Onko täällä paikalla ex-uskovia?

Myös kommentit ovat tervetulleita heiltäkin jotka ovat vaikka kasvaneet uskovaisessa perheessä mutta ovat irtautuneet tästä omalle polulleen. Miten perhe on ottanut asian?

Minä olen. Sattui niin paljon pahoja asioita. Esim löysin väkivaltaisen mieheni ja muutenkin sattui ikäviä asioita. Vanhemmille se oli ihan ok että erosin seurakunnasta.

Olisi mielenkintoista kuulla nimenomaan heiltä jotka joskus ovat mieltäneet itsensä uskovaisiksi, ei niinkään heiltä ketkä ovat aina mieltäneet itsensä uskottomiksi.

En tiedä kuulunko itse tuohon kategoriaan jo. Minullekin on sattunut paljon pahoja asioita ja olen alkanut kyseenalaistamaan paljon sitå mitä uskovaisen elämän tulisi pitää sisällään. Eipä ole helppoa kun on ikänsä kasvanut uskovaisessa perheessä. 

 

Mä en oikeastaan koskaan päättänyt niin, se usko vaan meni. Mä tulin uskoon 8-vuotiaana, ja menin helluntaiseurakunnassa aikuiskasteelle 13-vuotiaana. Myöhemmin opiskeluaikana valuin enemmän luterilaisen kirkon piiriin, sielläkin tosin Kansanlähetyksen tilaisuuksissa kävin eli ei niitä liberaalimpia... Sitten kävin myös jossain ylistyshenkisemmissä rukouspiireissä ihan luterilaisella puolella.

Näin meni jonnekin päälle kolmekymppiseksi, kunnes joskus ollessani rukouskokouksessa mieleen tuli kysymys, että uskonko minä näihin juttuihin oikeasti. Ja vastaus oli että en. Pyysin rukousta puolestani, ja rukoilin paljon itsekin, että saisin uskoni takaisin. Mutta jotenkin mieli ei pystynyt enää uskomaan, tuntui päinvastoin ihan omituiselta, miten olen pystynyt uskomaan niin pitkään jotain vanhoja taruja ja mitä muut ihmiset puhuu (ns. todistaa), ilman todisteita. Olin antanut elämäni Jumalan johdatettavaksi, mutta nyt tajusin, että elämäni oli sen takia ajelehtinut vailla ohjausta ollenkaan, koska mitään Jumalaa ei ole, tai jos on, niin se ei välitä ainakaan minun kanssani olla tekemisissä, joten minulle on sama onko sitä ollenkaan.

Kyllähän elämä on tuntunut aika tyhjältä siitä asti kun usko meni, koska mä lapsesta asti ajattelin että elämän tarkoitus tulee Jumalan palvelemisesta ja Jumalan antaman tehtävän täyttämisestä. Sitten yhtäkkiä oletkin kylmässä maailmassa vailla merkityksiä tai tarkoituksia, ihmettelemässä mitä mun nyt pitäisi tehdä. Kun kaikki "pelkästään maallinen" tuntuu niin turhalta ja tyhjältä. Olen yrittänyt tähän tuskaan etsiä muistakin uskonnoista tai uuden ajan henkisyydestä, mutta en minä pysty niihinkään uskomaan sen paremmin kuin kristinuskoon. Pakko vaan hyväksyä, että mun maailmankuvaan ei nyt kuulu mitään yliluonnollista, ja että olen rationaalinen materialisti maailmankatsomukseltani, vaikka en haluaisi olla.

Joo oon, keski-iässä meni usko ja nyt vtuttaa kun olen koko elämäni odotellut, että Jumala johdattaisi jonnekin, ja nyt huomaan että mulla ei ole yhtään mitään ja mitään jumalaa ei edes todennäköisesti ole olemassa. Mä siis tosiaan uskoin että kunhan vaan rukoilen ja yritän elää Jumalan tahdon mukaisesti, niin Jumala johdattaisi mulle oikean miehen, tehtävän (olipa se hengellinen tai maallinen) jne. Ei johdatettu mitään, nyt olen 44-vuotias tyyppi ilman ihmissuhteita tai koulutusta, hantti-pätkähommia tehden. 

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, miten hedelmätöntä ja haitallista on lasten kasvattaminen johonkin uskoon. Silloin koko muu elämä pitää alusta asti yrittää sulloa ja rakentaa sen uskon sisälle, eikä mitään muuta elämässä näe. Vinkkeli on aivan eri, jos on kasvanut uskonnollisesti vapaana, ja joskus kypsällä aikuisiällä löytää sen omaan itseen ja omaan elämänkokemukseen sopivan tavan uskoa johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Joo oon, keski-iässä meni usko ja nyt vtuttaa kun olen koko elämäni odotellut, että Jumala johdattaisi jonnekin, ja nyt huomaan että mulla ei ole yhtään mitään ja mitään jumalaa ei edes todennäköisesti ole olemassa. Mä siis tosiaan uskoin että kunhan vaan rukoilen ja yritän elää Jumalan tahdon mukaisesti, niin Jumala johdattaisi mulle oikean miehen, tehtävän (olipa se hengellinen tai maallinen) jne. Ei johdatettu mitään, nyt olen 44-vuotias tyyppi ilman ihmissuhteita tai koulutusta, hantti-pätkähommia tehden. 

Mulla sama juttu. Mä luulin myös, että Jumala johdattaa työn, opiskelujen yms suhteen. Aina tuli profetioita seurakunnassa, että minusta tulee muka lähetyssaarnaaja.  Eipä tullut. Tsemppiä.  T. Nro 2

Ihme,että aloitus saa olla täällä. Omat vastaavat aloitukseni ja keskusteluketjut on poistettu kaikki. Itse olen nuorena tullut uskoon ja "täyttynyt pyhällä hengellä,saanut kielet käynyt upotuskasteella jne karismaattisissa ja äärikarismaattisissa/menestysteologisissa piireissä. Lapsuudesta luterilaisuus oli tuttua,ns.lapsenusko. Vasta nyt, yli 40-vuotiaana,kuten joku muukin täällä,tajunnut hyvin vaikeiden elämänkokemusten kautta, että raamattu on hölynpölyä suurimmalta osin, joitain Jeesuksen opetuksia, yleismaailmallisesti paikkansapitäviä opetuksia lukuunottamatta. Uskoni alkoi horjua kun 5 vuotta kestäneessä äärimmäisen väkivaltaisessa liitossa olin paitsi minä,myös lapseni lähellä kuolemaa/vammautumista. Se ei kuitenkaan vielä riittänyt,tarvittiin hyvin paljon muutakin,mikä lopulta mursi kaiken sen aivopesun tuotoksen mielestäni, joka sai minut jäämään hengenvaaraan vuosiksi. 5-vuotta ja muutama tapon yritys myöhemmin, uskalsin huutaa Jumalalle, että jos tuomitset minut helvettiin,siitä vain-tätä maanpäällistä helvettiä en jatka enää päivääkään. Siitä se kai lopullisesti lähti, "toipuminen" ja vapautuminen mielisairaista uskonnollisista opeista. Matka on nyt kestänyt noin 20 vuotta ja jatkuu yhä,mutta kristityksi palaaminen olisi minulle täysin mahdotonta.

En tiedä, koskeeko tämä ketju minua, koska minä uskon vieläkin: paljon vahvemmin jopa. Mutta eri tavalla. Laajemmin. Minun mielestäni uskoni on ihan samaa, mutta av:lta olen oppinut, että olen harhateillä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, koskeeko tämä ketju minua, koska minä uskon vieläkin: paljon vahvemmin jopa. Mutta eri tavalla. Laajemmin. Minun mielestäni uskoni on ihan samaa, mutta av:lta olen oppinut, että olen harhateillä.

Oletko universalisti tai vastaava, agnostikko? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo oon, keski-iässä meni usko ja nyt vtuttaa kun olen koko elämäni odotellut, että Jumala johdattaisi jonnekin, ja nyt huomaan että mulla ei ole yhtään mitään ja mitään jumalaa ei edes todennäköisesti ole olemassa. Mä siis tosiaan uskoin että kunhan vaan rukoilen ja yritän elää Jumalan tahdon mukaisesti, niin Jumala johdattaisi mulle oikean miehen, tehtävän (olipa se hengellinen tai maallinen) jne. Ei johdatettu mitään, nyt olen 44-vuotias tyyppi ilman ihmissuhteita tai koulutusta, hantti-pätkähommia tehden. 

Mulla sama juttu. Mä luulin myös, että Jumala johdattaa työn, opiskelujen yms suhteen. Aina tuli profetioita seurakunnassa, että minusta tulee muka lähetyssaarnaaja.  Eipä tullut. Tsemppiä.  T. Nro 2

Joo mulle profetoitiin myös hengellistä tehtävää, minkä takia en hakenut lukion jälkeen edes mihinkään opiskelemaan, sehän oli tärkeintä minusta omistautua rukous- ja pyhityselämälle, että olisin sitten valmis kun Herra kutsuu työhön. Mulle profetoitiin, että mulla on avaimia monien sydänten lukkoihin, ja tulen auttamaan monia sisälle Jumalan valtakuntaan. Että minun ei tarvi huolehtia miten puhua ihmisille, koska Pyhä Henki itse antaa minulle sanat jotka puhua. Että lopulta sairaitakin paranee, kun uskoni on niin valtava. Kuulemma piti vieläpä tulla uskovainen mies, joka tukee minua työssäni Jumalan valtakunnan hyväksi. MItään näistä ei toteutunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, koskeeko tämä ketju minua, koska minä uskon vieläkin: paljon vahvemmin jopa. Mutta eri tavalla. Laajemmin. Minun mielestäni uskoni on ihan samaa, mutta av:lta olen oppinut, että olen harhateillä.

Oletko universalisti tai vastaava, agnostikko? 

En ole agnostikko. En tiedä, mitä universalistilla tarkoitetaan, mutta ehkä sitä.

Olen kasvat fundamentalistiuskovaisessa perheessä, jossa paavikin oli itse saatana. Minä taas uskon, että on yksi Jumala, mutta eri kulttuurit tulkitsevat sitä eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, koskeeko tämä ketju minua, koska minä uskon vieläkin: paljon vahvemmin jopa. Mutta eri tavalla. Laajemmin. Minun mielestäni uskoni on ihan samaa, mutta av:lta olen oppinut, että olen harhateillä.

Sama. Mä olen aika lailla samanlaisilla linjoilla kuin joskus täällä kirjoittanut kristitty mystikko. Eli uskon että kaikki hengelliset tiet vie lopulta samaan lopputulokseen, ja että tärkeintä millä tahansa tiellä on elävä kokemus, eikä se uskooko älyllisesti oikein.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, miten hedelmätöntä ja haitallista on lasten kasvattaminen johonkin uskoon. Silloin koko muu elämä pitää alusta asti yrittää sulloa ja rakentaa sen uskon sisälle, eikä mitään muuta elämässä näe. Vinkkeli on aivan eri, jos on kasvanut uskonnollisesti vapaana, ja joskus kypsällä aikuisiällä löytää sen omaan itseen ja omaan elämänkokemukseen sopivan tavan uskoa johonkin.

Ohis. Mikä tahansa uskonto tai aate ja tai ismi on vaarallinen jos sitä pidetään ainoana totuutena ja mahdollisuutena nähdä ja kokea asiat ja ilmiöt jne,. Itse olen edellen uskovainen tai sanoisin mieluummin usokonnollinen ihminen (usko on osa minua) mutta joskus turhauttaa kun tuntuu, että kun sanoo, että eläsi uskossa/ on uskonnollinen i , niin se on joillekin sama kuin kertoisi, että eläisin  kauttaaltani limassa, joka on peittänyt minut.  Siis ikään kuin en heidän mielstä voisi kokea ja tuntea (jne) mitään ilman, että se aina enemmän ja vähemmän tarrttuisi tuohon limaan, joka jättäsi siihen jäljen. - Oma uskossani suuressa osassa on jatkuva etsiminen, epäily ja kysyminen.  

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, koskeeko tämä ketju minua, koska minä uskon vieläkin: paljon vahvemmin jopa. Mutta eri tavalla. Laajemmin. Minun mielestäni uskoni on ihan samaa, mutta av:lta olen oppinut, että olen harhateillä.

Sama. Mä olen aika lailla samanlaisilla linjoilla kuin joskus täällä kirjoittanut kristitty mystikko. Eli uskon että kaikki hengelliset tiet vie lopulta samaan lopputulokseen, ja että tärkeintä millä tahansa tiellä on elävä kokemus, eikä se uskooko älyllisesti oikein.

Heh, minä olen sen mystikon ketjun ap :-). Olen myös samoilla linjoilla. Tosin se ketju lähti sitten lentoon suuntiin, joihin en usko.

sama

Sain niin paljon lokaa ja huolta niskaani ja yritin sen kantaa koska aina sanotaan että ei anneta sellaista taakkaa jota ei jaksa kantaa. Yritin ja yritin elää oppien mukaan uskoen siihen mutta lopulta en jaksanut kantaa sitä taakkaa kun minulle hyvin tärkeä ihminen kuoli kamalalla tavalla ja sanoin kiitti mulle riitti.

" kristitty" joka luopuu uskostaan ei alunperinkään ole ollut uudestisyntyneessä, pelastavassa uakossa!

Vierailija kirjoitti:

" kristitty" joka luopuu uskostaan ei alunperinkään ole ollut uudestisyntyneessä, pelastavassa uakossa!

Korj;  uskossa

Vierailija kirjoitti:

" kristitty" joka luopuu uskostaan ei alunperinkään ole ollut uudestisyntyneessä, pelastavassa uakossa!

Tarkoittaako tämä sitä, että kenestäkään ei voi ennen hänen kuolemaansa tietää, oliko oikeasti uskossa vai ei? Koska tässäkin ketjussa on ihmisiä, jotka on ihan vakavissaan tulleet uskoon, osallistuneet seurakuntien toimintaan, puhuneet kielillä ja profetoineet jne mutta usko on myöhemmin mennyt tai siitä on luovuttu. Eikö näin voisi siis käydä ihan kenelle tahansa tulevaisuudessa.