Oliko Pekka-pojan tarina huijaus?
Julkaisu Pekka-pojan kuolemasta leviää somessa kaupunginjohtaja: Ei ole tietoa, että olisi tapahtunut
Vantaan kaupunki on selvittänyt sosiaali
Kommentit (703)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Heidi itsekin keskittyy Heidiin?? Ylen jutussa vollasi että hän on uhri, hänen lynkkaamisensa jatkuu. Eipä hänkään tai Pekan äiti muistanut Merjaa mainita, vaikka saman paskamyrskyn keskellä somessa Merjakin on.
Ja niin Merjan pitääkin olla, sillä hän on vähintään yhtä syyllinen kuin Heidi.
Media ei todennäköisesti nosta hänen nimeään esille yhtä paljon kuin Heidin koska ei ole julkisuuden henkilö, mutta kun asia etenee tuomioistuimeen niin kyllä hänenkin nimensä mediaan tulee.
Mutta kun Apunasta puhutaan, niin Merja on se joka käytännön toimintaa pyörittää. Yhdistyksen muodostavat hän ja Heidi kahdestaan.
Jep mutta luulis että Heidi muistais surra myös kollegaansa jonka kanssa vuosia tehny tätä hommaa eikä murehtis vaa itseään ellei kyseessä ole paniikki ja pitää pelastaa ainaki oma nahka.
Ellei? Mitäpä arvelisit? Kyseessä on selvästi paniikki siitä että jäi kiinni ja että koko Apuna-kusetus nyt paljastui. Apunan lahjoittajat raivoissaan, rahaa ei enää tule hyväuskoisilta, Apuna on sekä median että poliisin tutkinnan kohteena. Tietysti ajattelee vain itseään. Eihän hän ole mitään vastuuta teoistaan ottanut. Mutta Merja ei ole yhtään sen parempi ja hän oli se joka valehteli ryhmäläisille tarkastaneensa taustat. Kuvakaappaukset näistä Merjan valheista ovat tallessa ja jaettuina useissa paikoissa.
Suomalaiset ovat siis aivan helvetin tyhmiä! Jos lahjoittaa rahaa mihinkään, niin ensimmäiseksi pitää tarkastaa, onko voimassa poliisin myöntämä RAHANKERÄYSLUPA. Tämän pitää olla sivulla selkeästi löydettävissä. Nyt sitä ei Apuna Ry:llä ollut. Moni ei tiedä laeista mitään!
Se muka Ruotsissa kadonnut tyttökin oli valetta. Miettikää oikeasti, mikään media tmv taho ei tiedä koko asiasta. Oli muka pahoinpidelty, sidottu jne. Äidin piti heti saada rahaa jotta on varaa matkustaa Tukholmaan ja ei saanut kysellä mitään 🙈
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pohditaa aiheesta:
Liittyykö sekin narsismiin, että haluaa ihmisten olevan kiitollisuudenvelassa ja osoittavan kiitollisuuttaan ylistäen avunantajaa? Koska näin ei yleensä käy, ottaako se narsistin egon päälle, kun ihmiset ovatkin "kiittämättömiä" hänen silmissään ja siitä sitten halveksunta "vääränlaisia" köyhiä kohtaan? Oikea pyyteetön auttaja ei tarvitse vastiketta avustaan, edes ylistystä antamastaan avusta. Onko Heidillä kosahtanut tähän ja syntynyt halu vetää välistä, koska homma ei todellisuudessa hiokaan hänen narsistista kruunuaan riittävästi koska "kiittämättömät köyhät, mitään ansaitse".
Miksi täällä ja uutisoinnissa keskitytään niin paljon vain Heidiin? Merja Mellu Rantasalmi on ollut mukana vielä enemmän, hän on koko ajan ollut se joka on pyörittänyt ryhmää. On valinnut kenelle kerätään rahaa, kirjoittanut ilmoitukset, lähetelly
Kuka tämä Merja on. Mikä tausta ? Mistä hän on suhteessa tähän Jaariin ? Mitä työtä tehnyt joskus ?
Vierailija kirjoitti:
Koska Heidi itsekin keskittyy Heidiin?? Ylen jutussa vollasi että hän on uhri, hänen lynkkaamisensa jatkuu. Eipä hänkään tai Pekan äiti muistanut Merjaa mainita, vaikka saman paskamyrskyn keskellä somessa Merjakin on.
Ja niin Merjan pitääkin olla, sillä hän on vähintään yhtä syyllinen kuin Heidi.
Media ei todennäköisesti nosta hänen nimeään esille yhtä paljon kuin Heidin koska ei ole julkisuuden henkilö, mutta kun asia etenee tuomioistuimeen niin kyllä hänenkin nimensä mediaan tulee.
Mutta kun Apunasta puhutaan, niin Merja on se joka käytännön toimintaa pyörittää. Yhdistyksen muodostavat hän ja Heidi kahdestaan.
Mistä tiedät tän niin hyvin ?
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat siis aivan helvetin tyhmiä! Jos lahjoittaa rahaa mihinkään, niin ensimmäiseksi pitää tarkastaa, onko voimassa poliisin myöntämä RAHANKERÄYSLUPA. Tämän pitää olla sivulla selkeästi löydettävissä. Nyt sitä ei Apuna Ry:llä ollut. Moni ei tiedä laeista mitään!
Olet sikäli väärässä, että kaikki tuolla ryhmässä ovat tienneet, että Apunalla ei ole ollut rahankeräyslupaa vuoden 2019 jälkeen. Siitä on kyselty lukemattomia kertoja ja yhdistys kertonut, ettei sitä ole, että kaikki on kyllä kunnossa mutta että poliisi vain ei hoida hommiaan ja myönnä sitä, tai että sitä ei myönnetä kun joku kilpaileva ryhmä kiusaa ja estää sen saamisen, tai että apua vaille jääneet kiusaavat ja estävät sen saamisen.
Siellä ovat mm. juristit tarjonneet Heidille ja Mellulle vapaaehtoisesti ilmaista apua asian selvittelemiseen mutta Mellu aina ilmoittanut ettei tarvitse, että kyllä se sieltä tulee kunhan poliisi vain lopettaisi hidastelemisen.
Mutta jokainen asiasta ihmetellyt on lynkattu joukolla Mellun johdolla ja sitten heitetty ryhmästä pois ja kommentit deletoitu. Jäljelle jääneet ovat toistelleet, että ei sillä ole väliä, että kaikki on vain poliisin kiusaamista ja että Mellu ja Heidi tekevät niin tärkeää työtä että rahankeruuta pitää silti jatkaa. Ja ovat painostaneet muitakin jatkamaan rahan lahjoittamista.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien Apunan kanssa tekemisissä olleiden kannattaa lähettää tietojaan toimittajille. Jatkavat jutun tutkimista ja uutisointia, varsinkin nyt kun poliisitutkintakin Apunasta laajenee.
Apuna on deletoinut kaiken mahdollisen Facebook-sivuiltaan, joten silminnäkijälausuntojen ja tietojen ja kokemusten viestittäminen toimittajille on tosi tärkeää.
Siis rikosilmoituksia myös kannattaa tehdä, mutta olla myös toimittajiin yhteydessä.
"Kuka tämä Merja on. Mikä tausta ? Mistä hän on suhteessa tähän Jaariin ? Mitä työtä tehnyt joskus ?"
kuinka pihalla sä olet? tuut keskustelemaan aiheesta josta et tiedä mitään ja asia vellonut kansallisessa mediassa jo pari vrk, alkaako joku sulle nyt merjan työhistorian ja kengännumerot tässä referoimaan
Vierailija kirjoitti:
Se muka Ruotsissa kadonnut tyttökin oli valetta. Miettikää oikeasti, mikään media tmv taho ei tiedä koko asiasta. Oli muka pahoinpidelty, sidottu jne. Äidin piti heti saada rahaa jotta on varaa matkustaa Tukholmaan ja ei saanut kysellä mitään 🙈
Minusta tuo oli Tuksun tarinan kopiointia. Ellei Tuksu ite.
Oli lupa kuitenkin vuonna 2020-2022, eiku, ei ollutkaan vaan 2019.
"Kuka tämä Merja on. Mikä tausta ? Mistä hän on suhteessa tähän Jaariin ? Mitä työtä tehnyt joskus?"
Merja Melllu Rantasalmi on se, joka oikeasti pyörittää tuota Apuna ry:n Facebook-ryhmää jossa nämä tarinat julkaistaan ja rahaa kerätään. Valitsee ne, joille rahaa kerätään, kirjoittaa tarinat, jakaa avuntarjoajille yv.:llä tiedot mihin rahaa lähettää ja kontrolloi kaiken mitä Facebook-ryhmässä tapahtuu.
On työkyvyttömyyseläkkeellä ja ulosotossa, itse mediaan kertomiensa tietojen mukaan. Tutustui kai tähän rahankerjuutoimintaan kun itse kyseli raha-apua joskus. Sitten ryhtyi pyörittämään sitä itse.
Ollut joskus sihteerinä sosiaalitoimistossa ja siksi väittää tietävänsä kaiken asioista ja että sen perusteeella hänellä on asiantuntemus tarkistaa kaikkien avunhakijoiden taustat ja arvioida heidän avuntarpeensa. Omien sanojensa myös itse neuvoo ja auttaa jokaista apua hakevaa perhettä.
"Espoossa Kauklahdessa asuva Rantasalmi pyörittää aatteelliseksi yhdistykseksi rekisteröityä Apuna ry:tä yhdessä Heidi Jaarin kanssa.
Yhdistys pyörittää toimintaansa pääosin Facebookissa, jossa se yhdistää pääkaupunkiseudulla olevat avuntarvitsijat ja auttajat.
Rantasalmi tuli mukaan Apuna ry:n toimintaan vuonna 2016.
Kun sairastuin ja jäin pois työelämästä, lainani menivät ulosottoon ja siellä ne ovat varmaan hautaan saakka. Olen itsekin hakenut apua ja sitä saanut, hän kertoo.
Ennen sairaseläkkeelle jäämistään hän työskenteli Espoon sosiaalitoimessa kanslistina ja toimistosihteerinä.
Sosiaalitoimesta Rantasalmi jäi sairaseläkkeelle kahden sairauskohtauksen jälkeen."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/espoolainen-merja-tietaa-minkalaist…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Heidi itsekin keskittyy Heidiin?? Ylen jutussa vollasi että hän on uhri, hänen lynkkaamisensa jatkuu. Eipä hänkään tai Pekan äiti muistanut Merjaa mainita, vaikka saman paskamyrskyn keskellä somessa Merjakin on.
Ja niin Merjan pitääkin olla, sillä hän on vähintään yhtä syyllinen kuin Heidi.
Media ei todennäköisesti nosta hänen nimeään esille yhtä paljon kuin Heidin koska ei ole julkisuuden henkilö, mutta kun asia etenee tuomioistuimeen niin kyllä hänenkin nimensä mediaan tulee.
Mutta kun Apunasta puhutaan, niin Merja on se joka käytännön toimintaa pyörittää. Yhdistyksen muodostavat hän ja Heidi kahdestaan.
Mistä tiedät tän niin hyvin ?
Minkä? Senkö että Merja on se joka pyörittää Facebook-ryhmää? Ja että yhdistys muodostuu hänestä ja Heidistä?
Julkisia tietoja kaikki.
Vierailija kirjoitti:
"Kuka tämä Merja on. Mikä tausta ? Mistä hän on suhteessa tähän Jaariin ? Mitä työtä tehnyt joskus ?"
kuinka pihalla sä olet? tuut keskustelemaan aiheesta josta et tiedä mitään ja asia vellonut kansallisessa mediassa jo pari vrk, alkaako joku sulle nyt merjan työhistorian ja kengännumerot tässä referoimaan
No ihan hyvä se nyt on noista taustoista muistutella. Koska yksi outo juttu tässä on myös se, että Merja on työkyvyttömyyseläkkeellä, ollut jo vuosia. Silti sekä itse mediaan kertomansa että työn jäljen perusteella vetää täyttä työpäivää pyörittäen tuota rahankeruuryhmää. Mikä on enemmän kuin outoa jos väitetysti ei ole työkykyinen sihteerin hommiin.
Ja eivät kaikki ole ehtineet juttua seurata. Viime päivien uutisoinnissa ei ole taidettu edes niin kovin paljon Merjasta ja hänen taustoistaan kertoa, vaikka ne ovat löydettävissä aiemmista mediajutuista ja kaikki, jotka ovat seuranneet Apunan FB-ryhmää, tietävät kyllä Merjan roolin ja taustat. Mutta nythän Apuna on deletoinut kaiken mahdollisen sieltä FB-ryhmästä.
Ja median huomio keskittyy vain Heidiin vaikka Merja on se joka valehteli ryhmäläisille (todistetusti, tästä kuvakaappaus).
- sivusta (en se joka kyseli)
Vierailija kirjoitti:
Tämä Pekka-pojan "äiti" oli kerännyt myös rahaa tyttölapsen hautajaisiin ja sitä ennen vaatteisiin tms kun oli äitinsä kanssa poistunut väkivaltaisesta kodista turvakotiin ja lopulta tämä tyttö oli sitten kuollut. Tämäkin tarina oli täysin mielikuvituksen tuotetta.
Ryhmässä eräs nainen kertoo, että johonkin näistä ilmoituksista (olisiko ollut juuri tuo?) oli kopioitu kuva hänen pienen lapsensa arkusta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien Apunan kanssa tekemisissä olleiden kannattaa lähettää tietojaan toimittajille. Jatkavat jutun tutkimista ja uutisointia, varsinkin nyt kun poliisitutkintakin Apunasta laajenee.
Apuna on deletoinut kaiken mahdollisen Facebook-sivuiltaan, joten silminnäkijälausuntojen ja tietojen ja kokemusten viestittäminen toimittajille on tosi tärkeää.
Jep. Jutuista näkee, ketkä toimittajat tätä seuraavat ja jutuissa on suoraan heidän sähköpostiosoitteensa tai sitten voi vain laittaa heidän nimellään @iltalehti tai @iltasanomat viestiä. Nämä toimittajat toivovat viestejä koska ne ovat tosi arvokkaita heidän jatkojutuilleen sillä jatkavan aiheen tutkimista.
Joten kannattaa tosiaan laittaa viestejä. Monella on huonoja kokemuksia Apunasta. Siitä on täälläkin vuosien aikana keskusteltu lukemattomia kertoja mutta ketjut aina poistettu. Huonoja kokemuksia on sekä avustajilla että apua hakeneilla. Ja selviä huijauksia siellä on myös ollut vuosien varrella.
Vierailija kirjoitti:
Se muka Ruotsissa kadonnut tyttökin oli valetta. Miettikää oikeasti, mikään media tmv taho ei tiedä koko asiasta. Oli muka pahoinpidelty, sidottu jne. Äidin piti heti saada rahaa jotta on varaa matkustaa Tukholmaan ja ei saanut kysellä mitään 🙈
Auts onko tämä totta ? Ihan sairasta touhua!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saatan olla väärässä, mutta itse epäilen edelleen, ettei tässä ole vielä kaikki.
Esimerkiksi yritysten hämärähommissa hankitaan ns bulvaaniksi joku jo rikosrekisterin saanut ja ylivelkaantunut, jonka nimiin voi sitten sopivalla korvauksella laittaa lisää velkaa ja lisää rikoksia. En osoita tässä sormellani ketään nimettyä, mutta tuntuu epäuskottavalta, että joku pikkurikollinen olisi keksinyt tällaisen kusetuksen ja se olisi mennyt läpi 10 vuotta avustustoimintaa pyörittäneiltä.
Muualta netistä löytyy kuvakaappauksia tuon yhdistyksen jutuista ja ne on kyllä muutenkin outoja ja epäilyttäviä, ei ainoastaan tämä.
Mutta jos ovat jo pitkään olleet lain väärällä puolella, niin luulisi että on taitoja kehittää paljon nerokkaampi juoni. Pekka-huijaus on niin kömpelö ja tökerö ja oli alusta selvää, että moi
Apuna on toiminut tällä tavalla jo 10 vuotta. Rahaa virrannut eikä ongelmia ole tullut. Kyllähän siinä olettaa että sama homma jatkuu vaikka kuinka kauan. Kukaan ei ole puuttunut, ei poliisi eikä media, vaikka ilmoituksia Apunan toiminnasta on tehty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kuka tämä Merja on. Mikä tausta ? Mistä hän on suhteessa tähän Jaariin ? Mitä työtä tehnyt joskus ?"
kuinka pihalla sä olet? tuut keskustelemaan aiheesta josta et tiedä mitään ja asia vellonut kansallisessa mediassa jo pari vrk, alkaako joku sulle nyt merjan työhistorian ja kengännumerot tässä referoimaan
No ihan hyvä se nyt on noista taustoista muistutella. Koska yksi outo juttu tässä on myös se, että Merja on työkyvyttömyyseläkkeellä, ollut jo vuosia. Silti sekä itse mediaan kertomansa että työn jäljen perusteella vetää täyttä työpäivää pyörittäen tuota rahankeruuryhmää. Mikä on enemmän kuin outoa jos väitetysti ei ole työkykyinen sihteerin hommiin.
Ja eivät kaikki ole ehtineet juttua seurata. Viime päivien uutisoinnissa ei ole taidettu edes niin kovin paljon Merjasta ja hänen taustoistaan kertoa, vaikka ne ovat löyde
Samaa mietin, että miksi media ei kovistele Merjaa ollenkaan. Hänhän se 24/7 näpyttelee konetta. Uskon, että hänelle on helpompaa suhmuroida rahojen kanssa.
Pitäisi tarjota auttajille Coffeeta (Irish Coffeeta)