Miten suhtaudut lähipiirissäsi olevaan ihmiseen, josta et pidä
Eli otsikon kysymys.
Miten suhtaudut ja elät asian kanssa, kun joudut olemaan esim. perhesuhteen takia olemaan viikoittain tai lähes päivittäin tekemisissä ihmisen kanssa josta et pidä.
Minua jotenkin ärsyttää suunnattomasti ja en olisi missään tekemisissä jos ei ole pakko.. Olemme lähes kaikesta eri mieltä enkä haluaisi olla tekemisissä, mutta silti vaan joudun olemaan tekemisissä aika usein vähintään viikoittain.. en voi puolisoni takia katkaista ko ihmissuhdetta. Ja tässä vuosien mittaan se alkaa näkyä naamasta.. valitettavasti. Miten olla välittämättä
Kommentit (36)
Mielikuvitukseni ei riitä miksi joutuisin olemaan tekemisissä viikottain tai lähes päivittäin kyseisen perheensuhteen kanssa?
Meillä se oli yksi merkittävä syy joka johti eroon. Ex-puoliso ei edelleenkään suostu myöntämään että minä otin tilanteen vuosi(kymmenten) varrella useampaan kertaan esille. Tämä lähisukulainen harrasti kiristämistä eli jos en toiminut juuri kuten hän halusi niin sitten puoliso eristettiin vanhemmistaan.
Ajattele joka kerta että tapaat hänet ensimmäistä kertaa ja kohtele kohteliaasti. Jos on mulkvisti, ole helpottunut ettet joudu asumään hänen kanssaan. Jos hän laukoo törppöjä loukkauksia, ajattele että on jäänyt lapsen asteelle ja kohtele sen mukaan. Ja muista että sinussa ei ole vikaa, hänellä viiraa.
Puolisosi on holhouksenalainen eikä voi tavata tätä henkilöä yksin?
en voi puolisoni takia katkaista ko ihmissuhdetta?
Vierailija kirjoitti:
Mielikuvitukseni ei riitä miksi joutuisin olemaan tekemisissä viikottain tai lähes päivittäin kyseisen perheensuhteen kanssa?
No ei kaikilla ole tässä yksilökeskeisessä maailmassa tällainen tilanne, mutta monilla on. Mielikuvituksesi on suppea ja olet todennäköisesti perheetön.

Millainen puoliso sinulla oikein on kun ei osaa asettua sinun asemaan?
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on holhouksenalainen eikä voi tavata tätä henkilöä yksin?
No sitä pidettäisiin vähän lapsellisena käytöksenä jos en tule kylään kun kutsutaan miehen mukana..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielikuvitukseni ei riitä miksi joutuisin olemaan tekemisissä viikottain tai lähes päivittäin kyseisen perheensuhteen kanssa?
No ei kaikilla ole tässä yksilökeskeisessä maailmassa tällainen tilanne, mutta monilla on. Mielikuvituksesi on suppea ja olet todennäköisesti perheetön.
Ei, en ole perheetön. Eikä sitä ole miehenikään.

Okei, eli uhraat itsesi sen takia mitä muut sinusta ajattelee?

Tarviiko sitten koko aikaa olla niin helvetin aikuinen? Varsikin jos siitä on itselleen lähinnä "haittaa"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielikuvitukseni ei riitä miksi joutuisin olemaan tekemisissä viikottain tai lähes päivittäin kyseisen perheensuhteen kanssa?
No ei kaikilla ole tässä yksilökeskeisessä maailmassa tällainen tilanne, mutta monilla on. Mielikuvituksesi on suppea ja olet todennäköisesti perheetön.
Ei, en ole perheetön. Eikä sitä ole miehenikään.
Etkö voi kuvitella että perheeseen kuuluisi tällainen henkilö josta et pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on holhouksenalainen eikä voi tavata tätä henkilöä yksin?
No sitä pidettäisiin vähän lapsellisena käytöksenä jos en tule kylään kun kutsutaan miehen mukana..
Älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat, säästä sekin energia itsellesi. Jos annat muiden ajatusten, mielikuvien ja rooliboksien määritellä olemistasi liikaa, alat elää enemmän palvellen muiden ajatuksia ja mielikuvia kuin omaa elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on holhouksenalainen eikä voi tavata tätä henkilöä yksin?
No sitä pidettäisiin vähän lapsellisena käytöksenä jos en tule kylään kun kutsutaan miehen mukana..
Okei, eli uhraat itsesi sen takia mitä muut sinusta ajattelee?
Martyyrius on yksi narsismin piirre. Naiset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolisosi on holhouksenalainen eikä voi tavata tätä henkilöä yksin?
No sitä pidettäisiin vähän lapsellisena käytöksenä jos en tule kylään kun kutsutaan miehen mukana..
Älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat, säästä sekin energia itsellesi. Jos annat muiden ajatusten, mielikuvien ja rooliboksien määritellä olemistasi liikaa, alat elää enemmän palvellen muiden ajatuksia ja mielikuvia kuin omaa elämääsi.
No se on kyllä totta. Olen jo alkanut tässä ajatella että nämä ei-toivotut ihmissuhteet alkavat hiljlleen vaikuttaa persoonallisuuteeni negatiivisesti...
Vierailija kirjoitti:
Miksi et muuta omaan asuntoon.
Ko henkilö ei asu samassa asunnossa kuitenkaan luojan kiitos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielikuvitukseni ei riitä miksi joutuisin olemaan tekemisissä viikottain tai lähes päivittäin kyseisen perheensuhteen kanssa?
No ei kaikilla ole tässä yksilökeskeisessä maailmassa tällainen tilanne, mutta monilla on. Mielikuvituksesi on suppea ja olet todennäköisesti perheetön.
Ei, en ole perheetön. Eikä sitä ole miehenikään.
Etkö voi kuvitella että perheeseen kuuluisi tällainen henkilö josta et pidä.
Lue uudestaan mitä aiemmin kirjoitin.
Kyllähän se aina vaikeammaksi ja rasittavammaksi käy, mitä kauemmin ollaan siinä tilanteessa, että ei tulla juttuun, tai ollaan vihamielisiä avoimesti tai salaa.
Kyllä sellaisesta tilanteesta kannattaa koittaa eroon. Pitää joko nostaa kissa pöydälle tai lopettaa yhteydenpito. Tai ainakin voi koittaa vähentää sitä näkemistä.
up