Huonot sänkytaidot hämmentää
Olen pitkän avioliiton jälkeen etsiskellyt, ja myös löytänyt ns. kevyempiä, lähinnä seksiin perustuvia suhteita ja niitä onkin varsin helppoa löytää.
Huomionarvoista on kuitenkin ollut se, miten huonoja iso osa miehistä on sängyssä. Tuntuu, etteivät he ymmärrä sitä, että jos seksi on huonoa, seuraavaa kertaa ei tule. Jäädään kyselemään ja vinkumaan "koskas nähdään uudelleen", mutta ehei, uutta kertaa ei enää tule. Ennen seksiä on kyllä isoja puheita ja halutaan tietää toisen toiveista ym mutta kun käytäntöön pääsee niin kaikki unohtuu.
Esimerkkejä huonosta seksistä on mm. täysin riittämätön esileikki. Ajatellaan että kun naista nuolee "vähän sinnepäin" pari minuuttia voikin jo alkaa panemaan. Tai halutaan skipata esileikki kokonaan. Jokunen on myös olettanut että jos laittaa heti liukkaria ei esileikkiä tarvita ollenkaan. Kuivaa alapäätä hinkataan sormella, tätä on tullut myös usein vastaan.
Nämä miehet haluavat päästä nopeasti panemaan, mutta sitten myös ihmettelevät kun kiva orastava seksisuhde tyssääkin ekaan kertaan, kun seksi vaan on ihan surkeaa. Seksisuhteen idea on se, että seksin pitää olla loistavaa. Itse en kaipaa parisuhdetta vaan silloin tällöin loistavaa seksiä.
Ohjeita kyllä annan, ei se siitä jää kiinni. Ohjeita ei yleensä ymmärretä tai haluta ymmärtää. Mutta hämmentävää on se, ettei nämä, useimmiten 39-52-vuotiaat, eli oikeasti aikuiset miehet ole oppineet 20-30 seksuaalisesti aktiivisen vuoden aikana naisen seksuaalisuudesta mitään.
Pitäisikö vaihtaa selkeästi nuorempiin miehiin, onko heillä enemmän tietotaitoa tuottaa naiselle nautintoa?
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on kielellisesti älykäs, kuten hyvä reagoimaan tilanteisiin verbaalisesti, on hän yleensä hyvä sängyssä. Lisäksi musikaaliset miehet ovat hyviä, etenkin ne, jotka soittavat kielisoittimia tai pianoa. Rytmitajusta ja herkkyydestä lukea viestejä on paljon iloa sängyssä.
Nautinnollinen seksi vaatii heittäytymiskykyä, rohkeutta ja rentoutta samanaikaisesti. Pitää osata tulkita toisen värähtelyjä ja antaa intuitiivisen liikkeen kommunikoida toisen kehon kanssa.
No on kokemusta parista todella verbaalisesta, jotka olivat katastrofaalisen huonoja ja vielä huonolla asenteella. Hirveän hauskoja ihmisiä. Ihan auttavaisiakin.
Kuunteleminen ei ollut ehkä heillä se vahvuusalue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sanon tämän taas, Pate älä välitä noista puheista. Sun panostuksessa vaimosi tyydytykseen on niin paljon sellaista hyvää mitä todella monilta puuttuu, ja sekös sitten heitä korpeaa. On nähtävillä aika lailla jokaisessa keskustelussa johon kommentoit. Ymmärrän että jotkut asiat teidän tavoissa eivät kaikkia miellytä, eikä tarvitsekaan, mutta tavallaan joka kerta muiden kommenteista paljastuu se katkeruus.
Kun joko joku itse ei ole naisena sellaisen miehen kanssa joka oikeasti panostaisi hänen nautintoonsa, tai sitten joku miehenä kun ei onnistu naistaan tyydyttämään tai saamaan todella halukkaaksi. Niin sitten on täällä ikävät kommentit herkässä, kun näkee sun esimerkkien myötä toistuvasti, että toisinkin voisi olla.
Keep up the good work!
Kiitoksia positiivisesta palautteesta. Näinhän se on, enkä menetä yöuniani suunsoitosta. Se kertoo
Hyvään parisuhteeseen kuuluu myös rehellisyys. Sinä et siihen pysty. Vai joko vaimosi on tietoinen sen dildon lainamisista. Tunkee vaimonsa dildo perseeseensä SALAA vaimoltaan. Mikä siinä pelottaa kertoa totuus vaimolle? Tulisi Patesta pelkkä runkkari, jos vaimo saisi tietää totuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä sanon tämän taas, Pate älä välitä noista puheista. Sun panostuksessa vaimosi tyydytykseen on niin paljon sellaista hyvää mitä todella monilta puuttuu, ja sekös sitten heitä korpeaa. On nähtävillä aika lailla jokaisessa keskustelussa johon kommentoit. Ymmärrän että jotkut asiat teidän tavoissa eivät kaikkia miellytä, eikä tarvitsekaan, mutta tavallaan joka kerta muiden kommenteista paljastuu se katkeruus.
Kun joko joku itse ei ole naisena sellaisen miehen kanssa joka oikeasti panostaisi hänen nautintoonsa, tai sitten joku miehenä kun ei onnistu naistaan tyydyttämään tai saamaan todella halukkaaksi. Niin sitten on täällä ikävät kommentit herkässä, kun näkee sun esimerkkien myötä toistuvasti, että toisinkin voisi olla.
Keep up the good work!
Mä olen joskus täällä toivonutkin, et kuulisin p
"En minäkään puutu toisen kirjoituksiin tai hauku muita".
Sä voisit jo pikkuhiljaa lopettaa ton valehtelemisen. Tai ehkä sitä vaan tapahtuu jo niin usein, että et itse sitä enää tajua.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Nimimerkki kokemusta on. Ps. Katse italiaa kohti.
Eeiii. Italialainen on tumma, lyhyt ja kaappihomo.
" Kh:n kirjoitukset jätän nykyisin huomiotta, vaikka kirjoittaa välillä asiaakin."
Pate sun asenteesi on kokoajan, ollut seuraavanlainen. "kyllä minä tiedän miten nainen tyydytetään kun minun vainmoni sitä ja tätä ja kirnuan, ja vaimoni ei ole tahtonut klitoriksella, vaikka toisaalta sitä juuri pitääkin hieroa häpyäni vasten jotta saa stimulaatiota". Mitä ihmettä!?
Ensinnäkinn kaikki maailman naiset eivät ole kuten vaimosi. Ja sitten aivan ihmeellinen asia: sinäkin haukut NAISTA "klitorishulluksi" - hyvin alentuvaa kirjoittaa noin. Pitäiskö naisten olla puhumatta klitoriksistaan ja jotenkin dissata niitä, ettei miehet hermostu. Nehän ovat NAISTEN upeiden orgasmien
paras ja varmin antaja. Aivan absurdia, vaikket olekkaan ainoa tähän syyllistynyt palstalla. Mitenhän miehet suhtautuisivat, jos heitä alettaisiin tosissaan mollata kun kalut heille tärkeitä? Kaluhullujako?
Ja vielä Pate; olen monasti sinua puolustanut, vaikket tietty sitä näe etkä tiedä mitkä ja mikä lähtöisin kynästäni. Sinä olet hyvinkin rumasti kommentoinut minua...minulla täällä paljon aloituksia, ja ylipäänsä mun kirjoitukset saaneet aina paljon peukutuksia, vaikkei se ole syy miksi kirjotan mitä kirjoitan. Olen feministi ( eli tunnoton, les-bo, ei sillä miestä olekkaan vaan dildo, yms.)
Mutta mulla on ihana mies joka tyydyttää minut aina kunnolla, ja niillä tavoin tai tavoilla joilla haluan. Ja meillä ON seksiä päivittäin, seikka jota myöskään ei täällä uskota. Pitkä liitto ja lapset lähteneet jo. Ja paljon muuta mutta olkoot nyt sanomatta.
Tänäänsyömme hvyin ja nimenomaan Runebergin torttuja, ja siihen on parikin syytä!
Pate on äijjjjjjä. Hän tietää miten jokainen maailman nainen tyydytetään. Pate on tekijä, eikä hiiri. Pate on kovempi kuin Trump. Patelle ei löydy vastinetta maan päällä. Oi kun näkisin videon, jossa Pate saisi naisen laukeamaan. Galaksit räjähtelisivät. Pate on MIES!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoitko heille siinä tilanteessa että haluat enemmän esileikkiä tai seksi ei etene, vaan jatkoitko kuitenkin yhdyntään saakka? Jos jälkimmäinen, ja kaikki naiset toimivat samalla tavalla, niin eihän se ole ihme etteivät nuo miehet osaa. Mä en käsitä miksi jatkaisin seksiä minuuttiakaan sellaisen kanssa, joka ei välitä mun nautinnosta.
Esileikin merkityksen tietäminen kuuluu kyllä ihan miehen yleissivistykseen. Jos miestä vähänkään pillu ja naisen tyydytys kiinnostaa, kannattaa perehtyä aiheeseen miten nainen tyydytetään. Ei ole mitään uutta tietoa, kun oli jo 70-luvulla itsestään selvää nuorille miehille ja viimeistään pornolehtiä lukiessa tai muuta eroottista kirjallisuutta. Opiskeltiin valmiiksi, jotta oli tietoa kun sai pillua ekaa kertaa ja halusi varmistaa, että saa toisenkin kerran.
Tämän päivän ongelma taitaa olla siinä, ettei miehiä kiinnosta naisen tyydyttäminen, jos eivät kerran ota etukäteen selvää edes perusteista. Tietoa on tänä päivänä saatavissa enemmän kuin koskaan. Saa olla tavallisen tyhmä, jos luulee, että nainen tyydytetään pelkällä kullilla ja muutaman minuuntin höyläämisellä.
niin, tietoa on saatavilla loputtomasti. myös sitä huonoa tietoa. näissä andrew tate -piireissä pyörii ajatus siitä että naiset kiihottuvat kovaotteisista mahdollisimman "maskuliinisista" miehistä. "soijapoikia" pilkataan. ja esim tietynlainen herkkyys, jota toisen kehonkielen lukeminen vaatii nähdään femiinisenä ja heikkona, ja siten epäkiihottavana
Joo on tietoa, että osa naisista haluaa rajumpaa ottamista. Mutta väite ettei tarvitse naisenlukutaitoa on täysin älytön. Jos sitä ei ole, muuttuu annettu voimankäyttö väkivallaksi kun ei osaa suorittaa oikein ja nautintoa lisäämällä. Saa syytteer vain r.aiskauksesta, kuten niin moni on mennyt tekemään väärälle naiselle, kun lukutaito puuttuu. Fyysistä voimaakin on monen laista, on vartalonkäytön voimaa, henkistä ja on ison kullin tuomaa fyysistä voimaa. Kuka sitten kaipaa ja käyttää mitäkin. Oma vaimo ei ole koskaan halunnut muuta fyysistä voimankäyttöä kuin kullini chillausta pillussaan. Olisi saanut muutakin jos olisi kaivannut. Tuonkin käyttö vaatinut naisenlukutaitoa, jottei ole mennyt kivuliaaksi ja pilannut koko juttua. Nuorena oli vähän opettelemista.
Vierailija kirjoitti:
" Kh:n kirjoitukset jätän nykyisin huomiotta, vaikka kirjoittaa välillä asiaakin."
Pate sun asenteesi on kokoajan, ollut seuraavanlainen. "kyllä minä tiedän miten nainen tyydytetään kun minun vainmoni sitä ja tätä ja kirnuan, ja vaimoni ei ole tahtonut klitoriksella, vaikka toisaalta sitä juuri pitääkin hieroa häpyäni vasten jotta saa stimulaatiota". Mitä ihmettä!?
Ensinnäkinn kaikki maailman naiset eivät ole kuten vaimosi. Ja sitten aivan ihmeellinen asia: sinäkin haukut NAISTA "klitorishulluksi" - hyvin alentuvaa kirjoittaa noin. Pitäiskö naisten olla puhumatta klitoriksistaan ja jotenkin dissata niitä, ettei miehet hermostu. Nehän ovat NAISTEN upeiden orgasmien
paras ja varmin antaja. Aivan absurdia, vaikket olekkaan ainoa tähän syyllistynyt palstalla. Mitenhän miehet suhtautuisivat, jos heitä alettaisiin tosissaan mollata kun kalut heille tärkeitä? Kaluhullujako?
Ja vielä Pate; olen monasti sinua puol
Noi haukkumiset ja sanat ei ole minun kirjoittamia. Olen vain sanonut, ettet voi sanoa kaikkien naisten puolesta, että vain klitoriksen kiihoittaminen riittää ja yhdyntä on vain miesten ilo. Omakin vaimo saanut eniten orgasmeja yhdynnöissä, eikä ehdi enää koskaan saamaan niin montaa suuseksillä klittaa nuolemalla, vaikka nykyisin ei ole muuta halunnutkaan.
Siitä sinun kanssa samaa mieltä, että naisen tyydyttäminen on miehen vastuulla ja päämäärä seksissä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvään parisuhteeseen kuuluu myös rehellisyys. Sinä et siihen pysty. Vai joko vaimosi on tietoinen sen dildon lainamisista. Tunkee vaimonsa dildo perseeseensä SALAA vaimoltaan. Mikä siinä pelottaa kertoa totuus vaimolle? Tulisi Patesta pelkkä runkkari, jos vaimo saisi tietää totuuden.
Kerta kokeilu mielenkiinnosta ei tee homoa vaikka kuinka sitä toivoisit. Sitä paitsi vaimokin tietää siitä syystä että keskusteltiin pyllyjemme eroista ja miksei vaimolle mahdu. Mutta sitäkään sinä pöljä et tiennyt kuten et muitakaan asiota. Miten voitkin olla niin yksinkertainen, että kuvittelet täältä löytyvän kaiken tiedon tuntemattomista ihimisistä. Sinustakaan en tiedä muuta, kuin ettei ole kaikki muumit talossa, enkä tosiaan haluakaan.
On olemassa naisia jotka eivät tarvitse pitkää esileikkiä tai jopa ei ollenkaan esileikkiä vaan heti valmiita ottamaan sisään.Pari on jopa todennut että käy asiaan ei tässä mitään lämmittelyjä tarvita kun olen tissiä imenyt puristellut ja siinä samalla sormettanut.Ilman liukkaria vielä tietenkin.Eli ei ole huonoja sänkytaitoja on vain eri tahtiin kiihottuvia naisia.

On. huonoja. taitoja.

Tämä, huonoja taitoja löytyy suurimmalta osalta naisia.

Eli et nauti etkä saa orgasmia naisten kanssa? Mutta nainen nauttii ja saa? No silloin olet ihan oikeassa, että he ovat huonoja sängyssä. Ja kun tilanne on pöinvastoin, niin mies on huono.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nuoremmat olisivat yhtään sen taitavampia kuin varttuneemmat? Heillähän on lähtökohtaisesti vielä vähemmän kokemusta.
Seksi ei ole mitään rakettitiedettä. Vika on 99% asenteessa, jos ei kumppania miellytä.
Todennäköisesti kotona on ollut joku säälipillua tarjoava lahna, joten ei ihme että taidot ovat mitä ovat.
Toisaalta voi ihmetellä miksi osa naisista kuvittelee selällään makaamisen tarjoavan uskomatonta seksiä.

Ennemmin kannattaisi miettiä mikä meni pieleen kun et saa naista syttymään. Pornosta ei kannata ottaa oppia naiset ei syty itsestään.
Pate, itse kirjoiti aamulla KH, siis sinä. Ja en ole ikinä sanonut että kaikki naiset saavat klitoriksella. Olen sanonut, että kukin saa millä keinolla saa, ja sen oltava fine. Olen myös sanonut ettei kaikki naiset saa millään keinolla! Ja tottahan se on, että miehet haluavat panna, koska siitä he nauttivat.MOT.
Vaihtelevia kokemuksia myös naisista eli kaipa se vaan on yksilöllistä kuinka uteliaasti heittäytyy - nauttimaan JA tuottamaan toiselle nautintoa. Eli kuka nyt on " hyvä". Miten se määritellään? Tuo toisen huomioiminen toki siihen sisältyy
Sun vaimo on niin kauhuissaan ettei pysty sanoittamaan toivomuksiaan. Kuten itsekin kerroit. Usko pois, siitä ei tunneta kateutta. Lähinnä säälittää.