Millainen on elättäjämies, siis oikean kotirouvan aviomies

"Silloin ihminen on vapaa lähtemään, kun on taloudellisesti riippumaton. Tämä on tosi tosi iso asia. Sun ei ole pakko olla kenenkään kanssa. 



Vapaus on tärkeintä ihmisen elämässä. "

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän rahan merkityksen. Raha tuo vapautta. Ja siitäkin olen samaa mieltä, että vapaus on tärkeimpiä asioita elämässä. 

Vapautta myös rajoittaa eniten lasten tekeminen. Lasten jälkeen ei enää milloinkaan ole täysin vapaa, ei edes lasten ollessa aikuisia, sittenhän ovat usein vuorossa lastenlapset myös. Miehestä voi kyllä erota, mutta lapsista ei.

Siksi avioliittoon meneminen ja kumppanin valinta ovat elämän isoin valinta. Onnistuuko vai ei, paljon on tuuristakin kiinni.

Nuorempana ajattelin, etten ikinä mene naimisiin enkä halua lapsia, koska haluan olla nimenomaan vapaa. Kuitenkin menin naimisiiin ja sain lapset ensimmäisenä ystävieni joukossa...

Keskusteluissa täällä olen huomannut, että se ettei ajattele juuri mitään asiaa rahan kautta, johtuu siitä, ettei ole tarvinnut. Monille tienaaminen on keskeistä elämässä ja sen todellisuuden kohtaaminen on ollut läsnä vahvasti miten käy, kun rahat ovat vähissä. Raha tuo huolettomuutta ja vapautta tuossakin mielessä. On luottamus siihen, että asiat aina järjestyvät eikä ole hätää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kotirouvuus on hyvä juttu, jos talo on molempien nimissä. Jos mies suostuu maksamaan elämisen ja vaimon kotonaolemisen. Mutta jos kaikki omaisuus on miehen nimissä, silloin typerää. 

Joku turva pitää olla eron varalta. 

Tässä ketjussa on jo useampi viesti, joista ilmenee, ettei oikein tiedetä mitä avioerossa tapahtuu. Tärkeintä kotirouvalle (jos hän on miestään vähävaraisempi, ainahan ei näin ole) on se, että ei ole avioehtoa. Silloin toimitetaan ositus, jossa varakkaampi maksaa köyhemmälle osinkoa. Naisen ei siis tarvitse omistaa taloa tai mitään muutakaan saadakseen itselleen osituksessa määrätyn määrän omaisuutta. Mitä vähemmän nainen omistaa, sitä enemmän hän saa miehen omaisuutta erossa, jos avioehtoa ei ole. 

Ja vaikka avioehto olisi, voi kotirouva saada oikeuden päätöksellä osituksen, jos avioliitto on pitkä ja parilla on lapsia. Jopa elatusta eron jälkeen on mahdollista saada, vaikka se on ollut harvinaista suomalaisessa oikeuskäytännössä.

Ja mitä tulee siihen, kun maalaillaan naisen anovan mieheltään rahaa (ei niinkään tässä ketjussa), niin sellainenhan on laitonta. Avioliitossa molemmilla pitää olla sama elintaso lain mukaan. Jos näin ei ole, se on taloudellista väkivaltaa. (Tietysti myös niin päin, jos mies on köyhempi.) Pariskunnan yhteisissä rahoissa on siis juridiselta kannalta vahva merkitys myös, se ei kerro vain yhteenkuulumisesta ja sitoutuneisuudesta. Itselleni oli yllätys, että nimenomaan avioliitossa on monilla palstalaisilla täysin erilliset rahat. Koska itse olen tottunut normaalina pitämään yhteisiä rahoja. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä en ihmettele, että nuoret naiset haaveilevat kotirouvana olosta. Nykytyöelämä on kamalaa ja vaatimukset vanhemmuudelle kohtuuttomat. Sen päälle kaikki muu, mitä naisen nyt vaan pitäisi olla, itsestään huolta pitävä ja henkisesti itseään koko ajan kehittävä.

Pitää muistaa, että meidän työssäkäyvät äitimme veivät lapset joko mummolaan, naapurin tädille (joka halusi tienata vähän omaa rahaa) perhepäivähoitoon ja jotkut voivat viedä tarhaankin ja siellä lapset todellakin hoidettiin, ei soiteltu äidille töihin joka pikku risahduksesta, ei ollut vakakeskusteluja eikä muuta vastaavaa. Työajat yleensä pitivät, kun kello löi 16.30 oli työaika loppu ja sillä sipuli. Hommat oli suunniteltu niin, että ne ennättää tehdä työajalla, kun oli poissa, oli määrätty sijainen, oli luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu, joille valittaa, jos oli ongelmia ja ppr-keskusteluja ei ollut edes keksitty. Joka vuosi tuli vähintään yleinen pro

Paljonhan siitä julkisuudessa on ollut juttua, että tradwife on haaveena, mutta en osaa sanoa pitääkö se paikkansa, kun ei ole tutkittu. Sinun kuvauksesi työelämästä on realistinen, nuoret ovat tosi kovilla. Se on yksi syntyvyyttä rajoittava tekijä eli helpoin tapa tutkijoiden mukaan olisi panostaa niihin perheisiin, jotka eivät uskalla tehdä haluamaansa toista tai kolmatta lasta. Lapsiperhearki on kuluttavaa, päiväkodit ovat ainakin pk-seudulla ruuhkaisia, työntekijöitä vähän, vaaratilanteitakin sattunut, työelämässä on paljon pätkätöitä ja työttämyyttä. Lapsia ei uskalleta tehdä, koska se tulee kalliiksi. 

Itse en lastenikaan kautta tunne yhtään nuorta naista, joka haaveilisi kotirouvan roolista. Ehkä se on marginaalista tai kohdistuu johonkin tiettyy segmenttiin nuorista naisista, jos sellaista on. Toivottavasti asiaa tutkitaan. Ap

Palstalla on hassua aina se, miten helv.. tarkkaan jotkut esittävät tietävänsä muiden asiat. Raha-asiat ja rakkauselämän tolan erityisesti. Eikä tarvitse olla kummoisempikaan älyniekka ymmärtääkseen, että tuolloin todellisuudessa käsitellään kertojan omia asioita. Eli kyse on pääasiassa projektioista, joita juoruilu vilisee, muiden asioiden avulla käsitellään omia isoja asioita. Ihan normaali ilmiö sinänsä, kaikki sitä tekevät. Ap

Noh tuota, kun on ollut samassa työpaikassa, samoissa illanistujaisissa ja työmatkoilla semmoisen parisenkymmentä vuotta samassa porukassa, niin kyllä siinä väkisin jotain tulee nähtyäkin halusi tai ei. Lisäksi tutustuu ihmisiin vähän syvällisemmin kuin vain hyvänpäivän tuttuina, eli keskustelua asioista puolin ja toisin.

Tiedän, että tämän sanominen kirpaisee, mutta todellakaan ei tarvitse ottaa tätä niin, että sinun miehestä tässä puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Orja. Sellainen joka käy kotona lähinnä nukkumassa ja silmäpussit roikkuu. Olemus on hyvin väsynyt ja stressaantunut.

Tekee pitkää päivää ja lapset sekä vaimo lähinnä nauttii työn hedelmistä.

Sellainen on se mies. Orja ja eräänlainen vätys.

Samalainen suhde myös asiakkaisiin jos on toimitusjohtaja mutta jos ei ole, niin samalainen asenne johtajiin.

Uskollinen koira joka tekee mitä tarvitaan että voittoa tulee.

Kenties kaikista ikävin rooli miehelle, mutta jos ei ole muunlaista roolia kokeillut, niin ei osaa harmitella.

Sitä vain suorittaa ja ehkä ne silmät avautuu kuusikymppisenä tai viimeistään eläkkeellä, että elämä meni jo.

Isälleni kävi näin. Pidin häntä aina vähän tyhmänä, vaikka oli noin muuten fiksu mies.

Näin käy jos on yrittäjä tai työskentelee ylimmässä johtoportaassa ja ammattiliitoista ei ole heille apua.

Tarvittaisi oikeasti ammattil

Tuo kuulostaa siltä, että tulee syvältä sydämestä. En laita hymiötä perään, koska ei se ole naurun asia miten isänsä näkee. Varmasti on tuollaisiakin paljon, työn kuormittamia ja perheestä vieraantuneita. Kuulostaa kuin perheenjäsenillä ei olisi ollut juuri minkäänlaista kontaktia toisiinsa, vaan jäätiin vieraiksi. 

Tunnistan tuosta sikäli omaa kokemusta vanhemmistani, että he ovat jääneet etäisiksi, vaikka meillä onkin ihan hyvät välit. Heille oli tärkeintä työ ja suhde toinen toisiinsa. Sain hyvin pienestä tytöstä pärjätä omillani, kun isoäiti kuoli. Mutta vanhempani olivat työhulluja, kutsumustyö, josta nauttivat.

Toivottavasti isäsi kokemus oli erilainen kuin sinun näkemyksesi hänen elämästään. Sinä näit väsyneen ja poissaolevan miehen, hän koki ehkä työnsä tärkeänä, pakeni sinne tai eli sinulta suljettua elämää, josta et tiennyt. Opitko koskaan edes tuntemaan isääsi ihmisenä? Ap

Vierailija kirjoitti:

Palstalla on hassua aina se, miten helv.. tarkkaan jotkut esittävät tietävänsä muiden asiat. Raha-asiat ja rakkauselämän tolan erityisesti. Eikä tarvitse olla kummoisempikaan älyniekka ymmärtääkseen, että tuolloin todellisuudessa käsitellään kertojan omia asioita. Eli kyse on pääasiassa projektioista, joita juoruilu vilisee, muiden asioiden avulla käsitellään omia isoja asioita. Ihan normaali ilmiö sinänsä, kaikki sitä tekevät. Ap

Noh tuota, kun on ollut samassa työpaikassa, samoissa illanistujaisissa ja työmatkoilla semmoisen parisenkymmentä vuotta samassa porukassa, niin kyllä siinä väkisin jotain tulee nähtyäkin halusi tai ei. Lisäksi tutustuu ihmisiin vähän syvällisemmin kuin vain hyvänpäivän tuttuina, eli keskustelua asioista puolin ja toisin.

Tiedän, että tämän sanominen kirpaisee, mutta todellakaan ei tarvitse ottaa tätä niin, että sinun miehestä tässä puhutaan.

Ei se kirpaise - noin helposti se käy, että kuvitellaan tietävänsä mitä toinen ajattelee. Se ei kuitenkaan ole mahdollista tietää muiden ajatuksia tai realistista näkemystä hänen perhe-elämästään. Toisen osapuolenkin näkemys puuttuu kokonaan. Ap

Mitä tulee kotiäitiyden marginaaliuuteen, sanoisin, että se todella on aikakausikysymys. Luulen, että esimerkiksi oman isoäitini sukupolvessa oli  hyvin tavallista, että naimaton nuori nainen oli töissä ja kun meni naimisiin, jäi kotiin. Oma isoäitini muuten aina välilllä muisteli haikeudella sitä nuoruusaikaa, jolloin oli meijerissä ja kaupassa töissä. Oli huoletonta, oma rahaa jne. Tämä periytyi jonkun verran myös äitini sukupolveen, eli oli kyllä tavallaan vielä miehen kunnia-asia elättää perhe, jotta naisen ei tarvitse mennä töihin. 

Siihen varmaan perustui myös omalla synnyinseuduillani se, että esim. oma äitini oli koko naapurustossa harvinaisuus, joka kävi vakituisesti töissä aina avioliiton alusta ja lasten synnyttyäkin. Kun nyt ajattelen naapureitamme todella sillä omakotialueella, ei tule mieleen ketään muuta kaveria, jonka äiti olisi ollut vakkaritöissä. Jotkut olivat varakkaampia, jotkut köyhempiä. Tämä liittyi tietysti miesten työhön, siis mitä tekivät, mutta tietysti myös lapsilukuun.

Edustusrouvat tosiaan olivat sitten erikseen ja heillä olikin säännöllistä kotiapua siivoukseen, ruuanlaittoon ja lastenhoitoon. Ei aina mitään ihmeellisen ammattitaitoista, vaan naapuruston parikymppisiä, niitä kotirouvia, jne.

Mutta tuo oli hyvä huomio, että suuri osa miehistä oli tehdastyöläisiä, siellä konttorissa tms. ja se oli silloin jo harvinaisen hyvin palkattua hommaa. 

Omat vanhempani olivat ihan duunareita, mutta kyllähän se elintasossa näkyi, että on vain kaksi lasta ja kahdet tulot. Se oli harvinaista ja talomme olikin alueen ainut, jossa oli kaksi autoa pihassa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se hävetä, ettei ole tehnyt mitään tämän yhteiskunnan hyväksi? Miten selitätte lapsille, varsinkin tytöille, että äiti nyt eleli isän rahoilla ja puuhasi jotain siellä täällä? 

Siis ihan mielenkiinnosta kysyn, et eikä koskaan tee mieli harjoittaa jotain ammattia ja kehittyä siinä?

Ammatti ja työ ovat kuitenkin iso osa nykyihmisen identiteettiä. Ei kai jonkun vaimona oleminen voi olla identiteetti?

No, lähinnä vastustan kotiäitiyttä käytännön syistä, suuri osa tuntemistani köyhistä naisista on eronneita kotiäitejä. Täällä kyllä kovasti selitetään, ettei se köyhdytä, mutta tunnen aika monta vielä lähes 7-kymppisenä pienellä palkalla raatavaa naista, jotka ovat olleet kotiäitejä pitkään. Ero jälkeen on sitten saatu jotain työtä. 

Sinulla menee nyt iloisesti sekaisin vähävarainen kotiäiti ja varakas kotirouva. Ei näitä voi mitenkään verrata.

Mieheni maksaa veroja sellaisia summia, että en itsekään meinannut uskoa ennen kuin näin. Hän tukee tätä yhteiskuntaa meidän molempien puolesta varsin mittavasti.

Mielestäni tasapainoisen ja onnellisen lapsen kasvattaminen on elämäni tärkein tehtävä. Siitä olen ylpeä. Identiteettini ei ole sidottu mihinkään ammatilliseen osaamiseen enkä pidä elämääni puuhailuna. Koen toteuttavani itseäni kun saan keskittyä perheeseen sekä asioihin, joista nautin.

Minun on mahdollista myös auttaa muita. Vanhempani ovat jo kuolleet, mutta hoidin heidät kotonaan. Kyllä se mielestäni lapsellekin opettaa tärkeitä arvoja.

Moni haaveilee lomista ja eläkepäivistä. Sitten kun.. Minä elän perheeni (lapsi on jo iso) kanssa sitä haaveideni elämää nyt, terveenä 5-kymppisenä. Ei kerrassaan mitään hävettävää.

Ei se kirpaise - noin helposti se käy, että kuvitellaan tietävänsä mitä toinen ajattelee. Se ei kuitenkaan ole mahdollista tietää muiden ajatuksia tai realistista näkemystä hänen perhe-elämästään. Toisen osapuolenkin näkemys puuttuu kokonaan. Ap

Näinhän se on. Nyt sinä tiedät, että en tiedä mitään ihmisten elämästä, jotka ovat olleet pitkään työkavereitani ja joiden kanssa minulla on läheiset välit ja joiden kanssa olen keskustellut myös heidän perhe-elämästään. Tiedät senkin, että toisen osapuolen näkemys puuttuu kokonaan, eli tiedät, että en tunne millään tasolla heidän vaimojaan. Tai miehiään - tämä on nimittäin vähän semmoinen valtaan ja menestykseen liittyvä seikka, joka nykyään on yhä vähemmän sukupuolittunut.

Vierailija kirjoitti:

Onko kotirouvia linjoilla? Minua kiinnostaisi tietää mitä teette päivisin? Jotenkin äkkiseltään en osaisi keksiä mitä tekisin jos päivisin ei olisi enää töitä tehtävänä.

Anteeksi vaan, mutta tylsillä ihmisillä on tylsää. Minä teen kaikkea sitä, mitä toiset tekee lomalla tai vapaapäivinä. Kun raha ei ole esteenä, niin tekemistä riittää.

Tänään olen nukkunut hyvin, lukenut, siivonnut, varannut risteilyn, soittanut anopille ja katsonut valmiiksi ravintolaa huomiselle. Kohta syön mieheni kanssa lounasta, jonka jälkeen lähden ulkoilemaan.

Museoissa on kiva käydä arkipäivänä. Samoin ostokset hoidan aina silloin. Lauantaina minua ei väenpaljouteen saa paitsi syömään.

""Mies haluaa että nainen tekee sitä mitä itse haluaa tehdä".

Olet oikeassa, en tosiaan tunne ketään sellaista miestä, joka palkkaisi lastenhoitajan ja siivoojan, jotta saisin itse nauttia elämästä tekemättä töitä. Olisin opiskellut, lukenut, matkustellut ja harrastanut, ja kaiken kustantaisi rakas puolisoni."

Sallisitko itsellesi haluamasi elämän, jos se olisi ollut taloudenpidon raameissa mahdollista miehesi kustantaa? Nuo ovat kuitenkin aika pieniä haaveita toteuttaa, ellei se harrastus sitten ole arvokkaan taiteen keräily tai kisahevoset. Ap

Omat vanhempani olivat ihan duunareita, mutta kyllähän se elintasossa näkyi, että on vain kaksi lasta ja kahdet tulot. Se oli harvinaista ja talomme olikin alueen ainut, jossa oli kaksi autoa pihassa.

En tiedä, lipsahtaako ohi asiasta, tai ehkä ei, mutta muistan tämän muuten myös omasta lapsuudestani vähän hassustikin. Ihmettelin aina, kun ystävälläni ei koskaan oikein ollut rahaa mihinkään, vaikka verrattuna omaan perheeseeni hänen perheensä oli "hieno". Eli isällä joku hieno titteli, en muista mitä ja hänen äitinsä oli hieno rouva.

Aikuisena olen tajunnut, että varmaan heillä silti oli vähän eri tilanne kuin meillä, jossa oli kaksi tienaavaa aikuista ja yksi lapsi, kun heillä oli vain isän palkka ja neljä lasta. Ja aikuisena ymmärrän senkin, että ei aina se hieno titteli tarkoita isoa palkkaa:-)

Kireä! Kiireinen ja stressaantunut.

Vierailija kirjoitti:

Kireä! Kiireinen ja stressaantunut.

Itkuherkkä ja räjähdysaltis.

Vierailija kirjoitti:

Ei se kirpaise - noin helposti se käy, että kuvitellaan tietävänsä mitä toinen ajattelee. Se ei kuitenkaan ole mahdollista tietää muiden ajatuksia tai realistista näkemystä hänen perhe-elämästään. Toisen osapuolenkin näkemys puuttuu kokonaan. Ap

Näinhän se on. Nyt sinä tiedät, että en tiedä mitään ihmisten elämästä, jotka ovat olleet pitkään työkavereitani ja joiden kanssa minulla on läheiset välit ja joiden kanssa olen keskustellut myös heidän perhe-elämästään. Tiedät senkin, että toisen osapuolen näkemys puuttuu kokonaan, eli tiedät, että en tunne millään tasolla heidän vaimojaan. Tai miehiään - tämä on nimittäin vähän semmoinen valtaan ja menestykseen liittyvä seikka, joka nykyään on yhä vähemmän sukupuolittunut.

Enhän minä mitään sellaista ole sanonut, ettet mitään tiedä. Tiedät vain pienen siivun ja totta puhuen se minusta kuulostaa lähes röyhkeältä, että kerrot heidän perhe-elämästään tuohon tyyliin.

Itse suhtaudun tosielämässä tuolla tavalla muista kertoviin varauksella. Se ei ole hyvä merkki, koska hehän kertovat samalla tavalla minustakin, mikseivät kertoisi. Olen törmännytkin mitä hullumpiin juttuihin omasta perheestäni. Vaikka enhän minä tiedä käyttäydytkö noin muuallakin eikä vain palstalla. Sillä ainahan meillä kaikilla on ajatuksemme siitä miten muiden elämä sujuu ja miltä se meidän silmiimme näyttää. Sitä ei vain ole tapana ääneen sanoa. Ap

Voi hyvinkin olla, että monikin mies tyytyisi vähäisempään elintasoon ja toivoisi, että vaimo ainakin kouluikään on lasten kanssa kotona. Ja toisaalta on heitä, joille itsestään selvyys on, että molemmat käyvät töissä ja osallistuvat kodin menoihin.

Luulen, että valtaosa on kuten meilläkin on, eli elämäntilanteet määrittelevät. Kun toinen opiskelee, toinen tienaa ja kun molemmat tienaa, tehdään hankintoja ja säästetään tulevan varalle ja nyt kun alkaa työmarkkinoilla olla kireää, valmistaudutaan siihen.

Sanoin tuolla aiemmin, että todennäköisesti tulen loppuelämäni viettämään kotirouvana. Ensin se ajatus pitkän uran jälkeen ahdisti valtavasti. Vieläkin jo päätöksen tehtyäni ajattelen, että jos se oikea tulisi vastaan, eli löytyisi se työ, jota haluan vielä tehdä, niin sitten kyllä heti menen töihin. Niin syvällä ajatus tasa-arvoisesta kahden aikuisen taloudesta minullla on syvällä sisimmässäni.

Mutta kyllä se on mieheni, joka on pitkissä keskusteluissa vakuuttanut minut, että syyllisyydentunnot ovat turhia ja me pärjäämme kyllä, koska hänellä taitaa olla vielä ihan hyvin palkattuja työvuosia edessä ja säästöjä/sijoituksia on molemmilla. Että on aivan ok nauttia näistä päivistä, kun rahasta tosiaankaan ei ole tiukkaa. Juomme aamukahvit yhdessä ja jos mies on etänä, käymme päiväkävelyllä ja syömme lounastakin. Tämä on järkyttävää luksusta niiden vuosien jälkeen, jolloin molemmat meni pää punaisena työelämässä, työmatkoillla jne.

Enhän minä mitään sellaista ole sanonut, ettet mitään tiedä. Tiedät vain pienen siivun ja totta puhuen se minusta kuulostaa lähes röyhkeältä, että kerrot heidän perhe-elämästään tuohon tyyliin.

Rauhoitu nyt. Kerroin vain, mitä olen elämässäni nähnyt ja kokenut. En voi mitään sille, että todellakin tiedän asian, kun näen pariskunnan, joka ei ole aviopari, matkustavan ja juhlivan kuin aviopari. Kun he tekevät sen asiaa mitenkään salailematta. En voi mitään sille, että tämä tulee luonnollisesti puheeksi ihmisten kesken, joita voi yhdessä tehtyjen työvuosien vuoksi jo sanoa jonkin sortin ystäviksi. He siis ihan itse ovat kertoneet minulle ajatuksiaan koskien tätä asiaa ja ajatuksiaan koskien perhe-elämäänsä. 

Onko se nyt sitten pieni vai iso siivu, sinähän se tunnut tietävän, että pieni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa sana kotirouva sai negatiivisen klangin siinä vaiheessa kun kaupungistuttiin, eli jostain 1950 alkaen. Pitkälle seitkytluvun loppuun se tarkoitti köyhähkön perheen äitiä, joka yritti repiä perheelle elantoa miehen tieneisteistä. Kenellä oli helpompaa, kuka joutui tilipäivänä menemään tehtaan portille vastaan, että saisi edes jonkun kympin ruokakauppaan laskun lyhennykseksi.

Monet firmat hyvin pitkään kieltäytyivät palkkaamasta naimisissa olevia naisia ja jos menit naimisiin, jouduit jättämään työsi. Sen vuoksi työt mitä naiset saattoivat saada etenkin pienemmillä paikkakunnilla olivat satunnaista siivousta tms.

Juopa työssäkäyvien ja kotirouvana olevien naisten välissä oli syvä, ensimmäiset katsoivat toisia alaspäin ja jälkimmäiset halveksivat toisia lastensa heittellejätöstä.

Kotirouvat nähtiin siis vähän reppanoina, miehistään riippuvaisina o

Äitini oli kyllä palkkatyössä (s.50) ja naimisissa ja ensimmäiset lapsetkin jo tehtynä. Tämän jälkeenkin kävi töissä ja sai lisää lapsia. Isä oli vaan niin saamarin pihi että ei ollut mahdollista äitini jäädä kotirouvailemaan, vaikka isä tienasi erittäin hyvin ja sai myöhemmin itsekin isän perinnön.

Vierailija kirjoitti:

Enhän minä mitään sellaista ole sanonut, ettet mitään tiedä. Tiedät vain pienen siivun ja totta puhuen se minusta kuulostaa lähes röyhkeältä, että kerrot heidän perhe-elämästään tuohon tyyliin.

Rauhoitu nyt. Kerroin vain, mitä olen elämässäni nähnyt ja kokenut. En voi mitään sille, että todellakin tiedän asian, kun näen pariskunnan, joka ei ole aviopari, matkustavan ja juhlivan kuin aviopari. Kun he tekevät sen asiaa mitenkään salailematta. En voi mitään sille, että tämä tulee luonnollisesti puheeksi ihmisten kesken, joita voi yhdessä tehtyjen työvuosien vuoksi jo sanoa jonkin sortin ystäviksi. He siis ihan itse ovat kertoneet minulle ajatuksiaan koskien tätä asiaa ja ajatuksiaan koskien perhe-elämäänsä. 

Onko se nyt sitten pieni vai iso siivu, sinähän se tunnut tietävän, että pieni. 

Voit nähdä jonkun pettävän vaimoaan mutta se on hybristä, että kuvittelet tietäväsi mitä heidän perheessään tapahtuu. Edes vuosikymmenten ajan perheiden kanssa työskennellyt psykoterapeutti ei kuvittele tietävänsä perhe-elämän dynamiikasta ennen kuin useamman tapaamiskerrran jälkeen. Mutta sinä tiedät, työkaverina. Eipä tuohon voi muuta todeta kuin ok. Olen kyllä kaltaisiasi tavannut ennenkin.Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se hävetä, ettei ole tehnyt mitään tämän yhteiskunnan hyväksi? Miten selitätte lapsille, varsinkin tytöille, että äiti nyt eleli isän rahoilla ja puuhasi jotain siellä täällä? 

Siis ihan mielenkiinnosta kysyn, et eikä koskaan tee mieli harjoittaa jotain ammattia ja kehittyä siinä?

Ammatti ja työ ovat kuitenkin iso osa nykyihmisen identiteettiä. Ei kai jonkun vaimona oleminen voi olla identiteetti?

No, lähinnä vastustan kotiäitiyttä käytännön syistä, suuri osa tuntemistani köyhistä naisista on eronneita kotiäitejä. Täällä kyllä kovasti selitetään, ettei se köyhdytä, mutta tunnen aika monta vielä lähes 7-kymppisenä pienellä palkalla raatavaa naista, jotka ovat olleet kotiäitejä pitkään. Ero jälkeen on sitten saatu jotain työtä. 

 

 

Sinulla menee nyt iloisesti sekaisin vähävarainen

Vaikka kirjoitin köyhistä ja rikkaista samaan viestiin, ei se tarkoita sitä, että sekoittaisin ne. Kyllä ihminen saa puuhastella mitä lystää, oli sitten köyhä tai rikas. Mutta lähinnä nuoria naisia haluan muistuttaa, että köyhyys voi olla kotiäitiyden palkka. Tuskin niistä tuntemistani kotiäideistä kukaan on halunnut köyhäksi, mutta köyhiä ne nyt vain ovat.

Itse olen kotiäidin tytär ja jäin vaille varhaiskasvatusta. Älkää oikeasti luulko, että se kotonakasvatus olisi jotenkin parempaa lapsille. Ja muutenkin koen äitini lähinnä kotipiiaksi, vaikka isäni ei häntä huonosti kohdellutkaan. 

Ja tuo että "mieheni on maksanut veroja", huh huh? Oletteko sama ihminen? Mites sun panos?