Lue keskustelun säännöt.
Eikö olekin hirveää semmoinen esittelykierros, että pitää kertoa itsestään
jossain ringissä? En muuten ole erityisen ujo, mutta tuollaista inhoan. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin, en halua kertoa itsestäni esimerkiksi sellaista, että missä olen työskennellyt tai mitä opiskellut. En halua että muut saa tietää sitä. Ja toisekseen, kyllä se jännittää. Itsellä sydän hakkaa niin paljon, että tuntuu että tulee rinnasta ulos. Sen vuoksi en pysty kuuntelemaan mitään, mitä toiset kertovat itsestään. Kauheinta on jos oma vuoro on viimeisenä. Olen monia tilaisuuksia jättänyt välistä tuon takia. Olisin osallistunut jos olisin anonyyminä saanut osallistua.
Kommentit (412)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo hyi. Miksi ei pelkkä nimen kertominen riitä?
Jossain koulun vanhempainillassa pitää esitellä itsensä ja kenen äiti on. En ymmärrä miksi. Mä jännitin niin etten muista yhdenkään muun vanhemman nimeä, joita en tuntenut aiemmin. Enkä usko ollenkaan että olin ainoa.
Päiväkodin vanhempainillassa 27v sitten oli äitien joukossa yksi isä. Häntäkin varmaan jännitti, kun Adan äidin, Jonin äidin jne jälkeen vuorollaan ilmoitti olevansa Valtterin äiti.
Ihana!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla meni kerran asuinpaikkakin väärin tollasessa. Eiku siis... Joo aivan kauheaa, miksi tollasta pitää missään olla.
Ison firman eri toimipisteiden väki päätyy saman katon alle. Kaikkien kanssa on puhuttu puhelimessa tai laitettu sähköpostia, mutta nyt saisi nimille kasvot. Mikä sitten olisi oikea tapa aloittaa tilaisuus? Jos aikaa olisi kuitenkin rajallisesti (max 1 työpäivä - matkat). Eli pikkuhiljaa juttelemalla ei ehtisi kaikkien henkilöllisyyttä selvittää, varsinkin kun päivän aikataulussa yleensä on aika paljon työasiaakin.
Ihan oikeasti olen kiinnostunut ratkaisuista, koska normaalissa työelämässä erilaisia verkostoitumistilanteita, tapaamisia, kokouksia yms. tulee kuitenkin säännöllisesti eteen.
Ymmärrän, että nää harmittaa monia, mutta minusta kritiikkiin pitää ehdottomasti pystyä antamaan parempi ratkaisu tilalle
Pariin inhottavaan esittelytilanteeseen olen joutunut.
Ensinnäkin opiskeluaikana, kun kaikki oppilaat jo tunsivat toisensa, syksyllä tuli laitokseen uusi opettaja. Hän vaati, että kertokaa nimenne ja mitä positiivista teille on tänä kesänä sattunut. Kiva sitten esitellä itsensä ja kertoa, että olin kesällä auto-onnettomuudessa, mutta olen nyt pikku hiljaa toipumassa siitä ja se vasta onkin ERITTÄIN positiivinen asia!
Toinen epämiellyttävä tilanne oli, kun aloimme pitää töissä yhteisiä palavereja eri maitten työntekijöiden kanssa ja meille annettiin ohjeeksi esitellä se työkaveri! Eikä se saanut olla kukaan, jonka jo tunsimme, vaan ihan outo henkilö. Eli tuo ulkomaalainen asiantuntija esitteli minut ja minä hänet. Porukkaa oli aika paljon, ja saatiin vaan lyhyt 15 minuutin valmisteluaika tähän, ilman mitään kunnollista briiffausta. Niinhän siinä sitten kävi, että suurin osa porukasta kertoi tosi pikkutarkasti sen toisen henkilön työstä. Kun meidän vuoro tuli, me sitten kerroimme toisen harrastuksista! No joo, me kuitenkin kaikki teimme aika lailla samaa työtä, niin ehkä se oli sitten erilaista kertoa harrastuksista, kuin samoista töistä, joita kaikki tekee. Jos olisi itse saanut esitellä itsensä, olisi tämän voinut korjata nopeasti, mutta eihän se nyt onnistunut, kun pari esitteli sinut.
Vierailija kirjoitti:
Valmistelkaa kotona miten itsenne esittelette, harjoitelkaa vaikkapa peilin ääressä toistoja ja toistoja, ei tule paniikkia ja ehkä siihen tilanteeseen joudutte useamminkin.
Mulle käy niin, että unohdan aina sen keskeisen asian ja höpötän niitä näitä jännityksen takia. Sitten lopun aikaa mietin, että mitä vit mulle tapahtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos pitäisi tosi pitkän esitelmän itsestään ja ei välittäisi tilaisuudenpitäjän keskeytysyrityksistä.
Voisi valmentautua etukäteen ja esitellä rakkaaksi harrasteekseen jonkin äärimmäisen tylsän aiheen. Ja olisi muka innostunut siihen ja puhuisi pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvoin olen mitään keskeyttänyt,
mutta aikuisena menin täydennysopintoihin,
minkä eräällä kurssilla ekalla tunnilla kerrottiin seuraavalla tunnilla olevan esittelykierros,
en mennyt, opinnotkin hiipuivat, enkä ole niitä kaivannut.
t lukkoon menevä pelkoinen
En mäkään noista tykkää, yleensä menee ohi ne muut, kun kierros on niin nopea. En todellakaan kerkee pistää merkille, että kuka on kuka ja kenen vanhempi tai missä asemassa ja mitä duunia tekee.
Mieheni muuten on tehnyt tuon klassisen, että muutaman äidin esittelyn jälkeen hän kertoi olevansa Make, Villen äiti.
Mä olin miehen jälkeen ja menin hämilleni. Mieheni on tottunut julkipuhuja ja hän sotkeutui tuommoiseen ajatuksissaan, että mulle kerkes tulla identiteettikriisi ja halvaantuminen. Kuka minä nyt tässä yhtälössä olen! ;D
"kai mä sitten olen Tiina Villen... äiti myös".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun iso porukka, niin esittely menee yleensä pelkille seinille, koska yleisön mieleen ei jää oikeastaan mitään muista henkilöistä. Parempi on nimilappu kaulaan, jolloin siitä näkee nimen ilman jorinoita.
Opiskelun alussa kirjasin ruutuvihkoon luokkakavereista tärkeimmät, myös sen ihastuksen kohteeni :)
Vihkon sivu on edelleen tallessa.
1997-2001
Yläasteella oltiin pikkuporukalla ulkomailla kansainvälisellä leirillä,
jossa ryhmät muodostettiin että jokaisessa ryhmässä oli yksi suomalainen jne.
Olin aivan paniikissa, puhuin sekavia esitellessäni kotikaupunkiani vieraalla kielellä,
vieraiden kielten sanat menivät sekaisin: black korv (tamperelainen ruoka) .... muuta en muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen takia en ikinä mene minnekään ryhmäterapiaan, kuntoutukseen tms.
Jo pelkästään syntymäpäivillä kun jotain ringissä pitää avautua, olen mm. itkenyt julkisesti, aivan kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Voisi valmentautua etukäteen ja esitellä rakkaaksi harrasteekseen jonkin äärimmäisen tylsän aiheen. Ja olisi muka innostunut siihen ja puhuisi pitkään.
En ole ikinä keksinyt mitään tarpeeksi puhuttavaa.
Ala-asteella piti jotain esinettä esitellä, jouduin pitämään uuden esitelmän kun ensimmäinen oli liian lyhyt, eikä toinenkaan helpompi ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukiossa ainakin 2 kertaa jouduin esitelmöidessä pilkatuksi/naurunalaiseksi. :.(
Tämä on kyllä todella omintakeinen suomalainen ongelma. Meidän kulttuurimme todella on sulkeutunutta ja epäsosiaalista, ei siitä mihinkään pääse. Pienikin esilläolo on valtavan tuskan takana.
Mutta ei se kenenkään yksittäisen ihmisen syy ole. Voimia kaikille, joille tämä itsensä esittely on oikeasti haaste.
Onko tähän kaikkeen syynä koulukiusaus ja nälviminen? Valitettavasti meillä on sitä todella paljon tässä kulttuurissa myös.
Haluaisin jättää tuollaiset väliin kokonaan. Olen ollut joissain vertaistukilomilla ja aina on alussa tuo itsensä esittely. Miksi helvetissä? Mitä se kellekkään kuuluu minun asiani. Jos joku haluaa tietää nimeni niin kysykööt suoraan. Enkä anna muita tietoja kuin etunimeni. Menen aina lukkoon näissä ja ääneni katoaa piipitykseksi.
Tässä ketjussa osa on pitänyt hankalana sitä, jos pyydetään kertomaan "jotain" itsestään, koska ei tiedä mitä se olisi ja haluaa tarkemman tehtävänannon. Osa taas ei pidä siitä, jos kysytään jotain tiettyä asiaa, koska se voi olla sellainen jota ei halua kertoa. Jääkö nyt siis ainoaksi vaihtoehdoksi pelkkä nimi eikä mitään muuta?
Vierailija kirjoitti:
Sen takia en ikinä mene minnekään ryhmäterapiaan, kuntoutukseen tms.
Jo pelkästään syntymäpäivillä kun jotain ringissä pitää avautua, olen mm. itkenyt julkisesti, aivan kamalaa.
Tuo on loistava idea. Voisi esitellä harrasteekseen itkijänaisena olemisen. Ja alkaisi laulaa itkuvirsiä ja pitkään.
Vierailija kirjoitti:
En mäkään noista tykkää, yleensä menee ohi ne muut, kun kierros on niin nopea. En todellakaan kerkee pistää merkille, että kuka on kuka ja kenen vanhempi tai missä asemassa ja mitä duunia tekee.
Mieheni muuten on tehnyt tuon klassisen, että muutaman äidin esittelyn jälkeen hän kertoi olevansa Make, Villen äiti.
Mä olin miehen jälkeen ja menin hämilleni. Mieheni on tottunut julkipuhuja ja hän sotkeutui tuommoiseen ajatuksissaan, että mulle kerkes tulla identiteettikriisi ja halvaantuminen. Kuka minä nyt tässä yhtälössä olen! ;D
"kai mä sitten olen Tiina Villen... äiti myös".
Olen Kallen isä, tai ainakin luulen. Ihan varma en ole.
Kun iso porukka, niin esittely menee yleensä pelkille seinille, koska yleisön mieleen ei jää oikeastaan mitään muista henkilöistä. Parempi on nimilappu kaulaan, jolloin siitä näkee nimen ilman jorinoita.