Keskustellaan intuitiosta. Missä tilanteessa olet kokenut intuition? Onko ihmisiä, jotka eivät ole koskaan saaneet kokea intuitiotaan?

Olen todella herkkä ihminen, jolla on vahva intuitio etenkin ihmisten suhteen. Se on ollut siunaus, mutta myös melkoinen taakka. Aistin hyvin helposti jo puolessa sekunnissa, millainen sisäinen energia ihmisellä on vaikka näkisin vain ohimennen ja päältä päin. Ehkä tämän ominaisuuden vuoksi olen joskus joutunut myös silmätikuksi, kun en ole lähtenyt mukaan pahantahtoisten ihmisten valheisiin.

Toki joskus olen toiminut myös tavalla, jossa intuitio on sanonut toista kuin mitä olen tehnyt. Joka kerta on tullut pahasti nenille.

Vierailija kirjoitti:

Nää on taas naisten höpötyksiä, joilla oikeutetaan kummallinen käytös. Ei ota selvää..

Ei suinkaan. Tieteellisesti tutkittua asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Miten erottaa omat pelot intuitiosta?

Pysähtymällä. Miettimällä mikä pelottaa ja miksi. Irrottautumalla pelosta ja kysymällä mitä päättäisin, jos en pelkäisi. Useinhan ihmiset eivät  hyppää suuriinkaan mahdollisuuksiin juuri pelon takia. Pelko epäonnistua, pelko menettää, pelko kasvaa, pelko kohdata uutta. 

Minulla intuitio varoitti aina, kun joku muu kuin minä halusi muuttaa toimenkuvaani töissä. Jälkeenpäin aina harmitti, miksen voinut vain suhtautua asiaan rauhallisesti ja hyväksyä. Mutta aina intuitio sanoi, että älä mene tuonne.

Olen huomannut, että ympärilläni suorastaan parveilee ihmisiä, jotka haluavat kukin vetää minua vahvasti omaan suuntaansa omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Jostakin syystä minulla on tuollainen vaikutus ihmisiin ja vedän puoleeni intensiivisiä ihmisiä. Minun täytyy olla tarkkana, että kuuntelen itseäni enkä lähde mukaan, siis ajaudu asioihin ja ihmissuhteisiin. Useimmat vaihtoehdot ovat vääriä ja täytyy hiljentyä ja keskittyä päätöksiä tehdessään, eikä taipua kenenkään painostukseen ja taivutteluun. 

Olen kaksi kertaa sanonut heipat tutulle ihmiselle ja heti sen jälkeen ajatellut, että kyseessä oli viimeinen kerta ja molemmilla kerroilla aavistus piti paikkansa.  Toinen tuttu menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen täysin yllättäen ja toinen auto-onnettomuudessa lyhyen ajan sisällä tapaamisestamme. Kyseessä ei voi olla järkevän ajattelun perusteella syntynyt ajatus enkä ole niin dramaattinen, että tunteella kuvittelisin jokaisen tapaamisen olevan mahdollisesti viimeinen, joten ehkä kyseessä oli intuitio tai miksi sitä kukakin haluaa kutsua.  

En tiiä onko tässä kyse intuitiosta. Kerran nuorena aikuisena eräs samassa harrastusporukassa ollut ihan miellyttävä ja iloisen oloinen mies pyysi mua treffeille. Mulla oli kuitenkin tullut jotenkin "outo" fiilis hänestä kun porukalla hengattiin ja kieltäydyin tuosta treffikutsusta. Muutaman kuukauden päästä selvisi, että oli valehdellut kaikille itsestään vaikka mitä, manipuloinut ihmisiä toisiaan vastaan ja kotona oli myös tyttöystävä, jota oli pettänyt eri naisten kanssa. Kiitän itseäni vieläkin, että en antanut hänelle edes yhtä mahdollisuutta. Usein tuossa iässä saatoin mielenkiinnosta lähteä yksille treffeille, jos toinen pyysi ja vaikutti ihan mukavalta tyypiltä. 

Jätin nuorena mukavan pojan, jonka kanssa olimme tutustuneet ja josta oli jäänyt kaunis muisto. Olimme molemmat toisillemme ensimmäiset, jonka kanssa hyväilimme toisiamme. Emme kuitenkaan menneet sen pitemmälle, koska en halunnut. Annoin hänelle numeroni, mutta jostakin syystä vähän myöhemmin kielsin häntä kuitenkin ottamasta minuun yhteyttä. Miksi tein niin? En tiedä vieläkään. Hän oli vähän ihmeissään, mutta ei koskaan soittanut.

Vasta vuosia myöhemmin olen tajunnut, että sen jälkeen elämäni meni kaikella tavalla tosi vaikeaksi ja oli pari aivan kauheaa ja noloa kokemusta miehistäkin. Sama juttu kävi viisi vuotta myöhemmin kun päätin jättää miehen, jonka kanssa oikeasti rakastuimme toisiimme. Sen jälkeen aloin suhteeseen miehen kanssa, josta vaisto varoitti vahvasti, vaikka hän vaikutti ns paperilla hyvältä eli minulle sopivalta. Se suhde olikin karmea kokemus ja mies jäi vielä vainoamaan minua. 

Nuo ovat tilanteita, joissa olen toiminut vaistoani vastaan. Olen jättänyt hyvän miehen ja valinnut juuri sen väärän ihmisen. Nuoruuden vaikeaan aikaan liittyi sekin, että taivuin silloin aikuisten painostukseen enkä tehnyt opiskelun suhteen sellaisia ratkaisuja, jotka koin itselleni sopiviksi ja oikeiksi. Myöhemmin opin tekemään ratkaisuja itseäni kuunnellen ja löysin myös sopivan kumppanin. 

Aivan jatkuvasti tuollaisia intuitio/etiäis juttuja, eivätkö nuo ole ihan perusjuttuja jokaiselle?

Mulla on vaatinut monia virheitä ja paljon harjoittelua, että olen oppinut kuuntelemaan vaistoaani ja tekemään sen mukaan. Eli etten enää kerta toisensa jälkeen tee juuri päinvastoin kuin mitä vaisto varoittaa. Siinä päinvastoin -tekemisessä pelko ohjaa tekemistä. Ihminen voi pelätä rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vaatinut monia virheitä ja paljon harjoittelua, että olen oppinut kuuntelemaan vaistoaani ja tekemään sen mukaan. Eli etten enää kerta toisensa jälkeen tee juuri päinvastoin kuin mitä vaisto varoittaa. Siinä päinvastoin -tekemisessä pelko ohjaa tekemistä. Ihminen voi pelätä rakkautta.

Voi pelätä myös epäonnistumista, naurunalaiseksi joutumista, sitä, että kaikki huomaavat, ettei tässä oikeastaan osata mitään, petetyksi ja huijatuksi tulemista...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten erottaa omat pelot intuitiosta?

Pysähtymällä. Miettimällä mikä pelottaa ja miksi. Irrottautumalla pelosta ja kysymällä mitä päättäisin, jos en pelkäisi. Useinhan ihmiset eivät  hyppää suuriinkaan mahdollisuuksiin juuri pelon takia. Pelko epäonnistua, pelko menettää, pelko kasvaa, pelko kohdata uutta. 

Mielestäni uuden pelko on oikeastaan tuntemattoman pelkoa. Uusi voi tuntua kuin tutkimattomalta pimeydeltä, joka voi olla vaarallinen. 

Töissä useinkin ongelman ratkaisussa se ensimmäinen jossain kallon pohjalla lymyävä ajatus on osoittanut oikeaksi.

Ei sopinen määritelmään intuitiosta, mutta sellaisena sitä itse pidän.

Olisin kolmen miehen kanssa elämän mittaisessa parisuhteessa, jos heidän intuitionsa olisi pitänyt paikkansa. Sydänsuruja heille ja minulle ahdistavia tilanteita, kun sanomisiani ei haluttu uskoa todeksi. Kyse oli heidän luomistaan haaveista ja mielikuvista, joilla ei lopulta ollut tekemistä todellisuuden kanssa. Minusta olisi haluttu näyttelijä niihin skenaarioihin, koska omasin jotain sopivia ominaisuuksia. 

Jossain tiukassa tilanteessa jossa olen yksin ja tarvitsen tuntemattomalta apua, intuitio siitä, kehen voin luottaa, kyllä vahvistuu. Normielämässäkin mulla on ihan hyvä intuitio ihmisistä, mutta huomaan että varsinkin negatiivinen ensivaikutelma voi usein olla aiheeton. 

Jos mietin että onko mulla koskaan ollut intuitiota mihinkään muuhun kuin ihmisten luotettavuuteen/muuten vaan mukavuuteen liittyen niin vaikea äkkiseltään sanoa. Kerran yhdestä reissusta oli tunne etten halua mennä sinne, enkä sitten mennytkään. En siis tiedä millä tavalla se ehkä olisi mennyt pieleen jos olisin mennyt. Teen usein päätökset tosi nopeasti mutta mielestäni se liittyy vain siihen että en tarvitse paljoa aikaa punnitakseni eri vaihtoehtoja. Joskus nopeus on myös vähän näennäistä - pinnan alla olen kypsytellyt asiaa ehkä tiedostamattani jo pidempäänkin. Joku ulkopuolinen voisi näin ollen sanoa että toimin useinkin intuition varassa mutta omasta mielestä näin ei kuitenkaan ole. 

Läheiset tietää olla kysymättä multa asioita joihin eivät halua tietää vastausta. Möläyttelen kyllä itse välillä vahingossa, vaikkei ole tarkoitus. En tiedä intuitiosta, ehkä vain poimin leijailevia vihjeitä helpommin kuin muut? Arvaan että joillekin on tulossa vauva vuoden sisään, ketkä menevät naimisiin, ketkä ovat eroamassa, tuttujen lasten ongelmat vaistoan, ja tiedän milloin joku vedättää ja ketä. 

Mulla on tarkat tuntosarvet, eikä ihmiset yleensä halua kuunnella varoituksia, koska eivät voi ymmärtää että joku voi nähdä tilanteen eteenpäin pitkästikin. Eivät usko varoituksia, vaan suuttuvat että ei minulle noin käy/kyllä minä tunnen tämän ihmisen paremmin kuin sinä jne. 

 

Kun joku kertoo mulle vaikkapa ostavansa tietyn talon, mieleeni saattaa juolahtaa jotain ikävää kys. talosta, silloin en tiedä mitä tekisin, sanoako vai ei, yleensä en enää sano, ja sitten lohduttelen kun se asia käy toteen, jonka jo ennalta aavistin. 

 

En itse asiassa haluaisi tällaista lahjaa, sitä on vaikea käyttää mitenkään hyvin.

Vaistoan ihmisistä voiko heihin luottaa vai ei. En ole osannut tosin elämässäni uskoa tähän tunteeseen vaan olen pitänyt sitä omana kuvitelmanani. Olen myös kahdessa parisuhteessa erittäin vahvasti vaistonnut jonkun olevan pielessä kuten lopulta oikeaksi osoittautuikin. Toisella kumppaneistani oli mm. suhde erääseen naiseen selkäni takana ja tapasin tämän naisen sattumalta kerran ennen kuin minulla oli minkäänlaista tietoa meneillään olevasta kuviosta. Sain niin vahvan intuition siitä naisesta vaikka mitään järjellistä syytä tunteelle ei ollut, että epäilin jo mielenterveyttäni. Lopulta paljastui, että mieheni oli pettänyt minua kyseisen naisen kanssa jo silloin.

Muutamia kertoja jonkun ystävän tapaamisen aikana ja hänet hyvästeltyäni olen tajunnut, ettemme tapaa enää, ja että suhde on tullut jollakin tavalla päätökseen tai kulunut loppuun. Yhden läheisen ihmisen tavattuani minulla oli rauhallinen ja luonnollinen varmuus siitä, että tämä oli viimeinen kerta kun tapaamme kahdestaan. Ihan pian tuon jälkeen hänellä diagnosoitiin syöpä, johon hän kuoli muutaman kuukauden sisällä. 

Kielitoimiston mukaan intuitio on sisäinen näkemys, vaistonvarainen tajuaminen.

Minusta intuitiota mystifioidaan liikaa. Se on nopeaa ajattelua. Sellaista mitä teemme koko ajan. Ja intuitio on monesti väärässä. Jokaiselle on kehittynyt mielen malleja, jotka ohjaavat tietynlaiseen näkemykseen.

Pari kertaa nuorempana kieltäydyin seurustelusta, vaikka olin oikeasti rakastunut. Tajusin sen, etten ollut itse valmis suhteeseen ja halusin suojella sitä toista ihmistä itseltäni ja epävakaudeltani. Toisaalta vaistosin senkin, että heistä kumpikaan ei ollut minulle sopiva ihminen vahvasta vetovoimasta ja henkisestä yhteydestä huolimatta. Tein paljon työtä itseni kanssa ennenkuin ja sen jälkeenkin kun aloitin lopulta vakavan ja pitkäaikaisen suhteen.