Lue keskustelun säännöt.
Kroonisesta masennuksesta ja ahdistuksesta parantuminen positiivisen puheen avulla, tämä ihme tapahtui minulle
19.02.2025 |
Ikää yli 40 vuotta. Suurin osa elämästä työkyvytön mielenterveysongelmien takia. Vakava masennus, ahdistus, paha itsetuhoisuus. On kokeiltu lääkehoidot ja pitkät terapiat, pitkät osastojaksot mut mikään ei auttanut. Odottelin vaan että kuolema korjaisi pois. Sitten uusi ihminen elämässäni sanoi, että sä olet kauhean negatiivinen. Kimpaannuin aivan silmittömästi, kun olin juuri avautunut traumoista ja tragedioista, joita elämääni on mahtunut hieman tavallista enemmän. Ajattelin, että eikö mulla ole oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut, kun mulle on tehty niin paljon pahaa!?
Jouduin kasvotusten sen asian kanssa, että koska mulla on iso tarve puhua asioista jotka ahdistaa, ei todellisuudessa jää enää tilaa eikä energiaa keskittyä siihen mikä kaikki on hyvin.
Suutuin tälle ihmiselle, joka paljasti mun oman osuuteni tässä kokonaisuudessa. Joo, on tapahtunut paljon pahaa. Mutta MÄ itse olen valinnut sen, että en keskity niihin asioihin jotka ovat hyvin. Toivoin kuolemaa päivittäin, en peseytynyt kuin pari kertaa kuussa, kaikki asiat aivan retuperällä eli olin todellakin paskana. Makasin kippurassa pimeässä huoneessa päivästä toiseen. Pää kelasi sitä, miten paljon ahdistaa ja sattuu kun niitä hirveitä asioita on tapahtunut ja kaipasin enemmän kuin mitään että joku kuulisi ja ymmärtäisi sen tuskani määrän.
No, sitten kun suutuin, niin myös jotenkin tuli sellainen outo tunne että perkele, testataan nyt sitten tätä oksettavaa hyvään keskittymistä, jotta voin todistaa että aivan haista paska hommaa. Koska mä olin UHRI, ja mulla piti olla oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut!
Aloin hampaat irvessä väkisin hokea hyviä asioita vähän väliä. Monta kertaa putkeen, jopa kymmeniä. Ja pitkin päivää, aamua iltaa yötä. Ihmisen mieli on ilmeisesti näin kumma, että se lopulta uskoo sen mitä sille sanoo. Tää alkoi vaikuttaa, aluksi varmaan sitä kautta, että oli yksinkertaisesti päivässä vähemmän minuutteja jolloin ehdin kelata sitä paskaa. Täytin sitä tilaa sillä väkisin väännetyllä positiivisella puheella. Ja voin kertoa, että ei todellakaan hymyilyttänyt kun sitä tein. Välillä oli helpompaa, mutta välillä huusin niitä asioita raivon vallassa. Irvistelin ja ärjyin ja kiroilin.
Sitten aloin havahtua siihen, että oli mennyt tovi etten ollutkaan ajatellut ahdistavia asioita. Ja sitten se tovi venyi kerta kerralta pidemmäksi. Mut sitten tuli kriisi: aloin hävetä itseäni, kun tajusin että olin pilannut käytännössä koko elämäni keskittymällä siihen miten pahalta kaikki tapahtunut tuntui. Häpeä oli niin valtava, että naama hehkui punaisena vaikka olin kotona yksin.
No, tähänkin sitten sovelsin uutta oppimaani. En voi muuttaa tapahtunutta, vaan hyväksyä sen ja koittaa toimia paremmin. Pääsin tuosta tunteesta, ja joka päivä vointini parani. Nyt lähes vuosi myöhemmin voin sanoa, että voin paremmin kuin ikinä elämässäni. Lääkkeitä en ole viime vuosina käyttänyt, kun ei ne auttaneet. Viimeisin terapia on päättynyt useita vuosia sitten aika lailla tuloksettomana. Eli uskallan sanoa, että tämä käänne parempaan on ihan oikeasti siitä kiinni, että olen sisäistänyt ajatuksen hyviin asioihin keskittymisestä.
Vielä on elämää jäljellä. Mä olen saanut todellisen elämänhalun ensimmäistä kertaa elämässäni. Ikinä ikinä ikinä en olisi uskonut, että tämä tapahtuisi.
Uskomatonta, mutta totta. Olen ikuisesti kiitollinen tälle ihmiselle. En tiedä miksi tämän kirjoitin, ehkä tuomaan toivoa jollekin.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jotenkin löytänyt lohtua välinpitämättömyydestä. En ole yltiö positiivinen, mutta en myöskään yltiö negatiivinen. Pyrin suhtautumaan kaikkeen neutraalisti, tai sitten hieman positiivisemmin kuin negatiivisemmin.
Itsensä vihaaminen on rankempaa kuin itsensä rakastaminen.
Tämä neutraaliin suhtautumiseen pyrkiminen kuulostaa fiksulta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vellominen on tunnetusti vahingollista ja jos siitä löytää tien ulos, varmasti tukee hyvinvointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se voi järkyttää jonkun maailmankuvaa niin paljon että joku saa apua muuttamalla sisäistä ohjelmointia ja tapaansa ajatella?
Triggeröi, masentuneelle voi olla vaikeaa ajatella että täytyis itse ottaa vastuuta ja tehdä muutosta
Hieno homma, että masennus on nyt tällä ratkaistu ja aihe taputeltu. Kyseessä on tyhmyys ja vellominen, ja palveluiden tarkoitus on sättiä potilasta näistä. Voidaankin ulkoistaa tämä tehtävä vauvapalstalle kun täällähän se osataan, ja lopettaa kaikki mielenterveyspalvelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se voi järkyttää jonkun maailmankuvaa niin paljon että joku saa apua muuttamalla sisäistä ohjelmointia ja tapaansa ajatella?
Triggeröi, masentuneelle voi olla vaikeaa ajatella että täytyis itse ottaa vastuuta ja tehdä muutosta
Hieno homma, että masennus on nyt tällä ratkaistu ja aihe taputeltu. Kyseessä on tyhmyys ja vellominen, ja palveluiden tarkoitus on sättiä potilasta näistä. Voidaankin ulkoistaa tämä tehtävä vauvapalstalle kun täällähän se osataan, ja lopettaa kaikki mielenterveyspalvelut.
Ap:lla oli tiedossa masennuksen syyt, ja niiden mielessä pyörittely ylläpiti masennusta. Jos potilas velloo negatiivisissa keloissa, mikä siihen avuksi, pumpataan lisää lääkkeitä?
Vierailija kirjoitti:
Vellominen on tunnetusti vahingollista ja jos siitä löytää tien ulos, varmasti tukee hyvinvointia.
Näköjään niin vahingollista, että henkilö on ollut työkyvytön melkein koko ikänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiktokissa nuo ruokkii toisiaan. Pitäisi jäädyttää terapiat siiheksi kun lopettavat sometilit.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on hiukan samansuuntainen asia: itselläni ei ollut nuorena masennusta vaan huono itsetunto ja huono olo kuin sisäinen ruoskija räyhäsi minulle päivästä toiseen. Ruodin ja ruodin kaikkia aivan pikkuvirheitäkin.
Sitten tuttavani sanoi minulle, että Amerikassa on sanonta, että turha haukkua itseään kun muut tekee sen kuitenkin paremmin (en muista miten menee englanniksi). Tämä oli minulle ahaa-elämys. Minulle ei ollut tullut mieleenkään että voisin itse vaikuttaa siihen sisäiseen puheeseen!
Aloin väittää vastaan sille itsensä soimaajalle. En aggressiivisesti vaan tyynesti ja jääräpäisesti tyyliin "ihminen minäkin olen, ihminen on erehtyväinen". Kesti useampia kuukausia, ehkä puoli vuotta ennen kuin oloni parani, mutta sen jälkeen se parani paranemistaan. Minulle tämä on ollut tosi iso ja tärkeä muutos ja mielenterveyttäni ylläpitävä asia.
Mulle on myös sanottu samansuuntaisesti, että sun on turha haukkua itseäsi, kun muut tekevät sen sun puolesta, ja että yleensä on niin, että noin puolet ihmisistä pitää susta ja puolet taas ei ja sille ei mahda mitään.
Sitäkin on sanottu, ettei muiden mielipiteistä pidä välittää.
Ja vuosia sitten yksi tuttu sanoi, että oksennan pahan oloni muiden päälle. Päätin sitten yrittää olla tekemättä niin, koska se ilmeisesti on ei-hyväksyttävää käytöstä eikä niin saisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahan olon muiden päälle oksentamisesta; niin tekee miehenikin. Ja se ei ole ok. Nimenomaan velloo valitsemissaan vaikeuksissa, ja paska valuu ympäri perhettä.
Niin. Tuollainen ajattelun muutos ei varmaankaan riitä, ellei ole tietoa mistä masennus ja ahdistus kumpuaa. Ap:llä ilmeisesti hyvin tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen voi manipuloida alitajuntaansa, ainakin jossain määrin. Tämä luonnollisesti edellyttää lujaa muutoshalua ja pitkäjänteisyyttä.
Useinhan "lievemmissä" mielen sairauksissa (kuten lievä tai keskivaikea masennus, ahdistus, bulimia, jännitys) on kyse vääristä ajatusmalleista. Jokin asia tai olosuhde triggeröi väärän ajatus herätteen ja sitten virheellinen kela lähtee pyörimään. Kelaa voi kuitenkin yrittää vaihtaa omatoimisestikin, kuten ap oli oivaltanut, mutta se vaatii päättäväisyyttä. Jos olet hokenut 20 vuotta että olet lihava, ahdistunut tai sosiaalisesti pelokas, et voi hetkessä muuttaa minäkuvaasi ja menneisyyttäsi. Vanhat ajatukset yrittää luonnollisesti taistella olemassaolonsa puolesta kynsin hampain. Riippuen sairaudestasi, sinun täytyy myös aste asteelta soveltaa uutta ajatusmalliasi käytännön harjoituksin.
Mielenterveysongelmainen tai traumatisoitunut ihminen saattaa uhriutua ja muuttua yliherkäksi, suorastaan neuroottiseksi omien ongelmiensa suhteen. Tämä on tietenkin hyvin luonnollista, onhan ongelmien muodostumiseen liittyvät asiat yleensä hyvin traumaattisia ja/tai sairauden koetaan pilanneen enemmän tai vähemmän koko elämän ja itsetunnon. Voi myös olla, että elämä on keskittynyt liikaakin omien ongelmien ympärille ja se on muodostunut epäterveelläkin tavalla minäkeskeiseksi. Joskus harvoin sairaus ja uhrin asema voi myös olla keino saada muilta ylimääräistä huolenpitoa ja huomiota.
Yliherkkyys ja täydellinen uhriutuminen voi kuitenkin johtaa siihen, ettei minkäänlaista omien ongelmien kyseenalaistamista kestetä, ratkaisu ehdotukset otetaan vastaan loukkaantuen, puheet ihmisen omasta vastuusta oman tilanteensa korjaamiseksi aiheuttavat vihan purkauksia ja kehotukset suunnata huomiota itsestä muihin asioihin koetaan ongelmien vähättelyksi.
Uhrina olemisesta tai sairaana olemisesta on tullut niin keskeinen osa identiteettiä, että sen kyseenalaistaminen ulkopuolisen taholta aiheuttaa raivoa. Silti se on usein tarpeen, jotta ihminen ymmärtäisi, että voi itse ryhtyä omaksi muutosvoimakseen. Että elämä voi olla niin paljon enemmän kuin vain oma sairaus ja oma menneisyys. Jokaisella on myös nykyisyys, joka luo tulevaisuuden.
Lähes yhtä tärkeää on myös pyrkiä anteeksiantoon, niin itseään kuin muitakin ihmisiä kohtaan. Ihmiset tekevät virheitä, monin eri tavoin, kukaan ei ole täydellinen ja jokainen virhekin vie askel askeleelta eteenpäin. Usein myös väärintekijät itse ovat olleet oman elämänsä uhreja. Tämä on usein toinen vaihe sisäisen rauhan saavuttamiseksi. Irrottautuminen kaikenlaisesta vihasta, katkeruudesta ja surusta. Itsensä ja muiden hyväksyminen sellaisena kuin ovat, kauneuden näkeminen kaikessa, kaikessa keskeneräisyydessäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele tiivistämään, ap! KUKAAN ei jaksa lukea.
Siellä taas tiktok- sukupolvelainen märisee. Kun keskittyminen kultakalat luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Masennus ei ole yksi ja sama sairaus, vaan se johtuu eri ihmisillä eri tekijöistä. Oireet vain muistuttavat toisiaan.
Itselläni on vähän päinvastainen kokemus. Minut kasvatettiin kiltiksi tytöksi, joka ei saanut näyttää negatiivisia tunteita. Ikävistä asioista ei saanut puhua. Kaikkialla piti käyttäytyä asiallisesti ja hillitysti. Ensimmäisen eron jälkeen teini-iässä äitini käski hymyillä, niin ero unohtuisi.
Vuosia selittämätöntä ahdistusta. Terapia ei tehonnut, koska minut laitettiin kognitiiviseen joka vielä pahensi tilannetta. Miten voi voida niin pahoin, vaikka kaikki on niin hyvin ja minulla on mielettömästi hyviä asioita elämässä?
Noh, sitten sairastun fyysisesti. En saanut terveydenhuollosta näin naisena apua, koska kaikki laitettiin ahdistuksen piikkiin. Sitten kerran hermostuin todella, kun tuli jälleen vastaan yksi lääkäri, joka tutkimatta uskoi ettei minulla ole muuta kuin psykosomaattisia oireita, ja a
Tämä on kyllä todella erikoinen ketju. Ilmeisesti sitten aapeen toipuminenkin on väärin tehty. Kun kasvaa perheessä, jossa laiminlyödään niin henkisesti kuin fyysisesti vuosikausia ja mitään ei saa tuntea niin on iso työ jo pelkästään siinä, että antaa luvan tuntea ja oppii tunnistamaan tunteet. Usein ne tuntuu myös fyysisesti. Niistä pahan olon tunteista ei todellakaan ole helppo päästä irti niin, että niissä ei velloisi niin kuin itse nätisti ilmaisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi manipuloida alitajuntaansa, ainakin jossain määrin. Tämä luonnollisesti edellyttää lujaa muutoshalua ja pitkäjänteisyyttä.
Useinhan "lievemmissä" mielen sairauksissa (kuten lievä tai keskivaikea masennus, ahdistus, bulimia, jännitys) on kyse vääristä ajatusmalleista. Jokin asia tai olosuhde triggeröi väärän ajatus herätteen ja sitten virheellinen kela lähtee pyörimään. Kelaa voi kuitenkin yrittää vaihtaa omatoimisestikin, kuten ap oli oivaltanut, mutta se vaatii päättäväisyyttä. Jos olet hokenut 20 vuotta että olet lihava, ahdistunut tai sosiaalisesti pelokas, et voi hetkessä muuttaa minäkuvaasi ja menneisyyttäsi. Vanhat ajatukset yrittää luonnollisesti taistella olemassaolonsa puolesta kynsin hampain. Riippuen sairaudestasi, sinun täytyy myös aste asteelta soveltaa uutta ajatusmalliasi käytännön harjoituksin.
Mielenterveysongelmainen tai traumatisoitunut ihminen saattaa uhriutua ja muuttua yliherk
Entäs sitten kun olet jo tehnyt kaiken voitavasi ja keskittynyt positiiviseen, ylläpidät kaiken kykysi mukaan hyviä elintapoja ja järkeviä ihmissuhteita, olet avoin muutoksille ja _rakentavalle_ kriitiikille, keskityt tulevaisuuteen, mutta nämä eivätkä psykiatrinen hoito auta, ja kärsit edelleen oireista. Ympäristö suhtautuu edelleen ja kaikesta huolimatta vihamielisesti niinkuin et olisi yhtään mitään koskaan yrittänytkään, syytellen ja "vastuusta" jankuttaen. Jankutus ei kuitenkaan sisällä mitään tosiasiallista sisältöä, koska se ei sisällä mitään käytännössä toteutettavaa muutosehdotusta. Eihän heillä ole oikeasti sellaista antaa, eivät he itsekään tiedä mikä oikeasti on vikana eivätkä osaisi sitä korjata, kunhan syyttelevät. Eikö tähän koskaan saa reagoida vähääkään negatiivisesti? Kuinka kauan jaksaisit itse sellaista? Vai onko oireita kokevan ihmisen vain aina otettava vastaan kaikenlainen, miksi? Ulkopuolelta voi aina kiistää kaiken ihmisen itsensä näkemän vaivan ja olla kuuntelematta, ja toistaa sitten tämän viestin kappaleet 3.-5. uhriutumisesta, itsekeskeisyydestä, turhasta raivosta ja yliherkkyydestä, jos oireista kärsivä ihminen ei aina jaksakaan persoonansa herjaamista ja oman vaivannäön mitätöimistä. Ja ulkopuolinen voi hyvin helposti ihan tosissaan kokea olevansa tässä hyvin objektiivinen, tietävä ja näppärä, ja "havainnoida" nämä kuvailemasi asiat, vaikka ei tosiasiassa tietäisi kohteena olevasta ihmisestä ja tämän arkielämästä juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi manipuloida alitajuntaansa, ainakin jossain määrin. Tämä luonnollisesti edellyttää lujaa muutoshalua ja pitkäjänteisyyttä.
Useinhan "lievemmissä" mielen sairauksissa (kuten lievä tai keskivaikea masennus, ahdistus, bulimia, jännitys) on kyse vääristä ajatusmalleista. Jokin asia tai olosuhde triggeröi väärän ajatus herätteen ja sitten virheellinen kela lähtee pyörimään. Kelaa voi kuitenkin yrittää vaihtaa omatoimisestikin, kuten ap oli oivaltanut, mutta se vaatii päättäväisyyttä. Jos olet hokenut 20 vuotta että olet lihava, ahdistunut tai sosiaalisesti pelokas, et voi hetkessä muuttaa minäkuvaasi ja menneisyyttäsi. Vanhat ajatukset yrittää luonnollisesti taistella olemassaolonsa puolesta kynsin hampain. Riippuen sairaudestasi, sinun täytyy myös aste asteelta soveltaa uutta ajatusmalliasi käytännön harjoituksin.
Mielenterveysongelmainen tai traumati
En ole tuo aiempi, mutta eihän kaikki toivu. Ikinä. Ja toisekseen, miksi vietät aikaa tuollaisessa lähipiirissä?
Vierailija kirjoitti:
En ole tuo aiempi, mutta eihän kaikki toivu. Ikinä. Ja toisekseen, miksi vietät aikaa tuollaisessa lähipiirissä?
En ole voinut valita omaa perhettä, ja siihen kuuluu yksi ihminen jota en ole voinut hylätä, joka taas ei kykene ymmärtämään tätä käynnissä olevaa tilannetta, eikä pitämään yhteyttä toisin keinoin. Eikä hän kykenisi luonnollisestikaan koskaan ymmärtämään myöskään sitä, miksi hänet(kin) on hylätty.
Toisekseen, kun puhun ympäristöstä, tarkoitan sillä koko ympäristöä. Näille asenteille altistuu myös muualla kuin omassa lähipiirissä. Tätä näkee psykiatrisessa hoidossa (potilaan itsensä sanomaa ei aina kuunnella, kun koetaan että tiedetään paremmin), ja muualla yhteiskunnassa. Jos psykiatriset ongelmat kategorisesti ehdotetaan ratkaistavaksi oman vastuun kantamisella, koskee se potilaina myös niitä jotka ovat jo sitä yrittäneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tuo aiempi, mutta eihän kaikki toivu. Ikinä. Ja toisekseen, miksi vietät aikaa tuollaisessa lähipiirissä?
En ole voinut valita omaa perhettä, ja siihen kuuluu yksi ihminen jota en ole voinut hylätä, joka taas ei kykene ymmärtämään tätä käynnissä olevaa tilannetta, eikä pitämään yhteyttä toisin keinoin. Eikä hän kykenisi luonnollisestikaan koskaan ymmärtämään myöskään sitä, miksi hänet(kin) on hylätty.
Toisekseen, kun puhun ympäristöstä, tarkoitan sillä koko ympäristöä. Näille asenteille altistuu myös muualla kuin omassa lähipiirissä. Tätä näkee psykiatrisessa hoidossa (potilaan itsensä sanomaa ei aina kuunnella, kun koetaan että tiedetään paremmin), ja muualla yhteiskunnassa. Jos psykiatriset ongelmat kategorisesti ehdotetaan ratkaistavaksi oman vastuun kantamisella, koskee se potila
Sinä voit aikuisena ihmisenä itse valita seurasi. Huomaatko, että uhriudut, kun kerrot, ettet voi hylätä jotain ihmistä. Omia lapsia en hylkäisi, mutta muuten veriside ei tuo velvollisuuksia, jos ihmissuhde aiheuttaa negatiivista.
Ai. Minulle masennus tarkoitti juuri sitä, että olin menettänyt vallan omiin ajatuksiini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä osoittaa sen, että masennus on sairaus jota voi hoitaa myös itse.
Väitän, että valtaosa masennustapauksista johtuu lajityypillisen käyttäytymisen puutteesta nykyaikana. Liikunnan puute, huono ravinto, yksilökeskeisyys yhteisöllisyyden sijaan.
Eläimillä lajityypillisen käytöksen estäminen aiheuttaa jos jonkinlaista häiriötä, miksei siis ihmisellä. Emme ole voineet muutamassa vuosikymmenessä mitenkään sopeutua nykymaailmanmenoon.
Itse olin masentunut teini-iästä lähemmäs kolmekymppiseksi. Sitten aloin harrastaa kestävyysurheilua, eikä ole masentanut sen koommin.
Onneksi tähän on herätty jo terveydenhuollossakin, vielä kun alkaisivat ihmisetkin uskoa ja ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.
Lievää masennusta voi hyvin hoitaa itse. Vakavaa ei.
Vähän niin kuin flunssaa hoidetaan oireenmukaisesti kotona,
Kyllä vakavassakin masennuksessa on oma painoarvonsa hoidossa potilaan omalla asenteella (joka saattaa ajoittain olla kokonaan tai osittain kateissa) ja motivaatiolla tehdä jaksamisensa mukaan töitä oman paranemisensa eteen. Lääkkeet, jos löytyy sopivat, auttavat myös.
Terveisin Toistuvasti vakavasti masentunut (diagnosoidusti)
Triggeröi, masentuneelle voi olla vaikeaa ajatella että täytyis itse ottaa vastuuta ja tehdä muutosta