Kyllä tämä etälasten tuleminen on sarjassa Keisarilla ei ole vaatteita.
Mies - eli lasten isä - on ihminen, joka ei osaa tehdä lasten kanssa oikein muuta kuin käydä ravintolassa syömässä. Hän kyllä tekee heidän kanssaan asioita, jos lapset ehdottavat. Mutta kun lapsilta kysyy mitä haluavat, niin 90 %:sti vastaus on en mä tiiä.
Mitä viikonloppuna sitten tapahtuu? Lapset tulevat ja syömme kaikki valmistamaani ruokaa. Kysellään kuulumisia, mutta harvoimpa niitä kauheasti on. Minä aikalailla ylläpidän keskustelua. Ruokailu kestää lasten osalta 15 minuuttia, jonka jälkeen lapset sulkeutuvat omiin huoneiisinsa katselemaan tiktokkia. Näen heidät illalla kävelemässä keittiöön.
Me menemme aikaisin nukkumaan ja heräämme aikaisin. Lapset heräävät puolelta päivin. Näen heidät silloin kävelemässä keittiöön. He vetäytyvät syömään aamiaista omiin huoneisiinsa. Sitten onkin jo kotiinkähtöaika.
He ovat nyt teinejä, mutta näin on menty jo vuosikaudet. Pikkulapsiaikana he halusivat hoploppiin, lopun ajasta leikkivät huoneissaan kaksi päivää, mutta ovat nyt halunneet lyhentää käynnit yhteen vuorokauteen.
Eivät he minua haittaa, mutta ihmettelen, miksi tätä leikkiä leikitään? Isälle sopii, jos he tulevat, mutta hänelle sopii, jos eivät tule. Lapset eivät kehtaa sanoa, että kavereiden kanssa olisi kivempaa. Lähiäiti noudattaa velvollisuuttaan. Outo kuvio jokaiselle osapuolelle.
Kommentit (113)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole eroperheistä kokemusta, mutta kuvittelisin että tuo on pitkällä tähtäimellä oikein fiksua, vaikka nyt tuntuukin hölmöltä. Tällä lailla lasten ja isän suhde kuitenkin pysyy yllä.
Eivät ne teinit välttämättä ole yhtään sen innokkaampia vanhempien kanssa seurustelijoita ydinperheessäkään. Eikä niitä silti olla sieltä dumppaamassa mihinkään.
Saman asian ajaisi se, että kävisivät vain syömässä kahden viikon välein.Vanhempana en voisi kuvitella tilannetta, jossa olisi ideaalia olla (alaikäisten) lastensa kanssa tekemisissä yhden aterian verran pari kertaa kuu
"Miksi luulet, että minua haittaa keittiössä käyminen?"
---
Näen heidät illalla kävelemässä keittiöön.
Me menemme aikaisin nukkumaan ja heräämme aikaisin. Lapset heräävät puolelta päivin. Näen heidät silloin kävelemässä keittiöön.
---
Kahdesti mainitset keittiöön kävelemisen, joten jokin siinä hiertää.
Vierailija kirjoitti:
Samaahan se on kaikilla. Vaaditaan tosi paljon vanhemmalta saada nuori irrotettua ruudun ääreltä ja rikottua kaavaa. Ota tavoitteita, vaikka yksi tai kaksi juttua lisää päivässä jota teette yhdessä. Ei oo helppoa mutta tutustut lapsiisi siinä paremmin. Sekoita mukavaa ja uuden oppimista ja perusarkea. Sinä olet heidän isä.
En tee. Uskon, että uusperheet kaatuvat siihen, että äitipuoli ottaa lapsista vastuuta. Lopuksi äitipuoli päätyy kasvattamaan, viihdyttämään hoitamaan heitä. Ja uusperhe kaatuu äitipuolen uupumiseen.
Mies on työorientoitnut yrittäjä ja tiedän, että juuri niin meillekin kävisi, jos minä ottaisin roolia. Juuri ihmettelin, kun lasten huoneessa on viisi pyyhettä. Minähän en niitä pese. Ei ole liikaa vaadittu, että meis pesisi ne.
Asia ei vaan k u u l u sinulle, ap.
Isän ja hänen lastensa välinen asia.
Pidä mölyt mahassasi. Älä arvostele.
Teinit ovat tuollaisia. He ovat silti rakkaita isälleen ja isä on silti rakas heille.
Vain idiootti vertaa HopLop-ikäisiä teineihin ja ihmettelee eroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole eroperheistä kokemusta, mutta kuvittelisin että tuo on pitkällä tähtäimellä oikein fiksua, vaikka nyt tuntuukin hölmöltä. Tällä lailla lasten ja isän suhde kuitenkin pysyy yllä.
Eivät ne teinit välttämättä ole yhtään sen innokkaampia vanhempien kanssa seurustelijoita ydinperheessäkään. Eikä niitä silti olla sieltä dumppaamassa mihinkään.
Saman asian ajaisi se, että kävisivät vain syömässä kahden viikon välein.Vanhempana en voisi kuvitella tilannetta, jossa olisi ideaalia olla (alaikäisten) lastensa kans
mainitsin keittiöönnkävelemisen osoituksena siitä, paljon näemme heitä vuorokauden aikana: 1-2 kertaa ruokapöydässä ja kävelemässä keittiöön. Vessaan kävelemistä emme näe.
Vierailija kirjoitti:
Asia ei vaan k u u l u sinulle, ap.
Isän ja hänen lastensa välinen asia.
Pidä mölyt mahassasi. Älä arvostele.
Teinit ovat tuollaisia. He ovat silti rakkaita isälleen ja isä on silti rakas heille.
Vain idiootti vertaa HopLop-ikäisiä teineihin ja ihmettelee eroa.
Aa. Ok, kiitos tiedosta. Tilanteemme on siis normaali. Turhaan minä siis ihmettelen.
Taitaa nykyään monet lapset käyttäytyä noin. Eihän tuossa oikein muuta voi kuin odottaa ja katsoa jos joku päivä osaavat arvostaa.
En ihmettele että aloittajalle on tullut ero, todella raskaan oloinen valittaja ja syyllistäjä. Mies on varmasti onnellinen kun pääsi eroon.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele että aloittajalle on tullut ero, todella raskaan oloinen valittaja ja syyllistäjä. Mies on varmasti onnellinen kun pääsi eroon.
Mies taitaa itse asiassa olla tämän valittajan kanssa nalkissa. Mutta veikkaan, että ei tule olemaan kauaa. Jos mies on fiksu, niin häipyy.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele että aloittajalle on tullut ero, todella raskaan oloinen valittaja ja syyllistäjä. Mies on varmasti onnellinen kun pääsi eroon.
Mistä asiasta valitan ja ketä syyllistän?
Vierailija kirjoitti:
Asia ei vaan k u u l u sinulle, ap.
Isän ja hänen lastensa välinen asia.
Pidä mölyt mahassasi. Älä arvostele.
Teinit ovat tuollaisia. He ovat silti rakkaita isälleen ja isä on silti rakas heille.
Vain idiootti vertaa HopLop-ikäisiä teineihin ja ihmettelee eroa.
Kyllä kuuluu, koska koti on myös ap:n koti, enemmän kuin noiden teinien. Kannattaa pitää hyvät välit lapsiin sillä eivät he ikuisesti käy isän luona.
Siis mitä aloittajan mielestä isän pitäisi teiniensä kanssa tehdä? Mennä HopLoppiin? Ne taitavat nykyään olla Leo's leikkimaita.
Olisko sille lasten äidin jaksamiselle tärkeää, että edes välillä saa yhden päivän tauon lapsista, jotta jaksaa olla hyvä vanhempi? Ja lapsillakin pysyy jonkinlainen suhde isäänsä?
Jos asia ei häiritse, miksi kirjoittaa siitä tänne? Ensivaikutelma on, että koet senkin vähän lasten olemisen häiriöksi.
Miehelläsi on lapsia edellisestä liitosta ja he jatkavat hänen lapsinaan edelleen myös aikuisina.
Kuvaamasi käytös on nuorille aika tyypillistä. Ehkä tekemisen puute vaivaa vain sinua, ei nuoria eikä isää. Keinotekoinen ja väkinäinen puuhastelu yhdessä on vaan haitaksi.
Missä ei ole ongelmaa, siellä nainen luo ongelman. Perusolotilana on tyytymättömyys, ja kun suhde on edennyt tarpeeksi niin alkaa vikojen etsiminen miehestä.
Aloittajan mielestä on miehen vika, että lapsista tuli teinejä jotka käyttäytyvät kuin teinit.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä aloittajan mielestä isän pitäisi teiniensä kanssa tehdä? Mennä HopLoppiin? Ne taitavat nykyään olla Leo's leikkimaita.
Omien (aikuisten) lasteni kanssa juttelen aika paljon. Ja juttelin heidän kanssaan silloinkin, kun olivat teinejä. Eikä minun lapseni sulkeutuneet pieninä omiin huoneisiin leikkimään yksinään tai kaksinaan. Jotenkin ajattelen, että kun harvoin näkee, niin haluaa toisiaan nähdäkin.
Tästä ketjusta olen oppinut, että minä itse taidan olla outo, kun näin ajattelen.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan mielestä on miehen vika, että lapsista tuli teinejä jotka käyttäytyvät kuin teinit.
Miksi ihmeessä kukaan äitipuoli kokisi ongelmana lapsipuolia, jotka eivät häiritse häntä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä aloittajan mielestä isän pitäisi teiniensä kanssa tehdä? Mennä HopLoppiin? Ne taitavat nykyään olla Leo's leikkimaita.
Omien (aikuisten) lasteni kanssa juttelen aika paljon. Ja juttelin heidän kanssaan silloinkin, kun olivat teinejä. Eikä minun lapseni sulkeutuneet pieninä omiin huoneisiin leikkimään yksinään tai kaksinaan. Jotenkin ajattelen, että kun harvoin näkee, niin haluaa toisiaan nähdäkin.
Tästä ketjusta olen oppinut, että minä itse taidan olla outo, kun näin ajattelen.
Miksi miehen pitäisi tehdä lastensa kanssa samoin kuin sinä teit omiesi kanssa? Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä aloittajan mielestä isän pitäisi teiniensä kanssa tehdä? Mennä HopLoppiin? Ne taitavat nykyään olla Leo's leikkimaita.
Omien (aikuisten) lasteni kanssa juttelen aika paljon. Ja juttelin heidän kanssaan silloinkin, kun olivat teinejä. Eikä minun lapseni sulkeutuneet pieninä omiin huoneisiin leikkimään yksinään tai kaksinaan. Jotenkin ajattelen, että kun harvoin näkee, niin haluaa toisiaan nähdäkin.
Tästä ketjusta olen oppinut, että minä itse taidan olla outo, kun näin ajattelen.Miksi miehen pitäisi tehdä lastensa kanssa samoin kuin sinä teit omiesi kanssa? Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia.
Miksi ihmisten pitää nähdä toisiaan, jos toisten seura ei kiinnosta?
ohis
Kuule ei vaikuta. Vaikka itse olen päivisin ulkona, ja tulen takaisin, niin lapset ovat omissa huoneissaan ja isä yksin olohuoneessa.
Kyselen aina, juttelevatko lapset enemmän esim automatkalla kun minä en ole läsnä, niin eivät yleensä juttele.