Lue keskustelun säännöt.
Kroonisesta masennuksesta ja ahdistuksesta parantuminen positiivisen puheen avulla, tämä ihme tapahtui minulle
19.02.2025 |
Ikää yli 40 vuotta. Suurin osa elämästä työkyvytön mielenterveysongelmien takia. Vakava masennus, ahdistus, paha itsetuhoisuus. On kokeiltu lääkehoidot ja pitkät terapiat, pitkät osastojaksot mut mikään ei auttanut. Odottelin vaan että kuolema korjaisi pois. Sitten uusi ihminen elämässäni sanoi, että sä olet kauhean negatiivinen. Kimpaannuin aivan silmittömästi, kun olin juuri avautunut traumoista ja tragedioista, joita elämääni on mahtunut hieman tavallista enemmän. Ajattelin, että eikö mulla ole oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut, kun mulle on tehty niin paljon pahaa!?
Jouduin kasvotusten sen asian kanssa, että koska mulla on iso tarve puhua asioista jotka ahdistaa, ei todellisuudessa jää enää tilaa eikä energiaa keskittyä siihen mikä kaikki on hyvin.
Suutuin tälle ihmiselle, joka paljasti mun oman osuuteni tässä kokonaisuudessa. Joo, on tapahtunut paljon pahaa. Mutta MÄ itse olen valinnut sen, että en keskity niihin asioihin jotka ovat hyvin. Toivoin kuolemaa päivittäin, en peseytynyt kuin pari kertaa kuussa, kaikki asiat aivan retuperällä eli olin todellakin paskana. Makasin kippurassa pimeässä huoneessa päivästä toiseen. Pää kelasi sitä, miten paljon ahdistaa ja sattuu kun niitä hirveitä asioita on tapahtunut ja kaipasin enemmän kuin mitään että joku kuulisi ja ymmärtäisi sen tuskani määrän.
No, sitten kun suutuin, niin myös jotenkin tuli sellainen outo tunne että perkele, testataan nyt sitten tätä oksettavaa hyvään keskittymistä, jotta voin todistaa että aivan haista paska hommaa. Koska mä olin UHRI, ja mulla piti olla oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut!
Aloin hampaat irvessä väkisin hokea hyviä asioita vähän väliä. Monta kertaa putkeen, jopa kymmeniä. Ja pitkin päivää, aamua iltaa yötä. Ihmisen mieli on ilmeisesti näin kumma, että se lopulta uskoo sen mitä sille sanoo. Tää alkoi vaikuttaa, aluksi varmaan sitä kautta, että oli yksinkertaisesti päivässä vähemmän minuutteja jolloin ehdin kelata sitä paskaa. Täytin sitä tilaa sillä väkisin väännetyllä positiivisella puheella. Ja voin kertoa, että ei todellakaan hymyilyttänyt kun sitä tein. Välillä oli helpompaa, mutta välillä huusin niitä asioita raivon vallassa. Irvistelin ja ärjyin ja kiroilin.
Sitten aloin havahtua siihen, että oli mennyt tovi etten ollutkaan ajatellut ahdistavia asioita. Ja sitten se tovi venyi kerta kerralta pidemmäksi. Mut sitten tuli kriisi: aloin hävetä itseäni, kun tajusin että olin pilannut käytännössä koko elämäni keskittymällä siihen miten pahalta kaikki tapahtunut tuntui. Häpeä oli niin valtava, että naama hehkui punaisena vaikka olin kotona yksin.
No, tähänkin sitten sovelsin uutta oppimaani. En voi muuttaa tapahtunutta, vaan hyväksyä sen ja koittaa toimia paremmin. Pääsin tuosta tunteesta, ja joka päivä vointini parani. Nyt lähes vuosi myöhemmin voin sanoa, että voin paremmin kuin ikinä elämässäni. Lääkkeitä en ole viime vuosina käyttänyt, kun ei ne auttaneet. Viimeisin terapia on päättynyt useita vuosia sitten aika lailla tuloksettomana. Eli uskallan sanoa, että tämä käänne parempaan on ihan oikeasti siitä kiinni, että olen sisäistänyt ajatuksen hyviin asioihin keskittymisestä.
Vielä on elämää jäljellä. Mä olen saanut todellisen elämänhalun ensimmäistä kertaa elämässäni. Ikinä ikinä ikinä en olisi uskonut, että tämä tapahtuisi.
Uskomatonta, mutta totta. Olen ikuisesti kiitollinen tälle ihmiselle. En tiedä miksi tämän kirjoitin, ehkä tuomaan toivoa jollekin.
Kommentit (138)
Tämä on itse asiassa todella yleistä. Että pidetään kiinni niistä menneisyyden tapahtumista, vaikka sillä samalla tuhotaan nykyhetki ja myös tulevaisuus.
Miesystävälläni on taipumusta vajota katkeriin syövereihin, ja siihen ei oikein mikään auta mitä yritän sanoa. Vahva uhriutuminen hänelläkin ajoittain, kun jostain triggeröityy. Terapian on käynyt hänkin, mutta se oman ajattelun muutos on kyllä vielä aika lailla kesken. Todella raskasta ja harmillista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmisen mielen mekanismia tuo uhriutuminen palvelee? Tuntuu niin hullulta, että ihminen tuhoaa itsensä kun ei pääse siitä irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen voi manipuloida alitajuntaansa, ainakin jossain määrin. Tämä luonnollisesti edellyttää lujaa muutoshalua ja pitkäjänteisyyttä.
Useinhan "lievemmissä" mielen sairauksissa (kuten lievä tai keskivaikea masennus, ahdistus, bulimia, jännitys) on kyse vääristä ajatusmalleista. Jokin asia tai olosuhde triggeröi väärän ajatus herätteen ja sitten virheellinen kela lähtee pyörimään. Kelaa voi kuitenkin yrittää vaihtaa omatoimisestikin, kuten ap oli oivaltanut, mutta se vaatii päättäväisyyttä. Jos olet hokenut 20 vuotta että olet lihava, ahdistunut tai sosiaalisesti pelokas, et voi hetkessä muuttaa minäkuvaasi ja menneisyyttäsi. Vanhat ajatukset yrittää luonnollisesti taistella olemassaolonsa puolesta kynsin hampain. Riippuen sairaudestasi, sinun täytyy myös aste asteelta soveltaa uutta ajatusmalliasi käytännön harjoituksin.&n
Mikä ympäristö? Jos ympärillä on ihmisiä, jotka jatkavat syyllistämistäsi ja mitätöimistä, niin ensimmäinen tehtävä on hankkiutua heistä eroon. Niin kauan kuin olosuhteet ylläpitävät masennusta, ei toivoa ole. Karu fakta.
T. Nimim. Söin aikoinaan masennuslääkkeitä, jotta jaksaisin hirveässä liitossa, ei auttanut
No, oma ympäristö on yksin ja rahansa menettänyt. Sitä on vähän vaikeampi korjata. Huonot elementit on karsittu pois.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmisen mielen mekanismia tuo uhriutuminen palvelee? Tuntuu niin hullulta, että ihminen tuhoaa itsensä kun ei pääse siitä irti.
Ei se mitään palvele. Se vaan on dissosiaatio-oire. Ei pysty olemaan kuin siellä osassa elmäänsä.
Se mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi kaikille muille. Sitä ap ei tajua. On erilaisia tilanteita joissa ihmiset on jumissa.
Huoh🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on itse asiassa todella yleistä. Että pidetään kiinni niistä menneisyyden tapahtumista, vaikka sillä samalla tuhotaan nykyhetki ja myös tulevaisuus.
Miesystävälläni on taipumusta vajota katkeriin syövereihin, ja siihen ei oikein mikään auta mitä yritän sanoa. Vahva uhriutuminen hänelläkin ajoittain, kun jostain triggeröityy. Terapian on käynyt hänkin, mutta se oman ajattelun muutos on kyllä vielä aika lailla kesken. Todella raskasta ja harmillista.
Minä masentuisin itse. En pystyisi viettämään elämääni tuollaisen rinnalla. Olisi tietysti hankalaa, jos toinen yhtäkkiä muuttuisi tuollaiseksi eikä osoittaisi mitään merkkejä muunlaisesta ajattelusta.
Vierailija kirjoitti:
Se mikä toimii yhdelle ei välttämättä toimi kaikille muille. Sitä ap ei tajua. On erilaisia tilanteita joissa ihmiset on jumissa.
Huoh🙄
Miten niin ei tajua? Käsittääkseni vain kertoi omasta kokemuksestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Fake it till you make it, toimii.
Itsepuhe on itsepuhetta. Itsepuheradiokanava on nyt opittu hakkeroimaan tuottamaan positiivisia puheita ja tulokset näkyvät melkein heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fake it till you make it, toimii.
Itsepuhe on itsepuhetta. Itsepuheradiokanava on nyt opittu hakkeroimaan tuottamaan positiivisia puheita ja tulokset näkyvät melkein heti.
?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yrittänyt samaa, mutta jatkuvasti tulee seinä vastaan. Mua siis kaihertaa parisuhteessa tapahtuneet asiat. Mies sanoo, että etkö voisi päästää irti ja elää tässä hetkessä. Ilmeisesti en. Alkaa olla suhteessa loppu lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt samaa, mutta jatkuvasti tulee seinä vastaan. Mua siis kaihertaa parisuhteessa tapahtuneet asiat. Mies sanoo, että etkö voisi päästää irti ja elää tässä hetkessä. Ilmeisesti en. Alkaa olla suhteessa loppu lähellä.
No parisuhteessa jos ei pääse asioiden yli, niin asiat on varmaan olleet sitten jotenkin kovin raskaita joista ei pidäkään päästä yli, siis suhteessa siihen kumppaniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, valoisalla mielellä pärjää kyllä!
Onnea. Olit rakentanut itsellesi uhri-identiteetin, jonka suojissa oli kiva velloa. Ymmärsit juuri sen pointin mikä sinun pitikin oppia. Lasi voi olla puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä, voit itse valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt samaa, mutta jatkuvasti tulee seinä vastaan. Mua siis kaihertaa parisuhteessa tapahtuneet asiat. Mies sanoo, että etkö voisi päästää irti ja elää tässä hetkessä. Ilmeisesti en. Alkaa olla suhteessa loppu lähellä.
Tuohan on ihan selvä merkki, että kehosi ja alitajuntasi sanoo, että ala mennä. Sitten joku järkiosasi jumittaa siinä suhteessa.
Suhteet eivät tule taianomaisesti muuttumaan. Ellei mies ihan itse ehdota ja ole motivoitunut terapiaan/pariterapiaan niin ei kannata siinä enää ihmetellä. Tämä on niin kantapään kautta opittu miljoonien eri naisten kokemana.
Sinun tulee ymmärtää, että nuo ovat ne kortit, joilla miehesi pelaa. Hänen pakkaansa ei mystisesti tipahda taivaasta uusia kortteja, vaikka sinä sitä kuinka anelisit. Mies on rehellinen puheessaan, hän kertoo pystyvänsä jatkamaan tästä eteen päin unohtaen menneet. Sitä en tiedä, mitä hän tulevaisuudelta aikoo. Tuo on muuten yksi toksisen puheen ilmentymä, kun pyydetään unohtamaan menneet ja toinen se, että pyydetään elämään hetkessä. En jäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt samaa, mutta jatkuvasti tulee seinä vastaan. Mua siis kaihertaa parisuhteessa tapahtuneet asiat. Mies sanoo, että etkö voisi päästää irti ja elää tässä hetkessä. Ilmeisesti en. Alkaa olla suhteessa loppu lähellä.
Tuohan on ihan selvä merkki, että kehosi ja alitajuntasi sanoo, että ala mennä. Sitten joku järkiosasi jumittaa siinä suhteessa.
Suhteet eivät tule taianomaisesti muuttumaan. Ellei mies ihan itse ehdota ja ole motivoitunut terapiaan/pariterapiaan niin ei kannata siinä enää ihmetellä. Tämä on niin kantapään kautta opittu miljoonien eri naisten kokemana.
Sinun tulee ymmärtää, että nuo ovat ne kortit, joilla miehesi pelaa. Hänen pakkaansa ei mystisesti tipahda taivaasta uusia kortteja, vaikka sinä sitä kuinka anelisit. Mies on rehellinen puheessaan, hän kertoo pystyvänsä jatkamaan tästä eteen päin unohtaen
Niin, hän on traumojensa takia raivonnut mulle kohtuuttomasti. Ja pyytänyt välittömästi anteeksi, ja koittanut korjata vahinkoa. Traumaterapian on oma-aloitteisesti aloittanut hiljattain.
Kärsimys on hyvin pitkälti itse valittua. Kärsimys johtuu siitä, että todellisuus ei vastaa sinun rakentamia odotuksia. Älä siis odota mitään. Suhtaudu elämään sellaisena kuin se on. Jos voit esim. parisuhteessa huonosti, on oma valintasi jäädä siihen ja jatkaa kärsimystä tai tehdä muutos mikä johtaa eri lopputulemaan. Sama kaikessa muussakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt samaa, mutta jatkuvasti tulee seinä vastaan. Mua siis kaihertaa parisuhteessa tapahtuneet asiat. Mies sanoo, että etkö voisi päästää irti ja elää tässä hetkessä. Ilmeisesti en. Alkaa olla suhteessa loppu lähellä.
Tuohan on ihan selvä merkki, että kehosi ja alitajuntasi sanoo, että ala mennä. Sitten joku järkiosasi jumittaa siinä suhteessa.
Suhteet eivät tule taianomaisesti muuttumaan. Ellei mies ihan itse ehdota ja ole motivoitunut terapiaan/pariterapiaan niin ei kannata siinä enää ihmetellä. Tämä on niin kantapään kautta opittu miljoonien eri naisten kokemana.
Sinun tulee ymmärtää, että nuo ovat ne kortit, joilla miehesi pelaa. Hänen pakkaansa ei mystisesti tipahda taivaasta uusia kortteja, vaikka sinä sitä kuinka anelisit. Mies on rehellinen puheessaan, hän kertoo
Niin, hän on traumojensa takia raivonnut mulle kohtuuttomasti. Ja pyytänyt välittömästi anteeksi, ja koittanut korjata vahinkoa. Traumaterapian on oma-aloitteisesti aloittanut hiljattain.
Ei se ihan noin mene. Hänhän on äärimmäisen vaarallinen, jos napsahtelee hallitsemattomasti traumojensa vuoksi. Hänhän voisi tap paa sinut. Tai kenet tahansa vastaantulijan. Uskoisin, että hän pitää oikeutettuna purkaa traumojensa aiheuttamaa tukalaa oloa sinuun. Sen asennevamman purkamiseen ei hänen terapiansa ensisijaisesti tähtää vaan hänen traumoihinsa. Sitten on jäljellä vielä hänen arvonsa ja asenteensa, joita traumaterapia ei korjaa.
Että siis sinällään hienoa, että on traumaterapiassa, mutta rinnalla pitäisi mennä sitten pariterapia tai self help. Hän on kuitenkin valinnut purkaa tukalat olonsa sinuun. Niitä tukalia oloja tulee olemaan sen jälkeenkin elämässä, kun traumat on hoidettu sen verran, kun niitä pystyy hoitamaan. Se ottaa useita vuosia ja moni kokee terapian jäävän kesken.
Minä en ole rikkonut ihmissuhteitani omien traumojeni vuoksi, koska se nyt vaan ei ole minulle luonteenomaista. Ja vaikka olen lapsesta asti kasvanut ihan vinoon, osaan tietää, mikä on ok ja mikä ei.
t. Traumaterapiassa oleva
Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy!
Mene nyt hel vetin vasemmistohullu pois täältä. Joka saa tanan ketjuun pitää tulla jankkamaan tuota vassarivihaa.