Keskustellaan intuitiosta. Missä tilanteessa olet kokenut intuition? Onko ihmisiä, jotka eivät ole koskaan saaneet kokea intuitiotaan?
Se on kyllä hyvin mielenkiintoinen aisti. Kuin lempeä viesti jostain eri tietoisuuden tasolta mitä kannattaa tehdä/jättää tekemättä.
Minulla on ollut joskus todella intuitiivinen jakso elämässä. Sain ihan "puun takaa" viestejä mielen tasolle, jotka osoittautuivat todeksi. Myöskin intuitio on todella monta kertaa varoitellut ihmisistä, joskus olen kuunnellut ja niinä kertoina kun en kuunnellut, niin toivoin ja kaduin, että olisinpa kuunnellut.
Onko teillä millaisia kokemuksia? Onko joku, joka ei ole kokenut tai ymmärrä miten intuitio toimii tai millaista se on?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka monta kertaa intuitio tuo idean, joka ei johda mihinkään tähdelliseen?
Sillä ei oikeastaan ole väliä. Se mikä ei ole tänään tähdellinen, voi olla sitä 20 vuoden päästä. Esimerkiksi voi keksiä moottorin, jonka voimalähdettä ei voi vielä rakentaa, koska meiltä puuttuu vielä prosessi x. Mutta 10 vuoden päästä x voi jo toimia, jolloin moootorikin. Mieti Tesla keksi langattoman viestinnän 1800-luvulla. Oliko se tähdellinen silloin? Onko se nyt?
Siis sinä ihan oikeasti uskot, että jokainen intuition luoma aivopieru johtaa johonkin noin mullistavaan? Oikeasti? Mitä kamaa sä oikein vedät?
^ en tiedä miksi linkit ei tule tänne normaalisti. Mutta googleta vaikka brains, sience ja intuition. Tai aivot ja intuitio.
61: Sain linkin auki. Eihän tuo kerro yhtään mitään siitä, mitä täällä on väitetty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka monta kertaa intuitio tuo idean, joka ei johda mihinkään tähdelliseen?
Sillä ei oikeastaan ole väliä. Se mikä ei ole tänään tähdellinen, voi olla sitä 20 vuoden päästä. Esimerkiksi voi keksiä moottorin, jonka voimalähdettä ei voi vielä rakentaa, koska meiltä puuttuu vielä prosessi x. Mutta 10 vuoden päästä x voi jo toimia, jolloin moootorikin. Mieti Tesla keksi langattoman viestinnän 1800-luvulla. Oliko se tähdellinen silloin? Onko se nyt?
Siis sinä ihan oikeasti uskot, että jokainen intuition luoma aivopieru johtaa johonkin noin mullistavaan? Oikeasti? Mitä kamaa sä oikein vedät?
Ei tietenkään. Miksi niin luulet. Tärkeintähän on olla avoin. Intuitio voi kertoa pieniä ja isoja juttuja. Hyödyllisempiä ja hyödyttömämpiä. Tärkeintä on oppia käyttämään sitä. Sen käytön estää yleensä tunnelataus, stressi, jumiutuminen jo koettuun ja ennakkokäsityksiin.
Vierailija kirjoitti:
Tietokilpailuissa osaan aina valita neljästä vaihtoehdosta oikean, vaikken tietäisi asiasta yhtään mitään. Intuitio kertoo sen heti salamannopeasti. Puolison valitsin samoin, silmänräpäyksessä, naimisissa oltiin jo puolen vuoden päästä ja todellinen helmi löytyikin. Olen kaikessa nopea, mutta tämä on ihmeellinen aisti.
Miksi et jo osallistu haluatko miljonääriksi -kisaan, kun sinulla on noin erityinen lahja? Seuraavaksi varmaan väität, että intuitiosi kertoo sinulle oikeat lottonumerot?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka monta kertaa intuitio tuo idean, joka ei johda mihinkään tähdelliseen?
Sillä ei oikeastaan ole väliä. Se mikä ei ole tänään tähdellinen, voi olla sitä 20 vuoden päästä. Esimerkiksi voi keksiä moottorin, jonka voimalähdettä ei voi vielä rakentaa, koska meiltä puuttuu vielä prosessi x. Mutta 10 vuoden päästä x voi jo toimia, jolloin moootorikin. Mieti Tesla keksi langattoman viestinnän 1800-luvulla. Oliko se tähdellinen silloin? Onko se nyt?
Siis sinä ihan oikeasti uskot, että jokainen intuition luoma aivopieru johtaa johonkin noin mullistavaan? Oikeasti? Mitä kamaa sä oikein vedät?
Ei tietenkään. Miksi niin luulet. Tärkeintähän on olla avoin. Intuitio voi kertoa pieniä ja isoja juttuja. Hyödyllisempiä ja hyödyttömämpiä. Tärkeintä on o
Kertomasi perusteella voi näin helposti päätellä. Puhut intuitiosta ikään kuin erehtymättömänä supervoimana, johon luottaminen ei tuo ihmisen elämään muuta kuin hyvää. Kunhan sitä käyttää "oikein".
Paljon tutkittu aihe. Intuitio on osa älykkyyttä, mutta monimutkaisempi neuroanstominen juttu. Todella mielenkiintoinen turkimuskohde.
This theoretical review proposes the prospect that atypical localization of cognitive modules may enhance intuitive and insightful functions and thereby explain individual achievement beyond that expected by conventionally measured intelligence tests. A model and theory of intuition and insights neuroanatomical basis is proposed which could be used as a starting point for future research and better understanding of the nature of these two distinctly human and highly complex poorly understood abilities.
Vierailija kirjoitti:
En tajua. Olen realisti. Toimin järjellä.
Uskon, että tässä on perää. Rationaalinen ja vähemmän herkkä ja intuitiivinen ihminen tuskin esim. vetää puoleensa vaikeita ihmisiä, jotka haluavat ripustautua, avautua asioistaan ja dominoida. Nuo hankalat tyypit hakeutuvat empaattisen ja intuitiivisen ihmisen seuraan juuri siksi, että sen ihmisen intuitiivisuus vetää puoleensa. Intuitiivinen ihminen taas aistii mitä tuleman pitää niiden kunkin seuraan hakeutuvan ihmisen kanssa, jos antaa sen ihmisen tulla lähelle. Se intuitiivisuus ja herkkyys ja vetovoima tiettyihin ihmisiin ei katoa, vaikka päättäisi tästedes torpata kaikki lähelle pyrkivät ihmiset. Aina on uusia tulijoita, sekä naisia että miehiä, ja aina riittää uutta torjuttavaa. Samalla tavalla rationaalinen järki-ihminen pysyy sellaisena kuin on.
Älykäs intuitio on todella älykäs. Kunhan ei sotke sitä tunteisiin.
Olen monta kertaa työelämässä ollut tilanteessa, jossa olen tiennyt jonkun päätöksen olevan huono, vaikka faktat sanovat toista. Harmi, että intuitio on huono peruste sellaisissa tilanteissa, koska hukattua aikaa ei saa koskaan takaisin ja rahaa on palanut.
Vierailija kirjoitti:
Paljon tutkittu aihe. Intuitio on osa älykkyyttä, mutta monimutkaisempi neuroanstominen juttu. Todella mielenkiintoinen turkimuskohde.
This theoretical review proposes the prospect that atypical localization of cognitive modules may enhance intuitive and insightful functions and thereby explain individual achievement beyond that expected by conventionally measured intelligence tests. A model and theory of intuition and insights neuroanatomical basis is proposed which could be used as a starting point for future research and better understanding of the nature of these two distinctly human and highly complex poorly understood abilities.
Ei kai täällä kukaan ole väittänyt, etteikö intuitiota olisi olemassa. Sen sijaan täällä on vedetty ylitseampuvia johtopäätöksiä intuition mahdollisuuksista ja erehtymättömyydestä. Ihmiset ovat yleisesti ottaen tyytyväisempiä intuition kautta tehtyihin valintoihin, silloinkin kun lopputulos ei ole paras mahdollinen. Ihminen on myös taitava jättämään huomiotta ne kerrat, kun intuitio johtaa harhaan.
Minä luotan intuitioon isoissa päätöksissä, kuten hankimmeko toisen lapsen, muutanko, vaihdanko työpaikkaa jne. Uskon että kyse on alitajunnan viesteistä, jonne on tallentunut paljon rekisteröimätöntä tietoa. Mikään supervoima se ei silti ole ja pari kertaa on osunut vikaankin esim. Viimeisin työpaikka osoittautui kahden viikon jälkeen niin kamalaksi että lähdin jo 3kk jälkeen. Suurimmassa osassa en kuitenkaan ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietokilpailuissa osaan aina valita neljästä vaihtoehdosta oikean, vaikken tietäisi asiasta yhtään mitään. Intuitio kertoo sen heti salamannopeasti. Puolison valitsin samoin, silmänräpäyksessä, naimisissa oltiin jo puolen vuoden päästä ja todellinen helmi löytyikin. Olen kaikessa nopea, mutta tämä on ihmeellinen aisti.
Miksi et jo osallistu haluatko miljonääriksi -kisaan, kun sinulla on noin erityinen lahja? Seuraavaksi varmaan väität, että intuitiosi kertoo sinulle oikeat lottonumerot?
Miksi tämä sinua suututtaa? En ole koskaan lotonnut. Tietokilpailuihin osallistun viikoittain, mutta en jaksa odotella studiossa niin kauan kuin ohjeman teko vaatii. Olen hätäinen, enkä tarvitse rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen harmitellut kun olin yhdessä elämänvaiheessa hyvin intuitiivinen. Silloin voin aika hyvin ja elämässäni oli tavoitteita, eri tavalla kuin nykyään.
Sitten kun tapasin miehen, josta intuitio suorastaan huusi, että ei! En kuunnellut, olin liian utelias ihmisestä ja se hiveli egoani. Kävi niin, että mies kävi minuun käsiksi ja myös henkisesti pahoinpiteli. Näin jo ennen kaikkea tuota enneuniakin ja lisäksi intuitio tosiaan todella vahvana hälytti. Harmittaa todella paljon etten kuunnellut itseäni.
No, sen jälkeen intuitiota ei ole oikein enää ilmennyt tai ehkä en enää huomaa. On kyllä jonkinlaisia intuitiivisia hetkiä mutta ei enää yhtään samanlailla kuin ennen. Tiedä johtuuko se sitten masennuksesta mutta olisi ihanaa olla taas terve ja intuitiivinen ihminen.
Aloittaja
Itsellä sama kokemus. Intuitio on jotenkin jumissa/rikki tuon jälkeen. Kaipaan entistä minääni. Olin henkisesti virtaavampi. Nyt tunkkainen ja jumittava.
Vierailija kirjoitti:
Intuitio ei perustu tunteeseen tai tunteisiin, vaan informaatioon, jota aivot kerää tiedostamatta. Kaikki tuo info nousee sitten jossakin tilanteessa pintaan tuntemuksena. Joitakin ihmisiä pelottaa toisten kyky huomioida intuitio ja luottaa siihen, siksi aihetta vähätellään ja määritellään intuitio naisten hömpäksi. Nämä ihmiset eivät voisi olla enempää väärässä ja suosittelisin heitä perehtymään tutkimuksiin aiheesta sekä ihmisaivoihin ja mieleen vähän syvemmin.
Intuitio on tietoa joka tulee ihmisen ulkopuolelta universumista. Ihmisen aivot eivät sitä tuota, se annetaan ulkoapäin. Esim. tuli intuitio ajaessa että nyt pitää hiljentää, ja hiljensi, ilman hiljentämistä olisi törmännyt pimeästä metsästä eteen syöksyvään hirveen. En muista kuka tämä julkkis oli joka kertoi tästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua. Olen realisti. Toimin järjellä.
Jokaisessa ihmisessä on tunteet, järki ja intuitio. Järki käsittelee koettua, opittua ja faktoja. Tunteet kulkee vaiston varassa. Intuitio käyttää niitä aivojemme osia, mihin järki ja tunteet eivät yletä. Se on se tiedostamaton osa, jolta voimme toki kysyä. Keksijät ja innovoijat käyttävät paljon intuitiota, sillä se mahdollistaa aivan uuden luomisen.
Pah. Käytän järkeäni. t. Insinööri
Insinöörin on hyvä oppia käyttämään intuitiotaan. Nehän ei sulje pois toisiaan. Muutenhan et luo mitään uutta, vaan teet ratkaisuja vain faktojen ja menneisyyden perusteella. Esimerkiksi Nicola Tesla käytti intuitiotaan keksiessään aivan uusia asioita. Hän kysyi intuitiolta ja intuitio vas
Tesla oli erittäin henkistynyt ihminen, luultavasti selvänäköinenkin.
Yksi asia, joka kokemukseni mukaan häiritsee välitöntä intuitiota, on vahva seksuaalinen vetovoima jonkun ihmisen kanssa. Se eroottinen vetovoima ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kannattaa harrastaa seksiä tai alkaa suhteeseen sen ihmisen kanssa.
Nää on taas naisten höpötyksiä, joilla oikeutetaan kummallinen käytös. Ei ota selvää..
Miten erottaa omat pelot intuitiosta?
Lue vaikka Asta Raamin kirja. Tai etsi tutkimuksia. Tämähän on lasjalti tutkittu juttu.
https://www.science.org/content/article/brains-behind-intuition