Huonot sänkytaidot hämmentää
Olen pitkän avioliiton jälkeen etsiskellyt, ja myös löytänyt ns. kevyempiä, lähinnä seksiin perustuvia suhteita ja niitä onkin varsin helppoa löytää.
Huomionarvoista on kuitenkin ollut se, miten huonoja iso osa miehistä on sängyssä. Tuntuu, etteivät he ymmärrä sitä, että jos seksi on huonoa, seuraavaa kertaa ei tule. Jäädään kyselemään ja vinkumaan "koskas nähdään uudelleen", mutta ehei, uutta kertaa ei enää tule. Ennen seksiä on kyllä isoja puheita ja halutaan tietää toisen toiveista ym mutta kun käytäntöön pääsee niin kaikki unohtuu.
Esimerkkejä huonosta seksistä on mm. täysin riittämätön esileikki. Ajatellaan että kun naista nuolee "vähän sinnepäin" pari minuuttia voikin jo alkaa panemaan. Tai halutaan skipata esileikki kokonaan. Jokunen on myös olettanut että jos laittaa heti liukkaria ei esileikkiä tarvita ollenkaan. Kuivaa alapäätä hinkataan sormella, tätä on tullut myös usein vastaan.
Nämä miehet haluavat päästä nopeasti panemaan, mutta sitten myös ihmettelevät kun kiva orastava seksisuhde tyssääkin ekaan kertaan, kun seksi vaan on ihan surkeaa. Seksisuhteen idea on se, että seksin pitää olla loistavaa. Itse en kaipaa parisuhdetta vaan silloin tällöin loistavaa seksiä.
Ohjeita kyllä annan, ei se siitä jää kiinni. Ohjeita ei yleensä ymmärretä tai haluta ymmärtää. Mutta hämmentävää on se, ettei nämä, useimmiten 39-52-vuotiaat, eli oikeasti aikuiset miehet ole oppineet 20-30 seksuaalisesti aktiivisen vuoden aikana naisen seksuaalisuudesta mitään.
Pitäisikö vaihtaa selkeästi nuorempiin miehiin, onko heillä enemmän tietotaitoa tuottaa naiselle nautintoa?
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"testosteroni, jota on naisillakin on se varsinainen haluhormoni. Sitä tulee jostain myös ihastuessa. "
VALHE.
Miten niin muka?
Googletin. Rakastumisessa lisämunuainen on tärkeä elin. Se pukkaa kortisolia. Naisella lisämunuaisen kuorikerros tuottaa testosteronia. (Olenkin ihmetellyt, että mistä sitä tursuaa.) Miehellä taas testot vaimenevat, tulee hoivahormoneja. Söpöä. Sitten ehkä paremmin jaksaakin keskittyä siihen, että mistä nyt pitikään hinkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä onkaan nuo harvinaista herkkua, mistä kirjoitat. Kerro aloittelijalle vähän vinkkejä esim miten miestä paremmin voisi tyydyttää. Ja mitä muita fraaseja miehestä tunnistat.
Rakastan suihinottoa, sitä että terska painuu syvälle nieluun. Olen aina ottanut suihin noin puhtaasta omasta halustani, tietämättä, että se on sitä himoittua syväkurkkua. Miehet ovat poikkeuksetta olleet aivan haltioissaan. Rakastan myös sitä, jos mies laukeaa kasvoilleni tms. Kaikenlainen miehen elimen käsittely kiihottaa mua niin paljon, että ei jää keneltäkään huomaamatta. Tämä tietysti vaikuttaa paljon.
Toinen mistä ovat olleet haltiossaan, on se miten nautin esim miehen edessä masturboimisesta. Näyttää kaikki mitä teen ja miten nautin parhaiten, sormin ja leluilla. Aika ihana näky kun mies hymyilee jalkojen välissä ja katselee toimitusta ja runkkaa itsekin 😃
Yleensäkin estottomuus, rentous, avoimuus, uteliaisuus. Ihmeellinen vaikutus on esim niin pienellä asialla, että tykkään levittää pakaroita miehelle jotta saa hyvät näkymät peppureiälle. Ja tietysti se, että toivon että pilluani myös ihaillaan ja katsellaan avoimesti, eikä vain pimeässä käsikopelolla tunnustella. Jos käyn yllättäen keittiön pöydälle selälleni ja levitän jalkani ja sanon katsos tätä, on seurannut yhtä ja toista erittäin nautinnollista 😁
Ja sitten se, että nautin kaikenlaisesta peppuseksistä niin paljon, että sitä eivät sitten millään meinaa uskoa.
Miehen kasvoille istuminen, ollut monelle toteutumaton unelma, niin uskomatonta kuin se onkin.
Suuseksin antaminen miehelle yllättävissä tilanteissa. Eroottisten kuvien lähetteleminen. Yms.
Nää kaikki itselle sellaista perus juttua, että en ole oikein ymmärtänyt miten moni noista vaan haaveilee.
Koitin miettiä, mitä sieltä rivien välistä konkreettisesti on paljastunut. Esim sellainen, että erään miehen kanssa hivenen rajummista jutuista keskustellessa kerroin, että ok, toi on jotain mitä mä en ikinä halua kokeilla. Mies sanoi, että vaatii vaan sitä ja tätä niin onnistuu kyllä. Eli ignoorasi sen, että en ole kiinnostunut, enkä halua edes kokeilla. Kertoo paljon, ja kiinnostus ko. mieheen loppui siihen.
Toinenkin oli vähän samanlainen kokemus, mies jatkoi keskustelua seksistä vaikka sanoin että juuri sillä hetkellä en sitä halua jatkaa, kun tuli siinä hetkessä yhtäkkiä päälle hirvittävä selkkaus työpaikalla. Hän jäi inttämään, että kerro nyt edes mitä sulla on päällä. Sanoin että en nyt kykene jatkamaan tätä aihetta, palataan asiaan. Mies jatkoi siitä huolimatta monen pitkän viestin verran.
Tavallaan tuo rajojen kunnioittaminen ja sitten toisen huomioiminen muutenkin, kuin vain seksiin liittyvissä asioissa. Paljon kun jutustelee, käy kyllä ilmi, miten mies esim suhtautuu muihin ihmisiin. Onko hyväntahtoinen vai omaa etua tavoitteleva.
Ja varmaan vähän epäsuosittu mielipide, että kyllä sitten vaatii myös aika paljon ihan älykkyyttä, tunneälyä nyt ainakin. Esim. Empatiakyvyn puuttuminen paljastuu hyvin pian, jos vaan itse osaa ottaa esiin tiettyjä asioita. Usea itseään upeana rakastajana pitänyt mies on paljastanut itsensä kun on käyty keskustelua jostain ns vaikeasta aiheesta. Tavallaan se tapa suhtautua tiettyihin asioihin on karsinut heitä pois. Hyvin jyrkät ehdottomat mielipiteet yms. Eihän nämä mun käyttämät kriteerit tietystikään mitään totuuksia ole millään muotoa, mutta itselleni tuonut sen, että olen saanut nauttia upeasta seksistä aina kun olen halunnut. Parisuhde ei välttämättä ole mun juttu enää, tää toimii mulle.
T. Se vaihdevuosinainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole koskaan tullut yhtään edes kohtuullista naistakaan vastaan . Osaisi edes perus asioita seksistä . Ihan onnettomia sängyssä . Luulot on kyllä kovat mutta itse ei mitään osata . Luullaan että kun miehen saa laukeamaan on huikean hyvä sängyssä . Siihen nyt riittää vaikka puutarhatonttu.
En myöskään ole peuhannut yhdenkään kaunottaren kanssa joka olisi lukemalla opiskellut tai itseopiskellut yhtäkään seksiä tai seksuaalisuutta käsittelevää perusteosta (non-fiction). Heidän "taitonsa" ja "tietonsa" ovat peräisin Regina- ym. lehdistä/kirjoista ja elokuvista.
Regina lopetettiin jo 2013. Voitko nimetä yhden tällaisen hyvän seksiaiheisen kirjan?
Varmasti ainakinsen verran kannattaa lukea, että tietää missä on mikäkin osa ihmisessä ja millä todennäköisesti kannattaa tehdä mi
Tästä perusteoksesta on hyvä aloittaa: 'Sexual behavior in the human female', Kinsey et. al. (vapaasti suomennettuna: Ihmisnaaraan seksuaalinen käyttäytyminen/toiminta, se on alle 1000 sivua, pientä pränttiä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nykyään pettymys. Saan puolisoni nauramaan ja teen hänen eteensä enemmän kuin hän tietää. Hän pihtaa. Sitten se kerran tai kaksi vuodessa seksiä on, niin laukean parissa sekunnissa. Toki nuolen orgasmin, mutta sitä kiihkoa mitä oli ennen, ei ole. Ja olen koko ajan käyttäytynyt naista kunnioittaen, jopa hänen ehdoillaan. Koska jos en, niin lennän ulos.
Kerro miksi kukaan haluaisi tuollaista lapasta, joka ei uskalla kertoa naiselle, että haluaa seksiä joko kotona tai muualla,eikä aio elää ilman. Ei ketään naista kiinnosta lapaset, jotka eivät pidä puoliaan olla mies. Miehellä on tarve naida, eikä siitä tingitä. Jos suostuu olemaan pitkiä aikoja naimatta tarkoittaa se naiselle sitä ettei hän ole tarpeeksi haluttava. eikä miehellä ole tarpeesi haluja. Normaali viriili mies kiipee pitkin seiniä jo kahdes
Sun kaltaiset miehet on just näitä vaimonhakkaajia. Se on varma. Jos ei saa, kun haluaa, niin nyrkkillä sitten saa.
Oletko koskaan kuullut keskusteluista? Asiansa ja halunsa voi kertoa ihan keskustelemalla. Keskustelemalla ja toisen haluan nostattamalla voi saadakin jotain aikaiseksin, väkivallalla ei taatusti saa halukasta. Kyse oli selvittää, millä puolison saa halukkaaksi ja haluamaan vapaaehtoisesti. Jos ei saa niin haluton tietään mitä siitä seuraa. Ei haluttomalla ole valtaa kieltää toiselta seksiä jonkun muun kanssa, eikä haluton voi edellyttää että puolisonkin pitää olla kuukausia ilman seksiä. Parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen ja molempien haluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä onkaan nuo harvinaista herkkua, mistä kirjoitat. Kerro aloittelijalle vähän vinkkejä esim miten miestä paremmin voisi tyydyttää. Ja mitä muita fraaseja miehestä tunnistat.
Rakastan suihinottoa, sitä että terska painuu syvälle nieluun. Olen aina ottanut suihin noin puhtaasta omasta halustani, tietämättä, että se on sitä himoittua syväkurkkua. Miehet ovat poikkeuksetta olleet aivan haltioissaan. Rakastan myös sitä, jos mies laukeaa kasvoilleni tms. Kaikenlainen miehen elimen käsittely kiihottaa mua niin paljon, että ei jää keneltäkään huomaamatta. Tämä tietysti vaikuttaa paljon.
Toinen mistä ovat olleet haltiossaan, on se miten nautin esim miehen edessä masturboimisesta. Näyttää kaikki mitä teen ja miten nautin parhaiten, sormin ja leluilla. Aika ihana näky kun mies hymyilee jalkojen välissä ja katselee toimitusta ja runkkaa itsekin 😃 <
Vielä sellaisia, että jos olen kysynyt miten suhtaudut, jos en joskus saakaan orgasmia. Jos mies vastaa, "Heh, ei huolta, mä kyllä saan sut laukeamaan 😘", tää viestii mulle siitä, että ei välttämättä ole niin vastaanottavainen ohjaukselle vaan olettaa että tietää miten homma tehdään. Tuollaisen kommentin lunastaminen on mahdollista tietysti sellaisten kohdalla, joilla tuo lausunto perustuu naisen reaktioiden lukemiseen, eikä oletuksiin siitä mistä naiset yleensä pitävät. Näistä sit pääsee yleensä kärryille kun vähän enemmän juttelee, ja pystyy tekemään päätöksen haluaako kokeilla seksiä miehen kanssa vai ei.
Tärkeää olis hyväksyä sellainen fakta, että jos ei ole halua keskustella miesten kanssa, on todennäköisyys hyvälle seksille huomattavasti pienempi.
T. Se vaihdevuosinainen
En nyt jaksa lainauksia, mutta luin Kinseytä joskus selaillen ja en oikein tykännyt kaikesta. Hän on ilman muuta ollut uranuurtaja (:D), mutta tutkimuksessa on myös heikot kohtansa. Ja EHKÄ nyt tuo on vähän liian perusteellinen monelle. Taisitkin mainita sen lähinnä snobbailumielessä?
Sitten se, että sopivalla vireellä ja mielikuvituksella selviää jo pitkälle. Eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta.

HITE-raportissa on satojen naisten omia kertomuksia. Sieltä saa paremman käsityksen erilaisista naisten tavoista ja haluista ssada orgasmeja.
Onhan sekin toki saavutus että osaa levittää jalkansa, mutta että ihmisarvon määritys panokertojen mukaan- siis joku pornotähti pressaksi kai sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lainauksia, mutta luin Kinseytä joskus selaillen ja en oikein tykännyt kaikesta. Hän on ilman muuta ollut uranuurtaja (:D), mutta tutkimuksessa on myös heikot kohtansa. Ja EHKÄ nyt tuo on vähän liian perusteellinen monelle. Taisitkin mainita sen lähinnä snobbailumielessä?
Sitten se, että sopivalla vireellä ja mielikuvituksella selviää jo pitkälle. Eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta.
HITE-raportissa on satojen naisten omia kertomuksia. Sieltä saa paremman käsityksen erilaisista naisten tavoista ja haluista ssada orgasmeja.
Saahan sitä HALUTA orgasmeja, mutta ei niitä haluamalla tule. Ja aika kornia on rakastelu, jossa se itse itselle pitää järjestää, ja sille toisellekin.

Sinäkö olet lukenut kirjan? Ei siltä näytä, kun siellä sadat naiset kertoivat omin sanoin miten ovat saaneet. Kokonaan orgasmittomia taisi olla alle.10%, joten 90% sai tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lainauksia, mutta luin Kinseytä joskus selaillen ja en oikein tykännyt kaikesta. Hän on ilman muuta ollut uranuurtaja (:D), mutta tutkimuksessa on myös heikot kohtansa. Ja EHKÄ nyt tuo on vähän liian perusteellinen monelle. Taisitkin mainita sen lähinnä snobbailumielessä?
Sitten se, että sopivalla vireellä ja mielikuvituksella selviää jo pitkälle. Eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta.
HITE-raportissa on satojen naisten omia kertomuksia. Sieltä saa paremman käsityksen erilaisista naisten tavoista ja haluista ssada orgasmeja.
Miksi tämä olisi naiselle merkittävää luettavaa? Miehelle ehkä.
Taas jos mennään vastaavaan miesten raporttiin, niin varmaan ihan ok. Mutta minun kokemukseni mukaan miehet ovat jo valmiiksi yksioikoisempia, niin että siitähän se tasoero vain kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lainauksia, mutta luin Kinseytä joskus selaillen ja en oikein tykännyt kaikesta. Hän on ilman muuta ollut uranuurtaja (:D), mutta tutkimuksessa on myös heikot kohtansa. Ja EHKÄ nyt tuo on vähän liian perusteellinen monelle. Taisitkin mainita sen lähinnä snobbailumielessä?
Sitten se, että sopivalla vireellä ja mielikuvituksella selviää jo pitkälle. Eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta.
HITE-raportissa on satojen naisten omia kertomuksia. Sieltä saa paremman käsityksen erilaisista naisten tavoista ja haluista ssada orgasmeja.
Saahan sitä HALUTA orgasmeja, mutta ei niitä haluamalla tule. Ja aika kornia on rakastelu, jossa se itse itselle pitää järjestää, ja sille toisellekin.
Sinäkö olet lukenut
Ei ne orgasmit tule sen enmpää lukemallakaan, eikä tiedosta, että joku prosentti jossain saa!
Miksi vedit niiden miesten kanssa aktin loppuun? Tottakai ne kuvittelee että suoritus oli hyvä. Kuulostaa vähän sellaiselta jälkikäteen selittelyltä.
Hmmmm. Sanottava, että kun uudehko mieheni omin päin asioista kovin kiinnostuneena lukee ja tutkii sitä sun tätä, on seksiimme tullut aivan uusia ulottuvuuksia. Esim sormilla pillun hyväilyyn on löytynyt ihan uusia kohtia, joita hieromalla ja painelemalla on mies saanut mut aivan nirvanaan. Tulee aina innoissaan, että katsos tätä, kokeillaanko tätä! Ja sit kokeillaan ja hetken päästä hymyilyttää. Että kyllä lukemallakin voi todellakin parantaa seksiä, jos on aito kiinnostus asioihin. Tietysti nuo voisi toteuttaa vain itse kokeilemalla kaikkea mahdollista, mutta tämä on ollut sangen ihanaa.
"Rakastan suihinottoa, sitä että terska painuu syvälle nieluun. Olen aina ottanut suihin noin puhtaasta omasta halustani, tietämättä, että se on sitä himoittua syväkurkkua. Miehet ovat poikkeuksetta olleet aivan haltioissaan. Rakastan myös sitä, jos mies laukeaa kasvoilleni tms. Kaikenlainen miehen elimen käsittely kiihottaa mua niin paljon, että ei jää keneltäkään huomaamatta. Tämä tietysti vaikuttaa paljon.
Toinen mistä ovat olleet haltiossaan, on se miten nautin esim miehen edessä masturboimisesta. Näyttää kaikki mitä teen ja miten nautin parhaiten, sormin ja leluilla. Aika ihana näky kun mies hymyilee jalkojen välissä ja katselee toimitusta ja runkkaa itsekin 😃
Yleensäkin estottomuus, rentous, avoimuus, uteliaisuus. Ihmeellinen vaikutus on esim niin pienellä asialla, että tykkään levittää pakaroita miehelle jotta saa hyvät näkymät peppureiälle. Ja tietysti se, että toivon että pilluani myös ihaillaan ja katsellaan avoimesti, eikä vain pimeässä käsikopelolla tunnustella. Jos käyn yllättäen keittiön pöydälle selälleni ja levitän jalkani ja sanon katsos tätä, on seurannut yhtä ja toista erittäin nautinnollista 😁
Ja sitten se, että nautin kaikenlaisesta peppuseksistä niin paljon, että sitä eivät sitten millään meinaa uskoa.
Miehen kasvoille istuminen, ollut monelle toteutumaton unelma, niin uskomatonta kuin se onkin.
Suuseksin antaminen miehelle yllättävissä tilanteissa. Eroottisten kuvien lähetteleminen. Yms.
Nää kaikki itselle sellaista perus juttua, että en ole oikein ymmärtänyt miten moni noista vaan haaveilee.
Tavallaan tuo rajojen kunnioittaminen ja sitten toisen huomioiminen muutenkin, kuin vain seksiin liittyvissä asioissa. Paljon kun jutustelee, käy kyllä ilmi, miten mies esim suhtautuu muihin ihmisiin. Onko hyväntahtoinen vai omaa etua tavoitteleva.
Ja varmaan vähän epäsuosittu mielipide, että kyllä sitten vaatii myös aika paljon ihan älykkyyttä, tunneälyä nyt ainakin. Esim. Empatiakyvyn puuttuminen paljastuu hyvin pian, jos vaan itse osaa ottaa esiin tiettyjä asioita. Usea itseään upeana rakastajana pitänyt mies on paljastanut itsensä kun on käyty keskustelua jostain ns vaikeasta aiheesta. Tavallaan se tapa suhtautua tiettyihin asioihin on karsinut heitä pois. Hyvin jyrkät ehdottomat mielipiteet yms. Eihän nämä mun käyttämät kriteerit tietystikään mitään totuuksia ole millään muotoa, mutta itselleni tuonut sen, että olen saanut nauttia upeasta seksistä aina kun olen halunnut. Parisuhde ei välttämättä ole mun juttu enää, tää toimii mulle.
T. Se vaihdevuosinainen"
Tuossa todella oli paljon asioita, joista naisena en pidä. Muista naisista en osaa sanoa.
Uskoisin kyllä olevan hyvin tavallista, että nainen tykkää koskea penikseen, masturboida toisen lähellä tai yhdessä ja olla katsottavana.
Estottomuus tai estoisuus ei ole sukupuolisidonnaista.
Osaat hyvin analysoida keskusteluja. Minulla nuo puheet ja käytäntö eivät ole menneet niin yksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt jaksa lainauksia, mutta luin Kinseytä joskus selaillen ja en oikein tykännyt kaikesta. Hän on ilman muuta ollut uranuurtaja (:D), mutta tutkimuksessa on myös heikot kohtansa. Ja EHKÄ nyt tuo on vähän liian perusteellinen monelle. Taisitkin mainita sen lähinnä snobbailumielessä?
Sitten se, että sopivalla vireellä ja mielikuvituksella selviää jo pitkälle. Eikä kaikkien tarvitse pitää kaikesta.
HITE-raportissa on satojen naisten omia kertomuksia. Sieltä saa paremman käsityksen erilaisista naisten tavoista ja haluista ssada orgasmeja.
Miksi tämä olisi naiselle merkittävää luettavaa? Miehelle ehkä.
Taas jos mennään vastaavaan miesten raporttiin, niin varmaan ihan ok. Mutta minun kokemukseni mukaan miehet ovat jo valmiiksi yksioikoisempia, niin että siitähän se tasoero
Olen kyllä ymmärtänyt, että kirja on nimenomaan naisille suunnattu jotta naiset voisivat ottaa oppia toisten naisten kokemuksista. Tuskin oli miehille tarkoitettu kun harvemmat miehet noita lukee. Itse olen kyllä lukenut monesti ja kahlannut kirjan läpi. Vaimoni ei ole lukenut, mutta hän onkin sälyttänyt hänen tyydyttämisvastuun minulle. Samaisesta syystä luen tätäkin saittia jotta saisin uusia vinkkejä ja osaisin vielä paremmin.
Onko tämä vaniljaa vai jotain muuta, mitä..
"Osaat hyvin analysoida keskusteluja. Minulla nuo puheet ja käytäntö eivät ole menneet niin yksiin."
Sitä tarkoitinkin, että ehkä hieman enemmän keskustelua ja että kiinnittäisi enemmän huomiota myös siihen kaikkeen muuhun siinä samalla ilmi käyvään informaatioon. Että vaikka seksimieltymykset menisi todella yksiin, niin ei jättäisi huomiotta esim sitä, jos miehellä ei vaikuta olevan empatiakykyä tai yleisesti ottaen sydämen hyvyyttä.
Sattumaahan tietysti myös mukana, minkälaisia sitten lopulta sattuu kohdalle, mutta tuo oman harkinnan käyttö on varmasti se isoin tekijä siinä. Sitten käykin niin, että niitä kevyitä suhteita joissa seksi on todella hyvää, ei oikeasti olekaan ihan niin helppoa löytää. Vaatii sen oman vaivannäön, joka ainakin omalla kohdallani on todellakin kannattanut.
Yksi herrasmies oli myös hiljattain eronnut, ja halusi vain kevyen suhteen. Oli ollut melkein täysin kuivassa liitossa todella pitkään, ja ihan ulalla siitä mitä seksissä ylipäätään pitäisi tehdä. Mut hänelläkin oli se tärkein, että hän todella oli kiinnostunut oppimaan ja tuottamaan nautintoa. Vietimme tovin hyvin mielekkäitä hetkiä yhdessä opetellen.
Jos mies on kielellisesti älykäs, kuten hyvä reagoimaan tilanteisiin verbaalisesti, on hän yleensä hyvä sängyssä. Lisäksi musikaaliset miehet ovat hyviä, etenkin ne, jotka soittavat kielisoittimia tai pianoa. Rytmitajusta ja herkkyydestä lukea viestejä on paljon iloa sängyssä.
Nautinnollinen seksi vaatii heittäytymiskykyä, rohkeutta ja rentoutta samanaikaisesti. Pitää osata tulkita toisen värähtelyjä ja antaa intuitiivisen liikkeen kommunikoida toisen kehon kanssa.
Miten niin muka?