Lue keskustelun säännöt.
Kroonisesta masennuksesta ja ahdistuksesta parantuminen positiivisen puheen avulla, tämä ihme tapahtui minulle
19.02.2025 |
Ikää yli 40 vuotta. Suurin osa elämästä työkyvytön mielenterveysongelmien takia. Vakava masennus, ahdistus, paha itsetuhoisuus. On kokeiltu lääkehoidot ja pitkät terapiat, pitkät osastojaksot mut mikään ei auttanut. Odottelin vaan että kuolema korjaisi pois. Sitten uusi ihminen elämässäni sanoi, että sä olet kauhean negatiivinen. Kimpaannuin aivan silmittömästi, kun olin juuri avautunut traumoista ja tragedioista, joita elämääni on mahtunut hieman tavallista enemmän. Ajattelin, että eikö mulla ole oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut, kun mulle on tehty niin paljon pahaa!?
Jouduin kasvotusten sen asian kanssa, että koska mulla on iso tarve puhua asioista jotka ahdistaa, ei todellisuudessa jää enää tilaa eikä energiaa keskittyä siihen mikä kaikki on hyvin.
Suutuin tälle ihmiselle, joka paljasti mun oman osuuteni tässä kokonaisuudessa. Joo, on tapahtunut paljon pahaa. Mutta MÄ itse olen valinnut sen, että en keskity niihin asioihin jotka ovat hyvin. Toivoin kuolemaa päivittäin, en peseytynyt kuin pari kertaa kuussa, kaikki asiat aivan retuperällä eli olin todellakin paskana. Makasin kippurassa pimeässä huoneessa päivästä toiseen. Pää kelasi sitä, miten paljon ahdistaa ja sattuu kun niitä hirveitä asioita on tapahtunut ja kaipasin enemmän kuin mitään että joku kuulisi ja ymmärtäisi sen tuskani määrän.
No, sitten kun suutuin, niin myös jotenkin tuli sellainen outo tunne että perkele, testataan nyt sitten tätä oksettavaa hyvään keskittymistä, jotta voin todistaa että aivan haista paska hommaa. Koska mä olin UHRI, ja mulla piti olla oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut!
Aloin hampaat irvessä väkisin hokea hyviä asioita vähän väliä. Monta kertaa putkeen, jopa kymmeniä. Ja pitkin päivää, aamua iltaa yötä. Ihmisen mieli on ilmeisesti näin kumma, että se lopulta uskoo sen mitä sille sanoo. Tää alkoi vaikuttaa, aluksi varmaan sitä kautta, että oli yksinkertaisesti päivässä vähemmän minuutteja jolloin ehdin kelata sitä paskaa. Täytin sitä tilaa sillä väkisin väännetyllä positiivisella puheella. Ja voin kertoa, että ei todellakaan hymyilyttänyt kun sitä tein. Välillä oli helpompaa, mutta välillä huusin niitä asioita raivon vallassa. Irvistelin ja ärjyin ja kiroilin.
Sitten aloin havahtua siihen, että oli mennyt tovi etten ollutkaan ajatellut ahdistavia asioita. Ja sitten se tovi venyi kerta kerralta pidemmäksi. Mut sitten tuli kriisi: aloin hävetä itseäni, kun tajusin että olin pilannut käytännössä koko elämäni keskittymällä siihen miten pahalta kaikki tapahtunut tuntui. Häpeä oli niin valtava, että naama hehkui punaisena vaikka olin kotona yksin.
No, tähänkin sitten sovelsin uutta oppimaani. En voi muuttaa tapahtunutta, vaan hyväksyä sen ja koittaa toimia paremmin. Pääsin tuosta tunteesta, ja joka päivä vointini parani. Nyt lähes vuosi myöhemmin voin sanoa, että voin paremmin kuin ikinä elämässäni. Lääkkeitä en ole viime vuosina käyttänyt, kun ei ne auttaneet. Viimeisin terapia on päättynyt useita vuosia sitten aika lailla tuloksettomana. Eli uskallan sanoa, että tämä käänne parempaan on ihan oikeasti siitä kiinni, että olen sisäistänyt ajatuksen hyviin asioihin keskittymisestä.
Vielä on elämää jäljellä. Mä olen saanut todellisen elämänhalun ensimmäistä kertaa elämässäni. Ikinä ikinä ikinä en olisi uskonut, että tämä tapahtuisi.
Uskomatonta, mutta totta. Olen ikuisesti kiitollinen tälle ihmiselle. En tiedä miksi tämän kirjoitin, ehkä tuomaan toivoa jollekin.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä osoittaa sen, että masennus on sairaus jota voi hoitaa myös itse.
Väitän, että valtaosa masennustapauksista johtuu lajityypillisen käyttäytymisen puutteesta nykyaikana. Liikunnan puute, huono ravinto, yksilökeskeisyys yhteisöllisyyden sijaan.
Eläimillä lajityypillisen käytöksen estäminen aiheuttaa jos jonkinlaista häiriötä, miksei siis ihmisellä. Emme ole voineet muutamassa vuosikymmenessä mitenkään sopeutua nykymaailmanmenoon.
Itse olin masentunut teini-iästä lähemmäs kolmekymppiseksi. Sitten aloin harrastaa kestävyysurheilua, eikä ole masentanut sen koommin.
Onneksi tähän on herätty jo terveydenhuollossakin, vielä kun alkaisivat ihmisetkin uskoa ja ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Lievää masennusta voi hyvin hoitaa itse. Vakavaa ei.
Vähän niin kuin flunssaa hoidetaan oireenmukaisesti kotona,
Ei tietysti aina. Mutta terveelliset elintavat, runsas liikunta, positiivinen ajattelu ja tekeminen ei ainakaan tilannetta koskaan huononna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsimys on hyvin pitkälti itse valittua. Kärsimys johtuu siitä, että todellisuus ei vastaa sinun rakentamia odotuksia. Älä siis odota mitään. Suhtaudu elämään sellaisena kuin se on. Jos voit esim. parisuhteessa huonosti, on oma valintasi jäädä siihen ja jatkaa kärsimystä tai tehdä muutos mikä johtaa eri lopputulemaan. Sama kaikessa muussakin.
Sama kaikessa muussakin? Miten esimerkiksi lapsi, joka elää kaltoinkohdeltuna kodissaan, voi valita toisin?
Sitä että ymmärtäisi kärsimyksen olevan valinnaista ei voi lapselta velvoittaa, jos sitä ei ole hänelle opetettu, mutta mikäli lapsi oivalluksen tai opettamisen seurauksena osaa näin tehdä, niin tulee ehdottomasti voimaan paremmin koko loppuikänsä. Ei oivaltaminen ole iästä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
En tajua tuota positiivista puhetta. Ajattelisin, että mukana pitäisi olla sanoja vastaava tunne että sillä olisi vaikutusta.
Siinä mielessä ymmärrän vaikutuksen jos sillä keskeytetään märehtiminen, mutta silloin sen ei tarvitse olla positiivista puhetta, vaan yhtä hyvin voisi hokea koira koira koira kissa kun huomaa märehtivänsä.
Eli onko siis niin, että sillä on ollut vaikutusta, että keskeytät märehtimisen vai positiivisella puheella itsessään?
Tärkeämpää on tunne. Jos sanoilla saa tavoitettua tunteen, ei mielestäni ole enää tarve keskittyä sanoihin vaan tunteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... Miesystävälläni on taipumusta ... Terapian on käynyt hänkin ...
Et ehkä tarkoittanut tätä niin, mutta tämä heijastelee ajatusta johon yllättävän usein törmää: kävin kerran terapiassa, ei se mitään auttanut.
Kaikki jotka ovat saaneet apua terapiasta (sana joka sisältää tuhansia erilaisia interventioita) tietävät ettei se apu varsinaisesti sieltä terapiasta tule. Terapian tarkoitus on toimia triggerinä joka tuottaa ajatuksia ja toimintaa arkeen. Mikäli arjessa ei tapahdu edes subjektiivista muutosta, ei terapia ole ainakaan vielä toiminut. On ehkä syytä harkita toisenlaista terapiaa tai todennäköisesti ainakin toista terapeuttia.
Entä jos ryhtyy tekemään muutoksia arjessa ilman terapiaa? Kerta se apu ei tule terapiasta kumminkaan?
Olen muutenkin eri mieltä Ap:n tekstin kanssa, mutta en usko, että Ap tahallaan levittää väärää tietoa, hän luulee asian olevan siten, miten sen on itse kokenut. Kysehän ei ole ajatuksista. Moni hokee itselleen kaikenmaailman affirmaatioita, kieltää tosiasioita, pakottaa itsensä väkisin ajattelemaan positiivisesti eikä se muuta yhtään mitään.
Omasta mielestäni avainsana on oivallus. Ja se on syvempi ja kokonaisvaltaisempi kuin pinnallinen ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua tuota positiivista puhetta. Ajattelisin, että mukana pitäisi olla sanoja vastaava tunne että sillä olisi vaikutusta.
Siinä mielessä ymmärrän vaikutuksen jos sillä keskeytetään märehtiminen, mutta silloin sen ei tarvitse olla positiivista puhetta, vaan yhtä hyvin voisi hokea koira koira koira kissa kun huomaa märehtivänsä.
Eli onko siis niin, että sillä on ollut vaikutusta, että keskeytät märehtimisen vai positiivisella puheella itsessään?
Tärkeämpää on tunne. Jos sanoilla saa tavoitettua tunteen, ei mielestäni ole enää tarve keskittyä sanoihin vaan tunteeseen.
Sanat kuitenkin ohjaavat tunteita, varsinkin evokatiiviset sanat. Keskivertoihmisen on helpompi saavuttaa uusi tunnetila sanojen kautta kuin pelkällä ajatusvoimalla.
Tehokkain tapa ohjelmoida alitajuntaansa on käyttää voimakkaasti tunneladattuja - tässä esimerkissä positiivisia - sanoja ja ajatuksia. Mitkä sitten kullekin niitä ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... Miesystävälläni on taipumusta ... Terapian on käynyt hänkin ...
Et ehkä tarkoittanut tätä niin, mutta tämä heijastelee ajatusta johon yllättävän usein törmää: kävin kerran terapiassa, ei se mitään auttanut.
Kaikki jotka ovat saaneet apua terapiasta (sana joka sisältää tuhansia erilaisia interventioita) tietävät ettei se apu varsinaisesti sieltä terapiasta tule. Terapian tarkoitus on toimia triggerinä joka tuottaa ajatuksia ja toimintaa arkeen. Mikäli arjessa ei tapahdu edes subjektiivista muutosta, ei terapia ole ainakaan vielä toiminut. On ehkä syytä harkita toisenlaista terapiaa tai todennäköisesti ainakin toista terapeuttia.Entä jos ryhtyy tekemään muutoksia arjessa ilman terapiaa? Kerta se apu ei tule terapiasta kumminkaan?
Olen muutenkin eri mieltä Ap:n tekstin kanssa, mutta en usko, että Ap tahallaan levittää väärää tietoa, hän luulee asian olevan siten, miten sen on itse kokenut. Kysehän ei ole ajatuksista. Moni hokee itselleen kaikenmaailman affirmaatioita, kieltää tosiasioita, pakottaa itsensä väkisin ajattelemaan positiivisesti eikä se muuta yhtään mitään.
Omasta mielestäni avainsana on oivallus. Ja se on syvempi ja kokonaisvaltaisempi kuin pinnallinen ajatus.
Eli toisin sanoen olet sitä mieltä, ettei Ap kirjoittanut lopullista totuutta. Tai että Ap:n kuvauksista ei ole välittynyt oivaltaminen vaan ainoastaan sanat, koska hän ei käyttänyt sanaa oivallus.
Vai oletko sitä mieltä, ettei ajatteleminen ja oivaltaminen liity prosesseina toisiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina, kun ajattelee tietyllä tavalla, niin siihen liittyvät "sähköiset yhteydet" aivoissa vahvistuvat entisestään ja entisestään. Jos on taipumusta pessimismiin, negailuun ja rypemiseen, niin tuosta syntyy ilkeä itseään vahvistava ja ruokkiva kehä.
**Ylläoleva on lainaus
Tuo on täysin totta. Psykologi neuvoi minua kirjoittamaan käsin joka ilta juuri nukkumaan mennessä kauniiseen vihkoon kolme hyvää asiaa kuluneelta päivältä. Jos ei keksi muuta niin tyyliin maailma ei kaatunut. Se voi olla ihan mitä vaan. Toimii hyvin ainakin itselläni. Suurin haaste on muistaa pitää tuota onnellisuus/kiitollisuuspäiväkirjaa.
Tuo on loistava neuvo, mä olen aina miettinyt miten ihmeessä siihen löytää jotain kirjoitettavaa kun mieli haluaa vain kuolla. Mut toi esim, että maailma ei kaatunutkaan. Että olen yhä elossa. Hmmmm, vaikka se onkin tietyllä tavalla pettymys
No se, että sulla on aina mahdollista korjata huomenna tilanne. 😄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsimys on hyvin pitkälti itse valittua. Kärsimys johtuu siitä, että todellisuus ei vastaa sinun rakentamia odotuksia. Älä siis odota mitään. Suhtaudu elämään sellaisena kuin se on. Jos voit esim. parisuhteessa huonosti, on oma valintasi jäädä siihen ja jatkaa kärsimystä tai tehdä muutos mikä johtaa eri lopputulemaan. Sama kaikessa muussakin.
Sama kaikessa muussakin? Miten esimerkiksi lapsi, joka elää kaltoinkohdeltuna kodissaan, voi valita toisin?
Lapsi ei toki voikaan siinä missä lemmikkikoirakaan. Mutta positiivisuus on myös sitä, että tilaisuuden tullen ottaa jalat alleen ja ravistaa tuon trauman harteiltaan ja alkaa nauttimaan elämästään siitä huolimatta, että on kokenut vaikeita asioita, sen sijaan että jää vellomaan kohtu
Tämä ei vaan ole käytännössä noin yksinkertaista. Pahimmillaan lapsuuden kodista lähtee henkisesti täysin riekaleina oleva ihminen, jolla ei ole minkäänlaista yhteyttä omiin tunteisiin. Siinä vaaditaan aikamoinen työ ja usein ulkopuolisen avulla, jotta pääsee siihen tilanteeseen, ettei vello menneessä ja ravistelee trauman pois. Vertauskuvana voisi olla esimerkiksi onnettomuudessa vaikeasti loukkaantunut ihminen, jolle sanottaisiin sairaalassa, että siitä vaan ylös kävelemään murtuneilla jaloilla.
Olen traumatisoitunut, joka ei vello menneissä ja näkee usein asioiden positiiviset puolet. Siltikään en ole vielä parantunut vaan edessä vielä vuosia terapiaa. Onneksi lääkärini muistuttelee minua "luutumisrauhasta", että hyvä kehitys on vasta luutumisen alkaminen, jalka ei ole lähellekään käyttökunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Yritin joskus sitkeästi pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta en saanut siitä mitään irti. Ymmärrän ja tiedostan kyllä, että elämässäni on paljon hyvää, ei minun tarvitse sitä erikseen paperilla tavata. Kynä ja vihko eivät kuitenkaan olleet turhia. Pakkoraapustamisen jälkeen alkoikin paperille tulla kuin itsestään kaikkea muuta, joka ei suinkaan ollut positiivista vaan juuri sitä kamalaa kuonaa. Mutta kun oli sen kuonan paperille asti oksentanut, niin olo oli sen jälkeen ihmeellisen puhdas.
Ihmisillä toimii eri asiat. Yleisesti neuvoisin kuitenkin kaikkia synkkämielisiä tarttumaan kynään. Jos on liikaa itseensä kääntynyt, niin sekin voi auttaa, että alkaa kirjoittaa huomioita ympäristöstä.
Nuo eivät ole toisensa poissulkevia.
Se todella auttaa päästämään ajatukset ulos päästä, että kirjoittaa ne. Näin ne on siirretty mielestä paperille ja aivot osaavat keskittyä muuhun.
Sitten illalla hermoratojen vahvistamista varten ennen sänkyyn menoa kolme asiaa päivästä. Se voi olla hyvä leipä tai joka päivä oma lapsi tms. Tuon tason juttuja keksii varmasti jokainen. Tai se, että sai kirjoitettua kuusi sivua kuonaa. Lämmin suihku. Kaunis maisema jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ja missä ikävät ajatukset asuvat? Ikävät ajatukset asuvat kehossa. Ikävä tunne vatsassa vaikuttaa mitä ajatuksia tulee ajateltavaksi. Missä kivat ajatukset asuvat? Kivat ajatukset asuvat kehossa. Kiva tunne nimettömässä sormessa vaikuttaa mitä ajatuksia tulee ajateltavaksi. Tai sitten ajatukset voivat tulla taivaalta. Tai ajatukset voivat tulla mainostaulusta: Osta! Tarjous! Ale! Tai sitten et tarkennakaan huomiokykyäsi vaan kuunteletkin ympäristön taustahuminaa. Jälleen erilaisia ajatuksia. Tyytyväinen keho levossa tuottaa eri ajatuksia kuin keho missä on pistävä kipu jossain. Pelkkä kehon ASENTO vaikuttaa ajatuksiin.
Katsokaapa ajatuksella Erikan voittoveto UMK:ssa. Ne asennot ovat voimaa ja synnyttävät voimaa. Kannattaa yrittää vapauttaa sama itsessään.
Vierailija kirjoitti:
En tajua tuota positiivista puhetta. Ajattelisin, että mukana pitäisi olla sanoja vastaava tunne että sillä olisi vaikutusta.
Siinä mielessä ymmärrän vaikutuksen jos sillä keskeytetään märehtiminen, mutta silloin sen ei tarvitse olla positiivista puhetta, vaan yhtä hyvin voisi hokea koira koira koira kissa kun huomaa märehtivänsä.
Eli onko siis niin, että sillä on ollut vaikutusta, että keskeytät märehtimisen vai positiivisella puheella itsessään?
Voi miettiä, miksi ei kykene tuntemaan mitään positiivista. Vastaus riippunee siitä. Onko vain unohtanut tuntea niitä tunteita vai eikö edes osaa.
En päivisin ikinä pakota itseäni kääntämään asioita positiiviseksi, se on ihan eri juttu kuin onnellisuuspäiväkirja, joka on viidentoista sekunnin juttu iltapuhteissa.
Terapiaryhmässä meitä opetetttiin etsimään itsestämme tunnetiloja ja sitten kävelemään ja liikkumaan ja ilmehtimään niiden mukaan. Ihmisestä itsestä riipuunee, haluaako edes olla iloinen vai neutraali.
Märehtiminen on traumaoire. Se on masennusoire jne. Se loppuu kyllä, kun ongelma on hoidettu. Liika pyörittely kuitenkin vahvistaa aivoratoja, ellei se märehdintä tuota koko ajan uutta tietoa, jolloin se onkin asian prosessointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä osoittaa sen, että masennus on sairaus jota voi hoitaa myös itse.
Väitän, että valtaosa masennustapauksista johtuu lajityypillisen käyttäytymisen puutteesta nykyaikana. Liikunnan puute, huono ravinto, yksilökeskeisyys yhteisöllisyyden sijaan.
Eläimillä lajityypillisen käytöksen estäminen aiheuttaa jos jonkinlaista häiriötä, miksei siis ihmisellä. Emme ole voineet muutamassa vuosikymmenessä mitenkään sopeutua nykymaailmanmenoon.
Itse olin masentunut teini-iästä lähemmäs kolmekymppiseksi. Sitten aloin harrastaa kestävyysurheilua, eikä ole masentanut sen koommin.
Onneksi tähän on herätty jo terveydenhuollossakin, vielä kun alkaisivat ihmisetkin uskoa ja ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Lievää masennusta voi hyvin hoitaa itse. Vakavaa ei.
Vähän n
Ei tietysti aina. Mutta terveelliset elintavat, runsas liikunta, positiivinen ajattelu ja tekeminen ei ainakaan tilannetta koskaan huononna.
Tuossa on aikamoinen lista kaikenlaista. Hoitotahot kuntoutuksessa ja psykiatri ovat sitä mieltä, että kunhan itsensä jotenkin hoitaa niin se on jo ihan hyvä taso. Ja että parempi on, että syö edes jotakin. Ja liikuntaa ei saa kyllä olla runsaasti, jos masennukseen liittyy uupumusta, koska se kuluttaa loputkin adrenaliinit ja kohottaa entisestään korkeaa kortisolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua tuota positiivista puhetta. Ajattelisin, että mukana pitäisi olla sanoja vastaava tunne että sillä olisi vaikutusta.
Siinä mielessä ymmärrän vaikutuksen jos sillä keskeytetään märehtiminen, mutta silloin sen ei tarvitse olla positiivista puhetta, vaan yhtä hyvin voisi hokea koira koira koira kissa kun huomaa märehtivänsä.
Eli onko siis niin, että sillä on ollut vaikutusta, että keskeytät märehtimisen vai positiivisella puheella itsessään?
Tärkeämpää on tunne. Jos sanoilla saa tavoitettua tunteen, ei mielestäni ole enää tarve keskittyä sanoihin vaan tunteeseen.
Sanat kuitenkin ohjaavat tunteita, varsinkin evokatiiviset sanat. Keskivertoihmisen on helpompi saavuttaa uusi tunnetila sanojen kautta kuin pelkällä ajatusvoimalla.
Tehokkain tapa ohjelmoida alitaju
Tunnetiloja saa muutettua sanojen, ajattelun, kehon (etsii kehoonsa erilaisia tunnetiloja, vaikkei oikeasti tuntisi sillä hetkellä niin) ja värien avulla. Värit ovat todella yksinkertainen keino.
On tehty tutkimus, jossa on todettu masennuksen vähentyneen enemmän niillä potilailla, jotka aloittivat värittämisen ja sudokut kuin niillä, jotka tekivät pelkästään sudokuja. Jo värien katselu muuttaa aivoissa jotain. Ja jos haluaa masennuksesta pois niin mahdollisimman paljon värejä, kirkkaita värejä, ei murrettuja.Jos ei halua niitä päälleen tai asuntoonsa niin jossain toisessa muodossa. Masentuneet käyttävät muita enemmän mustaa, harmaata ja siniharmaata.
Voi myös ostaa jonkun tunnetaito-oppaan esim. tunnekorttipakan tai jonkun kirjan, jossa on kuvia eri tunteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota masennus aivojen kemiallisena häiriötilana ja odota tyynesti että se menee ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
... Miesystävälläni on taipumusta ... Terapian on käynyt hänkin ...
Et ehkä tarkoittanut tätä niin, mutta tämä heijastelee ajatusta johon yllättävän usein törmää: kävin kerran terapiassa, ei se mitään auttanut.
Kaikki jotka ovat saaneet apua terapiasta (sana joka sisältää tuhansia erilaisia interventioita) tietävät ettei se apu varsinaisesti sieltä terapiasta tule. Terapian tarkoitus on toimia triggerinä joka tuottaa ajatuksia ja toimintaa arkeen. Mikäli arjessa ei tapahdu edes subjektiivista muutosta, ei terapia ole ainakaan vielä toiminut. On ehkä syytä harkita toisenlaista terapiaa tai todennäköisesti ainakin toista terapeuttia.Entä jos ryhtyy tekemään muutoksia arjessa ilman terapiaa? Kerta se apu ei tule terapiasta kumminkaan?
Olen muutenkin eri mieltä Ap:n tekstin
Siihen onnistuneeseen terapiaan tarvitaan molempien työ. Sitä tuolla varmaan tarkoitettiin, että se ei riitä, että ilmestyy paikalle kerran tai kaksi viikossa ja vain keskustelee. Pitää ihan aktiivisesti tehdä töitä oman paranemisensa eteen -> ajatella tarkkaan terapeutin puheita, tehdä muutoksia asenteisiinsa ja elämäänsä jne.
Minulla on muutama post it -lappupino. Kun mielessä alkaa myllätä, menen kirjoittamaan ajatukset lapulle. Yleensä niitä ei edes tarvita myöhemmin. Kun huomaan pöydällä lappuja, jotka tuntuvat "turhilta" = asia ei vaivaa/ on käsitelty, heitän lapun roskikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsimys on hyvin pitkälti itse valittua. Kärsimys johtuu siitä, että todellisuus ei vastaa sinun rakentamia odotuksia. Älä siis odota mitään. Suhtaudu elämään sellaisena kuin se on. Jos voit esim. parisuhteessa huonosti, on oma valintasi jäädä siihen ja jatkaa kärsimystä tai tehdä muutos mikä johtaa eri lopputulemaan. Sama kaikessa muussakin.
Sama kaikessa muussakin? Miten esimerkiksi lapsi, joka elää kaltoinkohdeltuna kodissaan, voi valita toisin?
Sitä että ymmärtäisi kärsimyksen olevan valinnaista ei voi lapselta velvoittaa, jos sitä ei ole hänelle opetettu, mutta mikäli lapsi oivalluksen tai opettamisen seurauksena osaa näin tehdä, niin tulee ehdottomasti voimaan paremmin koko loppuikänsä. Ei oivaltaminen ole iästä kiinni.
Minulle kävi niin, että olin positiivinen lapsi perhehelvetissä. Seuraus on se, että olen todella heikosti yhteydessä itseeni, kehooni ja toiseen puoleen (negatiivinen) tunteistani eli syntyi dissosioivat aivot. Kyllä lapsen pitää saada tuntea ihan kaikki tunteensa vapaasti ja riittävässä määrin, ovat ne ihan mitä tahansa.
Et ehkä tarkoittanut tätä niin, mutta tämä heijastelee ajatusta johon yllättävän usein törmää: kävin kerran terapiassa, ei se mitään auttanut.
Kaikki jotka ovat saaneet apua terapiasta (sana joka sisältää tuhansia erilaisia interventioita) tietävät ettei se apu varsinaisesti sieltä terapiasta tule. Terapian tarkoitus on toimia triggerinä joka tuottaa ajatuksia ja toimintaa arkeen. Mikäli arjessa ei tapahdu edes subjektiivista muutosta, ei terapia ole ainakaan vielä toiminut. On ehkä syytä harkita toisenlaista terapiaa tai todennäköisesti ainakin toista terapeuttia.