Kun ette ole enää pariskunta vaan pelkästään äiti ja isä

Tuossa tulee esiin se vihkikaavan "tahdon". Rakkaus on ennenkaikkea tahdonasia. Jos tahtoa löytyy, löytyy myös aikaa ja halua pitää yllä parisuhdetta, vaikka olisi miten monta lasta ja työkiirettä jne. jne. Elämä on valintoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole aika normaalia? Ainakin omatkin vanhempani lopulta olivat vain isä ja äiti, ei heillä enää ollut mitään parisuhde-elämää. Se loppui aikalailla mun syntymän jälkeen, kun olin lapsista viimeinen. Kuitenkaan eivät riidelleet niin ei heillä ollut syytä erotakaan. 

Enkä usko kummankaan mitään sivusuhdettakaan pitävän, sillä molemmat olivat kaiken vapaa-ajan kotona aina.

Miksi tämän pitäisi olla OK? Tavoitteletko tätä idylliä itse?

Itse koen, että puolison kanssa pitäisi pystyä tekemään asioista yhdessä ja löytyä yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Aikoinaan katsottiin leffoja sekä sarjoja yhdessä. Nykyään maku aivan erilainen.

-AP

Mitä konkreettista olet tehnyt edistääksesi yhteistä tekemistä ja läheisyyttä? 

Ap hiljeni heti, kun ei lähdettykään syyttämään miestä, vaan syy löytyikin peilistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Oon huomannut, että parit, jotka pariutuvat ulkonäön ja statuksen takia ajautuvat tuollaisiin suhteisiin. Se ulkonäkö kantaa vain tiettyyn pisteeseen. Siksi itse keskityn etsimään henkilön, joka on samalla aaltopituudella kanssani ja että meillä on samanlaiset kommunikaatiotaidot, arvot, moraalit ja osittain samoja kiinnostuksen kohteita.

Niinpä. Läheisriippuvaisten ja epävakaiden ei tulisi koskaan perhettä perustaa ennenkuin nuo ominaisuudet on terapioitu pois heistä.

Oho, nyt vasta palstan kyökkipsykologi heräsi ja juttunsa täyttä roskaa, ihan kuten aina ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Oon huomannut, että parit, jotka pariutuvat ulkonäön ja statuksen takia ajautuvat tuollaisiin suhteisiin. Se ulkonäkö kantaa vain tiettyyn pisteeseen. Siksi itse keskityn etsimään henkilön, joka on samalla aaltopituudella kanssani ja että meillä on samanlaiset kommunikaatiotaidot, arvot, moraalit ja osittain samoja kiinnostuksen kohteita.

Niinpä. Läheisriippuvaisten ja epävakaiden ei tulisi koskaan perhettä perustaa ennenkuin nuo ominaisuudet on terapioitu pois heistä.

 

Ei kyllä hirveästi tekemistä läheisriippuvuuden tai epävakaan persoonallisuushäiriön kanssa. Varsinkin nuorena pariudutaan aika herkästi sen takia, kun toinen näyttää kivalta ja on ihan mukava. Ei ajatella lainkaan pitkälle, ettei välttämättä arvomaailmat ja mielenkiinnonkohteet olekkaan samat.

Kenellä miehellä ja naisella lopulta on? Miehet eivät juuri käy joogassa tai naiset pärinäradoilla. Kaverin etsiminen parisuhteesta on oman sukupuolisuutensa kuolettamista. Ei sillä, että kiinnostaisi parisuhde vain pelkän lisääntymisleikinkään vuoksi - sitä ei tarvitse tehdä 10 000 kertaa onnistuakseen

Vierailija kirjoitti:

Ollaan jopa ihan virallisesti kavereita. Yksi lapsi on ja hänen sekä talouden vuoksi asutaan yhdessä. Joku joka on tehnyt hyvät asuntokaupat voivat muuttaa erilleen, mutta esim. Me maksele me asuntolainaa arvottomasta talosta. Tontilla toki jokin arvo, mutta laina pitää saada maksettua ennen myyntiä. 

Mitä sitten? Millaisessa deluusiossa pitää elää, että kuvittelee siitoshimon kestävän 60 vuotta. Varsinkin, kun ne lapset ovat jo tehty. Jos toivotte tätä, miehet, ryhtykää alusta asti homoseksuaaleiksi

Me saimme takaisin alun yhteyden ja nykyään parisuhteemme on todella hieno, läheinen ja intiimi henkisesti ja fyysisesti. Elämme myös rankimpia ruuhkavuosia samaan aikaan. Kaikki on mahdollista. Ensin voi päättää, haluaako paukut laittaa niihin kotitöihin vai muuhun <3 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole aika normaalia? Ainakin omatkin vanhempani lopulta olivat vain isä ja äiti, ei heillä enää ollut mitään parisuhde-elämää. Se loppui aikalailla mun syntymän jälkeen, kun olin lapsista viimeinen. Kuitenkaan eivät riidelleet niin ei heillä ollut syytä erotakaan. 

Enkä usko kummankaan mitään sivusuhdettakaan pitävän, sillä molemmat olivat kaiken vapaa-ajan kotona aina.

Miksi tämän pitäisi olla OK? Tavoitteletko tätä idylliä itse?

Itse koen, että puolison kanssa pitäisi pystyä tekemään asioista yhdessä ja löytyä yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Aikoinaan katsottiin leffoja sekä sarjoja yhdessä. Nykyään maku aivan erilainen.

-AP

Mitä konkreettista olet tehnyt edistääksesi yhteistä tekemistä ja läheisyyttä? 

Teen osuuteni perheen arjesta, huomioin puolisoani pienillä eleillä. Pidän lähellä olemisesta, mutta hän haluaa varsinkin nykyään oman tilansa. Olen yrittänyt ottaa vakavampaa keskustelua esille esim. parisuhdeterapiasta, mutta sinne hän ei lähde kuulemma haukuttavaksi.

Samanlaista meilläkin on. Nyt olen puol vuotta pitänyt sivusuhdetta toisaalle. Kerran oltu sängyssä mutta pääosin vaan kirjoitellaan. Piristynyt kummasti tämä elämä

N43

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole aika normaalia? Ainakin omatkin vanhempani lopulta olivat vain isä ja äiti, ei heillä enää ollut mitään parisuhde-elämää. Se loppui aikalailla mun syntymän jälkeen, kun olin lapsista viimeinen. Kuitenkaan eivät riidelleet niin ei heillä ollut syytä erotakaan. 

Enkä usko kummankaan mitään sivusuhdettakaan pitävän, sillä molemmat olivat kaiken vapaa-ajan kotona aina.

Miksi tämän pitäisi olla OK? Tavoitteletko tätä idylliä itse?

Itse koen, että puolison kanssa pitäisi pystyä tekemään asioista yhdessä ja löytyä yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Aikoinaan katsottiin leffoja sekä sarjoja yhdessä. Nykyään maku aivan erilainen.

-AP

Mitä konkreettista olet tehnyt edistääksesi yhteistä tekemistä ja l

Tämä siis -AP

Näin voi käydä jos lapset ovat perheen tärkeimmät henkilöt.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tulee esiin se vihkikaavan "tahdon". Rakkaus on ennenkaikkea tahdonasia. Jos tahtoa löytyy, löytyy myös aikaa ja halua pitää yllä parisuhdetta, vaikka olisi miten monta lasta ja työkiirettä jne. jne. Elämä on valintoja. 

Tämä oli muuten hyvin sanoitettu. Tuntuu, että kumpikaan ei tahdota enää hyvää toisillemme, vaan minä ja lapset ovat edellä. Ennen meitä tulevat vielä muut läheiset, työt, koira, yms.

Hankalaa ilmaista se mitä todella haluaisin sanoa, kun ei itse ole kovin kaunopuheinen ja minut saatetaan ymmärtää väärin. Äidiltä perittyä luulen

Vierailija kirjoitti:

Ap hiljeni heti, kun ei lähdettykään syyttämään miestä, vaan syy löytyikin peilistä. 

On tässä elämässä muutakin, kun täällä roikkuminen. -AP

Vierailija kirjoitti: Oon huomannut, että parit, jotka pariutuvat ulkonäön ja statuksen takia ajautuvat tuollaisiin suhteisiin. Se ulkonäkö kantaa vain tiettyyn pisteeseen. Siksi itse keskityn etsimään henkilön, joka on samalla aaltopituudella kanssani ja että meillä on samanlaiset kommunikaatiotaidot, arvot, moraalit ja osittain samoja kiinnostuksen kohteita.

Kyllä näitä ongelmia on myös pareilla, joilla se puoliso on valittu sielun perusteella. Lapset ja arki vaan muuttuu siinä kymmenessä vuodessa monella. Joillakin muuttuu myös se luonne ja arvot, harrastuksista ja kiinnostuksenkohteista nyt puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole aika normaalia? Ainakin omatkin vanhempani lopulta olivat vain isä ja äiti, ei heillä enää ollut mitään parisuhde-elämää. Se loppui aikalailla mun syntymän jälkeen, kun olin lapsista viimeinen. Kuitenkaan eivät riidelleet niin ei heillä ollut syytä erotakaan. 

Enkä usko kummankaan mitään sivusuhdettakaan pitävän, sillä molemmat olivat kaiken vapaa-ajan kotona aina.

Miksi tämän pitäisi olla OK? Tavoitteletko tätä idylliä itse?

Itse koen, että puolison kanssa pitäisi pystyä tekemään asioista yhdessä ja löytyä yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Aikoinaan katsottiin leffoja sekä sarjoja yhdessä. Nykyään maku aivan erilainen.

-AP

Mitä konkreettista olet tehnyt edistääksesi yhteistä tekemistä ja l

Parisuhdeterapian ehdottaminen = et usko minua niin uskotko jos tämä toinen sanoo sulle. Lisäksi yleisöä omille narratiiveille. Ei se ole parisuhteiden etu vaan jonkinlainen perverssi juttu. Jossain määrin saattaisin uskoa papin pystyvän auttamaan, mutta suomen tasolla en tiedä. Tiede on ainakin niin pihalla ihmisyydestä kuin olla ja voi

Joku sanoi, että parisuhteessa kasvetaan samaan suuntaan tai erilleen. Tuo omien harrastusten ja kaveruuksien kultivointi on sitä erilleen kasvamista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Oon huomannut, että parit, jotka pariutuvat ulkonäön ja statuksen takia ajautuvat tuollaisiin suhteisiin. Se ulkonäkö kantaa vain tiettyyn pisteeseen. Siksi itse keskityn etsimään henkilön, joka on samalla aaltopituudella kanssani ja että meillä on samanlaiset kommunikaatiotaidot, arvot, moraalit ja osittain samoja kiinnostuksen kohteita.

Kyllä näitä ongelmia on myös pareilla, joilla se puoliso on valittu sielun perusteella. Lapset ja arki vaan muuttuu siinä kymmenessä vuodessa monella. Joillakin muuttuu myös se luonne ja arvot, harrastuksista ja kiinnostuksenkohteista nyt puhumattakaan.

Minun nähdäkseni avio on toimiva vain jos se on molempien prioriteetti. Nyky-yhteiskunnan virikkeet ja kiusaukset ovat sille todellinen tulikoe. Se on helppo hylätä ja jättää hiipumaan, valita tuo tämän sijaan. Ja aina tulee joku vamppi tai gigolo jostain yrittämään, jos on avoin sellaiselle

Demoneja ja kiusauksia tulee aina ja loputtomasti. Oma valinta viihdyttääkö niitä vai valitseeko puolisonsa ja perheensä, jumalan valtakunnan vai ateistisen koneen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep, tämän seurauksena mies löysi uuden naisen ja jätti minut hoitamaan arjen ja kaksi nuorta. Toki ratkaisu tämäkin, ulkoistaa itsensä tylsästä ja rahaa vievästä omasta perheestä. 

exmiehesi haluaa tuntea elävänsä

hyvä ratkaisu, paljon parempi kuin kuolla rinnallasi pystyyn

Eli se voittaa, kumpi ensin ehtii lähteä viimeisen kerran viemään roskia, eikä koskaan palaa? Lasten kanssa jääneellä ei nimittäin ole samaa mahdollisuutta, vaan se olisi rikos nimeltä heitteillejättö.

Me aloitimme laittamaan tosilillemme kuvia sukupuolielimistä ja otimme petipuuhiin nuoren miehen.

Vierailija kirjoitti:

Me aloitimme laittamaan tosilillemme kuvia sukupuolielimistä ja otimme petipuuhiin nuoren miehen.

Mun mies on ihan tosissaan ehdottanut kimppakivaa parisuhteen piristämiseksi. Haluaisi toisen miehen kimppaan mukaan. En vaan tiedä, olisiko tosissaan kimppaan mukaan lähteviä fiksuja miehiä tarjolla?

Kahdestaan on seksin saralla kokeiltu varmaan kaikki mahdollinen jo. 14 vuotta yhdessä on oltu.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tee työtä parisuhteen eteen eikä ole normaalille kuuluvaa tahtotilaa niin elämä voi lipua ohi kuin Salvador Dalin maalaus. Ja se on silloin täysin omaa syytä. 

Mikä niistä? Muiston pysyvyys? Kellot valuvat, eivät livu. Suosikkini on silti Pyhän Antoniuksen kiusaus ja se, missä joutsenet heijastavat elefantteja. Niin ja onnellisen liiton salaisuus on hyvin yksinkertainen: tee toiselle niin kuin toinen toivoo itselleen tehtävän, ja sama molempiin suuntiin. Lapsetkin pitäisi kasvattaa osana perhettä eikä sen keskipisteenä, he ovat lainassa vaan.