Mitä ajattelisit jos joku sanoisi että hänellä ei ole ikinä ollut isää, vaikka tiedät että hänellä on ollut?

Yksi pääsky ei tee kesää eikä yksi yhdyntä isää.

Luulisin että kertoja on ottanut liikaa vaikutteita ulkomaailmasta. 

Ymmärtäisin täydellisesti. Tiedän aika monta miestä, jotka eivät ole olleet lapsilleen isiä muuten kuin biologisesti. Yksi heistä oli oma isäni, siis biologinen, jota en koskaan nähnyt. Hänen avioliitossa syntyneet lapset olivat sanoneet, että ei heillä(kään) ollut isää.

ajattelisin että vauviksella ollaan kun noinkin räikeää valehtelua.

Läheisellä on isä mutta ei häntä tavallaan ole koska on hylännyt lapsensa aikoinaan omalla tavallaan. Valitettavasti näin.

Vierailija kirjoitti:

Oma rakas isä kuoli kun olin 14, en kestäisi kuulla että joku ei arvosta isää tuon vertaa.

Eihän kyse ole nyt sinun isästäsi. Jos et aiemmin ole tiennyt, niin kaikki ihmiset ei ole sellaista joita pitäisi vanhempana arvostaa. Sinä voit olla onnekkaana kiitollinen siitä että sinulla oli isä jota arvostit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma rakas isä kuoli kun olin 14, en kestäisi kuulla että joku ei arvosta isää tuon vertaa.

Haluatko raivoavan, uhkailevat ja ilkeän isän?

Kun isä on elossa on aina mahdollisuus sopia asiat. Kuollut isä ei tule takaisin vaikka haluaisi.

Sitä mahdollisuutta ei ole, jos isä ei halua olla missään tekemisissä lapsensa kanssa.

No se oli varmaan isäpuoli sitten siellä lapsuudenkodissa 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma rakas isä kuoli kun olin 14, en kestäisi kuulla että joku ei arvosta isää tuon vertaa.

Sun isä oli selvästi hyvä isä. Kaikki isät ei ole edes keskinkertaista, osa nyt on vaan ihan sysipaskoja siinä isyydessä, kuten omani. Mun kannalta olisi ollut ihan sama vaikka olisi kuollut jo silloin kun olisin ollut lapsi. Olisin ainakin saanut orvon eläkettä eikä ukko olisi päässyt kiusaamaan äitiä niin montaa vuotta.

Totta.

Meidän elämä muuttui paljon helpommaksi kun isäpuoli kuoli. Ei enää tarvinut pelätä kotona eikä kävellä aina varpaillaan ja kuunnella raivoamista.

Uusperheen onni ja autuus. Kun äiti on onnellinen, on lapsetkin onnellisia. Hyvä parisuhteen malli jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma rakas isä kuoli kun olin 14, en kestäisi kuulla että joku ei arvosta isää tuon vertaa.

Mun isä hakkasi minua usein ja raahasi hiuksista sekä tappoi lemmikkimarsuni heittämällä sen ikkunasta.

Tätä ei varmaan ap olisi ulkopuolisena tiennyt vaan olisi kuvitellut teidän elävän kivaa tavallista perhe-elämää. Kerroitko tuota edes parhaalle kaverillesi?Minäkin luulin, että ihmiset ovat niin kuin karhut tai hevoset, että eivät vihaa omia jälkeläisiään, mutta totuus on paljastunut. Eikä vain pelkästään rikosuutisista vaan aivan lähipiiristä.

Oma äitini ei ollut edes fyysisesti läsnä varhaislapsuuden jälkeen, mutta kyllä minulla oli äiti. En ole syntynyt neitsyestä.

Varmaankin yrittäisin elää omaa elämääni.

Pitäisin huomiohakuisena idioottina.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisin huomiohakuisena idioottina.

Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Minkälaiseen vastaukseen olisit tyytyväinen ettet kyselisi tätä samaa täälä vähän väliä?

se olisi hyvä alku, jos moderaattori ei poistaisi aina kaikkia keskusteluja

Vierailija kirjoitti:

Yksi pääsky ei tee kesää eikä yksi yhdyntä isää.

yksi jalkojenlevitys voi tehdä äidin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi pääsky ei tee kesää eikä yksi yhdyntä isää.

yksi jalkojenlevitys voi tehdä äidin

Muita vaatimuksia äitiyteen ei nykymaailmassa olekaan. JA SEN KYLLÄ HUOMAA.

Ajattelisin, että onpa kiittämätön tyyppi. Joku on kuitenkin ollut siinä kasvattamassa. Jos on isäpuoli, ei välttämättä ole niin läheinen ihminen, mutta isää vastaava kuitenkin. Ei voi sanoa, ettei olisi ollut mitään.

Ex mieheni, syntynyt 1968, kutsui aina vanhempiaan etunimellä.

Vuosien mittaan kerto lapsuudestaan ja ex-appivanhempani myös itse paljastivat todelliset luonteensa. Todella veemäisiä.

Saavat olla kiitollisia että exäni oli/on vielä heiden elämässä aikuistuttuaan.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelisin, että onpa kiittämätön tyyppi. Joku on kuitenkin ollut siinä kasvattamassa. Jos on isäpuoli, ei välttämättä ole niin läheinen ihminen, mutta isää vastaava kuitenkin. Ei voi sanoa, ettei olisi ollut mitään.

Mistä siinä pitäisi kiittää? Turvattomuudentunteesta ehkä?