Millainen on elättäjämies, siis oikean kotirouvan aviomies

Vierailija kirjoitti:

Elättäjä mies on tyhmä ja usein kouluttamaton.Fiksut ja hyvin ansaisevat kyllä vaativat että muijakin tuo rahaa taloon.

 

Sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Mutta teetkö kauppaa itse niin, että puhutaan vain asiat ja se on siinä. 

Ihmisten luotettavuus on pientä. En luota muissakaan asioissa, vasta sitten kun nimet on paperilla. Se on kauppa. 

Ihminen voi sairastua, myös henkisesti. Mitä jos elättäjämies sairastuu vaikka masennukseen? Jää työttömäksi? 

Kotirouvuus on hyvä juttu, jos talo on molempien nimissä. Jos mies suostuu maksamaan elämisen ja vaimon kotonaolemisen. Mutta jos kaikki omaisuus on miehen nimissä, silloin typerää. 

Joku turva pitää olla eron varalta. 

Vastasin jo kertoen omasta miehestäni, mutta kerronpa vielä isästäänkin. Appiukkoni oli myös elättäjämies. Teki mittavan uran ja vaurastui omalla työllään. Siihen päälle vielä peri rahaa.

Hänelle ja mieheni äidille tuli ero ja appi meni uusiin naimisiin. Tästä huolimatta hän tarjosi lapsensa äidille saman elintason kuin avioliitossa. Kun appiukon elämä kääntyi loppupuolelle, kuolinvuoteen vieressä oli sulassa sovussa nämä hänen elämänsä naiset. Molemmille turvasi mukavat eläkepäivät.

Meillä on elättäjämies. Koulutukseltaan tehkniikan tohtori, alana sähkötekniikka. On edennyt töissä keskijohtoon. Lisäksi pyörittää sivussa omaa firmaa. Löytyy rantatontti läheltä erästä yliopistokaupunkia. Olen itse vain ammattikoulun käynyt, joten palkkani ei toisi juuri mitään lisää talouteen.

Minä en ihmettele, että nuoret naiset haaveilevat kotirouvana olosta. Nykytyöelämä on kamalaa ja vaatimukset vanhemmuudelle kohtuuttomat. Sen päälle kaikki muu, mitä naisen nyt vaan pitäisi olla, itsestään huolta pitävä ja henkisesti itseään koko ajan kehittävä.

Pitää muistaa, että meidän työssäkäyvät äitimme veivät lapset joko mummolaan, naapurin tädille (joka halusi tienata vähän omaa rahaa) perhepäivähoitoon ja jotkut voivat viedä tarhaankin ja siellä lapset todellakin hoidettiin, ei soiteltu äidille töihin joka pikku risahduksesta, ei ollut vakakeskusteluja eikä muuta vastaavaa. Työajat yleensä pitivät, kun kello löi 16.30 oli työaika loppu ja sillä sipuli. Hommat oli suunniteltu niin, että ne ennättää tehdä työajalla, kun oli poissa, oli määrätty sijainen, oli luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, joille valittaa, jos oli ongelmia ja ppr-keskusteluja ei ollut edes keksitty. Joka vuosi tuli vähintään yleinen prosenttikorotus.

Oli normaalia, että 40 v jälkeen tuli muutama ylimääräinen kilo ja töissä alettiin viisissäkympissä katsella kevyempiä hommia ja opettaa nuorempia siinä sivussa.

Ei tälläistä luxusta enää kenelläkään ole, jos ei sitten ole varaa palkata kotiin yksityishoitajaa tai käy aivan älytön munkki työpaikan suhteen. Joka väistämättä saa ajattelemaan, että mikä järki siinä on, hoidattaa vieraalla, eikö mieluummin jää itse kotiin kuin menee sinne töihin suorittamaan.

Se vaan, että mikähän järki kuitenkin on lukea itsensä vähintään maisteriksi ja sitten jättää käyttämättä oma koulutus ja jäähän siinä väistämättä jokin osa itseäni, pääkopan omaisuutta, käyttämättä. Mutta kun elämä valintoja, en ihmettele, että monella on elättäjämies hakusessa.

Vierailija kirjoitti:

Vastasin jo kertoen omasta miehestäni, mutta kerronpa vielä isästäänkin. Appiukkoni oli myös elättäjämies. Teki mittavan uran ja vaurastui omalla työllään. Siihen päälle vielä peri rahaa.

Hänelle ja mieheni äidille tuli ero ja appi meni uusiin naimisiin. Tästä huolimatta hän tarjosi lapsensa äidille saman elintason kuin avioliitossa. Kun appiukon elämä kääntyi loppupuolelle, kuolinvuoteen vieressä oli sulassa sovussa nämä hänen elämänsä naiset. Molemmille turvasi mukavat eläkepäivät.

Tästä huolimatta, kertookin jo kaiken. Voiko ihmisen rakentaa elämänsä toisen hyväntekeväisyyden varaan? Hattu kouraan vain ja sitä on nöyrästi oltava koko elämän. 

Mä olen päättänyt nyt heittäytyä kotirouvaksi, ikää on 59 v. Jäin toista kertaa työttämäksi, eka rupeama kesti 35 v ja toka 2 v. Olen tehnyt kyllä aikanaan ihan uraa minäkin ja säästöjä ja yksi sijoitusasunto kertynyt.

Haen töitä ansiosidonnaisen loppuun ja sen jälkeen varmaan jään pois työppärin kirjoistakin. Jos tärppää vielä työt, otan vastaan, mutta vain omilla ehdoillani. En ala enää matkustaa, etätöitä on pakko saada tehdä, työpaikan on oltava kiva tai sanon itseni irti koeajalla.

Miehen kanssa on sovittu, että kyllä meidän yhteiset säästöt ja elämäntapamme tämän kestää, mutta todennäköisesti tullaan vielä tilanteeseen, jossa joka päiväisestä elämästä mies maksaa enemmän kuin minä. Ihan sama, minä maksoin, kun hän opiskeli. Hänellä tuntuu vielä töitä riittävän, joten on päättänyt tehdä siihen saakka kun saa tai sitten jää pari vuotta ennen eläkeikää varhennetulle tms.

Ihania on nyt jo kotirouvan päivät olleet, mitä onkaan sitten, kun mieheltäkin vastuut loppuu!

Muistakaa olla kuuliaisia elättäjämiehiänne kohtaan. Niinkuin pyhäkoulutytöt. 

Aina pitää miellyttää ja olla mielin kielin. 

Ja seksi. Kaikki hyvin niinkauan kun haluatte sitä. Jos koittaa se päivä, että ette naiset halua enää seksiä miehen kanssa. Silloin paha perii. Voi joutua mierontielle. 

Varsinkin jos miehenne viha on suuri. 

 

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa olla kuuliaisia elättäjämiehiänne kohtaan. Niinkuin pyhäkoulutytöt. 

Aina pitää miellyttää ja olla mielin kielin. 

Ja seksi. Kaikki hyvin niinkauan kun haluatte sitä. Jos koittaa se päivä, että ette naiset halua enää seksiä miehen kanssa. Silloin paha perii. Voi joutua mierontielle. 

Varsinkin jos miehenne viha on suuri. 

 

Tämä on kuulkaas niin, että seksi on parisuhteen liima. Jos nainen ei pysty tai halua harrastaa sitä enää, niin mites silloin käy? 

 

Orja. Sellainen joka käy kotona lähinnä nukkumassa ja silmäpussit roikkuu. Olemus on hyvin väsynyt ja stressaantunut.

Tekee pitkää päivää ja lapset sekä vaimo lähinnä nauttii työn hedelmistä.

Sellainen on se mies. Orja ja eräänlainen vätys.

Samalainen suhde myös asiakkaisiin jos on toimitusjohtaja mutta jos ei ole, niin samalainen asenne johtajiin.

Uskollinen koira joka tekee mitä tarvitaan että voittoa tulee.

Kenties kaikista ikävin rooli miehelle, mutta jos ei ole muunlaista roolia kokeillut, niin ei osaa harmitella.

Sitä vain suorittaa ja ehkä ne silmät avautuu kuusikymppisenä tai viimeistään eläkkeellä, että elämä meni jo.

Isälleni kävi näin. Pidin häntä aina vähän tyhmänä, vaikka oli noin muuten fiksu mies.

Näin käy jos on yrittäjä tai työskentelee ylimmässä johtoportaassa ja ammattiliitoista ei ole heille apua.

Tarvittaisi oikeasti ammattiliittojen apu ihan kaikille tasoille. Meillä on monenlaista orjaa, jotka ei osaa sanoa ei.

Onneksi näistä kurista ihmiskohtaloista saadaan sentään verot pois ja heidän perheensä saa edes jotain, kun ihmistä ei koskaan saanut ja ehkä heissä ei enää vuosikymmenen työnteon jälkeen enää ollut "ketään kotona".

Nämä on ihan tyhjiä kuoria ja pahimmillaan narsisteja. Tulevat kotiin mölyämään ja pelottelemaan työasenteellaan perheenjäseniä. Parempihan näille on aikainen burnout ja joku aivoinfarkti.

Ei ole ihmisen elämää moinen.

Sellainen mies, joka haluaa päästä helpommalla elämässä. Kysykääpä kotirouvat jotka hoiatta lapset, ruuat ja ylipäänsä kaiken nii  vaihtaisko mies osia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai niin, unohdin tosiaan mainita millainen se elättäjämies on. Yhteiskuntaluokasta riippumatta hän on:

1. Perhekeskeinen. Hänelle on normaalia, että lasten ollessa pieniä hän vastaa pääosin elatuksesta eikä hän edes pidä sitä minään "elättämisenä". 

2. Hänellä on niin hyvät tulot, että perheen elättäminen onnistuu ilman että pitää luopua perusasioista.

3. Perheen rahat ovat miehen mielestä yhteisiä. Sitähän perhe tarkoittaa, että muodostetaan yksi yhtenäinen yksikkö, missä kaikki ajavat toistensa etua. 

3. Naista ja naiseutta arvostava mies, joka ei näe sukupuolten olevan sodassa tai riidoissa.

Jotain varmaan listalta puuttuukin, nuo tuli spontaanisti mieleen. Ap

Näin elättäjämiehenä totean, että tämä lista on hyvä ja oikea. 

 

Onko asunto molempien nimissä? Ja muu omaisuus? Se on se ensimmäinen iso juttu, jos ero tulee. 



Jos ei ole, niin vaimos on puilla paljailla. 



Kaikki pitää olla papereihin kirjattu. Sana ei maksa vaivaa. 

Kaikki voidaan laittaa pelkän vaimonkin nimiin, ei tarvi olla yhteistä. Kuten edellä kerroin, mun mummolla ja vaarilla se meni näin. Paperilla aivan kaikki omaisuus ja tili oli mummon.

Ja tuolla kun yleistettiin jotakin negatiivista klangia, köyhyyttä yms, niin mun isovanhemmat olivat kyllä erittäin varakkaita. Tai siis mummo oli. Vaari kuoli jo ysärillä, mutta mummo vasta pari vuotta sitten. Hyvin leveästi eli kertyneellä pesämunalla kaikki nuo vuodet ja jäi siitä vielä perintöäkin.

Vierailija kirjoitti:

Nämä nuoret naiset, jotka haaveilevat kotirouvuudesta, eivät tiedä millaista se on ollut aikaisemmin. 

Toki nykyään on sosiaalitukia, saa asumistukea ja työtömyyskorvausta. Ketään ei kadulle paiskata heti. 

Niinkuin ennenvanhaan. Yhteiskunta ei ottanut koppia. Siinä sitten pikkuvaimo sieti ja kesti kaikkea. 

 

Sosiaalitukia on saatu jo lähes sata vuotta. Työttömyystuki on lanseerattu alun perin 1917. Sulla vähän hämärä toi ennen vanhaan, tuskin kukaan puhuukaan ajasta ennen itsenäisyyttä tässä.

Vierailija kirjoitti:

Ai niin, unohdin tosiaan mainita millainen se elättäjämies on. Yhteiskuntaluokasta riippumatta hän on:

1. Perhekeskeinen. Hänelle on normaalia, että lasten ollessa pieniä hän vastaa pääosin elatuksesta eikä hän edes pidä sitä minään "elättämisenä". 

2. Hänellä on niin hyvät tulot, että perheen elättäminen onnistuu ilman että pitää luopua perusasioista.

3. Perheen rahat ovat miehen mielestä yhteisiä. Sitähän perhe tarkoittaa, että muodostetaan yksi yhtenäinen yksikkö, missä kaikki ajavat toistensa etua. 

3. Naista ja naiseutta arvostava mies, joka ei näe sukupuolten olevan sodassa tai riidoissa.

Jotain varmaan listalta puuttuukin, nuo tuli spontaanisti mieleen. Ap

Tämä kuulostaa realistiselta.

Itse olin muutaman vuoden kotirouvana kun lähdin mukaan miehen ulkomaankomennukselle.

En saanut talousrahaa mieheltä, vaan luottokortin. Ostin sillä luottokortilla ihan samalla tavalla kuin olisin omallani ostanut. Vaatteita, kosmetiikkaa, harrastusvälineitä, ihan mitä koin tarvitsevani.

Itse en pystynyt siinä maassa menemään töihin, mutta opiskelu onnistui. En siis ollut toumettomana kotona enkä mikään kotiapulainen.

Ihan normaalia elämää me elettiin vaikka en käynyt töissä. 

Suomeen palattuamme menin töihin. Mutta sitten kun saimme lapsia, jäin kotiin useammaksi vuodeksi, mutta en miellä sitä kotirouvana olemiseksi.

Mies tosiaan on perhekeskeinen, eikä kuvittele sukupuolten olevan sodassa keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Elättäjä mies on tyhmä ja usein kouluttamaton.Fiksut ja hyvin ansaisevat kyllä vaativat että muijakin tuo rahaa taloon.

Miten perustelet tämän väitteen? Ainakin se, jonka kanssa itselleni olisi ollut kyseinen järjestely tarjolla, oli erittäin menestynyt omalla alallaan ja tienasi todella hyvin. Olin vain kiinnostuneempi tekemään omaa uraa kuin jäämään pönkittämään toisen, joten siksi ei tullut meitä, mutta kyseessä oli fiksuin ja ihanin koskaan tapaamani mies.

Vierailija kirjoitti:

Kotirouvuus on hyvä juttu, jos talo on molempien nimissä. Jos mies suostuu maksamaan elämisen ja vaimon kotonaolemisen. Mutta jos kaikki omaisuus on miehen nimissä, silloin typerää. 

Joku turva pitää olla eron varalta. 

Ei tarvitse olla yhteisissä nimissä. Voi laittaa pelkän rouvan nimiin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ihmettele, että nuoret naiset haaveilevat kotirouvana olosta. Nykytyöelämä on kamalaa ja vaatimukset vanhemmuudelle kohtuuttomat. Sen päälle kaikki muu, mitä naisen nyt vaan pitäisi olla, itsestään huolta pitävä ja henkisesti itseään koko ajan kehittävä.

Pitää muistaa, että meidän työssäkäyvät äitimme veivät lapset joko mummolaan, naapurin tädille (joka halusi tienata vähän omaa rahaa) perhepäivähoitoon ja jotkut voivat viedä tarhaankin ja siellä lapset todellakin hoidettiin, ei soiteltu äidille töihin joka pikku risahduksesta, ei ollut vakakeskusteluja eikä muuta vastaavaa. Työajat yleensä pitivät, kun kello löi 16.30 oli työaika loppu ja sillä sipuli. Hommat oli suunniteltu niin, että ne ennättää tehdä työajalla, kun oli poissa, oli määrätty sijainen, oli luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, joille valittaa, jos oli ongelmia ja ppr-keskusteluja ei ollut edes keksitty. Joka vuosi tuli vähintään yleinen pro

Sun äiti ehkä. Oma äitini oli pienyrittäjä ja aina töissä. Kaikki tuntemani lapset olivat tarhassa tuolloin, niin minäkin. Tarhan jälkeen olin jossakin kerhossa tai mummolassa. Enkä ole vieläkään koskaan tavannut ketään, jolla olisi ollut niin kovat ulkonäköpaineet kuin omalla äidilläni.

Missä se helppous siis oli verrattuna nykypäivään?

vm. 1979

Vierailija kirjoitti:

Muistakaa olla kuuliaisia elättäjämiehiänne kohtaan. Niinkuin pyhäkoulutytöt. 

Aina pitää miellyttää ja olla mielin kielin. 

Ja seksi. Kaikki hyvin niinkauan kun haluatte sitä. Jos koittaa se päivä, että ette naiset halua enää seksiä miehen kanssa. Silloin paha perii. Voi joutua mierontielle. 

Varsinkin jos miehenne viha on suuri. 

 

Tilanteita on erilaisia enkä varsinaisesti suosittele kotirouvana oloa kenellekään. Aina on paras pärjätä itse mahdollisimman hyvin. Ei myöskään kannata mennä parisuhteeseen yllä kuvaillun kaltaisen ihmisen kanssa vaikka olisikin omat tulot. Parisuhde, joka ei rakennu molemminpuolisen rakkauden ja luottamuksen varaan ei ole minkään arvoinen.

Itse olen kuitenkin nyt ja ollut jo 15 vuotta kotirouvana (en kotiäitinä koska meillä ei ole lapsia) ulkomailla eri maissa puolisoni uran vuoksi. Hän on merkityksellisellä alallaan niin hyvä, että taloudellisesti tämä on meille paras ratkaisu. Minullakin on korkeakoulututkinto työllistävältä alalta, jonka töitä tein Suomessa vielä asuessamme. Olen uraihminen, en kuitenkaan voisi saada samanlaista uraa kuin puolisoni voi ja on saanut mutta juuri siksi ymmärrän häntä ja valintoja joita hän haluaa tehdä koska toisessa tilanteessa tekisin samoin itsekin. 

Olemme molemmat nähneet paljon vaivaa puolisoni uran vuoksi ja puolisolleni on itsestään selvää, että kaikki rahat ovat yhteisiä. Ei vain puheiden tasolla vaan käytännössä. Minun nimissäni on omaisuutta, perin kaiken jne. Mitä tahansa tulevaisuudessa tapahtuu en putoa tyhjän päälle ja muuhun en olisikaan koskaan suostunut.

Toisin kuin lainaamani viesti antaa ymmärtää, meillä päätökset niin asuinmaista, kodista, sijoituksista kuin muustakin rahankäytöstä teen minä ja puolisoni mielestä tämä on itsestään selvää. En ole miellyttäjä millään osa-alueella mutta mieheni ei halunnutkaan mitään tahdotonta nukkea. Häntä kiinnostaa enemmän tuki jota hän saa ja johon hän voi luottaa kuin makuuhuoneasiat tai siivoamiset. Olemme samaa mieltä lähes kaikesta, ei siksi, että kumpikaan olisi mikään kynnysmatto vaan koska olimme yhteensopivia jo valmiiksi. Jos emme olisi, tällainen elämä olisi vaikeaa.

Puolisoni tekee myös kotitöitä valittamatta ja on luontaisesti hyväntuulinen ja arvostaa aina tekemiäni asioita ja jopa sitä jos en jotain tee. Hänen kantansa on, että koska hän saa tehdä haluamiaan asioita (ura), myös minulla pitää olla oikeus samaan eli aikani ei ole vain kodinhoitoa ym. Muutenkin kuin perinteisellä palkkatyöllä on mahdollista saada sisältöä elämäänsä, käyttää aivojaan ja jopa saada tuloja. Yleensä muu on riski ja siksi valitaan se palkkatyö (tein näin itsekin aikoinaan) mutta koska minulla nyt on sekä varaa että aikaa, riskiä ei ole.

Tiedän, että valintani on muiden silmissä kiistanalainen ja osa tuttavistammekin varmaan kuvittelee minun olevan kiltti hissukkakotirouva ja feministien painajainen, miehen palvelija, joka lähinnä pyykkää koko elämänsä. Minua ei kuitenkaan kiinnosta muiden mielipiteet tai kuvitelmat tai, itsekin ns. klassisena feministinä, määräykset siitä miten tulisi elää vaan elän kuten haluan. Kuten jo alussa totesin, en voi suositella kotirouvana oloa koska useimmiten se ei varmastikaan ole sen arvoista ja riskit ovat suuret. Kuitenkin on myös (harvoja) tilanteita, kuten omani, joissa on toisin.

Vierailija kirjoitti:

Elättäjä mies on tyhmä ja usein kouluttamaton.Fiksut ja hyvin ansaisevat kyllä vaativat että muijakin tuo rahaa taloon.

Fiksut ja hyvin ansaitsevat eivät käytä naisesta sanaa muija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasin jo kertoen omasta miehestäni, mutta kerronpa vielä isästäänkin. Appiukkoni oli myös elättäjämies. Teki mittavan uran ja vaurastui omalla työllään. Siihen päälle vielä peri rahaa.

Hänelle ja mieheni äidille tuli ero ja appi meni uusiin naimisiin. Tästä huolimatta hän tarjosi lapsensa äidille saman elintason kuin avioliitossa. Kun appiukon elämä kääntyi loppupuolelle, kuolinvuoteen vieressä oli sulassa sovussa nämä hänen elämänsä naiset. Molemmille turvasi mukavat eläkepäivät.

Tästä huolimatta, kertookin jo kaiken. Voiko ihmisen rakentaa elämänsä toisen hyväntekeväisyyden varaan? Hattu kouraan vain ja sitä on nöyrästi oltava koko elämän. 

Ei todellakaan kerro kaikkea. Aloituksessa kysyttiin elättäjämiehistä ja sen minä kerroin.

Mieheni äiti eli se, kenestä appiukko otti eron, teki töitä ja olisi pärjännyt taloudellisesti omillaan. Ei siis rakentanut elämäänsä toisen varaan. Appiukko kuitenkin halusi tarjota ex-vaimolleen, lapsensa äidille sen mukavan elämän, mitä avioliiton aikana elivät.