Nostaako akateeminen ammatti ihmisen pois työväenluokasta?
Tuttavapiiriini kuuluu nainen, joka on taustaltaan työväenluokkainen ja kotoisin pieneltä paikkakunnalta. Tämä nainen on opiskellut akateemisen ammatin, mutta elintavat ovat monilta osin työväenluokkaiset. Arvostaa esimerkiksi vanhojen autojen rassaamista ja Audilla ajamista. Ei osaa puhua tunteistaan. On yksinhuoltaja. Aina jaksaa hokea, miten hän on muiden silmissä huonompaa väkeä, kun on yksinhuoltaja.
Nostaako akateeminen ammatti ihmisen pois työväenluokasta?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Jos maisteriksi kouluttautunut on töissä kaupan kassalla niin ihan samanlaista työväkeä se on kuin kaikki muutkin kollegansa. Ei se paperi kotona piirongin laatikossa kenestäkään tee parempaa ihmistä.
Entä jos henkilö on välillä oman akateemisen alansa töissä, välillä taas kassalla? Seilaako hänen luokkansa edestakaisin kulloisenkin työtilanteen mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole kyse mistään vaalitusta imagsta vaan aidosta makukysymyksestä. Keskiluokkainen ei tunne oloaan kotoisaksi duunareiden jutuissa ja toisinpäin. Moni keskiluokkainen jopa hieman pelkää työväenluokkaisia paikkoja ja menoja.
Tässä on jälleen asia, joka korostaa hämmennystäni luokkajaoista puhuttaessa. Oman lapsuusperheeni voisi kaiketi koulutus- ja työtilanteen pohjalta laskea työläisperheeksi: kansakoulupohjalta koko työelämä samassa suorittavassa työssä, jossa kuitenkin yhden ihmisen palkka riitti koko perheen tarpeisiin. Tästä huolimatta oma makuni on monelta osin keskiluokkainen: pienestä asti olen tottunut olemaan utelias ympäröivää maailmaa kohtaan, lukemaan eri aiheista, kehittämään taitoja jne. Lomilla arvostan enemmän rentoa kiertelyä kirkoissa, museoissa ja muissa vastaavissa paikoissa. Rannat ovat mukavia, jos siellä saa olla omassa rauhassa ilman satoja muita ihmisiä ympärillä tungeksimassa. Baarin nurkassa istuminen tai piilopullon korkkaaminen autotallin nurkalla on täysin vierasta. Sellainen kliseinen duunarielämä, jota tällä palstalla kuvaillaan, on minulle täysin vierasta. Yliopistoon pääsin amispohjalta vasta yli kolmekymppisenä, mutta sitäkin ennen työnkuvani koostui pitkälti valkokaulustehtävistä. Käsityötaidoissa olen aina ollut onneton, ja vaikka joissain harvoissa "duunaritehtävissä" työtoverit saattoivat sinällään olla ihan mukavia, en vain päässyt juttujen osalta samaan sielunmaisemaan.
Kiitos AP aloituksesta ja kommentoijille vastauksista. On hyvä ketju, antoi ajattelemisen aihetta ja ymmärtämistä asioihin: mitä ja miksi asioita tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Onko sillä niin väliä mihin luokkaan kuuluu?
Ei. Siksi tuo nostaminen kuulostaa häiritsevän asenteelliselta. Nykyään moni korkeakoulutettu tekee duunarina töitä ja tykkää.
Olen tuo joka vastasi "onko sillä niin väliä, mihin luokkaan.." Vastatessani AP:lle ajattelin asiaa suppeasti ja tilannekohtaisesti, että esim voiko AP olla satunnaisesti tekemisissä tuttunsa kanssa.
Itse kuulun työväenluokkaan ja jo ekaluokalla koulussa tiesin sen. Luokallani oli oppikoulun rehtorin tyttö. Muut lapset eivät halunneet olla hänen kanssaan välitunnilla. Minä hakeuduin hänen seuraansa, ettei hänen tarvinnut olla yksin. Tosin ymmärsin, että ollaan eri "kastia". Jatkan vielä..
Vierailija kirjoitti:
Usein todella sivistyneet ihmiset eivät laita toisia ihmisiä mihinkään luokkaan, vaan kohtaavat ihmisen ihmisenä. Monissa vapaa-ajan harrastuksissa ei edes kerrota, onko johtaja vai duunari.
Sivistyneissä ihmisissä on usein tiettyä "oikeaa" nöyryyttä ja kiitollisuutta siitä, että heillä on
ollut mahdollisuus ja myös jaksamista opiskella haluamaansa ammattiin.
Jatkan vielä.. Kyllähän ne yhteiskuntaluokat näkyvät työpaikoillakin. Olin aikoinaan toimistohommissa kaupungintalolla, jossa tietenkin työskenteli paljon ihmisiä. Esimerkiksi arkkitehdit eivät edes tervehtineet, vaikka monta vuotta työskenneltiin samassa talossa ja kohdattiin käytävillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään luokkia. Se näkyy kirjoituksessakin, ei ihminen kuulu johonkin kategoriaan, joka määrittelee yksiselitteisesti hänen ammattinsa, tutkintonsa, vapaa-aikansa, ihmissuhteensa tai käyttäytymisensä.
Ei tietenkään suoraviivaisia luokkia ole sanalka tavoin kuin vaikka muutama sata vuotta sitten mutta on myös itsepetosta väittää, että ei ole erilaisia väestöryhmiä/ luokkia.
Haastavaa rietysti on se, että sama ihninen voi toisilla mittareilla olla hyvinkin yläluokkainen että ja vadtaavasti toisilla allaluikkaan kuuluva.
Siitäkin voi(mne) kinastella, että mitkä oikeasraan oikeuttavat pitämään jotain asiaa ns. "yläluokkaisena" ja mitkä olisuvat enempi "alempiluokkaisua" asioita.
Sinkkumies
opettele kirjoittamaan
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä.. Kyllähän ne yhteiskuntaluokat näkyvät työpaikoillakin. Olin aikoinaan toimistohommissa kaupungintalolla, jossa tietenkin työskenteli paljon ihmisiä. Esimerkiksi arkkitehdit eivät edes tervehtineet, vaikka monta vuotta työskenneltiin samassa talossa ja kohdattiin käytävillä.
On näitä tyhmänylpeitä opettajissakin. Eräs kaveri toimi kouluavustajana jonkun aikaa.
Sitten jälkeenpäin hän kertoi, että opettajat ei tervehtineet häntä koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään luokkia. Se näkyy kirjoituksessakin, ei ihminen kuulu johonkin kategoriaan, joka määrittelee yksiselitteisesti hänen ammattinsa, tutkintonsa, vapaa-aikansa, ihmissuhteensa tai käyttäytymisensä.
Ei tietenkään suoraviivaisia luokkia ole sanalka tavoin kuin vaikka muutama sata vuotta sitten mutta on myös itsepetosta väittää, että ei ole erilaisia väestöryhmiä/ luokkia.
Haastavaa rietysti on se, että sama ihninen voi toisilla mittareilla olla hyvinkin yläluokkainen että ja vadtaavasti toisilla allaluikkaan kuuluva.
Siitäkin voi(mne) kinastella, että mitkä oikeasraan oikeuttavat pitämään jotain asiaa ns. "yläluokkaisena" ja mitkä olisuvat enempi "alempiluokkaisua" asioita.
Sinkkumies
opettele kirjoittamaan
Niin, lause alkaa isolla kirjaimella ja lauseen loppuun tulee piste.
Saisit kyllä opetella vähän itsekin.
-eri
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi joillakin on tarve lokeroida ihmisiä koulutuksen perusteella.
Omassa perhe- ja ystäväpiirissä on hyvin paljon eri koulutustaustoilla olevia ihmisiä, ja kaikki kuitenkin elävät loppujen lopuksi aika samanlaista elämää. Se arvopohja ja mielenkiinnonkohteet yms. tulevat jostain ihan muualta.
Varmaan on ääripäitäkin, mutta ainakaan omassa lähipiirissäni ei oikein kenestäkään voi ulkoisten seikkojen perusteella päätellä, kuka on ammattikoulupohjalta ja kuka käynyt ammattikorkeakoulun tai yliopiston.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi joillakin on tarve lokeroida ihmisiä koulutuksen perusteella.
Omassa perhe- ja ystäväpiirissä on hyvin paljon eri koulutustaustoilla olevia ihmisiä, ja kaikki kuitenkin elävät loppujen lopuksi aika samanlaista elämää. Se arvopohja ja mielenkiinnonkohteet yms. tulevat jostain ihan muualta.
Varmaan on ääripäitäkin, mutta ainakaan omassa lähipiirissäni ei oikein kenestäkään voi ulkoisten seikkojen perusteella päätellä, kuka on ammattikoulupohjalta ja kuka käynyt ammattikorkeakoulun tai yliopiston.
Se arvopohja tulee pitkälti sieltä yhteiskuntaluokasta, sinä et vaan tunnista niitä vaikka näet niitä.
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä.. Kyllähän ne yhteiskuntaluokat näkyvät työpaikoillakin. Olin aikoinaan toimistohommissa kaupungintalolla, jossa tietenkin työskenteli paljon ihmisiä. Esimerkiksi arkkitehdit eivät edes tervehtineet, vaikka monta vuotta työskenneltiin samassa talossa ja kohdattiin käytävillä.
Tervehtimättömyys ei monestikaan ole valinta. Moni ylemmän keskiluokan edustaja ei ajattele työväenluokkaisia ihmisiä. He eivät heitä tunne omassa elämässään ja koko käsite on heille vieraampi. Heitä kohdellaan kuten kalustoa.
Eihän ihminen juuristaan pääse eroon. Jotkut yrittävät näytellä koko elämänsä kun häpeävät taustaansa. Tulee levollinen olo kun toteaa itselleen "nyt saa näytteleminen riittää".
Vierailija kirjoitti:
Eihän ihminen juuristaan pääse eroon. Jotkut yrittävät näytellä koko elämänsä kun häpeävät taustaansa. Tulee levollinen olo kun toteaa itselleen "nyt saa näytteleminen riittää".
Minä olen syntynyt työväenluokkaan, mutta opiskellut kaksi akateemista loppututkintoa ja tehnyt akateemisia töitä akateemisten kanssa vuosikymmeniä. Puolisoni on ylempää keskiluokkaa. Ajattelisin, että ei tässä enää mitään näytellä, kyllä se työväenluokkaisuus on jo karissut minusta.
Vierailija kirjoitti:
Jos maisteriksi kouluttautunut on töissä kaupan kassalla niin ihan samanlaista työväkeä se on kuin kaikki muutkin kollegansa. Ei se paperi kotona piirongin laatikossa kenestäkään tee parempaa ihmistä.
Ehkä yhteiskuntaluokkien kuvailuun pitäisi liittää itsevarmuus. Työväenluokka tuntuu jatkuvasti pelkäävän että heitä pidetään muita huonompina ihmisinä vaikkei kyse ole alkuunkaan paremmuudesta eikä huonommuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä ymmärtänyt, miksi joillakin on tarve lokeroida ihmisiä koulutuksen perusteella.
Omassa perhe- ja ystäväpiirissä on hyvin paljon eri koulutustaustoilla olevia ihmisiä, ja kaikki kuitenkin elävät loppujen lopuksi aika samanlaista elämää. Se arvopohja ja mielenkiinnonkohteet yms. tulevat jostain ihan muualta.
Varmaan on ääripäitäkin, mutta ainakaan omassa lähipiirissäni ei oikein kenestäkään voi ulkoisten seikkojen perusteella päätellä, kuka on ammattikoulupohjalta ja kuka käynyt ammattikorkeakoulun tai yliopiston.
Se arvopohja tulee pitkälti sieltä yhteiskuntaluokasta, sinä et vaan tunnista niitä vaikka näet niitä.
En varmaan sitten. Olen itse akateeminen, vanhempani ammattikorkeakoulun käyneitä ja heidän vanhemmistaan molempien isät käyneet ammattikoulun ja äidit vain kansakoulun. Hyvin samat perusarvot on kaikilla, koulutusta ja työntekoa, terveellisiä elämäntapoja sekä taloudellista vakautta arvostetaan, perheeseen, lapsiin ja ystävyyssuhteisiin panostetaan ja ollaan maailman menosta monipuolisesti kiinnostuneita.
Ehkä olen sitten juuri tällainen työväenluokan akateeminen, enpä osaa siinäkään mitään pahaa nähdä.
akateeminen tässä tapauksessa on juurikin sitä, mitä ne aina ovat, eli täysi urpå. ei kukaan tervejärkinen rassaile mitään audinromuja. audilla ajaa vain aivovauriosta kärsineet.
Olin itse opsikeluaikoina useamman vuoden työväenluokan kanssa töissä. Olihan ne jutut välillä masentavan matalaotsaisia ja mistään kovin korkealentoisesta ei voinut unelmoidakaan puhuvansa. Sitä se juuri on, ulkopuolisuutta.