Lue keskustelun säännöt.
Kroonisesta masennuksesta ja ahdistuksesta parantuminen positiivisen puheen avulla, tämä ihme tapahtui minulle
19.02.2025 |
Ikää yli 40 vuotta. Suurin osa elämästä työkyvytön mielenterveysongelmien takia. Vakava masennus, ahdistus, paha itsetuhoisuus. On kokeiltu lääkehoidot ja pitkät terapiat, pitkät osastojaksot mut mikään ei auttanut. Odottelin vaan että kuolema korjaisi pois. Sitten uusi ihminen elämässäni sanoi, että sä olet kauhean negatiivinen. Kimpaannuin aivan silmittömästi, kun olin juuri avautunut traumoista ja tragedioista, joita elämääni on mahtunut hieman tavallista enemmän. Ajattelin, että eikö mulla ole oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut, kun mulle on tehty niin paljon pahaa!?
Jouduin kasvotusten sen asian kanssa, että koska mulla on iso tarve puhua asioista jotka ahdistaa, ei todellisuudessa jää enää tilaa eikä energiaa keskittyä siihen mikä kaikki on hyvin.
Suutuin tälle ihmiselle, joka paljasti mun oman osuuteni tässä kokonaisuudessa. Joo, on tapahtunut paljon pahaa. Mutta MÄ itse olen valinnut sen, että en keskity niihin asioihin jotka ovat hyvin. Toivoin kuolemaa päivittäin, en peseytynyt kuin pari kertaa kuussa, kaikki asiat aivan retuperällä eli olin todellakin paskana. Makasin kippurassa pimeässä huoneessa päivästä toiseen. Pää kelasi sitä, miten paljon ahdistaa ja sattuu kun niitä hirveitä asioita on tapahtunut ja kaipasin enemmän kuin mitään että joku kuulisi ja ymmärtäisi sen tuskani määrän.
No, sitten kun suutuin, niin myös jotenkin tuli sellainen outo tunne että perkele, testataan nyt sitten tätä oksettavaa hyvään keskittymistä, jotta voin todistaa että aivan haista paska hommaa. Koska mä olin UHRI, ja mulla piti olla oikeus olla vihainen ja surullinen ja ahdistunut!
Aloin hampaat irvessä väkisin hokea hyviä asioita vähän väliä. Monta kertaa putkeen, jopa kymmeniä. Ja pitkin päivää, aamua iltaa yötä. Ihmisen mieli on ilmeisesti näin kumma, että se lopulta uskoo sen mitä sille sanoo. Tää alkoi vaikuttaa, aluksi varmaan sitä kautta, että oli yksinkertaisesti päivässä vähemmän minuutteja jolloin ehdin kelata sitä paskaa. Täytin sitä tilaa sillä väkisin väännetyllä positiivisella puheella. Ja voin kertoa, että ei todellakaan hymyilyttänyt kun sitä tein. Välillä oli helpompaa, mutta välillä huusin niitä asioita raivon vallassa. Irvistelin ja ärjyin ja kiroilin.
Sitten aloin havahtua siihen, että oli mennyt tovi etten ollutkaan ajatellut ahdistavia asioita. Ja sitten se tovi venyi kerta kerralta pidemmäksi. Mut sitten tuli kriisi: aloin hävetä itseäni, kun tajusin että olin pilannut käytännössä koko elämäni keskittymällä siihen miten pahalta kaikki tapahtunut tuntui. Häpeä oli niin valtava, että naama hehkui punaisena vaikka olin kotona yksin.
No, tähänkin sitten sovelsin uutta oppimaani. En voi muuttaa tapahtunutta, vaan hyväksyä sen ja koittaa toimia paremmin. Pääsin tuosta tunteesta, ja joka päivä vointini parani. Nyt lähes vuosi myöhemmin voin sanoa, että voin paremmin kuin ikinä elämässäni. Lääkkeitä en ole viime vuosina käyttänyt, kun ei ne auttaneet. Viimeisin terapia on päättynyt useita vuosia sitten aika lailla tuloksettomana. Eli uskallan sanoa, että tämä käänne parempaan on ihan oikeasti siitä kiinni, että olen sisäistänyt ajatuksen hyviin asioihin keskittymisestä.
Vielä on elämää jäljellä. Mä olen saanut todellisen elämänhalun ensimmäistä kertaa elämässäni. Ikinä ikinä ikinä en olisi uskonut, että tämä tapahtuisi.
Uskomatonta, mutta totta. Olen ikuisesti kiitollinen tälle ihmiselle. En tiedä miksi tämän kirjoitin, ehkä tuomaan toivoa jollekin.
Kommentit (138)
HYVÄ SINÄ! Pakkopositiivisuus oikeasti toimii. Ja minutkin "paransi" alun perin henkilö, joka haukkui minua masentuneeksi. Tuosta alkoi omien ajatusten ja esimerkiksi musiikkimaun sekä vaatekaapin kyseenalaistaminen siivoaminen. Ja sitä se todellakin oli. Ajatus kerrallaan, biisi kerrallaan, vaate kerrallaan. Ensin erottelu surulliset biisit omalle listalleen, pikkuhiljaa sen kuuntelun vähentäminen, kielto ostaa mustia vaatteita, jne.
Eli kyseessä ei ollut mikään ihmeparantuminen vaan tietoinen elämän uudelleenjärjestely ja posiitivisimmilla asioilla täyttö. Ja edelleen minulla on joitakin ns. vaivoja ja olen joutunut myös kokemaan todella traumaattisia asioita, mutta nämä eivät vaivaa ja pystyn suhtautumaan nykypäivään ja tulevaan avoimesti, iloisesti ja vastaanottavaisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsimys on hyvin pitkälti itse valittua. Kärsimys johtuu siitä, että todellisuus ei vastaa sinun rakentamia odotuksia. Älä siis odota mitään. Suhtaudu elämään sellaisena kuin se on. Jos voit esim. parisuhteessa huonosti, on oma valintasi jäädä siihen ja jatkaa kärsimystä tai tehdä muutos mikä johtaa eri lopputulemaan. Sama kaikessa muussakin.
Sama kaikessa muussakin? Miten esimerkiksi lapsi, joka elää kaltoinkohdeltuna kodissaan, voi valita toisin?
Lapsi ei toki voikaan siinä missä lemmikkikoirakaan. Mutta positiivisuus on myös sitä, että tilaisuuden tullen ottaa jalat alleen ja ravistaa tuon trauman harteiltaan ja alkaa nauttimaan elämästään siitä huolimatta, että on kokenut vaikeita asioita, sen sijaan että jää vellomaan kohtuuttomiksi ajoiksi
Voi olla. Usein silti tarvitsee hoitaa tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittänyt samaa, mutta jatkuvasti tulee seinä vastaan. Mua siis kaihertaa parisuhteessa tapahtuneet asiat. Mies sanoo, että etkö voisi päästää irti ja elää tässä hetkessä. Ilmeisesti en. Alkaa olla suhteessa loppu lähellä.
Tuollaisissa tilanteissa ne asiat eivät välttämättä ole menneisyydessä - onko mies muuttunut, vai säätääkö kenties selkäsi takana? Luota vaistoosi ja seuraa onneasi
Vierailija kirjoitti:
Ai. Minulle masennus tarkoitti juuri sitä, että olin menettänyt vallan omiin ajatuksiini.
Miten se on mahdollista? Pystytkö esimerkiksi puhumaan yhtä ja ajattelemaan toista samanaikaisesti? Hallitsetko kuitenkin sitä, mitä tulee suustasi ulos? Jos hoet tunnin: olen ihana, rakastan sinua, niin pystyykö mielesi ajattelemaan jotakin muuta?
Intialaiset ja buddhalaiset mantrathan perustuvat tähän. He ymmärtävät, miten haitallinen ja vahingollinen mieli on, joka vaan miettii ja kehittää koko ajan uutta (myös ongelmia). Sen vuoksi hoetaan mantroja, jotta mieli saa tekemistä, joka ei ole vahingossakaan vahingollista. Sama juttu varmaan rukouksissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina, kun ajattelee tietyllä tavalla, niin siihen liittyvät "sähköiset yhteydet" aivoissa vahvistuvat entisestään ja entisestään. Jos on taipumusta pessimismiin, negailuun ja rypemiseen, niin tuosta syntyy ilkeä itseään vahvistava ja ruokkiva kehä.
Sieltä oravanpyörästä voi olla hemmetin vaikea päästä irti, etenkin jos on heikko itsetuntemus ja heikko kyky tunnistaa omia tunteitaan ja tarpeitaan (kuten kehityksellinen trauman kokeneillä yleensä on).
Ihminen on monessakin asiassa itsensä pahin vihollinen. Uhrimentaliteetti on aika syvä suo, jos se on ollut koko elämän mittainen tapa. Ihminen on tapojensa orja hyvin monessakin asiassa ja se johtuu evolutiivisessa mielessä siitä, että toimiminen tutulla tavalla säästää energiaa ja resursseja.
Uusien tapojen omaksuminen ei ole aina se helpoin juttu. Vaatii sitkeyttä ja toistoa, toistoa toistoa. Siihen kuitenkin pystyy halutessaan. Eri asia sitten onko masentuneella ihmisellä tarpeeksi tahdonvoimaa toteuttaa elämänmuutos. Ajatustapojen muuttaminenkin vaatii jatkuva itsetarkkailua ja sisäisen puheen muuttamista.
Te jotka kaipaatte muutosta, niin koittakaa opiskella eri tekniikoita uusien tapojen omaksumiseen. Sieltä voisi löytyä apukeinoja.
Vierailija kirjoitti:
Fake it till you make it, toimii.
Juuri näin 🥰🥰🤗🤗
Alku on tunnetusti aina hankalaa, mutta kun sen yli pääsee, niin kyllä se siitä lähtee vyörymään hyvään suuntaan. Pitää vaan jakssa uudelleen muokata aivojaan, jotka ovat tottuneet negatiivisuuteen 🌞🌞🤸🤸😊😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsimys on hyvin pitkälti itse valittua. Kärsimys johtuu siitä, että todellisuus ei vastaa sinun rakentamia odotuksia. Älä siis odota mitään. Suhtaudu elämään sellaisena kuin se on. Jos voit esim. parisuhteessa huonosti, on oma valintasi jäädä siihen ja jatkaa kärsimystä tai tehdä muutos mikä johtaa eri lopputulemaan. Sama kaikessa muussakin.
Sama kaikessa muussakin? Miten esimerkiksi lapsi, joka elää kaltoinkohdeltuna kodissaan, voi valita toisin?
Lapsi ei toki voikaan siinä missä lemmikkikoirakaan. Mutta positiivisuus on myös sitä, että tilaisuuden tullen ottaa jalat alleen ja ravistaa tuon trauman harteiltaan ja alkaa nauttimaan elämästään siitä huolimatta, että on kokenut vaikeita asioita, sen sijaan että jää vellomaan kohtuuttomiksi ajoiksi
Noita traumoja ei niin vaan "ravistella" harteiltaan, koska ne muokkaavat kasvavan lapsen hermoston ja aivorakenteen loppuiäksi. Sitä joutuu opettelemaan, miten tulla toimeen vireystilojen vaihtelun ja dissosiaation kanssa. Positiivisuus pahentaa dissosiaatiota (on ihan omakohtainen kokemus). Realismi on tavoite. Minulla on tietysti mukavampaa kuin negatiivisella tyypillä, mutta yhtälailla traumaoireita molemmat.
Teiniä en muuten pystynyt koskaan kuuntelemaan hitaita kappaleita tai heviä. Kaiken oli oltava kasaridiskoa tms, joka piti mielialan hyvänä ja kevyenä.
Se on ikävää, että musta on vaatekaupoissakin erittäin suosittu väri. Olisi kiva ostaa värikkäämpiä takkeja ja puseroita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai. Minulle masennus tarkoitti juuri sitä, että olin menettänyt vallan omiin ajatuksiini.
Miten se on mahdollista? Pystytkö esimerkiksi puhumaan yhtä ja ajattelemaan toista samanaikaisesti? Hallitsetko kuitenkin sitä, mitä tulee suustasi ulos? Jos hoet tunnin: olen ihana, rakastan sinua, niin pystyykö mielesi ajattelemaan jotakin muuta?
Intialaiset ja buddhalaiset mantrathan perustuvat tähän. He ymmärtävät, miten haitallinen ja vahingollinen mieli on, joka vaan miettii ja kehittää koko ajan uutta (myös ongelmia). Sen vuoksi hoetaan mantroja, jotta mieli saa tekemistä, joka ei ole vahingossakaan vahingollista. Sama juttu varmaan rukouksissa
Veikkaan, että tuo on aika mahdotonta monelle masentuneelle. Paranemassa olevalle ja toivon löytäneelle toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai. Minulle masennus tarkoitti juuri sitä, että olin menettänyt vallan omiin ajatuksiini.
Miten se on mahdollista? Pystytkö esimerkiksi puhumaan yhtä ja ajattelemaan toista samanaikaisesti? Hallitsetko kuitenkin sitä, mitä tulee suustasi ulos? Jos hoet tunnin: olen ihana, rakastan sinua, niin pystyykö mielesi ajattelemaan jotakin muuta?
Intialaiset ja buddhalaiset mantrathan perustuvat tähän. He ymmärtävät, miten haitallinen ja vahingollinen mieli on, joka vaan miettii ja kehittää koko ajan uutta (myös ongelmia). Sen vuoksi hoetaan mantroja, jotta mieli saa tekemistä, joka ei ole vahingossakaan vahingollista. Sama juttu varmaan rukouksissa
Tuo voi tosiaan olla masentuneelle tietyssä vaiheessa mahdoton rasti, mutta pitäisi yrittää vähintään keksiä jotain tekemistä, joka on sellaista, että se kaappaa ajatukset kokonaan mukaansa. Jotain luovaa esimerkiksi.
Aina, kun ajattelee tietyllä tavalla, niin siihen liittyvät "sähköiset yhteydet" aivoissa vahvistuvat entisestään ja entisestään. Jos on taipumusta pessimismiin, negailuun ja rypemiseen, niin tuosta syntyy ilkeä itseään vahvistava ja ruokkiva kehä.
**Ylläoleva on lainaus
Tuo on täysin totta. Psykologi neuvoi minua kirjoittamaan käsin joka ilta juuri nukkumaan mennessä kauniiseen vihkoon kolme hyvää asiaa kuluneelta päivältä. Jos ei keksi muuta niin tyyliin maailma ei kaatunut. Se voi olla ihan mitä vaan. Toimii hyvin ainakin itselläni. Suurin haaste on muistaa pitää tuota onnellisuus/kiitollisuuspäiväkirjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina, kun ajattelee tietyllä tavalla, niin siihen liittyvät "sähköiset yhteydet" aivoissa vahvistuvat entisestään ja entisestään. Jos on taipumusta pessimismiin, negailuun ja rypemiseen, niin tuosta syntyy ilkeä itseään vahvistava ja ruokkiva kehä.
**Ylläoleva on lainaus
Tuo on täysin totta. Psykologi neuvoi minua kirjoittamaan käsin joka ilta juuri nukkumaan mennessä kauniiseen vihkoon kolme hyvää asiaa kuluneelta päivältä. Jos ei keksi muuta niin tyyliin maailma ei kaatunut. Se voi olla ihan mitä vaan. Toimii hyvin ainakin itselläni. Suurin haaste on muistaa pitää tuota onnellisuus/kiitollisuuspäiväkirjaa.
Tuo on loistava neuvo, mä olen aina miettinyt miten ihmeessä siihen löytää jotain kirjoitettavaa kun mieli haluaa vain kuolla. Mut toi esim, että maailma ei kaatunutkaan. Että olen yhä elossa. Hmmmm, vaikka se onkin tietyllä tavalla pettymys 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärsimys on hyvin pitkälti itse valittua. Kärsimys johtuu siitä, että todellisuus ei vastaa sinun rakentamia odotuksia. Älä siis odota mitään. Suhtaudu elämään sellaisena kuin se on. Jos voit esim. parisuhteessa huonosti, on oma valintasi jäädä siihen ja jatkaa kärsimystä tai tehdä muutos mikä johtaa eri lopputulemaan. Sama kaikessa muussakin.
Sama kaikessa muussakin? Miten esimerkiksi lapsi, joka elää kaltoinkohdeltuna kodissaan, voi valita toisin?
Lapsi ei toki voikaan siinä missä lemmikkikoirakaan. Mutta positiivisuus on myös sitä, että tilaisuuden tullen ottaa jalat alleen ja ravistaa tuon trauman harteiltaan ja alkaa nauttimaan elämästään siitä huolimatta, että on kokenut vaikeita asioita, sen sijaan että jää vellomaan kohtuuttomiksi ajoiksi
Tämä ei vaan ole käytännössä noin yksinkertaista. Pahimmillaan lapsuuden kodista lähtee henkisesti täysin riekaleina oleva ihminen, jolla ei ole minkäänlaista yhteyttä omiin tunteisiin. Siinä vaaditaan aikamoinen työ ja usein ulkopuolisen avulla, jotta pääsee siihen tilanteeseen, ettei vello menneessä ja ravistelee trauman pois. Vertauskuvana voisi olla esimerkiksi onnettomuudessa vaikeasti loukkaantunut ihminen, jolle sanottaisiin sairaalassa, että siitä vaan ylös kävelemään murtuneilla jaloilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läsäolemisen taito ja kaikki meditaatioharjoitukset ovat parhaita välineitä, mutta kaikki tekemätön työ niinsanotusti hyppää eteen. Meditaatio ei ole vapaalippu kärsimyksestä vaikka se on paras väline fiksaamaan se läsnäololla. Kammoksuin vuosia meditaatiojuttuja koska aina kun aloin olemaan hyvä niissä, mutaa alkoi nousta pohjasta ja sitten taas unohdin kaikki meditaatiojutut. Sitten taas muistin ne vuosien päästä ja huomasin että nehän toimii parhaiten juuri jos ja kun mutaa nousee pohjasta. Sitten kun sisäiset demonit on tuijotettu pois, voi rentoutua menemään metta-meditaatioilla. Nekin ovat kuin huijauskoodi miten saada lypsettyä elämä-pelistä ilmaisia palkintoja. Minulla oli kausi elämässäni kun en voinut sietää metta-harjoituksia, jokin sisälläkin hyökkäsi niitä vastaan. Metta-harjoituksiin ei voi oikein laskeutua jos on liian kiihtyneessä mielentilassa tai puolustus päällä tai ei usko että ne toimivat. Silloin voi kääntää metta-harjoituksen ympäri koskemaan itseään: nuo tuolla pitävät minusta, nuo tuolla haluavat että voin hyvin jne jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina, kun ajattelee tietyllä tavalla, niin siihen liittyvät "sähköiset yhteydet" aivoissa vahvistuvat entisestään ja entisestään. Jos on taipumusta pessimismiin, negailuun ja rypemiseen, niin tuosta syntyy ilkeä itseään vahvistava ja ruokkiva kehä.
**Ylläoleva on lainaus
Tuo on täysin totta. Psykologi neuvoi minua kirjoittamaan käsin joka ilta juuri nukkumaan mennessä kauniiseen vihkoon kolme hyvää asiaa kuluneelta päivältä. Jos ei keksi muuta niin tyyliin maailma ei kaatunut. Se voi olla ihan mitä vaan. Toimii hyvin ainakin itselläni. Suurin haaste on muistaa pitää tuota onnellisuus/kiitollisuuspäiväkirjaa.
Tuo on loistava neuvo, mä olen aina miettinyt miten ihmeessä siihen löytää jotain kirjoitettavaa kun mieli haluaa vain kuolla. Mut toi esim, että maailma ei kaatunutkaan. Että olen yhä elossa. Hmmmm, vaikka se onkin tietyllä tavalla pettymys
Minusta tämä neuvo on vanha. V9äoi olla, että muistan väärin, mutta muistan teininä 70-luvulla lukeneeni kirjan, jossa luki, että Martti Lutherin vaimoa ohjeistettiin syömään omena aina kun hän keksi jonkin hyvän asian elämässään. Muistaakseni se oli jossain Kaari Utrion kirjassa. Tarinassa vaimo sittentotesi, että kyllä omenoita kuitenkin sitten pitäisi syödä joka päivä.
Yritin joskus sitkeästi pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta en saanut siitä mitään irti. Ymmärrän ja tiedostan kyllä, että elämässäni on paljon hyvää, ei minun tarvitse sitä erikseen paperilla tavata. Kynä ja vihko eivät kuitenkaan olleet turhia. Pakkoraapustamisen jälkeen alkoikin paperille tulla kuin itsestään kaikkea muuta, joka ei suinkaan ollut positiivista vaan juuri sitä kamalaa kuonaa. Mutta kun oli sen kuonan paperille asti oksentanut, niin olo oli sen jälkeen ihmeellisen puhdas.
Ihmisillä toimii eri asiat. Yleisesti neuvoisin kuitenkin kaikkia synkkämielisiä tarttumaan kynään. Jos on liikaa itseensä kääntynyt, niin sekin voi auttaa, että alkaa kirjoittaa huomioita ympäristöstä.
Niin ja missä ikävät ajatukset asuvat? Ikävät ajatukset asuvat kehossa. Ikävä tunne vatsassa vaikuttaa mitä ajatuksia tulee ajateltavaksi. Missä kivat ajatukset asuvat? Kivat ajatukset asuvat kehossa. Kiva tunne nimettömässä sormessa vaikuttaa mitä ajatuksia tulee ajateltavaksi. Tai sitten ajatukset voivat tulla taivaalta. Tai ajatukset voivat tulla mainostaulusta: Osta! Tarjous! Ale! Tai sitten et tarkennakaan huomiokykyäsi vaan kuunteletkin ympäristön taustahuminaa. Jälleen erilaisia ajatuksia. Tyytyväinen keho levossa tuottaa eri ajatuksia kuin keho missä on pistävä kipu jossain. Pelkkä kehon ASENTO vaikuttaa ajatuksiin.
Mustaa väriä en nyt lähtisi automaattisesti demonisoimaan. Ymmärrän jos maalaa asuntonsa kaikki seinät mustaksi, voi tulla pimeä fiilis, mutta itse aistiyliherkkänä koen mustan ihan rauhoittavana värinä. Jos mieli toimii, mieli blokkaa kyllä ne asiat ympäristöstä itsestään, joita se ei katsoa.
En tajua tuota positiivista puhetta. Ajattelisin, että mukana pitäisi olla sanoja vastaava tunne että sillä olisi vaikutusta.
Siinä mielessä ymmärrän vaikutuksen jos sillä keskeytetään märehtiminen, mutta silloin sen ei tarvitse olla positiivista puhetta, vaan yhtä hyvin voisi hokea koira koira koira kissa kun huomaa märehtivänsä.
Eli onko siis niin, että sillä on ollut vaikutusta, että keskeytät märehtimisen vai positiivisella puheella itsessään?
Sama kaikessa muussakin? Miten esimerkiksi lapsi, joka elää kaltoinkohdeltuna kodissaan, voi valita toisin?