Taiteilijat ovat täysin erkaantuneita todellisuudesta
Eksyin taas lähipiirissä olevan ihan tunnetun taitelijan juhliin, jossa tapasin muita taitelijoita. Ei ole toista ammattiryhmää, jota kohtaan tunnen samanlaista päänsärkyä. Keskustelut on aina about samanlaisia.
Yritin kertoa työstressistäni ja siitä, kuinka työ vie kaiken energiani. Modernia taidetta hemmetin oudolla tavalla tekevä - jopa apurahan saanut - taiteilija kertoi ylimielisesti kuinka hän taas pitää työelämästä, koska se tuo hänelle merkitystä elämään. Kysyin, mitä hän tarkoitti työelämällä. "Mä tykkään siitä, että mulla on oman kiinnostuksen mukainen projekti, jonka vaan mä saan itse luoda oman näkemyksen pohjalta."
Taidemaalarille tuli yllätyksenä se, että työpaikkaan vaaditaan työterveystarkastus. "Ai, mä luulin, että se tehdään vain lentäjille, tai poliiseille."
Näyttelijä taas kertoi, kuinka on yrittänyt luopua älypuhelimesta (ja kuinka muidenkin pitäisi), koska "taitelijana on tosi tärkeetä että se oma sisäinen kanava on niinku auki". Miten kerrot, että monessa työssä on pakko tuijottaa sitä ruutua monta tuntia päivässä?
Oman kutsumuksen mukaiset projektiluontoiset työt eivät ole verrattavissa siihen, että joutuu käyttämään viikossa 37 tuntia, vuodesta toiseen siihen, että yrityksen osakkeenomistajat saavat mahdollisimman paljon voittoa.
Sitten joku näistä valopäistä julkaisee teoksen, joka käsittelee sitä, kuinka nykyihminen on kadottanut sisäisen äänensä. Antakaa mun kaikki kestää!
Kommentit (268)
Valitettavasti suurin osa Suomen kulttuurialasta on tuhottu ideologisella häkämyrkytyksellä.
Eipä huvita tuota non-stop -queerfeministiutopiahouretta tukea enää kaiken julkisen rahan kaatanmisen lisäksi ja tiedän etten ole tuntemuksineni yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taiteen tarkoitus ei ole kaupallisuus
Sitten olette ilman fyrkkaa. Yksinkertaista.
En ole taiteilija enkä halua yhteiskuntaa ilman taidetta
Mutta taiteeksi ei voi kutsua mitä tahansa. Tai voi koska juuri nyt tehdään niin. Se taas kertoo siitä että olemme pahasti metsässä sen suhteen mitä näemme arvokkaana, kun kaikki aiemmin arvokkaana pidetty on paiskattu jätemyllyyn. Lopputulos on kauhistuttava tekotaiteellisuuden ja valheen ylistysjuhla. Tästä johtuu että myös taiteentekijöiden arvostus on romahtanut heidän myytyään herkkyytensä ja lahjakkuutensa palvelemaan tuhoa, rumuutta ja pinnallista rappiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on valintoja. Sinä valitset oman työsi.
Valitsen kyllä, mutta jos rahallinen tilanne sallisi, valitsisin toisin.
ap
Niin no. Kuvataiteilijan ammattia takana nyt 20 vuotta. Voin sanoa, että kun tällä elää, 37 työtuntia viikossa ei riitä mihinkään. Tilaustöissä, esim. julkisissa teoksissa, ei mennä inspiraation mukaan, vaan rakennuksen, aikataulun ja budjetin ja esimerkiksi palonkestävyysvaatimusten reunaehdoilla. Yleisimmässä sopimusmallissa budjetin pitämisestä vastaa taiteilija, ts. jos budjetti ylittyy, tappio koituu taiteilijalle. Olen tehnyt ison teoskokonaisuuden, jossa tilaaja ensin myöhäisti ja sitten lyhyellä varoajalla aikaisti asennusajankohtaa. On vain pystyttävä menemään mukana.
Kaupallinen (eli oikeasti teosmyyntituloa tuova) galleria taas saattaa ehdottaa näyttelyä tai pyytää teoksia kansainvälisille messuille hyvin nopealla aikataululla. Silloin tehdään, jos haluaa mukaan.
Uran alkuvaiheessa olen asunut työhuoneella, jotta on ollut varaa pitää näyttelyitä. Se on kannattanut, jos pitää mittarina sitä, että voin nyt elää työlläni.
Tämä on se todellisuus, jossa minä olen kiinni. En valita, rakastan työtäni.
Miten se, että joku näyttelijä kertoo haluavansa luopua älyluurista, tarkoittaa, että näyttelijä luulisi kaikkien voivan tehdä niin? Olisiko aloittajalla nyt vähän omaa huonoa asennetta myös mukana. Erilaisissa töissä on erilaisia "etuja". Joillain on pekkaspäiviä, toisilla pidemmät lomat yleisesti, joku saa työsuhdeauton, jollain alalla älypuhelin ei ole niin välttämätön, jonkun on helpompi tehdä lyhennettyä työaikaa jne.
Se, että joku kertoo omasta elämästään, ei ole mitään todellisuudesta irtautumista. Se on hänen elämäänsä.
Usein jos joku ihminen ärsyttää (vaikka tämä ei olisi tehnyt mitään pahaa) niin syy ärsyyntymiseen löytyy itsestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm. Mäkin tunnen taiteilijoita ja koen, et just he on kiinni todellisuudessa ja kosketuksessa itseensä.
Taiteella ei oo helppo elää, mut silti he pitää kiinni siitä mitä haluavat tehdä
He ovat ainakin kosketuksessa "itseensä".
ap
Aikuisviihdetaiteilijat ovat usein kosketuksessa muihinkin. Tosi syvällisesti.
Ainakin heidän taiteelleen on kysyntää.
Totta, jotkut taiteilijat sentään pärjäävät ilman apurahoja.
Minusta taitelijoiden saamat apurahat pitäisi lakkauttaa. Jos ei pärjää sillä taiteellaan, silloinhan se on suurelle yleisölle merkityksetöntä, joten harrastelkoot omalla ajallaan. Niinhän iso osa ihmisistä muutenkin tekee: kirjoittelee pöytälaatikkoon tai maalaa itselleen.
Sylettää taiteilijoissa juuri se vastuuttomuus, että ei tienata omaa elantoa, vaan muiden pitää maksaa se "taiteilu", vaikka se ei tuo kenellekään lisäarvoa -koska kerran ei myy vapailla markkinoilla. Sitten he ovat mielestään niin paljon hienompia ja luovempia ihmisiä kuin ne meistä, jotka kykenevät SEKÄ taiteilemaan, että tekemään jotain järkevää ja tuottavaa leipätyötä, jos se taide ei elätä.
Älä koskaan luota ihmiseen, joka käyttää verbiä "sylettää". Lapsellista sylkemistä, eikä mikään vakavasti otettava aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Nekin taiteilijat, jotka joutuvat käymään paskatöissä, ovat oikeastaan aika vapaita. Jos teet paskaduunia fyrkan vuoksi, eikä ole tärkeää saada pitää työpaikkaa/ rakentaa uraa, on ihan sama mitä sen työpaikan suhteen lopulta käy.
Ole sitten alalla, joka vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä, yt-neuvotteluiden läpikäymistä, kiristyvää tahtia yms
Kannattaa varmaan tehdä tuo oikein.
Mailaa puristamalla saa vaan kenkää.
Kaikilla taiteilijoilla tuotteista yli 90% mitä ne tekee ei tienaa yhtään mitään. Kuluttavat tuhansia tunteja sen taidon saamiseen ja ylläpitämiseen. Sitten hyvällä tuurilla se pieni prosentti heidän tuottrista menestyy ja saa rahaa jotain siitä edes. Kukaan ei ole sävelyänyt tai maalannut niin että sen joka ainoa teos on rahan arvoinen ei kukaan.