Mikä on tekosyysi sille ettet pysty säästämään?
Nettotuloni 1900 euroa kuukaudessa. Säästän 1000€ kuukausittain.
Oppikaa elämään tulojen mukaan eikä menojen mukaan.
Suurin osa ihmisistä on älykkyysosamäärältään alle 80, sen näkee heidän taloudellisesta kompetenssista.
Miksi sitten tyydyn noin pieneen palkkaan? Arvostan vapaa-aikaa ja mahdollisimman pientä vastuuta eikä Suomen tuloverotus lisää intoa tehdä enempää.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois kantsinu käydä niitä kouluja. Itse olen ollut yli 20 vuotta töissä ja rakastan työtäni. Palkka on 4000 kuussa, mutta toisinaan on lyhyitäkin työpäiviä ja lomaa yhteensä n. 3 kk vuodessa. Ehdin ja pystyn taloudellisesti harrastaa, mökkeillä, matkustella, veneillä ym. Niitä säästöjäkin on, mutta kyllä ensisijaisesti nautin elämästä ja olen kiitollinen siitä, että minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja pystyn tukemaan opiskelevia lapsianikin. Olisi aika ankea ajatus, että olisin käyttänyt nämä viimeiset 20 vuotta pihistellen ja haaveillen eläkepäivistä.
t. Lehtori
Ei koulujen käynti takaa sitä, että saisi isoa palkkaa saati sitä että rakastaisi työtään.
Ei takaa, mutta mahdollistaa kuitenkin monille. Mut sun mielestä ei siis kantsi edes yrittää elämässään mieluisaa ja ok palkkausta työtä? Kun et saa 8000, niin on parempi saada 1900 kuin esim. 4000? Ajattele, miten paljon enemmän saisit säästöön :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois kantsinu käydä niitä kouluja. Itse olen ollut yli 20 vuotta töissä ja rakastan työtäni. Palkka on 4000 kuussa, mutta toisinaan on lyhyitäkin työpäiviä ja lomaa yhteensä n. 3 kk vuodessa. Ehdin ja pystyn taloudellisesti harrastaa, mökkeillä, matkustella, veneillä ym. Niitä säästöjäkin on, mutta kyllä ensisijaisesti nautin elämästä ja olen kiitollinen siitä, että minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja pystyn tukemaan opiskelevia lapsianikin. Olisi aika ankea ajatus, että olisin käyttänyt nämä viimeiset 20 vuotta pihistellen ja haaveillen eläkepäivistä.
t. Lehtori
Ei koulujen käynti takaa sitä, että saisi isoa palkkaa saati Ei takaa, mutta mahdollistaa kuitenkin monille. Mut sun mielestä ei siis kantsi edes yrittää elämässään mieluisaa ja
Suomessa akateeminen saa 3000-5000 euroa kuukaudessa. Parhaimmat (tohtori, lääkäri yms.) alle 10 000.
Sveitsissä akateemiset saa helposti 10 000 euroa. 20 000 euroa on peruskansalaiselle mahdollisuus.
Jos Suomessa opiskelet, älä ole tyhmä ja jää Suomeen vaan mene Sveitsiin tai muualle jossa maksetaan hyvin. Kulutaso Suomessa vastaa Sveitsiä ja Norjaa.
Ei kiinnosta säästää. Sijoitan omaan hyvinvointiin ja omaan tekemiseen rahat. Elämä on nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois kantsinu käydä niitä kouluja. Itse olen ollut yli 20 vuotta töissä ja rakastan työtäni. Palkka on 4000 kuussa, mutta toisinaan on lyhyitäkin työpäiviä ja lomaa yhteensä n. 3 kk vuodessa. Ehdin ja pystyn taloudellisesti harrastaa, mökkeillä, matkustella, veneillä ym. Niitä säästöjäkin on, mutta kyllä ensisijaisesti nautin elämästä ja olen kiitollinen siitä, että minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja pystyn tukemaan opiskelevia lapsianikin. Olisi aika ankea ajatus, että olisin käyttänyt nämä viimeiset 20 vuotta pihistellen ja haaveillen eläkepäivistä.
t. Lehtori
Ei koulujen käynti takaa sitä, että saisi isoa palkkaa saati sitä että rakastaisi työtään.
Ei takaa, mutta mahdollistaa kuitenkin monille. Mut sun mielestä ei siis kantsi edes yrittää elämässään mieluisaa ja
4000 euron bruttopalkalla käteen jää noin 2900 euroa. Ajattele, maksat noin 27% valtiolle jotta saat vain 2900 euroa. Ei ole järkeä. Duunarina voit tienata saman verran ilman akateemista koulutusta.
>Suurin osa ihmisistä on älykkyysosamäärältään alle 80, sen näkee heidän taloudellisesta kompetenssista.
hahaha. tää olis ihan hyvää parodiaa mutta todennäköisesti ap on vaan itse nin vi tun tyhmä ettei tajua mikä tuossa on pielessä
Vain köyhät säästää.
Itse laitan joka kuukausi rahat alkoon ja tupakkaan. Elämästä nautitaan ja kuullaan nuorena!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois kantsinu käydä niitä kouluja. Itse olen ollut yli 20 vuotta töissä ja rakastan työtäni. Palkka on 4000 kuussa, mutta toisinaan on lyhyitäkin työpäiviä ja lomaa yhteensä n. 3 kk vuodessa. Ehdin ja pystyn taloudellisesti harrastaa, mökkeillä, matkustella, veneillä ym. Niitä säästöjäkin on, mutta kyllä ensisijaisesti nautin elämästä ja olen kiitollinen siitä, että minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja pystyn tukemaan opiskelevia lapsianikin. Olisi aika ankea ajatus, että olisin käyttänyt nämä viimeiset 20 vuotta pihistellen ja haaveillen eläkepäivistä.
t. Lehtori
Ei koulujen käynti takaa sitä, että saisi isoa palkkaa saati sitä että rakastaisi työtään.
Ei takaa, mutta mahdollistaa kuitenkin monille. Mut sun mielestä ei siis kantsi edes yrittää elämässään mieluisaa ja
Kuinka voit olla korkeasti koulutettu kun et ymmärrä lukemaasi?
Te jotka ette säästä, lottoatteko te tai pelaatteko rahapelejä tai muita loton kaltaisia pelejä?
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ette säästä, lottoatteko te tai pelaatteko rahapelejä tai muita loton kaltaisia pelejä?
Kyllä. Lottoan joka viikko. Ja aina välillä pelaan pitkävetoa.

Ymmärrätkö että loton voittaminen on erittäin epätodennäköistä? Tuhlaat rahaasi kun sen voisi sijoittaa ja saisit esimerkiksi 1000 euron kuukausi sijoittamisella 10 vuodessa noin 500 000 euron pääoman. Jatkamalla pidempään, se nousee pian 13 miljoonaan, ja sukusi jatkuessa se on jo miljardin.

Sekoittaako hiusgeeli pääsi?

Onko mukavaa elää matalalla älykkyysosamäärällä?

En tiedä. Sen tiedän ettei sijoittaminen ole riskitöntä eikä siinä tule automaattisia voittoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ette säästä, lottoatteko te tai pelaatteko rahapelejä tai muita loton kaltaisia pelejä?
Kyllä. Lottoan joka viikko. Ja aina välillä pelaan pitkävetoa.
Ymmärrätkö että loton voittaminen on erittäin epätodennäköistä? Tuhlaat rahaasi kun sen voisi sijoittaa ja saisit esimerkiksi 1000 euron kuukausi sijoittamisella 10 vuodessa noin 500 000 euron pääoman. Jatkamalla pidempään, se nousee pian 13 miljoonaan, ja sukusi jatkuessa se on jo miljardin.
Sekoittaako hiusgeeli pääsi?
Onko mukavaa elää matalalla älykkyysosamäärällä?
En tiedä. Sen tiedän ettei sijoittaminen
Rahastoihin sijoittaminen on paljon riskittömämpää kuin osakkeisiin. Osakeissa pitää perehtyä yrityksiin.
Koko ihmiskunnan historian ajan pörssit ovat kasvaneet, eivät pienentyneet. Tämä siis pidemmällä aikavälillä, lyhyellä aikavälillä voi käydä mitä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ette säästä, lottoatteko te tai pelaatteko rahapelejä tai muita loton kaltaisia pelejä?
Kyllä. Lottoan joka viikko. Ja aina välillä pelaan pitkävetoa.
Ymmärrätkö että loton voittaminen on erittäin epätodennäköistä? Tuhlaat rahaasi kun sen voisi sijoittaa ja saisit esimerkiksi 1000 euron kuukausi sijoittamisella 10 vuodessa noin 500 000 euron pääoman. Jatkamalla pidempään, se nousee pian 13 miljoonaan, ja sukusi jatkuessa se on jo miljardin.
Sekoittaako hiusgeeli pääsi?
Onko mukavaa elää matalalla älykkyysosamäärällä?
En tiedä. Sen tiedän ettei sijoittaminen
Mikään ei ole riskitöntä, ei edes säästäminen tilille. Pankki voi kaatua tai valuutta romahtaa.
Minä pystyn säästämään ja sijoittamaan joka kuukausi. Tuloni ovat 2500e/kk nettona.
Asumiseen menee 700e/kk
Autoon menee 400e/kk
Pakolliset laskut 100e/kk
Ruokaan+käyttötavaroihin menee 500e/kk
Säästöön/sijoituksiin menee joka kuukausi noin 500e.
300e menee heräteostoksiin,ylimääräisiin lainojen lyhennyksiin tai sitten ihan vaan säästöön.
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ette säästä, lottoatteko te tai pelaatteko rahapelejä tai muita loton kaltaisia pelejä?
En. Miksi mulla olisi varaa noihin kun lasken monesti senttejä, että saan ostettua ruokaa. Haloo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te jotka ette säästä, lottoatteko te tai pelaatteko rahapelejä tai muita loton kaltaisia pelejä?
Kyllä. Lottoan joka viikko. Ja aina välillä pelaan pitkävetoa.
Ymmärrätkö että loton voittaminen on erittäin epätodennäköistä? Tuhlaat rahaasi kun sen voisi sijoittaa ja saisit esimerkiksi 1000 euron kuukausi sijoittamisella 10 vuodessa noin 500 000 euron pääoman. Jatkamalla pidempään, se nousee pian 13 miljoonaan, ja sukusi jatkuessa se on jo miljardin.
Oletko ihan idiootti? Ei kaikilla todellakaan ole varaa säästää 1000€. Mene nyt hel vettiin siitä pätemästä kun et tajua, että kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin kuin sulla.
-eri
Sain ennen säästöön ainakin tonnin kuussa, mutta nyt olen vanhempainvapaalla ja uuden asunnon kulut ovat törkeät (kaksinkertaistunut siitä kun tämän nelisen vuotta sitten ostin). Myisin tän kämpän pois, mutta ei kukaan suostu ostaa kun vastikkeet on niin korkeat.