Säästän 1153 euroa vuodessa siitä etten kuulu kirkkoon.
Erosin ev.-lut lahkosta 23 vuotta sitten, eli olen säästänyt noin 26 500 euroa tähän mennessä.
Kommentit (85)
Ei kandee kirkolta teillä sitte hakea apua kun taivaat on punaset ja pommeja sataa. Nääntykää nälkään ja paleltukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Kirkko on onneksi vielä toistaiseksi voinut -ainakin omalla asuin alueellani- tukea muun ohessa vähävaraisia ja muita heikommassa asemassa olevia esimerkiksi jakamalla ruoka-apu kasseja ja lahjakortteja ja pääsylippuja (esim uimahalliin) erilaisiin paikallsiin palveluihin.
Se on voinut toistaiseksi jakaa niitä kaikille kysymättä jäsenkorttia tai tivaamatta kuuluuko vai onko kuulumatta kirkkoon. Ja näin pitää ollakin. Mutta kuinka kauan näin voi olla, jos kirkosta yhä useampi haluaa erota, johon heillä on täysioikeus. Mutta ei pidä luulla, että kirkko pelkässä pyhällä hengellä eläisi.
Tietysti joku kivahtaa tähän, että kirkolla on paljon omaisuutta mikseivät muuta vaikka kirkkoja diskoiksi ja myy hautamaista jalkapallokentiksi. Totta tietysti tämäkin. Mutta toisaalta ei tule äkkiseltään mieleeni yhtään täysin pyytetöntä, organisoitua ja järjestäytynyttä tahoa, joka pyrkisi tai edes yrittäsi toteuttaa katkuvaa.
Se ruoka-apu eli hävikkiruoka tulee paikallisilta yrityksiltä lahjoituksina, ja jakelijat tekevät vapaaehtoistyötä, kirkolisverolla ei ole siinä hommassa minkäänlaista roolia.
Ja kannatta muistaa, että usko ja kirkko ovat kaksi toisistaan erillistä asiaa. Uskossa oleminen ei vaadi kirkkoa, sillä kirkko on vain ihmisten perustama instituutio. Ei Jeesus kirkkoa perustanut. Kirkkoa voisi verrata ihmisjoukon perustamaan 'kerhoon', missä yhdessä sitten uskoa harjoitetaan. Mutta kuten sanoin, niin itse uskon kanssa sillä ei ole merkitystä. Tuota voisi verrata vaikka siihen kun harrastat sukankudontaa. Voit toki liittyä neulojien kerhoon ja mennä kerhotalolle kutomaan isolla porukalla. Mutta yhtä hyvin voit kutoa sukkia myös itse kotonasi. Se on sitten ihmisestä itsestään kiinni, että kumpi malli sopii paremmin, mutta se itse kudonta on silti sitä ihan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kulutan,haudassa on sitten aika säästää,te pakanat ette haudatuksi tule joudutte kompostiin.
Mun tuhkat sirotellaan meidän metsään ja päälle istutetaan kuusi.
Sitten joku metsästäjän koira käy tekemässä tarpeensa sen kuusenjuurelle,hieno ajatus sulla mutta surullinen, juuri tuon koiran taikka karhun takia.
Vierailija kirjoitti:
Säästöä.ja säästöä. Jos kirkolla ei ole varaa hoitaa niitä tehtäviään, joita se nyt kirkollisverovaroin tekee, niin sitten se lasku niistä samoista toimista lankeaa valtiolle ja kunnille. Eli lopulta veronmaksajajille, kuten ap: lle itselleen.
Ei kovin pitkälle ajateltu aloitus...
Ja mitäkö se kirkko nyt tekee?
Järjestää mm lasten päivähoitoa, esikouluopetusta, nuorisoleirejä, liikuntakursseja sekä.muuta ohjelmaa perheille. työttömille, yksinäisille ja vanhuksille, konsertteja ja muita kulttuuritapahtumia, avioliittoneuvontaa , sosiaalityötä, kriisityötä, hautaustoimea jne.
Kirkko tekee paljon ennaltaehkäisevää sosiaalityötä ja ehkäisee syrjäytymistä ja tukee ihmisiä monin tavoin työhön palaamista.
Jos kaikki tuo jäisi tekemättä, jos kaikki toimisivat yhtä lyhytnäköisesti kuin ap, niin lasku siitä olisi yhteiskunnalle suuri. Voi olla että valtio veroprosen
Valtio kustantaa jo nyt hautaustoimen. Päivähoito, eskari ja iltapäväkerhot ovat sellaisia palveluita, mitkä kunta ostaa seurakunnalta, jos ei itse voi tai halua järjestää niitä.
35 vuotta työuraa takana. Kirkosta erosin 18 vuotiaana.
Säästöä kertynyt noin 13 000e...
Vierailija kirjoitti:
Kirkko on onneksi vielä toistaiseksi voinut -ainakin omalla asuin alueellani- tukea muun ohessa vähävaraisia ja muita heikommassa asemassa olevia esimerkiksi jakamalla ruoka-apu kasseja ja lahjakortteja ja pääsylippuja (esim uimahalliin) erilaisiin paikallsiin palveluihin.
Se on voinut toistaiseksi jakaa niitä kaikille kysymättä jäsenkorttia tai tivaamatta kuuluuko vai onko kuulumatta kirkkoon. Ja näin pitää ollakin. Mutta kuinka kauan näin voi olla, jos kirkosta yhä useampi haluaa erota, johon heillä on täysioikeus. Mutta ei pidä luulla, että kirkko pelkässä pyhällä hengellä eläisi.
Kirkon ruoka-avun kustantaa EU eli me kaikki. Kirkko toimii vain jakelijana.
Kirkollisveron maksaminen on minulle itsestäänselvyys. En osaa kuvitellakaan siltä kohtaa "säästämistä". Kirkolla olisi paljon enemmän annettavaa kuin mitä itse melko passiivisena seurakuntalaisena vastaanotan. Erittäin kaunis muisto on muutaman vuoden takaa kirkosta vuosikymmeniä sitten eronneen omaisen kuoleman ja hautaansiunaamiseen liittyvä palvelu. Mitään ulkokohtaisuutta tai muuta vajavuutta emme omaisina sen vuoksi kokeneet - asia ei ollut oleellinen seurakunnan työntekijöille. Kaikki luodut, edesmenneet ja elävät ymmärrettiin yhtäläisesti luoduiksi ja lunastetuiksi, ja siltä pohjalta puhuttiin ja toimittiin.
Hyvätuloisen säästövinkki taas, luultavasti ajaa uudelle sähköaudilla, jonka arvo tippuu noin 12 tuhatta per vuosi, ihan vaan yhtenä esimerkkinä missä sitä säästöä syntyy ja missä ei.
Vierailija kirjoitti:
Ei kandee kirkolta teillä sitte hakea apua kun taivaat on punaset ja pommeja sataa. Nääntykää nälkään ja paleltukkaa.
Huoli pois, en ole hakemassa kirkolta mitään edes kriisitilanteessa.
Menee palkasta jo noin 50% automaattisesti hyväntekeväisyyteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kulutan,haudassa on sitten aika säästää,te pakanat ette haudatuksi tule joudutte kompostiin.
Mun tuhkat sirotellaan meidän metsään ja päälle istutetaan kuusi.
Sitten joku metsästäjän koira käy tekemässä tarpeensa sen kuusenjuurelle,hieno ajatus sulla mutta surullinen, juuri tuon koiran taikka karhun takia.
Voi se koira tai joku villieläin tehdä tarpeensa myös hautausmaalle.
Vierailija kirjoitti:
Tuo nyt on tuollaista "hölmöläisten matonpidennys" -logiikkaa. Eli leikataan yhdestä päästä ja lisätään se leikattu pala toiseen päähän. Ai että, mikä säästö!
Näinpä.
esim. Suomen lain mukan jokaisen 6- vuotiaan tulee saada esikouluopetusta.
Kirkko järjestää 6- vuotiaille päivähoitoa ja esikouluopetusta. Jos kirkko ei tekisi sitä joidenkin lasten osalta, niin sitten kunnan pitäsi lisätä näitä päivähoito- ja esikouluopetuspaikkojaan vastaava määrä. Lasku siitä lankeaisi veronmaksajajille.
Kerro ap, kuinka paljon siitä tulee säästöä?
Vastaus on: ei yhtään.
Koska on aivan sama, kuka sen palvelun järjestää, jos jonkun on kerran pakko se järjestää.
Jos jokainen ajattelisi niin kuin ap, niin se olisi todellakin kuin hölmöläiset peitonpidennys: otetaan yhdestä päästä ja lisätään toiseen päähän.
Säästöä tasan 0.
Kirkko järjestää 6- vuotiaille päivähoitoa ja esikouluopetusta. Jos kirkko ei tekisi sitä joidenkin lasten osalta, niin sitten kunnan pitäsi lisätä näitä päivähoito- ja esikouluopetuspaikkojaan vastaava määrä. Lasku siitä lankeaisi veronmaksajajille.
-
Kunta MAKSAA näiden palveluiden järjestämisestä kirkolle.
Vierailija kirjoitti:
Melkoiset tulot sulla. Minä maksoin raksaduunarina kirkollisveroa n. 300 euroa vuodessa.
Mulla meni työmarkkinatuestakin vuodessa joku (melkein) 200e joskus vuosia sitten. Vtutti kun huomasin että työttömänä maksoin saman kuin töissäkäyvänä vaikka tulot oli töissä ollessa yli puolet isommat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kulutan,haudassa on sitten aika säästää,te pakanat ette haudatuksi tule joudutte kompostiin.
Mun tuhkat sirotellaan meidän metsään ja päälle istutetaan kuusi.
Sitten joku metsästäjän koira käy tekemässä tarpeensa sen kuusenjuurelle,hieno ajatus sulla mutta surullinen, juuri tuon koiran taikka karhun takia.
Entä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen meno kirkolla Irja Askoloineen, Laajasaloineen ja Kanasineen on todellinen rimanalitus.
Paljoa irvokkaammaksi ei meno enään voi muuttua, mutta näille vain taivas on rajana.
Tämä on niin totta. Onneksi Suomessa on muitakin kristillisiä yhteisöjä.
Terv.
kirkkokuntaa vaihtanut
Sama juttu. Minäkin käännyin muslimiksi.
Muslimit eivät kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Jos kuuluu moskeijaan, on muslimi.
Jos kuuluu kirkkoon tai muuhun kristilliseen yhteisöön, on kristitty.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti hyvätuloisena annat kuitenkin osan säästämästäsi kirkollisverosta sinulle tärkeään kohteeseen hyväntekeväisyyteen.
Itse kun erosin kirkosta reilu 10v sitten laskin säästäväni vuodessa 400€. Nyt summa on jo lähellä og määrää, vajaa 1100€/vuosi. Olen pyrkinyt lahjoittamaan niin tieteelle, taiteelle kuin urheilulle. Myös vähävaraisille perheille. Mutta enpä ollut tätä lahjoitussummaa tarkistanut nykyään. Tämä oli hyvä muistutus sinulta, nyt voinkin hyvillä mielin korjata summa ylöspäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kulutan,haudassa on sitten aika säästää,te pakanat ette haudatuksi tule joudutte kompostiin.
Mun tuhkat sirotellaan meidän metsään ja päälle istutetaan kuusi.
Sitten joku metsästäjän koira käy tekemässä tarpeensa sen kuusenjuurelle,hieno ajatus sulla mutta surullinen, juuri tuon koiran taikka karhun takia.
Mitä sitten. 🤣 Sun haudalla voi lokki kakkiaja orava kusta.
En halua kustantaa yhdenkään piispan tai papin vetelehtimistä.