Miksi pikkulapsiaikana erotaan niin paljon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin absurdilta lukea miten raskasta joku vauvan hoito on. Meilläkin oli vauva ja lisäksi samaan aikaan toisen vanhemman syöpähoidot ja yrityksen konkurssi. Ei käynyt mielessäkään erota jonkun vauvan yöherälilyn takia :D monilta puuttuu perspektiivi asioihin. 

Teillä luultavasti sinä ja puoliso puhalsitte yhteen hiileen ja molemmat hoiti vauvaa ja teki kotitöitä. Yleensä ero tulee niissä perheissä joissa vauva-arjen keskellä toinen vetäytyy pois vastuusta eikä hoida vauvaa juuri ollenkaan, siihen se toinen sitten kypsyy eikä enää kestä.

No se oli itsestäänselvyys että yhdessä tästäkin selvitään. 

Ei se mikään itsestäänselvyys ole. Kaikki ei vain jaksa.

Miessukupuoli on niin heikkoa. Lasten teko on hauskaa mutta niiden kasvattaminen on ylitsevoimaton tehtävä ja se tulee aina yllätyksenä.

Nainen lopettaa hormonaalisen ehkäisyn niin miesmaku muuttuu täysin ja tulee ero. 

Naisten tulisi ymmärtää, että kunhan on tarpeeksi seksiä, niin homma toimii ja parisuhde kestää vaikka läpi harmaan kiven.

Vierailija kirjoitti:

Nainen lopettaa hormonaalisen ehkäisyn niin miesmaku muuttuu täysin ja tulee ero. 

Epäilen itse samaa. Tästä olis hauska nähdä tilastotietoja ja tutkimuksia.

Vierailija kirjoitti:

Naisten tulisi ymmärtää, että kunhan on tarpeeksi seksiä, niin homma toimii ja parisuhde kestää vaikka läpi harmaan kiven.

Miehen pitää olla koko ajan haluttava ja hyvä sängyssä, muuten seksiä ei ole - ei ainakaan sen miehen kanssa.

Kun haluaa parasta lapselleen pitää huolta myös sen pohjasta eli isän ja äidin liitosta. Se on toki iso kasvamispolku jossa kolhuilta ei sääty. Ja muuttaa parisuhteen dynamiikkaa. Tee toiselle niin kuin haluat tehtävän itsellesi toimii tässäkin. Äiti ei ole kuningatar jota palvotaan koska äiti. Äidille kuuluu toki hellyys, huomio ja huolenpito lapsen isältä. Mutta tämän oltava molempiin suuntiin kulkeva tie. 

Parisuhteen ylläpidosta tehdåän vaan joku mystinen suorite. Shamppanjaa, kylpyläviikonloppuja jne. Se oikeasti voi olla vaan sitä että kiepsahtaa toisen kaulaa ja pusuttaa. Tekee jotain pientä toista ajatellen. Kömpii kainaloon katsoon leffaa vaikka molemmat nukahtas siihen (lapsen ollessa hetken unilla). Ei parisuhteen ylläpidosta tartte tehdä mitään suoritetta. Pienetkin huomion osoitukset riittää.

Puolisosta tulee esiin idiootti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ketju, jossa kysytään saako lapsi olla ykkönen parisuhteessa ollessa. Naisen laittaessa lapsen ykköseksi ja jättäessa parisuhdeajan, niin tämä näkyy korkeina erolukuina pikkulapsiaikana.

Ennenkuin alapeukutat tätä ja valitat mun olevan iso lapsi jne jne, niin älä ammu viestintuojaa. Tämä on se selitys. Parisuhteen pitäisi tulla aina ensimmäisenä, sitten vasta lapset. Lentokoneen paineen laskiessa naamari laitetaan ensin itselle ja sitten aletaan auttaa vierustoveria.

Tämä. Miehen tulee palvoa naista kuin kuningatarta, mahdollistaa tälle lapsen hoivaaminen ja riittävä lepo. Sillä siitähän parisuhteessa on kyse, toisen elämän asettamisesta itsensä edelle. Parisuhde on tunneasia, jossa fyysinen läheisyys voidaan välillä jättää sivuun. Kun parisuhde on ylä- eikä alapäässä, voi koko perhe paremmin p

Minkä takia miehen tulisi koskaan asettaa naista yläpuolelleen? Koskaan? Yhdessä tekemällä se lapsi hoidetaan ja pidetään parisuhteesta huolta. Lapsi ei siltikään tule ensimmäisenä.

Jos nainen synnyttää sinulle lapsen, vähintä mitä voit tehdä on kohdella häntä kuin kuningatarta. Jos ymmärrät mistään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kun haluaa parasta lapselleen pitää huolta myös sen pohjasta eli isän ja äidin liitosta. Se on toki iso kasvamispolku jossa kolhuilta ei sääty. Ja muuttaa parisuhteen dynamiikkaa. Tee toiselle niin kuin haluat tehtävän itsellesi toimii tässäkin. Äiti ei ole kuningatar jota palvotaan koska äiti. Äidille kuuluu toki hellyys, huomio ja huolenpito lapsen isältä. Mutta tämän oltava molempiin suuntiin kulkeva tie. 

Parisuhteen ylläpidosta tehdåän vaan joku mystinen suorite. Shamppanjaa, kylpyläviikonloppuja jne. Se oikeasti voi olla vaan sitä että kiepsahtaa toisen kaulaa ja pusuttaa. Tekee jotain pientä toista ajatellen. Kömpii kainaloon katsoon leffaa vaikka molemmat nukahtas siihen (lapsen ollessa hetken unilla). Ei parisuhteen ylläpidosta tartte tehdä mitään suoritetta. Pienetkin huomion osoitukset riittää.

Siinä vaiheessa kun äiti on ollut yhdeksän kuukautta raskaana ja synnyttänyt yhteisen lapsen, miehen tulee tehdä aika paljon huomiointia jotta tie kulkisi edes hieman molempiin suuntiin. Siinä ei riitä pikku pusu sohvan nurkassa kerran viikossa. Shampanja ja kylpylä ei ole ollenkaan liioittelua, vaikea oikeastaan keksiä mikä olisi liioittelua.

Tärkeintä on kysyä siltä naiselta miten voi edes pienesti kiittää häntä

Vierailija kirjoitti:

Kun haluaa parasta lapselleen pitää huolta myös sen pohjasta eli isän ja äidin liitosta. Se on toki iso kasvamispolku jossa kolhuilta ei sääty. Ja muuttaa parisuhteen dynamiikkaa. Tee toiselle niin kuin haluat tehtävän itsellesi toimii tässäkin. Äiti ei ole kuningatar jota palvotaan koska äiti. Äidille kuuluu toki hellyys, huomio ja huolenpito lapsen isältä. Mutta tämän oltava molempiin suuntiin kulkeva tie. 

Parisuhteen ylläpidosta tehdåän vaan joku mystinen suorite. Shamppanjaa, kylpyläviikonloppuja jne. Se oikeasti voi olla vaan sitä että kiepsahtaa toisen kaulaa ja pusuttaa. Tekee jotain pientä toista ajatellen. Kömpii kainaloon katsoon leffaa vaikka molemmat nukahtas siihen (lapsen ollessa hetken unilla). Ei parisuhteen ylläpidosta tartte tehdä mitään suoritetta. Pienetkin huomion osoitukset riittää.

Parempi on tehdä toiselle niin kuin se toinen toivoo tehtäväksi. Siitä tulee olo, että on tärkeä ja rakastettu, ja se on se, mikä pitää parisuhteen kunnossa. Mä olen myös sillä kannalla, että jos haluaa suhteessaan tulla kohdelluksi kuin kuningas, puolisoa kohdellaan kuin kuningatarta, ei kuin palvelijaa. Ja toki päinvastoin. On hirveän helppoa palauttaa palvelus, olla huomaavainen ja ajatella toisen hyvinvointia, kun tietää satavarmasti, että toinen tekee samoin. Parisuhteessa pitää osata myös antaa, ei vain ottaa, muuten se ajautuu epätasapainoon ja siitä ne ongelmat sitten alkavat. -20+ v onnellista liittoa, aikuinen lapsi

Vierailija kirjoitti:

Naisten tulisi ymmärtää, että kunhan on tarpeeksi seksiä, niin homma toimii ja parisuhde kestää vaikka läpi harmaan kiven.

Huono parisuhde on naiselle huono parisuhde vaikka siinä olisi miehen haluun seksiä riittävästi.

Meille syntyi lapsi, molempien toivoma. Ja minun elämä muuttui, kun piti alkaa huolehtimaan siitä vauvasta. Ja minä muutuin myös ihmisenä kun tulin äidiksi. Miehen elämä taas ei muuttunut mitenkään, hän jatkoi entiseen tapaan pitkiä työpäiviä ilman isyyslomaa, kulki harrastuksissaan, meni menojaan. Ja mies ei muuttunut mitenkään tullessaan isäksi, vaan oli edelleen kuin lapseton mies. Eihän tästä sitten pidemmän päälle mitään tullut, parisuhde ajautui ihan karille. 

Vierailija kirjoitti:

Parempi on tehdä toiselle niin kuin se toinen toivoo tehtäväksi. Siitä tulee olo, että on tärkeä ja rakastettu, ja se on se, mikä pitää parisuhteen kunnossa. Mä olen myös sillä kannalla, että jos haluaa suhteessaan tulla kohdelluksi kuin kuningas, puolisoa kohdellaan kuin kuningatarta, ei kuin palvelijaa. Ja toki päinvastoin. On hirveän helppoa palauttaa palvelus, olla huomaavainen ja ajatella toisen hyvinvointia, kun tietää satavarmasti, että toinen tekee samoin. Parisuhteessa pitää osata myös antaa, ei vain ottaa, muuten se ajautuu epätasapainoon ja siitä ne ongelmat sitten alkavat. -20+ v onnellista liittoa, aikuinen lapsi

 

Juuri näin! Ja se näkyy lapsista. "the single largest factor in determining a child's social, emotional, and cognitive development is the emotional connection between the parents."

https://www.parents.com/parenting/relationships/sex-and-marriage-after-…

Vierailija kirjoitti:

Kun haluaa parasta lapselleen pitää huolta myös sen pohjasta eli isän ja äidin liitosta. Se on toki iso kasvamispolku jossa kolhuilta ei sääty. Ja muuttaa parisuhteen dynamiikkaa. Tee toiselle niin kuin haluat tehtävän itsellesi toimii tässäkin. Äiti ei ole kuningatar jota palvotaan koska äiti. Äidille kuuluu toki hellyys, huomio ja huolenpito lapsen isältä. Mutta tämän oltava molempiin suuntiin kulkeva tie. 

Parisuhteen ylläpidosta tehdåän vaan joku mystinen suorite. Shamppanjaa, kylpyläviikonloppuja jne. Se oikeasti voi olla vaan sitä että kiepsahtaa toisen kaulaa ja pusuttaa. Tekee jotain pientä toista ajatellen. Kömpii kainaloon katsoon leffaa vaikka molemmat nukahtas siihen (lapsen ollessa hetken unilla). Ei parisuhteen ylläpidosta tartte tehdä mitään suoritetta. Pienetkin huomion osoitukset riittää.

Siinä ei kylpyläviikonloppu mitään pelasta, jos toinen ei ole ollenkaan arjessa mukana. Joku voi kuvitella, että hän varaa hotellin, mutta puoliso joutuu järjestämään kaiken muun lapsen hoitopaikasta alkaen. Tai lupaa väsyneelle puolisoll, että mene vaan nukkumaan, mutta ei tee mitään kotitöitä sinä aikana.

Mies ei osallistunut lapsen hoitoon vaikka itse sitä toivoi.   Lemppasin jätkän seuraavalle.

Ex-mieheni halusi harrastaa vauvan syntymän jälkeen kuten ennenkin, eli 3-6 kertaa viikossa mennä harrastukseensa. Ja menikin, koska halusin sen mielelläni hänelle suoda, kun kerran hänelle se tärkeä asia oli. Siitä ei siis sinänsä tullut riitaa tai mitään. Mutta minä en koskaan enää päässyt omiin harrastuksiini, en siis kertaakaan. Vaan jouduin luopumaan niistä täysin. Ja siitä taas tuli varsin kummallinen riita. Koska tietenkin sanoin että on ongelma että en pääse, haluan mennä. Ja mies suutahti ja loukkaantui, että mitä minä häntä syytän, eihän hän ole kieltänyt koskaan minua menemästä minnekään. Kun kysyin, että miten voin mennä kun sinun pitäisi sen aikaa olla lapsen kanssa, jotta pääsen, niin tuli lisää loukkaantunutta jankkaamista, että en ole koskaan kieltänyt sinua menemästä minnekään. Eipä ollut kieltänyt ei, se oli ihan totta. Mutta hän siis ei suostunut ymmärtämään, että pääsen vain jos hän vahtii lasta sen aikaa. Ja sehän ei hänelle tietenkään sopinut, koska aina oli hänen pakollinen harrastusaika ja pakollinen työvuoro jne. Myöhemmin hän kehtasi vielä valittaa, että miksi olen muuttunut sellaiseksi, joka ei enää mene minnekään harrastamaan tms omia juttuja vaan on aina kotona. No miksiköhän? En edelleenkään tiedä oliko hän oikeasti noin tyhmä ettei tajunnut että jonkun on pakko olla vauvan kanssa, vauvaa ei voi jättää yksin kotiin, vai leikkikö vain tyhmää. Mutta eroon tämä epäreiluus johti.

Se on tehty miehille niin helpoksi nykyaikana, voi vaan jävellä suhteesta pois kun ei enää kiinnosta leikkiä perhettä.

Elän juuri ruuhkavuosia perheenisänä ja eihän tämä helpointa aikaa ole. Molemmat ovat väsyneitä ja yhteinen aika on kortilla. Riitoja on välillä, mutta ne pitää osata hoitaa niin ettemme riitele lasten kuullen. Sekä minä että puolisoni olemme käyneet omat vaiheilumme läpi, jolloin olemme pohtineet, välittääkö tuo toinen enää minusta. Kommunikaatio meillä onneksi pelaa, ja tuollaisista tuntemuksista voi avautua puolin sun toisin ja sitten keskustella. Luulen, että jos kommunikaatio ei toimi ja toinen tai molemmat kamppailevat tuollaisten tuntemusten kanssa, se voi pistää liikkeelle sen lumipallon joka lopulta tuhoaa parisuhteen.

En kuitenkaan halua maalata kenellekään pelkkää negatiivista kuvaa ruuhkavuosista. Parisuhdetta siinä kyllä koetellaan, mutta jos parisuhteelle on rakennettu hyvä perusta jo ennen lasten tuloa, suhde kestää sen kyllä. Minulle ne hetket ovat korvaamattomia, kun vietämme yhteistä perheaikaa ja näen lasten riemun ja kuulen heidän naurunsa. Edes vaikeimpina hetkinä en ole katunut sitä, että halusimme lapsia. Lapset ovat valtava lahja.

Nykyaikana eroja tapahtuu ruuhkavuosien aikaan enenevissä määrin myös siitä syystä, kun toinen tai molemmat vanhemmista haluavat enemmän omaa aikaa, ja uskotaan että jos lapsi asuu kahdessa kodissa vuoroviikoin, omaa aikaa löytyy enemmän. Oma mielipiteeni kuitenkin on, että on melko järkyttävää, jos tuo on todellinen syy erolle. Meidän lapset ovat kasvaneet mielestäni aivan liian nopeasti, ja uskon, että vaikka juuri nyt elän omalla tavallaan haastavaa aikaa, tämä tulee loppumaan nopeammin kuin uskonkaan ja päivääkään en vaihtaisi tästä ajasta pois. Lasten aikuistuttua minulla ja puolisollani on loppuelämä aikaa tehdä mitä ikinä haluammekaan, ja vaikka tämäkin ajatus tuntuu sinällään todella hyvältä, ei se ole sitä mitä odotan. Minä odotin tätä aikaa kun meillä on pieniä lapsia, ja nyt minulla ei ole kiire mihinkään. Tätä aikaa tulemme muistelemaan juuri silloin, kun lapset muuttavat omilleen ja me jäämme kahdestaan.

Vierailija kirjoitti:

Meille syntyi lapsi, molempien toivoma. Ja minun elämä muuttui, kun piti alkaa huolehtimaan siitä vauvasta. Ja minä muutuin myös ihmisenä kun tulin äidiksi. Miehen elämä taas ei muuttunut mitenkään, hän jatkoi entiseen tapaan pitkiä työpäiviä ilman isyyslomaa, kulki harrastuksissaan, meni menojaan. Ja mies ei muuttunut mitenkään tullessaan isäksi, vaan oli edelleen kuin lapseton mies. Eihän tästä sitten pidemmän päälle mitään tullut, parisuhde ajautui ihan karille. 

Jostain syystä tällaisen tilanteen kuulee melko usein, mutta ei käytännössä koskaan toisinpäin. Eli niin, että nainen olisi se, joka ei äidiksi tullessaan olisi yhtään muuttunut vaan olisi jatkanut elämäänsä kuin lapseton nainen ja kulkenut entiseen tapaansa omissa menoissaan kaiken aikaa. Tottakai joku ihan yksittäinen tapaus voi sellainenkin olla olemassa, mutta en ole kyllä näin terveydenhuollon ammattilaisena ja valtavasti ihmisten tilanteita nähneenä koskaan sellaisesta kuullutkaan. En tuttavapiirissäni, en tutuntutuissa, en opinnoissa, en työelämässä.