Mies ei tee kotona mitään, EN JAKSA
Mies ei tee oma-aloitteisesti MITÄÄN kotitöitä.
Olen äitiyslomalla ja ilmeisesti minun kuuluisi tehdä kaikki kotityöt, tehdä ruoka, ulkoiluttaa lapsi, lenkittää koira, siivota, puunata, passata.
Mies tekee pitkää päivää töissä ja on se niin mahtavaa, kun hän tuo leivän pöytään... Paitsi että hän ei edes saa ylityötunteja rahana. Vastuu painaa, ymmärrän sen, mutta en vaan jaksa tällaista arkea, vaikka tärkeää työtä tekeekin perheemme eteen.
Mies viettää kyllä lapsen kanssa aikaa kun tulee kotiin (huom. jos sanon; "anna lapselle ruoka", "vaihda lapselle vaippa", "kylvetä lapsi"). Sitäkään ei oma-aloitteisesti tee ja jäljet jää minun siivottaviksi. Antaa ruuan, lautaset, ruuat, kaikki jää pöytään, pöydät pyyhkimättä jne. Kylvettää lapsen, pyyhkeet jää sohvalle, vesi ammeeseen jne. Vaihtaa vaipan, lapsi heittää kaikki lattialle, mies jättää ne siihen. Kuvittelee kaiketi minun olevan kodinhoitaja.
Nyt alan ymmärtää ihmisiä, jotka leikittelevät ajatuksella erosta; ainakin saisin joskus OMAA AIKAA ja siivoaisin vain omia ja lapsen jälkiä.
Olen sanonut hyvällä ja pahalla, yrittänyt keskustella, sanonut etten jaksa. Niin ei.
Ihan kuin hän olisi taloudessa yksi lapsi lisää.
MUA NIIN VITUTTAA, OLEN NIIN VÄSYNYT. Olen neljän seinän sisällä ja SIIVOANsiivoansiivoan. Saisimpa joskus edes omaa aikaa, mutta ei, herra on töissä aina kun jonnekin voisin mennä.
Kiitos, oli pakko purkautua.
Kommentit (424)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aloituksessa sitä, että ap sanoo miehen olevan kuin toinen lapsi ja haaveilee ajasta, että tarvitsisi siivota vain omia ja lapsen jälkiä. Ja kumminkin lista tekemisistä sisältää vain lapsen jälkien korjaamista, ei miehen:
"vaihda lapselle vaippa", "kylvetä lapsi"). -- jäljet jää minun siivottaviksi."
"Antaa ruuan, lautaset, ruuat, kaikki jää pöytään, pöydät pyyhkimättä jne."
"Kylvettää lapsen, pyyhkeet jää sohvalle, vesi ammeeseen jne."
"Vaihtaa vaipan, lapsi heittää kaikki lattialle, mies jättää ne siihen. Kuvittelee kaiketi minun olevan kodinhoitaja."
Toki mies voisi tehdä nuo hommat kunnolla loppuun, mutta ei miehen poistaminen mitenkään helpota äidin työtaakkaa tässä, koska lapsi on joka tapauksessa kylvetettävä ja syötettävä. Sitten äiti joutuu my
----
Se mieslapsen katsominenkin väsyttää jo niin paljon, että sen poistaminen helpottaa kummasti.
Mutta eihän kyseessä ole mieslapsi. Mieslapsi ei kylvetä lasta eikä anna sille ruokaa. Kommenttisi kertoo sisäisestä miesvihastasi. Oletko lapseton kolmikymppinen akateeminen feministi, joka ei halua lapsia ja haluaa mollata miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellitä nyt hyvä nainen sitä nutturaa! Mies ei ehkä ole kovin aloitteellinen kotitöissä, mutta ohjattuna kyllä auttaa. Laske vähän rimaa, ei kaiken tarvitse aina olla niin täydellistä. Tuolla menolla sinä ajat miehen pois, eikä se elämä siitä valttämättä helpotu. Ennemmin tai myöhemmin tulee kuvioihin jommankumman uusperhe jne. Siinäpä vasta on sitten jaksamista. Jos haluat omaa aikaa, käy vaikka juoksemassa rivakka lenkki heti, kun mies kotiutuu. Siinä pääkin vähän tuulettuu. Kuten tuolla aikaisemmin kommentoin: anna sen imurin olla ja ruoan jäähtyä, rakastelkaa! 47 vuoden avioliittokokemuksella.
Itsellä vasta 25 v takana ja tuohon en ikinä lähtisi. Suostuisin elämään saastassa ja vielä palkitsemaan miehen seksillä. Ei toimi enää nykyaikana tuo.
Tiedän kokemuksesta, että tolla tavalla mahdollistetaan vaan miehelle leppoisat oltavat ja vieraissa käynti. Ei nimittäin auta, vaikka koti olisi aina putipuhdas, ruoka pöydässä ja seksiäkin antaisi, se kiittämätön lurjus pettää silti.
Joten mies kantakoon vastuun vuorollaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ihan samanlaista. Menin takaisin kokopäiväiseen työhön ja sama meno jatkui. Mies ei tehnyt mitään kotitöitä.
Kirsikkana kakussa MIES vaati, että koti pitää olla täydellisen puhdas ja siisti koko ajan. Vaikka itse vaan sotki ja sotki. Esim kaikki margariinit, tyhjät juustopaketit, käytetyt astiat jäivät ruokapöydälle. Likaiset vaatte siihen mihin oli ne milloinkin riisunut.
Pyykeistä valitti, jos vaatteet oli likapyykissä tai VÄÄRIN viikattuna vaatekaapissa. Vaatekaappi piti olla täydellisen siisteissä pinoissa herran vaatimassa järjestyksessä (tietyt t-paidat tietyssä pinossa, muuten hän EI LÖYDÄ vaatteitaan tarpeeksi nopeasti). Ihan hullua shittiä. Kaikki tavarat piti olla presiis oikeassa paikassa vaikka itse viljely niitä pitkin asuntoa käytettyään. Ruuvimeisseli otettiin sieltä "oikeasta paikasta" väännettiin, joku ruuvi paikalleen ja siihen pöydälle jätettiin lojumaan ruuvimeisseli, ylimääräiset ruuvit
Se on jännä, että mies keksii koko ajan noita uusia asioita joita ei tee. Meillä se on vaatteiden laittaminen kaappiin. Aikaisemmin valmiit pinot meni hänen laittamina omaan kaappiin, mutta nyt se paikka on sohvalla. Ei vaan pysty enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä ne naiset ennen pärjäsi kun mies oli reissutöissä ja nainen hoisi kodin ja lapset ihan yksinään.
Unohdit varmaan ihan tahallaan naisten palkkatyöt. Silleen pärjäsi, että äidit sanoi tyttärilleen, miten kannattaa keskittyä opiskeluun ja töihin, niin ei ole yhdestäkään miehestä riippuvainen.
Aika vaikeata se on, kun nainen tulee raskaaksi ja jää äitiyslomalle. Silloin naisen tulot romahtavat ja pakko turvautua, osittain puolison rahoihin. Muuten miksi olla parisuhteessa sitten?
Tähän on helppo vastaus. Älä tee niitä lapsia. Ja syy ei voi olla "koska mies halusi lapsia", eikö nainen sitten muka halunnut? Nainen jos et itse halua lapsia, niin älä hankkiudu raskaaksi! Jos taas haluat lapsia, niin sitten et voi syyttää miestäsi siitä, sillä olet itse niitä halunnut myös!
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ihan samanlaista. Menin takaisin kokopäiväiseen työhön ja sama meno jatkui. Mies ei tehnyt mitään kotitöitä.
Kirsikkana kakussa MIES vaati, että koti pitää olla täydellisen puhdas ja siisti koko ajan. Vaikka itse vaan sotki ja sotki. Esim kaikki margariinit, tyhjät juustopaketit, käytetyt astiat jäivät ruokapöydälle. Likaiset vaatte siihen mihin oli ne milloinkin riisunut.
Pyykeistä valitti, jos vaatteet oli likapyykissä tai VÄÄRIN viikattuna vaatekaapissa. Vaatekaappi piti olla täydellisen siisteissä pinoissa herran vaatimassa järjestyksessä (tietyt t-paidat tietyssä pinossa, muuten hän EI LÖYDÄ vaatteitaan tarpeeksi nopeasti). Ihan hullua shittiä. Kaikki tavarat piti olla presiis oikeassa paikassa vaikka itse viljely niitä pitkin asuntoa käytettyään. Ruuvimeisseli otettiin sieltä "oikeasta paikasta" väännettiin, joku ruuvi paikalleen ja siihen pöydälle jätettiin lojumaan ruuvimeisseli, ylimääräiset ruuvit
Oot vissiin naimisissa mun miehen kanssa...

Tällaiset naiset häpäisevät itsenäistä ja tasa-arvoista suomalaista naista. Voiko tuollaista ollakaan? Alistua lapaseksi? Oma valinta, turha tulla tänne valittamaan, varsinkin koska sinulla on käynyt huono tuuri: harva nainen on onnistunut hankkiutumaan tuollaiseen asemaan tuollaisen miehen kanssa kuin sinä.
Älä tosiaan luule, että kaikki muutkin elää samanlaisessa perhehelvetissä. Kuvaavaa että käytät miehestäsi sanaa "herra". Onko teksti kuvitteellinen vai onko nykyaikana tuollaisia naisia kuin tuon kirjoittaja? t. nainen 68 v, neljän lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aloituksessa sitä, että ap sanoo miehen olevan kuin toinen lapsi ja haaveilee ajasta, että tarvitsisi siivota vain omia ja lapsen jälkiä. Ja kumminkin lista tekemisistä sisältää vain lapsen jälkien korjaamista, ei miehen:
"vaihda lapselle vaippa", "kylvetä lapsi"). -- jäljet jää minun siivottaviksi."
"Antaa ruuan, lautaset, ruuat, kaikki jää pöytään, pöydät pyyhkimättä jne."
"Kylvettää lapsen, pyyhkeet jää sohvalle, vesi ammeeseen jne."
"Vaihtaa vaipan, lapsi heittää kaikki lattialle, mies jättää ne siihen. Kuvittelee kaiketi minun olevan kodinhoitaja."
Toki mies voisi tehdä nuo hommat kunnolla loppuun, mutta ei miehen poistaminen mitenkään helpota äidin työtaakkaa tässä, koska lapsi on joka ta
No eihän tuo esimerkin mieshenkilö tee noita kunnolla, eli hän on täysi mieslapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ihan samanlaista. Menin takaisin kokopäiväiseen työhön ja sama meno jatkui. Mies ei tehnyt mitään kotitöitä.
Kirsikkana kakussa MIES vaati, että koti pitää olla täydellisen puhdas ja siisti koko ajan. Vaikka itse vaan sotki ja sotki. Esim kaikki margariinit, tyhjät juustopaketit, käytetyt astiat jäivät ruokapöydälle. Likaiset vaatte siihen mihin oli ne milloinkin riisunut.
Pyykeistä valitti, jos vaatteet oli likapyykissä tai VÄÄRIN viikattuna vaatekaapissa. Vaatekaappi piti olla täydellisen siisteissä pinoissa herran vaatimassa järjestyksessä (tietyt t-paidat tietyssä pinossa, muuten hän EI LÖYDÄ vaatteitaan tarpeeksi nopeasti). Ihan hullua shittiä. Kaikki tavarat piti olla presiis oikeassa paikassa vaikka itse viljely niitä pitkin asuntoa käytettyään. Ruuvimeisseli otettiin sieltä "oikeasta paikasta" väännettiin, joku ruuvi paikalleen ja siihen pöydälle jätet
Nykyisin minä vain nostan miehen vaatteet kasassa olohuoneen nojatuoliin. Kasa kasvaa ja kasvaa. Kerran mies teki tyhjän reissun vaatekaapille ja tuli sitten kysymään missä hänelle on puhtaita paitoja. Sanoin, että siinä tuolilla kuten ennenkin. Mies ottaa vaatteet tuolilta, mutta ei ole tehnyt elettäkään laittaakseen ne vaatekaappiin.
Vierailija kirjoitti:
Kotityöt kuuluvat naiselle. Nainen hoitaa kodin- ja lapset. Näin se on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan.
Tuolla asenteella on sitten turha itkeä, miten syntyvyys laskee laskemistaan. Eihän tuohon ap:n tilanteeseen kukaan halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ihan samanlaista. Menin takaisin kokopäiväiseen työhön ja sama meno jatkui. Mies ei tehnyt mitään kotitöitä.
Kirsikkana kakussa MIES vaati, että koti pitää olla täydellisen puhdas ja siisti koko ajan. Vaikka itse vaan sotki ja sotki. Esim kaikki margariinit, tyhjät juustopaketit, käytetyt astiat jäivät ruokapöydälle. Likaiset vaatte siihen mihin oli ne milloinkin riisunut.
Pyykeistä valitti, jos vaatteet oli likapyykissä tai VÄÄRIN viikattuna vaatekaapissa. Vaatekaappi piti olla täydellisen siisteissä pinoissa herran vaatimassa järjestyksessä (tietyt t-paidat tietyssä pinossa, muuten hän EI LÖYDÄ vaatteitaan tarpeeksi nopeasti). Ihan hullua shittiä. Kaikki tavarat piti olla presiis oikeassa paikassa vaikka itse viljely niitä pitkin asuntoa käytettyään. Ruuvimeisseli otettiin sieltä "oikeasta paikasta" väännettii
Tämmöinen muutos tulee ihan yhtäkkiä. Ihan niinkuin henkilö yhtäkkiä unohtaisi missä on kaappi. Mä en tiedä onko tämä jo dementiaa vai jotain todella ovelaa kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea.
Tavaatko jokaista sanaa erikseen vai mikä on ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotityöt kuuluvat naiselle. Nainen hoitaa kodin- ja lapset. Näin se on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan.
Tuolla asenteella on sitten turha itkeä, miten syntyvyys laskee laskemistaan. Eihän tuohon ap:n tilanteeseen kukaan halua.
"Eihän tuohon ap:n tilanteeseen kukaan halua"
En olisi tästä niinkään varma, sillä palstanaiset onnistivat aina löytämään itsensä tuollaisesta tilanteesta. Riittää kun seuraa tätä palstaa, niin ap:n kaltaiset tarinat ovat täällä arkipäivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellitä nyt hyvä nainen sitä nutturaa! Mies ei ehkä ole kovin aloitteellinen kotitöissä, mutta ohjattuna kyllä auttaa. Laske vähän rimaa, ei kaiken tarvitse aina olla niin täydellistä. Tuolla menolla sinä ajat miehen pois, eikä se elämä siitä valttämättä helpotu. Ennemmin tai myöhemmin tulee kuvioihin jommankumman uusperhe jne. Siinäpä vasta on sitten jaksamista. Jos haluat omaa aikaa, käy vaikka juoksemassa rivakka lenkki heti, kun mies kotiutuu. Siinä pääkin vähän tuulettuu. Kuten tuolla aikaisemmin kommentoin: anna sen imurin olla ja ruoan jäähtyä, rakastelkaa! 47 vuoden avioliittokokemuksella.
Itsellä vasta 25 v takana ja tuohon en ikinä lähtisi. Suostuisin elämään saastassa ja vielä palkitsemaan miehen seksillä. Ei toimi enää nykyaikana tuo.
Mä yritin kotona olla täydellinen vaimo ja äiti, mutta mahdollistin miehelle vaan vieraissa juoksemisen. Olisin panostanut paljon vähemmän, jos olisin tiennyt. Mä hölmö ajattelin, että kun pidän kodin siistinä (mies rakastaa siisteyttä), laitan aina ruoan valmiiksi häntä varten, harrastetaan seksiä mahdollisimman paljon, en vaadi miehen kovalla työllä antsaisemia rahoja itseni ja lapseni käyttöön ollenkaan, olen hyvä vaimo ja turvaan meidän parisuhteelle näin pitkät onnelliset vuodet. Että kaikki se vaiva kannattaa ja sataa takaisin kunnioituksena ja arvostuksena ja välittämisenä.
Mutta paskan marjat. Olin aivan loppu itkuisen vauvan ja kodin hoitamiseen. Odotettiin yhdessä isää töistä kotiin, mutta usein ruoka ehti jäähtyä. Joka päivä se työpäivä venähti. Loputtomiin yritin ymmärtää, että miehellä on varmaan töissä rankkaa, piti antaa levätä. Mutta mitä tekee mies? Chattailee ja treffailee toisen naisen kanssa ja haukkuu minua tälle, miten surkea äiti ja vaimo olen.
Ei ikinä enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hellitä nyt hyvä nainen sitä nutturaa! Mies ei ehkä ole kovin aloitteellinen kotitöissä, mutta ohjattuna kyllä auttaa. Laske vähän rimaa, ei kaiken tarvitse aina olla niin täydellistä. Tuolla menolla sinä ajat miehen pois, eikä se elämä siitä valttämättä helpotu. Ennemmin tai myöhemmin tulee kuvioihin jommankumman uusperhe jne. Siinäpä vasta on sitten jaksamista. Jos haluat omaa aikaa, käy vaikka juoksemassa rivakka lenkki heti, kun mies kotiutuu. Siinä pääkin vähän tuulettuu. Kuten tuolla aikaisemmin kommentoin: anna sen imurin olla ja ruoan jäähtyä, rakastelkaa! 47 vuoden avioliittokokemuksella.
Siis miehelle pitää opettaa, miten tiskirättiä ja vessaharjaa pidellään?
Kiinnostais kyllä tietää, mitä ap:n mies tekee työkseen.
Varmaan on huippuosaaja tai raketti-insinööri, sillä on ei kertonut onko mies edes suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen aloituksessa sitä, että ap sanoo miehen olevan kuin toinen lapsi ja haaveilee ajasta, että tarvitsisi siivota vain omia ja lapsen jälkiä. Ja kumminkin lista tekemisistä sisältää vain lapsen jälkien korjaamista, ei miehen:
"vaihda lapselle vaippa", "kylvetä lapsi"). -- jäljet jää minun siivottaviksi."
"Antaa ruuan, lautaset, ruuat, kaikki jää pöytään, pöydät pyyhkimättä jne."
"Kylvettää lapsen, pyyhkeet jää sohvalle, vesi ammeeseen jne."
"Vaihtaa vaipan, lapsi heittää kaikki lattialle, mies jättää ne siihen. Kuvittelee kaiketi minun olevan kodinhoitaja."
Toki mies voisi tehdä nuo hommat kunnolla loppuun, mutta ei miehen poistaminen mitenkään helpota äidin työtaakkaa tässä, koska lapsi on joka tapauksessa kylvetettävä ja syötettävä. Sitten äiti joutuu myös kylvettämään lapsen, ei pelkästään tyhjent
Vahva oletus, että ap siivoaa myös miehen jäljet. Nuo esimerkit alleviivaavat sitä, että silloinkin, kun mies tekee jotain (käskettäessä), hän ei hoida hommaa kokonaan, vaan ap joutuu joka tapauksessa vähintään siivoamaan jäljet. Se on huomattavasti veemäisempää silloin, kun toinen olisi hyvin voinut tehdä työn kunnolla loppuun asti, mutta jättää kesken laiskuuttaan/ilkeyttään.
Kyllä ap oikeasti pääsee vähemmällä kaikista esimerkkitöistä, kun tekee ne kokonaan itse. Me naiset kun ollaan sellaisia otuksia, että siivotaan ja järjestellään toisella kädellä samaan aikaan, kun toinen käsi syöttää/kuivaa/ym. Naisen jälkeen jää paljon vähemmän sotkua kuin miehen, joka tekee vain yhtä asiaa kerrallaan.
Eikö koti pitäisi olla rauhan tyyssija, jossa jokaisella on hyvä olla ja jokainen voisi olla oma itsensä.. Eikä seksi ole mikään palkinto tai vallankäytön väline. Rakkaus on tärkeintä. Jos elämä on pelkkää kotitöistä kinastelua, ei ole ihme, ettei nykyajan avioliitot kestä. 47 v avioliitossa

Aivan, jokaisella. Koskee siis myös naista.
Vierailija kirjoitti:
Palaa töihin. Hankit lapselle hoitajan ja 9 kk lapsen saa kunnalliseen päivähoitoon. Elämä helpottuu, kun et enää ole jatkuvasti kyttäämässä miehen tekemisiä.
Kun alusta asti olet tehnyt miehelle selväksi, että sinä ole äiti, sinä olet ainoa, joka tietää, niin miten ihmeessä mies muka tekisi oma-aloitteisesti mitään, kun siitä jatkuvasti moitit.
Tuo menee siihen, että jatkossa äiti eli ap käy töissä, hoitaa lapsen hoitoon ja kotiin sieltä, käy kaupassa, tekee ruuat, siivoo edelleen.. been there done that.
ymmärretään. olet näemmä ihan piipussa. nyt vaan puhut,palaveri ihan,ei mitään kaukaa työnohessa huutelua ja tiuskimista. se pikkuinenkin aistii huudot,ilmapiirin,tavan jolla häntä käsitellään.
onko tukiverkostoa. ihan siihen kotiisi tulisi aikaajoin,pääset kylään,kampaamoon,kahville,ulos tai jotain.tai sekin menet nyt ekaks nukkumaan, jumppaat, saunot-yksin- teet jalkahoidon,juot viiniä vähän,kuuntelet musaa luurit päässä,onanoi vaikka.
voiko sulle ostaa jonkun tunnin lisäapua kotiin... kyllä huomaa,että nyt seis siellä. ja ei muuten helpota hetkeen. uhmaikä jneö paljon on edessä sulla.
Jos haluat seksiä, haluat lapsia. Tai vähintäänkin hyväksyt, että niitä saattaa tulla ja kannat vastuusi, kuin MIES.