Mitä ajattelet, kun näet kadulla suomalaisen naisen ja mustaihoisen vauvan/taaperon?

Mita silla on valia kuka on kenenkin mielesta kaunis, ihmisoikeudet ja tasa-arvo ei onneksi maaraydy kauneuden mukaan. Omat puoliksi afrikkalaiset lapseni ovat omasta mielestani maailman kauneimpia, olisivat varmasti vaikka olisivat vihreita.



Itse en ole kohdannut lapsieni kanssa minkaanlaista syrjintaa, miehelleni on joskus joku juoppo/narkkari jotain huudellut, ollaan lahinna naureskeltu ukkojen saalittavyytta...



Jos joku lapsilleni jotain joskus tulee urputtamaan niin varmasti pahoitan mieleni mutta myoskin ymmarran kyseisen ihmisen takapajuisuuden ja juntteuden, naitahan taalla riittaa.

Oletko todellakin noin lukutaidoton????? Minähän otin sen vain esimerkiksi että jos kerta suomalaiset saa 90:n mielestä yleistää niin sitten pitää olla samanlainen oikeus tehdä samanlainen NAURETTAVA JA TÄYSIN VALHEELLINEN yleistys myös ulkomaalaisista.

ei kannata lukea rivien välistä vaan ihan sitä tekstiä. En väittänyt missän kohdassa että KAIKKI suomalaiset kiusaa tai että YKSIKÄÄN lapsi ei ole hyvin kasvatettu tai suvaitsevainen.

Minun kokemukseni mukaan kuitenkin keskiarvoisesti ulkomaalaisten (ei pelkästään Suomessa asuvat) perheiden lapset käyttäytyvät kylässä paremmin. Heillä on paremmat pöytätavat ja puhuvat kohteliaammin. Vain muutaman ystäväni lapset omaavat vastaavat pöytätavat. Kiusaamisesta minulla on kokemuksia vain Suomen tarhoissa ja kouluissa, kokemusta löytyy tarhoista myös ulkomailla.



Monesta asiasta olen ylpeästi suomalainen, mutta lasten kasvatus menee mielstäni koko ajan huonompaan suuntaan. Jos esim. muistelen omaa lapsuuttani, niin kyllä silloin oli paremmat tavat eikä kukaan esim. haukkunut omaa äitiään (saati vierasta aikuista) tyhmäksi, mutta nykyään sitä näkee ja kuulee koko ajan. Olen jopa saanut lastenkutsuilla pyynnön " anna nyt sitä mehua ääliö" 6-vuotiaalta pojalta jonka vanhemmat olivat todella hyvin koulutettuja.

että onpa suloinen vauva/taapero, koska musta kaikki tummaihoiset lapset ovat mahdottoman suloisia, tai ainakaan vielä en ole rumaa nähnyt. Sitten ehkä sekunnin ajan ajattelen, että onkohan biologinen vai adoptoitu ja olen hiukan kateellinen, koska itsekin haluaisin adoptoida ulkomailta. Sitten unohdankin jo koko jutun...

Vierailija:

Oletko todellakin noin lukutaidoton?????

Jos luetun ymmärtämisesi on kovinkin alhaisella tasolla, älä yleistä sitä myös minun viakseni, vaikka molemmat suomalaisia ollaankin.

Ja 90 väänsi tarkoituksensa näköjään vielä kertaalleen sinulle rautalangastakin ;)

Että joskos nyt loppuisi vänkääminen...

Minulle ainakin tulisi ensimmäiseksi adoptio mieleen. Yhtä lailla afrikkalaisen kuin aasialaisenkin näköisestä lapsesta. (Täälläpäin tosin ei mitenkään Helsingin tasolla liikuta ulkomaalaisten suhteen, eli ei ole silmä tottunut moku-perheisiin edellä kirjoittaneiden tapaan.)



Varmaan myös siksi, että itsekin olen ajatellut adoptiota. Todennäköisesti jää kuitenkin kokematta, sillä yksinadoptoiminen on hiljattain hankaloitunut ja lisämiinuksena, sukuni miehet ovat umpirasisteja, mikä häiritsee kovasti. Voihan olla että muuttuisivat, mutta entäpä jos eivät?



Joitakin vuosia satuin olemaan yhtä aikaa leikkipuistossa äidin ja kahden pienen suloisen tumman tyttölapsen kanssa. Lapset eivät muistuttaneet äitiä vähimmässäkään määrin ulkonäöltään. Mietin jo onnellisena, että viimeinkin tilaisuus keskustella jonkun adoption kokeneen kanssa! Juttelimme siinä niitä ja näitä, mutta olin kiitollinen etten laukaissut mielessä poltelleita adoptiokyselyjäni heti alkuunsa, kohta nimittäin tallusteli puistoon myös tummaihoinen mies, jota lapset juoksivat vastaan huutaen " isä, isä!"



Tavallaan ymmärrän myös niitä, jotka tässä ovat kirjoittaneet ettei kannattaisi hankkia varta vasten tummaa lasta. Minulle siinä ei olisi eroa, eikä varmasti monellekaan vanhemmaksi haluavalle, mutta ikävä kyllä ympäristö vaikuttaa enemmän kuin perhe.



Yksi ensimmäisistä Suomeen adoptoiduista lapsista, (intialainen) Anu Rohima Mylläri kertoo kirjassaan " Adoptoitu!" niistä adoption ikävämmistä puolista. Hänelle tosin kohtalo soi kovemmat kortit muutenkin, kun adoptiovanhemmat kuolivat hänen ollessaan lapsi ja nuori. Nykyään adoptiolasten kasvaessa tulee yhä enemmän esille asiaa, jota adoptoivat vanhemmat eivät kuule mielellään. Onko adoptio sittenkään lapsen kannalta paras vaihtoehto? Näiden juttujen lukeminen pistää miettimään.

nykyään hän ei saisi edes adoptiolupaa.



Toinen asia mikä adoptiosta kiinnostuneiden olisi kiva muistaa on se, että vaikka kuinka itseä kiinnostaisi kysellä adoptiosta leikkipuistossa, niillä adoptiolapsilla on kuitenkin oikeus olla siellä ensisijaisesti tavallisina lapsina (joilla on oikeus yksityisyyteen), ei adoptiomannekiineina.

Tiedän kyllä, ettei sitä adoptiota pidä jalustalle nostaa, tai muuten korostaa, mutta kuten sanottu, leikkipuisto-tapauksesta on vuosia ja minulla oli suuri kiinnostus adoptioon eikä ketään, jonka kanssa aiheesta keskustella.



Ja nimenomaan siitä syystä, etten tunkeilisi herkälle alueelle, en sitä asiaa ensimmäisenä alkanutkaan kyselemään, vaan ajattelin katsoa, jos äiti ottaisi asian puheeksi. Äiti oli itse innokas juttelemaan, eivätkä muut paikallaolijat syystä tai toisesta heidän kanssaan tekemisiin ruvenneet, kuten minä ja seurassani olleet lapset. Olivat herttainen perhe ja ensimmäinen virallinen osoitus minulle siitä, ettei jokainen tummempi lapsi vaalean äidin kanssa olekaan adoptoitu. (Varmaan saattoi olla kyse siitä perinteisestä jutusta, niinkuin odottava näkee ympärillään pelkkiä raskausmasuja ;) niin minulle erilaiset lapset tuntuivat adoptoiduilta.)



116

mutta se kuulosti hassulta. Samalla tavallahan kaksosten äideiltä kysytään minkälaista on elämä kaksosten kanssa jne. Eikö se ole vain hyvä merkki, että ihmisiä kinnostaa ja he haluavat kuulla lisää? Ainahan voit sanoa ettei sinua kiinnosta jutella aiheesta.

Mulle riittää että joku Halonen haalii niitä tänne, ei niiden kanssa tarvii ruveta sikiämään.

ja lapseni senikäisiä, että ymmärtävät jo, mitä puhutaan. Minä haluan heidän kanssaan liikkuessani olla heidän äitinsä ja heidän olevan minun lapsiani - ei ensisijaisesti adoptoituja. Heillä on oikeus ihan samanlaiseen lapsuuteen kuin kaikilla muillakin. Ja minun tehtäväni äitinä on turvata hyvä lapsuus. Adoptiolapsi on ensisijaisesti tavallinen lapsi.



Jos joku oikeasti on kiinnostunut adoptiosta, Suomi on täynnä paikkoja, joista siitä voi jutella, kirjoitella ja kysellä. Minäkin olen kyllä ilmoittanut adoptiojärjestölleni, että minuun saavat adoptiohakijat ottaa yhteyttä. Mutta lasteni kuullen luonnottomassa paikassa en palkatonta ympärivuorokautista adoptiovalistusta anna, enkä myöskään kerro lasteni yksityisasioita. Ne ovat heidän - ja meidän perheen - yksityisiä asioita.



118

Oikein hyvää jatkoa perheellenne ja kaikille muillekin! :)



116/119

Sitten tulee mieleen pari tuttua mustaa, jotka palasivat kotimaahansa ja lasten äiti jäi lehdelle soittelemaan. Sitten ajattelen, että täällä on ulkomaalaisia liikaa. Sitten luultavasti, että onpa söötti lapsi kumminkin.

Tuota ajattelinkin. Entä, jos lapsi on kiinalainen tyttö?

Siksi kyselen.

AP

Kiinalaisesta ajattelen heti, että adoptoitu, koska itse eivät ole saaneet lasta.

Tai Venäjältä? Ei kai kenenkään lapsen etu ole näyttää aivan erilaiselta kuin vanhempansa. Haloo, itsekästä erikoisuudentavoittelua!

AP

ajattelen heti, että on adoptoitu. Mustasta ei tule sellainen mieleeni ollenkaan.

Emme halua adoptoida Venäjältä, koska sieltä ei vapaudu adoptioon terveitä lapsia. Kaikilla on oltava jokin erityistarve.



AP