Kanttori huolissaan: Omaisten omat menot ajavat hautajaisten yli yhä useammin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suru ei ole työtä.

 

Turhaan ei puhuta surutyöstä. Et ole tainnut ketään todella rakasta menettää. 

Ei se työtä ole. Terveisin Leski.

Kyllä se käy työstä, vaikka en leski olekaan.

Nämä nyt ovat niin tapauskohtaisia asioita. Joku voi jäädä pois hautajaisista vaikka sen takia, että tuntuu liian raskaalta mennä sinne. Omat menot samana päivänä voivat olla tekosyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmeestä kanttori sen tietää, mitkä tekijät on vaikuttaneet hautajaisten järjestämiseen? Turha kritisoida, kun ei ole tietoakaan.

Käsittääkseni kanttori, tai kukaan muukaan seurakunnassa, ei saa tietoonsa esimerkiksi sitä, onko vainajalle pitänyt tehdä oikeuslääketieteellinen kuolemansyynselvitys. Se itsessään voi viivästyttää hautajaisia, jos siinä menee pidempään. Kaikki kun eivät kuole korkeassa iässä sairaalaolosuhteissa, missä hautausluvan saa yleensä nopeasti.

Jutussa mainittiin myös, että ei voida olla töistä pois. Niin, sieltä töistä ei tosiaan olla ihan niin vaan pois, ja useimmat ihmiset käyvät töissä. Palkatonta vapaata voi pyytää, mutta sitäkään ei välttämättä saa, varsinkaan lyhyellä varoajalla. Hautajaispäivä on monen työehtosopimuksen mukaan vapaa vain ihan lähimmille omaisille. Siksi monet haluaa hautajaispäiväksi sellaisen päivän, e

Totta kai se kanttori tietää. Hautajisista joudutaan sopimaan myös kattorin kanssa ja silloin kun yhteistä aikaa papin/kanttorin/omaisten kanssa haetaan tulee tietenkin tietoon miksi se ja se päivä ei sovi. Ja syitä on siis ollut esim se, että perheen nuorisolla on pelimatkoja, on syntymäpäiviä, lomamatkoja jne jen. 

Ja kyllähän tuo , että vainaja on ruumiinavauksessakin tulee esiin varmaan omaisten puolelta ja kuka sitä edes menee neuvottelemaan hautajaisista/niiden ajankohdasta, ennen kuin edes tietää, milloin se ruumiinavaus on tehty, eli aikaa mennään sopimaan silloin, kun tiedetäänn koska ruumis luovutetaan omaisille. 

Ei tuossa todellakaan tarkoiteta sitä, että hautajaiset myöhästyy siksi, että ruumis on avauksessa. 

Hautajaiset pidetään yleensä lauantaina tai perjantaina ja aina tietenkin joku on töissä lauantainakin, mutta useimmin syy nykyään siihen ettei se tietty launatai sovi on se, että ihmisillä on niin paljon muita menoja, eikä ne ole työmenoja.

Toivon että seurakunnassa ei tuolla tavalla arvostella omaisten mahdollisesti kertomia syitä miksi omaisille ole sopinut just ne seurakunnan ehdottamat siunauspäivät.

Muutenkaan hautajaispäivää ei yleensä sovita erikseen papin, kanttorin jne kesken, vaan yleensä sounausajasta sovitaan seurakuntatoimistossa, missä on tiedossa papin, kanttorin jne työkalenterit missä vapaat ajat. Paikalla sovittaessa siis ovat yleensä omaiset ja seurakuntasihteeri.

Vierailija kirjoitti:

Surra voi, vaikkei osallistu uskontoon perustuviin menoihin pappeineen ja kanttoreineen.

Pappi ja seurakunta auttavat suremaan oikein

Vierailija kirjoitti:

Nämä nyt ovat niin tapauskohtaisia asioita. Joku voi jäädä pois hautajaisista vaikka sen takia, että tuntuu liian raskaalta mennä sinne. Omat menot samana päivänä voivat olla tekosyy.

No jos ei aio itse tulla, niin ei kai sen takia tarvitsisi koko hautajaisten ajankohtaa roikottaa. Hommaa sitten jonkun toisen hoitamaan järjestelyt ja jättää tulematta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin ymmärrän toisaalta oikein hyvin sen, että elävien elämä menee asioissa edelle. Ei sillä kuolleella ole enää mikään varsinainen kiire minnekään. En sitten tiedä, minkälaista elämän pysähtymistä tässä ajatellaan, mutta oman kokemukseni mukaan elämä ei tosiaan pysähdykään läheisen kuoltua.

Tavallaan se toki oli aika hullu tunne, että muu elämä jatkoi kulkuaan, ihmiset teki ihan niitä samoja asioita mitä normaalistikin, maailma ei pysähtynyt. Äitipuoleni ja pikkusisarukseni kuolivat onnettomuudessa kun olin yläasteikäinen. Halusin mennä normaalisti kouluun ja harrastuksiin sekä tehdä muita normaaleja asioita, koska se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. En tiedä, olisiko pitänyt sitten vaan jäädä kotiin isän kanssa suunnittelemaan mahdollisimman pian järjestettäviä hautajaisia ja suremaan, tekemään surutyötä. Minusta se olisi ollut ihan kestämätön ajatus. Muu el

Miten hautajaiset voi mennä kuukausien päähän? Laiskuutta jos ei saa järjestettyä parissa viikossa kuolemasta.

Esimerkiksi onnettomuuksissa kuolleet, ulkomailla kuolleet jne. 

Vierailija kirjoitti:

Seurakunnat voisi joustaa ja sallia siunaamisen tuhkauksen jälkeen jolloin asia hoituisi yhdellä kertaa; siunaus ja uurnan lasku / tuhkien sirottelu

nyt ensin siunataan ja sitten järkätään uurnan lasku / tuhkien sirottelu erikseen 

ja näitä aikoja tarvitaan myös viikonlopuille, meillä meni srk:n kanssa vaikeaksi kun tuhkien sirottelu ei mitenkään ollut mahdollista vkonloppuna; ei sitten millään

Hankittiin sitten metsähallitukselta lupa sirotteluun heidän metsäänsä ja saatiin näin hoitaa asia koko suvulle käypäisenä aikana 

Sinäkö veit rakkaan omaisesi tuhkat mieluummin metsään kuin hautasit Pyhään Maahan? Häpeä!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä oikeasti rakkaan ihmisen hautajaisiin pystyy osallistumaan lyhyelläkin varoitusajalla. Itse en todellakaan mädätä ruumista kylmäkaapissa kuukausitolkulla vaan otetaan ensimmäinen aika ja tulee kuka tulee.

Joo. Otetaan ensimmäinen aika, äkkiä vaan pois mielestä. Hällä väliä vaikkei kukaan pääsisi paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suru ei ole työtä.

 

Turhaan ei puhuta surutyöstä. Et ole tainnut ketään todella rakasta menettää. 

Työ on jotain, mikä suoritetaan alta pois. Suru ei ole mikään suoritus, sitä ei voi tehdä oikein eikä väärin

Surua ei pysty työstämään pois. Se muuttaa muotoaan ajan mittaan, mutta kun se kerran tulee elämään, se tulee jäädäkseen. 

Toki suru pitkän elämän eläneen, ehkä jo pitkään sairastelleenkin menettämisestä on hyvin erilaista kuin suru äkillisesti, ehkä nuorena menehtyneen läheisen jälkeen. Kummassakaan tapauksessa suru ei häviä minnekään, vaan sen kanssa on opittava elämään. 

En tiedä, mitä jutun kanttori ajaa takaa. Sitäkö, että elävien elämän pitä

Jokaisella on oma tapansa surra ja se on ihan ok. Osa suree hillitysti, mutta toisia läheisen poismeno voi lamauttaa pahastikin. Oman läheisen menettäminen, vaikka ei yllätyksenä tulisikaan, on monille shokeeraavaa ja pysäyttää totaalisesti, ainakin hetkeksi. Olisi kamala ajatus, että yhtä rakkaistaan ei saisi surra edes paria päivää, vaan elämän pitäisi välittömästi jatkua kuten ennenkin.

Läheisen poismenon jälkeen ensimmäiset päivät menevät kuin sumussa ja on paljon järjesteltävää, myös virka-aikaan hoidettavaa asiaa. Moni ei siinä tilanteessa ole kovin tuottava työntekijänä muutenkaan. Pitää huolehtia läheisistä ja heidän jaksamisestaan. Ei kuolema ole jokin pikkujuttu, joka hoituu kaiken muun ohella eikä tarvitsekaan olla. En ainakaan itse ole täällä maailmassa vain työtä varten, olen läheisiäni varten. 

Akuutin suremisen jälkeen alkaa se lopullinen surutyö. Arki koittaa ja elämä palaa uomiinsa, mutta aivan samaksi se ei tule enää koskaan.

Älinästä päätellen on kalikka kalahtanut. 

Vierailija kirjoitti:

Aikuisena en ole osallistunut yksiinkään häihin tai hautajaisiin koska ei kiinnosta. En todellakaan aio maksaa mitään kenellekään enkä ostaa / vuokrata kallista mekkoa.

Tuskin sinua mihinkään kaivataankaan.

Yhä useampi uskaltaa olla mielistelemättä kusipäitä ja myöntää, että kuolema ei tee parempaa ihmistä jos on elämänsä aiheuttanut kärsimystä ympärille oleville ihmisille. 

Meillä miehen vanhemman hautajaispäivää sopiessa piti ottaa huomioon se, että lapsenlapsi oli armeijassa ja hänellä loppusota tiettyyn aikaan. Sieltä monen sadan kilometrin päästä huonojen kulkuyhteyksien takaa olisi ollut vaikea osallistua. En tiedä, olisiko edes saanut lupaa lähteä, kun siinä olisi mennyt ainakin kolme päivää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surra voi, vaikkei osallistu uskontoon perustuviin menoihin pappeineen ja kanttoreineen.

Pappi ja seurakunta auttavat suremaan oikein

Miten surraan oikein? Onko olemassa väärä tapa surra?

Vierailija kirjoitti:

Kaikenlaiset syntymiseen ja kuolemiseen liittyvät rituaalit nyt vaan muuttuvat siinä kun muukin kulttuuri.

Nykyihmiselle ei ole niin välttämätöntä mennä fyysisesti paikan päälle kuuntelemaan virrenveisuuta surrakseen ja kunnioittaakseen.

 

Ei ole välttämätöntä, mutta lohtua se voi tuoda monelle. Mikä ei läheisen ihmisen kuollessa ei välttämättä mikään turha asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin ymmärrän toisaalta oikein hyvin sen, että elävien elämä menee asioissa edelle. Ei sillä kuolleella ole enää mikään varsinainen kiire minnekään. En sitten tiedä, minkälaista elämän pysähtymistä tässä ajatellaan, mutta oman kokemukseni mukaan elämä ei tosiaan pysähdykään läheisen kuoltua.

Tavallaan se toki oli aika hullu tunne, että muu elämä jatkoi kulkuaan, ihmiset teki ihan niitä samoja asioita mitä normaalistikin, maailma ei pysähtynyt. Äitipuoleni ja pikkusisarukseni kuolivat onnettomuudessa kun olin yläasteikäinen. Halusin mennä normaalisti kouluun ja harrastuksiin sekä tehdä muita normaaleja asioita, koska se tuntui parhaalta vaihtoehdolta. En tiedä, olisiko pitänyt sitten vaan jäädä kotiin isän kanssa suunnittelemaan mahdollisimman pian järjestettäviä hautajaisia ja suremaan, tekemään surutyötä. Minusta se olisi ollut ihan kestämätön ajatus. Muu el

Miten hautajaiset voi mennä kuukausien päähän? Laiskuutta jos ei saa järjestettyä parissa viikossa kuolemasta.

Tähänhän voi olla monta syytä. Tuttavaperheemme oli onnettomuudessa missä kaikki loukkaantuivat ja olivat sitten sairaalassa. Joskus saattaa kestää pelkästään se että vainaja löydetään kuolleena, viikkoja tai kuukausiakin.

Jäi aika epäselväksi, että mitähän aikaa tuossa oikeastaan ajatellaan. Eikö ennen mennyt just niin että jos joku kuoli talvella, niin haudattiin vasta keväällä ja siihen asti varsinkin maalla säilytettiin jossain aitassa?

Tuohon aikaa hautajaisiin oli myös helpompaa saada järjestettyä vapaata, kun oltiin maanviljelijöitä ja kotirouvia. Hautajaisjärjestelytkin hoidettiin usein talkoilla.

Kanttorin läheisenä ymmärrän hyvin mitä tässä tarkoitetaan. Usein  omaiset haluavat tiettyjä virsiä tai musiikki siunaustilaisuuteen, ja kanttori (ym asiaan liittyvät, pappi, kirkon varaus, tilavaraus, hautauslupa jne) toimii usein ns yhdistävänä tekijänä ja kun näitä asioita (jos kuuluu kirkkoon) ei voi hoitaa erikseen kaikkien osapuolien kanssa, se kanttori saattaa papin lisäksi olla se yksi kontakti , jonka kanssa näitä aikatauluja yritetään sovittaa yhteen. 

Olen valitettavasti menettänyt elinaikanani useita läheisiä, omat vanhemmat, sisaruksen, oman  puolison ja vieläpä  siinä iässä kun olen itsekin ollut vielä työssäkäyvä. Kuitenkin siunausajankohdasta huolimatta kirkkoon on saapunut aina runsaasti saattoväkeä, ja siinä tapauksessa että vainaja on itse toivonut aiemmin vain muutamia läheisiä muistotilaisuuteen, niin silloin sitten nämäkin läheiset ovat pääsääntöisesti onnistuneet saapumaan paikalle. Näin  20 v sitten kuin vielä viime vuonnakin.  Arvostan suuresti sitä että nämä vainajalle rakkaat ihmiset ovat vielä viimeisenä kunnianosoituksenaan edesmenneelle ja hänen elämälleen , halunneet tulla vielä kerran hyvästelemään meille monille rakkaan ihmisen.

Ja kyllä, hyvin monet ovat olleet työssäkäyviä, hyvin monenlaisia ammatin edustajia ,niin nyt kuten silloinkin 20v sitten, silti aina ovat onnistuneet tulemaan paikalle , ihan satojen kilometrien päästäkin.

Tottakai aina joku on joka ei pääse/pysty tulemaan ja se on ymmärrettävää. Mutta suurin osa on päässyt ja ehkä meitä kaikkia kuitenkin on yhdistänyt ajatus, että jos kunnioittaa elämää kunnioittaa myös kuolemaa. 

Vierailija kirjoitti:

Seurakunnat voisi joustaa ja sallia siunaamisen tuhkauksen jälkeen jolloin asia hoituisi yhdellä kertaa; siunaus ja uurnan lasku / tuhkien sirottelu

nyt ensin siunataan ja sitten järkätään uurnan lasku / tuhkien sirottelu erikseen 

 

Mummoni tuhkattiin ja vasta uurnan laskun yhteydessä siunattiin. Eikö tämä muka ole yleisesti käytössä oleva vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan normaalilta suomalaisuudelle ja suomalaiseen kulttuuriin että meikäläiset ihmiset ovat luonnostaan tunnekylmiä, kyynisiä, nihilistisiä eivätkä välitä mistään mitään. Se on edellytys sille että täällä kylmässä ja pimeässä pohjoisessa pystyy elämään ja selviytymään.

No ei se kyllä nykyajassa mikään edellytys ole, mutta voihan noita evoluution jäämiä olla geeneissämme. Nykyään elämä Suomessa on paljon helpompaa kuin valtaosassa maailmaa.