Lue keskustelun säännöt.
Eikö olekin hirveää semmoinen esittelykierros, että pitää kertoa itsestään
jossain ringissä? En muuten ole erityisen ujo, mutta tuollaista inhoan. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin, en halua kertoa itsestäni esimerkiksi sellaista, että missä olen työskennellyt tai mitä opiskellut. En halua että muut saa tietää sitä. Ja toisekseen, kyllä se jännittää. Itsellä sydän hakkaa niin paljon, että tuntuu että tulee rinnasta ulos. Sen vuoksi en pysty kuuntelemaan mitään, mitä toiset kertovat itsestään. Kauheinta on jos oma vuoro on viimeisenä. Olen monia tilaisuuksia jättänyt välistä tuon takia. Olisin osallistunut jos olisin anonyyminä saanut osallistua.
Kommentit (412)
Eihän niistä muiden esittelyistä muista mitään, jos jännittää vain omaa vuoraan kuten itse tein nuorempana. Olin aikanaan koulutustilaisuudessa, jossa oli yli 50 osallistujaa ja rivi riviltä mentiin auditoriossa. Tokko niitä esittäytymisiä peräriville auditorioon viimeksi tullut edes kaikkia kuuli. Eiköhän ne esittäytymiset pitäisi rajata tolkulliseen määrään ihmisiä ja joissain tilanteissa esittäytyvät vain ne uudet tyypit muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro itsestäsi jotakin mitä kukaan ei vielä tiedä - tämä on mulle ylivoimainen tutussa työporukassa. Mitä hiton järkevää tuohonkaan sanot? Enkä keksi mitään nokkelaa vaihtoehtoakaan.
Mä en ehkä halua kertoa noita syvimpiä salaisuuksia kenellekään tuikituntemattomalle, jos en ole kertonut niitä läheisillekään.
No tuskin noissa odotetaankaan, että oikeasti avautuisit jostakin kipeästä salaisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Työn kautta joutunut tekemään tuota niin paljon, että ei enää tunnu missään. Olen aiemmin ollut kova jännittämään noita tilanteita, nyt 3v joutunut tekemään tuota lähes työkseen, joten en enää jännitä
Useimmilla kai jännittämiseen auttaakin "siedätyshoito", kun taas ko. tilanteiden välttely tekee asian helposti vaikeammaksi. Iän myötä voi toki muutenkin helpottaa, ettei ota kaikkea enää niin vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä kauheinta on olla esittelykierroksen ensimmäinen, ei voi kuunnella mitä muut sanoo ja kertoa jotain samantapaista.
Toisaalta ekana voit kertoa hyvin lyhyesti muutamalla sanalla. Jos olet vuorossa myöhemmin ja sinua ennen on kerrottu pitkät tarinat, ehkä sinunkin odotetaan puhuvan pitempään?
Ei ole iso asia, vaan kohteliaisuutta muita kohtaan kertoa jotain, mitä haluaa muiden tietävän itsestään. Suomalaiselle nämä sosiaaliset tilanteet on usein vaikeita ja epäluontevia, mutta kannattaa rohkeasti vain ryhtyä, niin jännitys siitä laantuu. Itse kouluttajana ja tilaisuuksien vetäjänä koen jotenkin raskaaksi sen, että aikuisetkin ihmiset tulevat paikalle ja ajattelevat, ettei heillä tarvitse olla mitään panosta annettavakseen, jotta tilaisuus onnistuu. He istuutuvat viihdytettäviksi ja haluavat olla passiivisia. Yleensä äänessä on sitten vain yksi yleisöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Olen lähes syrjäytymässä tämän takia ja olen kuitenkin työssäkäyvä akateeminen asiantuntija.
Kouluttajat ja juhlien emännät ym, älkää tehkö tälläistä. Se on pelkkää ajanhukkaa ja ketään ei kiinnosta eikä kukaan muista kenenkään nimeä!
En ymmärrä miten on mahdollista että missä tahansa tilaisuudessa saan kyllä suuni auki jos on jotain sanottavaa kun voin tehdä sen omasta aloitteestani. Mutta omaa esittäytymisvuoroa odotellessa tekee mieli paeta ja paniikki ja tärinä on totaalinen. Ja koska huohotan paniikissa en saa sanaa suustani kuin pätkittäin.
Tai jos pitäisi lukea ääneen jokin teksti. Ei onnistu.
Tämän takia en mene minnekään mihin ei ole pakko ja jos ei ole varma että tälläistä tilannetta ei voi tulla. Koskee kaikkia elämän alueita.
Pitkä terapia ei ole auttanut ja psyykelääkkeitä en ala tämän asian takia syömään.
Kukaan kollegani tai ystäväni ei tiedä tätä eikä uskoisi jos tietäisi.
Ensimmäisen maailman ongelmia taas. Kyllä sitä löytää itsestään voimaa ja rohkeutta viimeistään sitten, kun ruoka loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro itsestäsi jotakin mitä kukaan ei vielä tiedä - tämä on mulle ylivoimainen tutussa työporukassa. Mitä hiton järkevää tuohonkaan sanot? Enkä keksi mitään nokkelaa vaihtoehtoakaan.
Mä en ehkä halua kertoa noita syvimpiä salaisuuksia kenellekään tuikituntemattomalle, jos en ole kertonut niitä läheisillekään.
Otatkohan sä tämän turhan vakavasti?
Olisko sielun syvin salaisuus kertoa vaikka että lapsena halusit tulla lentäjäksi tai että syöt maksalaatikon ilman rusinoita?
No ei ole kauheaa. Tämä on monessa asiantuntijatyössä normi juttu, kun mennään uuteen projektiin mukaan. Ei pidä hävetä itseänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mun mielestä hirveää, ihan neutraali asia.
Sama. En erityisesti kaipaa noita esittelytilaisuuksia, mutta ymmärrän, että joku oikeasti haluaa painaa nimet muistiin ja se on helpompaa, jos nimeen liittyy jotain. Ainakin se antaa sekunnin tai pari lisäaikaa mieleen painamiseen.
Ei ole väliä, mitä kukin sinne sanoo. Kerro vaikka lempivärisi joka ikinen kerta, niin ei tarvi turhaan jännittää, eikä avata sieluasi vereslihalle vieraiden ihmisten edessä, kuten joku tässä kauhisteli.
Ei elämä ole noin kauhean vaikeaa, jos ei siitä tee itselleen vaikeaa.
Niitä esittelykierroksia keksii lähes aina naiset. Itse naisena ihmettelen, eikö he tajua ettei se ole nykypäivää. Aika harva haluaa esitellä itsensä tuntemattomille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Hei, olen Laura, hammaslääkärinä täällä Keravalla."
Ei tuon sanominen mitenkään karmeaa ole. Jos pitää kertoa, mitä harrastaa, niin harrastan lukemista. Ei näissä esittelyissä ole tarkoitus kertoa mitään syvällisiä totuuksia ja faktoja, joita toiset sitten tarkistavat, ihan sama, mitä sanoo.
Miten tuollaista voi pelätä?
Haastaaa paaskaaaa
Siinä on erityisen ärsyttävää jotenkin se oman vuoron odottelu. Kerkeää jännittämään ja jännitys kasvaa. Vaikka se puheosuus on ihan helppo, siinä alkaa jännittämään ärsyttävällä tavalla ja voikin olla ihan lukossa kun tulee oma vuoro. Vaikkei muuten olisi vaikea arkielämässä jutella uusille ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tilanteessa, jossa noin 20 henklön piti esitellä itsensä (nimi ja työnantaja) ja homman vetäjä totesi, että ne, jotka eivät tähän kykene, voivat mennä siksi aikaa tuonne sivuhuoneeseen. Että ei ole pakko, mutta silloin ei liene tarpeen tietää sitäkään, keitä muut ovat.
Minusta tuo oli reilua. Jos et kykene kertomaan nimeäsi, olet u
No eiköhän se olisi sata kertaa pahempi kasvojenmenetys muiden nähden nousta ja poistua sivuhuoneeseen esittelyn ajaksi kuin osallistua esittelyyn, vaikka se tuntuisi miten jännittävän?
"Minulle kävi kerran niin että oli kaupungin tiedotustilaisuus erään alueen asukkaille. Ihan yllätyksenä minulle, kaupungin puolesta toiminut puheenjohtaja esitti, että jos nyt alkuun kaikki ensin esittelisivät itsensä.
Osanottajia oli ehkä n. 30 henkilöä. Kun tuli minun vuoroni esitellä itseni, niin viittasin kädelläni ohitseni seuraavaan henkilöön ja näin annoin fiksulle puheenjohtajalle tilaisuuden ymmärtää, että en esittele itseäni vaan jätän väliin. Kaupungin yleisötilaisuuteen ohjaama puheenjohtaja ei kuitenkaan ollut fiksu. Hän alkoi kysellä minulta että "Et halua esittäytyä" ."Kaikki muutkin on esittäytynyt". Minä toistin että "totta, en esittele itseäni" ja osoitin seuraavaa ja tämä törppö puheenjohtaja jauhaa ja jauhaa samaa. Vihdoin viimein esittäytyminen sitten siirtyi seuraavalle.
Minä en esitellyt itseäni. Kyllä oli huonot tavat tuolla kaupungin työntekijällä. Moukkien moukka kertakaikkiaan.
Siitä olen jälkeenpäin erittäin ylpeä että en esitellyt itseäni. Vaikka moukka kuinka painosti."
Eikö oman nimensä sanomisesta ollut vähemmän vaivaa, puhumattakaan että se olisi fiksua käytöstä?
Miten ihmeessä olette päässeet edes peruskoulusta läpi, jollette uskalla sanoa omaa nimeä?
Ei noissa mitään sen kummempaa odoteta.
Sitä olisi varmaan hyvä harjoitella jo koulussa niin, ettei se sitten aikuisena tuntuisi sen kummemmalta, kuin päivään sanominen (joka varmaan jo sekin voi olla joillekin ahdistavaa).
Toisaalta myös tilaisuuksien järjestäjien olisi hyvä miettiä, onko tuollainen esittäytymiskierros sitä, mitä osallistujat haluavat vai onko se vain pakkopulla ja ajanhukkaa, josta ei varsinaisesti ole kenellekään mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
"Minulle kävi kerran niin että oli kaupungin tiedotustilaisuus erään alueen asukkaille. Ihan yllätyksenä minulle, kaupungin puolesta toiminut puheenjohtaja esitti, että jos nyt alkuun kaikki ensin esittelisivät itsensä.
Osanottajia oli ehkä n. 30 henkilöä. Kun tuli minun vuoroni esitellä itseni, niin viittasin kädelläni ohitseni seuraavaan henkilöön ja näin annoin fiksulle puheenjohtajalle tilaisuuden ymmärtää, että en esittele itseäni vaan jätän väliin. Kaupungin yleisötilaisuuteen ohjaama puheenjohtaja ei kuitenkaan ollut fiksu. Hän alkoi kysellä minulta että "Et halua esittäytyä" ."Kaikki muutkin on esittäytynyt". Minä toistin että "totta, en esittele itseäni" ja osoitin seuraavaa ja tämä törppö puheenjohtaja jauhaa ja jauhaa samaa. Vihdoin viimein esittäytyminen sitten siirtyi seuraavalle.
Minä en esitellyt itseäni. Kyllä oli huonot tavat tuolla kaupungin työntekijällä. Moukkien moukka kertakaikkiaan.
Siitä olen j
Veikkaan että tuolla tavalla sai enemmän huomioita, kuin jos olisi vain lyhyesti sanonut nimensä. Nyt muistetaan varmaan tyyppinä, joka kieltäytyi.esittäytymästå ja kinasi puheenjohtajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole kauheaa. Tämä on monessa asiantuntijatyössä normi juttu, kun mennään uuteen projektiin mukaan. Ei pidä hävetä itseänsä.
Tämä. Joskus on töissä päiviä kun joutuu esittelemään tällä tavalla itsensä monta kertaa päivässä. Ihan normaalia kanssakäymistä, henkinen kasvu on ekaluokkalaisen tasolla jos tämä on ylitsepääsemättömän vaikeaa.
Pelkäsin ihan kauheasti opiskeluaikana tällaisia kierroksia ja annoin tosi huonon ensivaikutelman itsestäni opiskeluporukoissa. Myös harvat esitelmät pelottivat ja valmistuttuani töissä esiintymiset. Pärjäsin muuten töissä mutta kun kokeilin hakea muualle niin mokasin työhaastattelun kokonaan kun olin niin paniikissa.
Ennen seuraavaa haastattelua menin lääkärin ja sain Diapamiin ja betasalpajaajan reseptin. Haastattelu meni paremmin ja sain paikan. Sen jälkeen olen säännöllisesti ottanut betasalpaajna töissä ennen tiedossa olevaa jännää tilannetta. Äkillisiin se ei toki auta, mutta varmuus esim.tuollaisten esittelyjen suhteen on toki kasvanut vuosien ja altistumisen myötä. Nykyään olen esiintynyt monen sadan hengen yleisöille.
Meni vähän ohi aiheen, mutta menköön.