja jotkut terveysasiat. 

Juuri näin. Vanhempien terveystietoja ei levitellä ja toisten varallisuustiedot eivät kuulu kellekään. Pahimmillaan voi olla alaikäiselle turvallisuusriski.

Kylläpä vain - ja jos jotain jollekin esim. sukulaiselle sai puhua, piti opetella litania kullekin erikseen räätälöityjä valheita. Joskus kävikin niin, että saman haaran sukulaiset olivat olleet toistensa kanssa tekemisissä eräskin valheiden vyyhti paljastui ja minä sain siitä syyt niskoilleni. Rippikouluiän jälkeen lakkasin kulkemasta kotiväen seurassa yhtään missään.

Jouduin (ja joudun edelleen) tekemään työtä sen eteen, että se mitä puhutaan olisi totta - kaikkea ei toki tarvitse suvulle ja kylille laulaa. Ikää minulla on nyt viisikymmentä plus.

Jokseenkin noin 😢

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä vain - ja jos jotain jollekin esim. sukulaiselle sai puhua, piti opetella litania kullekin erikseen räätälöityjä valheita. Joskus kävikin niin, että saman haaran sukulaiset olivat olleet toistensa kanssa tekemisissä eräskin valheiden vyyhti paljastui ja minä sain siitä syyt niskoilleni. Rippikouluiän jälkeen lakkasin kulkemasta kotiväen seurassa yhtään missään.

Jouduin (ja joudun edelleen) tekemään työtä sen eteen, että se mitä puhutaan olisi totta - kaikkea ei toki tarvitse suvulle ja kylille laulaa. Ikää minulla on nyt viisikymmentä plus.

Siis valehtelet?

Joo, tuon muistan elävästi et aikuiset, varsinkin naiset utelivat ärsyttävästi lapselta perheen asioista. Ei meillä mitään hirveitä salaisuuksia ollut, mutta mun mielestä se oli lapsena niin kiusallista, etten nyt aikuisena kysele lapsilta juuri mitään, inhoan sellaista tenttaavaa tyyliä kysellä. 

Kyllä sanoi(vat) tyyliin likapyykki pestään kotona. Halusivat antaa perheestä täydellisen kuvan. Pelotteli(vat) sillä että kukaan ei halua olla sun kaveri tai kukaan ei tykkää susta jos kerrot huonot asiat kodin ulkopuolella. Sanoivat myös että kotona on kaikilla asiat näin ja vielä pahemmin, kaikki vain esittävät vieraiden edessä. Tämä siis siihen kun sanoin että kavereiden kotona on mukavampaa, vanhemmat iloisia ja muuta. Uhkailtiin kasvatusneuvolalla ja valehdeltiin, rangaistuksia tuli asioista joita en tehnyt. Uskoin liian kauan sitä mitä vanhemmat valehteli, nyt sitä likapyykkiä pestään psykiatrian erikoissairaanhoidossa :(

Meillä oli niin päin, että toinen vanhempani laverteli asioitani eteenpäin silloin kun minulla oli vaikeaa. Koen, että siitä aiheutui pysyvää vahinkoa ihmissuhteisiini. Hän ei kuitenkaan kertonut omaa osuuttaan, eli asioita, joilla piinasi minua vuosikausia ja joista en voinut enkä halunnut puhua kenellekään. 

Vierailija kirjoitti:

Eivät sanoneet.

Sama, mutta ei meillä mitään päivänvaloa kestämätöntä tapahtunutkaan. Enpä kiellellyt omiakaan lapsia moisesta, nyt ovat jo aikuisia.

Olin lapsena ja varsinkin nuorena aivan tukahtunut ja sisäänpäinkääntynyt ihminen kaikkien salattavien kotiasioideni vuoksi. 

Kotiasiat olivat niin vaikeita, että häpeä sulki suuni ihan muutenkin. Yksinhuoltajavanhempani oli itse asiassa niin sinisilmäisen luottavainen, että kertoi asioitamme suunnilleen jokaiselle vastaantulijalle. Se kostautui tietysti minulle. Hän ei kuitenkaan kertonut siitä pahimmasta eli omasta pelottavasta ja häiriintyneestä käytöksestään.

Vaikeita asioita nämä salaamiset ja avautumiset, jos on oikeasti vaikeaa.